Elokuussa loppui taas kunnon kasa purkkeja. Mutta myös aika monta sellaista vakkarituotetta, joita pitää heti saada lisää. Harvinaista!
![]() |
Kasvot |
Lancome Bi-Facil silmämeikinpoistoaine
Uusi lempparini! En olisi osannut itse tätä kantaa myyntitiskille, mutta onneksi Kissiksellä oli sattumalta tämä ylimääräisenä. Olen aiemmin käyttänyt Vichyn silmämeikinpoistoainetta ja tykkään kovasti myös Helena Rubinsteinin tuotteesta. Lancome tuntui kuitenkin vielä tehokkaammalta kuin näistä kumpikaan, eikä ärsyttänyt herkkiä silmiäni. Kaapissa oli vuoroaan odottamassa Sensain tuote, mutta äkkiseltään se vaikuttaa hieman tehottomammalta, joten ostan varmaankin seuraavaksi lisää Lancomea.
Dr.R.A.Eckstein Eyecare Toner
Älyttömän ihana tuote väsyneille ja ärtyneille silmille sekä virkistämään silmänympärysihoa. Nestettä kaadetaan vanulapulle ja joko taputetellaan kevyesti kiinni oleville luomille tai jätetään vanulaput vaikuttamaan pienten torkkujen ajaksi :) Itse käytin tuotetta aamuisin pikaherättäjänä tai iltaisin kuivia ja väsyneitä silmiäni rauhoittamaan. Tämänkin seuraaja löytyi jo kaapista, katsotaan onko Melvitan Ruiskaunokkivesi millainen haastaja :)
Avene Thermal Spring Water
Tämä oli toinen tyhjäksi suihkuttelemani pieni pullo (ensimmäinen tuli muuten LivBoxista). Parasta, mitä auringossa paahtunut iho voi pintaansa päivän päätteeksi saada, tämä nimittäin rauhoittaa ihoa välittömästi. Ihanan hienojakoinen suihke (oikeastaan sumu) ja mieto raikas tuoksu. Tällainen uusi täytyy ehdottomasti saada marraskuun Thaimaan lomalle!
Make Up Store The Black Cream
Äh, tästä en osaa sanoa juuta enkä jaata. Ostin tämän kevyen geelimäisen voiteen aiiiiikoja sitten, ja jostain syystä se on jäänyt puoliksi käyttämättä. Kosteustehot eivät riittäneet yksinään, mutta geeli ei oikein toiminut toisen voiteen kanssakaan. En jää kaipaamaan.
Ella Bache Creme Tomate
Loves it! Tämäkin kaveri tuli LivBoxista, ja tykkäsin tosi paljon. Silikonisen tuntuinen koostumus oli mielestäni parhaimmillaan päiväkäytössä, yöksi tykkään laittaa jotain tuhdimman oloista, vaikka tämänkin koostumus oli paksuhko. Ajatus tomaatin tuoksusta ällötti etukäteen, mutta tuoksu olikin parfyyminen kukkaistuoksu ja voiteen väri vaaleanpunaista. Voisin ehdottomasti ostaa lisää, mutta ehkäpä kokeilen seuraavaksi tomaattivoiteen luonnonkosmetiikkaversiota, sitä on kehuttu kovasti :)
![]() |
Kroppa |
Adidas antiperspirantti
Tätä mä ostan aina vaan ;) Ainoa miinus on se, että pullo kuluu loppuun aika nopeasti.
Lush Snow Fairy suihkugeeli
Postaus. Nestemäistä karkkia <3 Yksi pullo on vielä jemmassa!
![]() |
Kädet ja kynnet |
Terre d`Oc Beurre de Karité
Tämä ihastuttava pieni purkki tuli LivBoxista. Karitevoi oli kiinteää ja paksua, mutta suli ihon lämmöstä notkeaksi ja helposti levittyväksi. Käytin tämän käsi- ja jalkavoiteena ja saatoin innostuksissani ostaa tätä jo lisää ;) Rasian säästin totta kai, laitan sinne vaikka Buranaa =D
Sephora Express Nail Polish
Kynsilakan poistoainepurkki on tämä, ja ikävä kyllä pettymys. Pari ekaa käyttökertaa sujui ongelmitta, mutta sitten purkki alkoi murustaa ikävästi. En myöskään tykännyt sienen muotoilusta ja kovasta koostumuksesta, joten ostan jatkossa aiemmin käytössä ollutta ja hyväksi havaittua Dependiä.
