Huulipunat · MAC · MAC Limited Edition · Päivän meikki

Kelly-puna ja vapaapäivän meikki

MACin viimeisin yhteistyökokoelma oli toteutettu Osbournejen naisten eli Kellyn ja Sharonin kanssa. Ihastuin palavasti Kellyn huulilla promokuvissa olevaan huulipunaan, jonka päättelin olevan Riot House. Jäin kyttäämään kokoelmaa tämän punan kiilto silmissä. Harkitsin ostavani myös pari muuta juttua, mutta lopulta mikään muu Riot Housen lisäksi ei kiinnostanut kamalasti. Selvisin siis aika halvalla ;)

Riot Housen koostumus on Matte ja tämä oli ainoa syy, miksi vähän epäröin sen ostamista. Vaalean oranssi sävy oli kuitenkin sen verran uniikki, ja erilainen aiemmin omistamiini puniin nähden, että ostin sen silti. Yleensä tykkään käyttää paljon kermaisemman ja kosteuttavamman koostumuksen punia, MACiltä suosikkini ovat Cremesheen ja Amplified.

Valitettavasti pelkoni koostumuksen suhteen osoittautuivat oikeiksi. Mulla on niin kuivat huulet, että kosteuttavan pohjustajankaan kanssa lopputulos ei ole monestikaan kovin nätti. Varsinkin näin vaalea sävy korostaa helposti huulten kuivuutta.

Riot Housen ongelma on vielä se, että saadakseni kauniin oranssin sävyn kunnolla esiin, punaa pitäisi laittaa reilu kerros. Mutta miten ihmeessä sen saa aikaan ilman kuivuuden korostumista ja epätasaisuutta (tämä ei ole retorinen kysymys, kertokaa ihmeessä jos tiedätte!)? Jos huulet on kuorittu, kosteutettu ja pohjustettu, niin en enää keksi, mitä teen väärin. Olen myös yrittänyt levittää punan pienin, lähes töpöttelevin siveltimenvedoin, enkä ronskeilla eestaas-liikkeillä. Sävy on ihana, mutta puna on hitsin vaikea käyttää. Höh.

Itse asiassa tässä näpytellessäni keksin kokeilla punaa reilun huulirasvakerroksen päälle. Lopputulos ei vieläkään ole millään lailla moitteeton, mutta paras tähän asti!

Silmiin halusin kokeilla uudestaan L`Orealin Color Riche -luomiväriä sävyssä Gold Mania. Sävy on älyttömän kaunis, mutta luomivärin koostumus ei toiminut yhtään yhteen Urban Decayn Eye Primer Potionin kanssa (ja tietenkin tämä kokeilu sattui silloin, kun meikkasin siskoni rippijuhliin ;). UD-pohjustus on niin kuiva, että tästä luomiväristä siihen tarttui vain pari glitteriä. Ei kiva. Sen sijaan tahmeamman pinnan jättävän Artdecon Eyeshadow Basen päällä L´Oreal toimi oikein kivasti. Varjostin ripsirajaa IsaDoran Highlands-paletin tummalla luumun sävyllä, sudin kulmaluulle ja silmien sisänurkkiin mattaista vaaleaa MAC Blanc Typea ja rajasin alaluomen Make Up Storen Gold Diggerillä. Erittäin nopeaa, mutta kuitenkin aika kiva lopputulos omasta mielestäni :)

Kuinka paljon te muuten jaksatte panostaa meikkaamiseen vapaapäivinä? Jos mulla ei ole ohjelmassa mitään erityistä (siis muuta kuin koirien kanssa ulkoilua ja kaupassa käymistä), en meikkaa ollenkaan. Jos taas lähden kaupungille, syömään tai kahvittelemaan, niin meikkaan vähän aikaavievemmin kuin arkena. Ihan vain siksi, että sitä aikaa yleensä on enemmän kuin se arkiaamujen vartti ;) Tosin tänään mulla taisi olla käytettävissä huimat 20 minuuttia, koska olin jälleen kerran sössinyt omat aikatauluni haahuilemalla liian pitkään ”ihanaa kun on kerrankin aikaa” -meiningillä. Perussettiä =)

12 vastausta artikkeliin “Kelly-puna ja vapaapäivän meikki

  1. Pidän itseäni melko rohkeana meikkaajana, mutta tuo Riot House olisi varmaankin jäänyt multa ostamatta. Mattainen vaalea oranssi on sävy joka ei varmasti sopisi mulle ollenkaan. Sun sävyihin kyllä käy. :) Mulla meikkaaminen on hyvin fiilispohjaista. Teen useimmat postausmeikkini kuitenkin vapaa-ajalla, sillä työssä en voi olla ihan niin värikäs kuin haluaisin, eikä ainakaan aamuvuoroon mennessä ole sitä laittautumisaikaakaan niin paljoa, kun tykkään kuitenkin nukkua. :DKesällä pahimman hellejakson aikaan kyllä jäi vapaalla meikkaamatta, kun ei vain huvittanut yhtään.

    Tykkää

    1. Sama juttu, jos muutenkin kello soi 5.45, niin en mitenkään pysty kyllä meikkaamisen takia sitä vielä tuosta aikaistamaan. Perussiistin meikin teen kuitenkin joka päivä , en voisi mennä töihin meikittä, kun kaikki luulisivat, että olen sairas :D Mäkin olin helteillä vaan max sävytetyn aurinkosuojan, huulipunan ja aurinkolasien suojissa ;)

      Tykkää

  2. Ja kaunis meikki olikin! :)Riot House on kyllä kuitenkin sävynä sen verran uniikki, että tuskin tulee toista vastaan ihan heti. Mä en tiedä mikä mun huulia vaivaa, ovat nykyään niin kuivat että oikein mitään huulipunaa ei voi käyttää, oli se sitten väriltään tai koostumukseltaan millainen tahansa. :/

    Tykkää

    1. Kiitos <3Hei kuule sama täällä :( Oikeastaan vain MACin Cremesheenit tai rasvaiset huulipunakynät sopivat. Eli hei, tässä sulle hyvä syy ostaa joku Cremesheen, onko sulle niitä yhtään? ;)

      Tykkää

  3. Oho! Onpas se sun oman ihon sävyinen, aika jännän näköinen… :D Näytti aluksi niin hassulta, kun on tottunut sun värikkäisiin huulimeikkeihin :)

    Tykkää

    1. No hei aijaa, arvaa näyttikö omaan silmään hassulta :D Oikeasti sävy on kyllä hivenen tummempi, eilen oli vaan niin kirkas auringonpaiste, että se söi värit naamalta.

      Tykkää

  4. No nyt on hyvä! Tosii todella hyvin sävynsä puolesta sulle ja hauska vielä nähdä näinkin erilainen meikki, kun yleensä tottunut sulla värikkäisiin huuliin. Joo, tää on hyvä!

    Tykkää

    1. Kiitos Anna :) Omasta mielestänikin oli kivaa vaihtelua tämä! Ajattelinkin yrittää vapaalla vähän enemmän ulos tutusta ja turvallisesta huulipainotteisesta meikistä :)

      Tykkää

  5. Mä en meikkaa, jos ei ole menoa, paitsi silloin tällöin huvikseni. :p Erikoinen sävy tuo RH, paljon ihon värisempi mitä puikosta voisi olettaa, varmaan riippuu omien huulien sävystä, miten käyttäytyy huulilla. Tosi kaunis meikki. Mä olen muuten myös mokaillut noin, että on tullut tehtyä uusia kokeiluja ja on kiire lähteä johonkin tärkeään. VERY BAD IDEA! :D Pitäisi vaan vetäistä niillä luottotuotteilla, mutta ei…

    Tykkää

    1. Kiitos Jonna :) Erikoinen sävy todentotta. Hitsi kun olisi toisenlainen koostumus, niin tulisi käytettyä paljon enemmän :PSama täällä, aina pitää kokeilla tärkeän äärellä, ei sitä taida koskaan oppia ;)

      Tykkää

  6. Soma silmämeikki, mutta huulipuna olis kyllä mulla jäänyt ostamatta. Kalpea oranssi yhdistettynä kalpeankellertävään ihonsävyyni aiheuttaa mielikuvan maksakirroosiin kuolevasta… *yhh* MIe meikkaan nykyään todella harvoin. Ensin oli helle, sitten muutto, nyt työtön…. kulmat nypin ja ripset värjään, muuten ollaan hunningolla.

    Tykkää

    1. Hahahaaaa! :D Mullakin kyllä on lämmin ihon sävy, mutta ehkä sitten piirun verran tummempi ;)Toisaalta kun ei meikkaa joka päivä, niin meikkaamisesta nauttii ihan eri tavalla! Ja vitsi, että on kiva katsoa peiliin, jos on ollut vaikka viikon meikittä ja sitten meikkaa :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s