Seche Vite kynsilakan pikakuivattaja
Mun elämä ei ole Sessen kokeilemisen jälkeen ollut entisellään, oikeasti! Tämä on kiireisen ihmisen ehdoton must have, lakkaus kuivuu kirjaimellisesti sekunneissa kosketuskuivaksi ja hyvin nopeasti myös ”iskukuivaksi”. Enää en tarvitse apua kenkien solmimisessa ja pukeutumisessa koiralenkille lähtiessäni, jos olen hetkeä aiemmin lakannut kynnet ;). Seche Viteä saa Kicksistä, suosittelen kokeilemaan, jos sinullakin sattuu olemaan taipumus sössiä vähintään yksi kynsi joka kerta kynsien lakkauksen jälkeen tai et tykkää tyynyn kuvista kynsilakassa :)
Neutrogena Norwegian Formula Hand Cream
Blaa. Tämä käsivoide on tiivistetyssä muodossa, ja sitä tosiaan tarvitsee hieman vähemmän kuin käsivoiteita normaalisti. Tuote oli kuitenkin niin tappavan tylsä, etten ostaisi lisää, vaikka tämä aika hyvin kosteuttikin. Tämäkin tuli muuten LivBoxista! Johan nyt on paljon boksituotteita loppunut tässä kuussa :)
![]() |
Meikit |
Zuii Flora Lip Tint
Mulle on käynyt ilmeisesti tosi huono tuuri Zuiin huulikiiltojen kanssa, koska sekä aiemmin heivaamani minikoko että tämä täysikokoinen ovat menneet pakkauksestaan rikki. Ihmettelin, mikä vuotaa meikkipussissani toistuvasti, ja se oli tämä kiilto. Harmi, koska tykkäsin vesimäisestä koostumuksesta tosi paljon ja sävykin oli tosi raikas.
MAC Paint Pot Let Me Pop
Vietetäänpä hetken hiljaisuus. Let Me Pop oli nimittäin elämäni ensimmäinen MACin tuote <3 Tästä kaikki alkoi ;) Paint Potit ovat ihania, ja olen ostanut niitä tämän jälkeen ainakin kolme lisää. Tämän yksilön aika oli jo mennä, niin vanha se jo oli, ja olin lisäksi huomaavinani silmien ärtymistä tätä käyttäessäni.
Make Up For Ever Aqua Shadow 28E
Postaus. Ostostaan lähtien eniten käyttämäni luomiväri, joka silti oli uskomattoman riittoisa. Kynä kesti vuoden ja yhdeksän kuukautta :) En keksi mitään valitettavaa, sävykin on täydellinen shampanja. Ostan ehdottomasti uuden!
Benefit Posietint
Kauniin vaaleanpunainen stain-tyyppinen tuote poskille ja huulille. Levittyy kauniisti ja kestää hyvin. Omistan myös persikkaisen Chachatintin, seuraavaksi haaveilen lilasta Lollitintistä :)
Batiste Dry Shampoo XXL Volume
Paras tuuheuttava kuivashampoo. Piste :)
Näin. Toinen kuukausittaisista postauksistani on paketoitu, ensi viikolla päästään sitten katsomaan, mitä LivBoxista tällä kertaa löytyy :)
Onkohan nyt niin, että mä missaan sen Dependin poistoaineen kanssa jotain, kun en ole koskaan kokeillut. Mä pärjään tolla Sepon purkilla ihan hyvin. Se eka oli vielä kestävämpi kuin nyt käytössä oleva numero kakkonen, mutta jotenkin se murustaminen ei vaivaa mua ollenkaan. :)
TykkääTykkää
Mä ehkä myös sietäisin sen murustamisen, mutta mun mielestä purkin sieni on paljon parempi Dependissä. Joten joo, kyllä sä taidat vähän missata ;) Depend on niin edullinen (ja saatavuus vähän parempi kuin Sepossa), että kyllä mä vähän voisin tuuppia sua Kicksiä kohti!
TykkääTykkää
Mun mielestä taas Dependi oli ihan ookoo peruspurkki, mutta Sepon tiivis sieni ja viiltomainen leikkaus (vs. Dependin pelkkä hole) on paaaaljon parempi. :D
TykkääTykkää
Hahaa! Näin ne mieltymykset vaihtelee :D
TykkääTykkää
Snow Fairy <3
TykkääTykkää
Niin <3
TykkääTykkää
No mutta onneksi tuli korvattua Let Me Popin menetystä edes vähän tänään! ;D Tosin mua jäi nyt kyllä vähän kaivelemaan tämä oma nihkeä suoritus..
TykkääTykkää
Todellakin, mä oon ihan rrrrrrakastunut mun uuteen palettiin ;D
TykkääTykkää
Miten voi loppua näin paljon! Ja mä kun luulin, että mun kasa oli jo hyvä. :D Mulla lähti just vika iso pullo Snow Fairya käyttöön! Ja ei kyllä Batiste oo parempi kun John Frieda, kyllä se näin o.
TykkääTykkää
Muahahahaaaa! :D Mä luulen, että mulla loppuu entistä enemmän purkkeja siksi, että en pidä enää avattuna esim. neljää eri ykkösvaiheen putsaria, vaan saatan jopa pitää uusia tuotteita vähän aikaa avaamattomana jemmassa odottamassa vuoroaan ;) Näin käyttää yhtä tuotetta useammin ja se loppuukin nopeammin. Jesh :)Hei kuules testataan! Frieda odottelee mulla kylppärin kaapissa, korkkaamattomana tietty haha.
TykkääTykkää