Avautumista · Haaste

Päivän avautuminen eli haaste x 2


Jee, mä niin tykkään tällaisista kiertohaasteista, joissa kerrotaan blogin lukijoille vähän itsestä. Olen saanut haasteen jo kahdelta bloggaajalta, joten kerronkin teille asioita sitten tuplasti :) Kuvituksena Rikin toilailuja <3
 

Säännöt ovat tällaiset:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista!



Meikki Monsterin Maailma -blogin Leben haastoi minut ensin näillä kysymyksillä:

1. Kaksi toivetta hyvälle haltijalle?
Tämä on vaikea. Tekisi tietysti mieli toivoa nälänhädän ja sotien loppumista, mutta koska tässä varmaan haetaan jotain mun elämään konkreettisesti vaikuttavaa sanon, että toivoisin olevani terve. Sitten toivoisin, että perheenjäseneni olisivat terveitä.
2. Ketä pidät esikuvanasi?
Ensimmäiseksi tuli mieleen oma isäni. Toivoisin oppivani häneltä kyvyn auttaa läheisiäni silloin, kun he minua tarvitsevat. Isä tietää aina, mitä pitää sanoa ja mitä tehdä.
3. Kuvaile musiikkimakuasi viidellä sanalla?
Ulkomaalaisen ja Suomi-räpin rakastaja. Emimem. :)
4. Kenet ottaisit mukaan vuoden mittaiselle reissulle?
Kaikki perheenjäsenet ja kaverit :) Vähintään Rikin, siskon ja poikakaverin.  

5. Oletko tehnyt uuden vuoden lupauksia?
Itse asiassa olen. Lupasin keskittyä enemmän hyviin kuin huonoihin asioihin. Lupasin myös tehdä reippaammin kotihommia ;)
6. Kuinka pitkälle suunnittelet tulevaisuuttasi?
En kovin pitkälle. Suunnitelmat muuttuvat kuitenkin.

7. Mitä pelkäät eniten?
 Sitä, että joku läheisistäni kuolee tai heille sattuu jotain muuta pahaa.

8. Suurin unelmasi?
Onpa vaikeaa. Saada elämä tasapainoon ehkä. 
9. Kuinka usein siivoat?
 Liian harvoin. Ei ole aikaa eikä energiaa.

10. Spontaanius vai suunnitelmallisuus?
Tietyissä asioissa olen todella spontaani, ja joitain asioita suunnittelen viimeistä piirua myöten. Työelämässä olen todella suunnitelmallinen, on pakko. 
11. Suosikkibiisisi nyt?

Kuningasidean Enemmän duoo ku soloo, jos on pakko valita vain yksi :)



MaaLilla-blogin Jenni puolestaan muisti minua näillä kysymyksillä:

1. Mitä hetkeä muistelet usein lämmöllä?

Sitä hetkeä ikuisuus sitten, kun sain kuulla, että pääsin opiskelemaan. 
Sitä hetkeä, kun tulin Ranskasta puolen vuoden opiskelijavaihdon jälkeen, ja lentokentällä oli vastassa pieni porukka kavereita ja sisaruksia itse tehtyjen tervetuloa-kylttien kanssa. Priceless <3

2. Maaseutu vai kaupunki?
Molemmat. Olosuhteiden pakosta (työmatka) en voisi asua maalla, mutta rakastan landea. Missään ei rentoudu yhtä hyvin.

3. Minkä taidon haluaisit oppia?
Tekemään täydelliset paksut siipirajaukset :)

4. Mitä kirjaa suosittelet luettavaksi?
Riikka Pulkkisen Raja ja Totta, Sofi Oksasen Puhdistus, Stalinin lehmät ja Baby Jane. Todellista upeutta.

5. Lajitteletko roskat?
Hävettää, mutta en kaikkea. Paperit ja pahvit joo.

6. Oletko aamu- vai iltaihminen?
ILTA!! Olen järkyttävän aamu-uninen ja iltavirkku.

7. Lempihetkesi päivässä?
Se, kun tulen väsyneenä töistä, mutta koira on maailman onnellisin kun näkee mammansa :)

8. Puhutko paljon puhelimessa?
En. Tekstaan, chattaan ja mailaan, mutta en puhu. Tajusin viime viikonloppuna, että myöskään isäni ja siskoni eivät tykkää puhelimessa puhumisesta, jonkinlainen sukuvika siis ;)

9. Suosikkinäyttelijäsi?
Johnny Depp.

10. Minkä asian tekemistä olet viimeksi vältellyt?
Vaikeista asioista puhumista. 

11. Mitä kosmetiikkatuotetta suosittelet lämpimimmin?
Ääääääääh, näitä on niin monta! MACin huulipunan pohjustaja, MUSin Wonder powder ja MUFEn luomivärikynä nyt ainakin :)

Ja sitten 11 asiaa (vielä, jos jaksatte lukea ;) minusta:

1. Olen ihan järkyttävän eläinrakas. Tulen todella helposti pahalle mielelle tai raivoihini eläinten huonosta kohtelusta, ja en pysty katsomaan elokuvia, joissa eläin kuolee. En ole koskaan ikinä itkenyt niin paljon, kuin Marley and me -leffan aikana ja jälkeen.

2. Vihaan sateenvarjoja. Laitan mieluummin kumpparit, sateenpitävän takin ja painelen niissä menemään :)

3. Rakastan naamiaisia ja kaikkia muita teemajuhlia, joissa saa pukeutua ja vetää koko illan jotain roolia. Ei ihme, että tykkäsin harrastaa näyttelemistä nuorena :)

4. Ennen pidin iPadia maailman turhimpana vekottimena, mutta nyt siskon iPadin Ranskan pitkille junamatkoille tarjoaman viihdykkeen innoittamana haluaisin oman nyt heti. T:Nimim. Koukussa Angry Birdsiin

5. Tykkään pehmoleluista. Sängyssä niitä saa painostuksen alla tekemäni sopimuksen mukaan olla kerrallaan yksi.

6. Tykkään lomailla. Itse asiassa voisin olla lomalla koko ajan. Vielä en ole niin pitkällä lomalla ollut, että olisin kaivannut töihin.

7. Haaveilen siitä, että palkkaisin siivoojan. 

8. Olen hyvä organisoimaan ja järjestämään asioita. 

9. Töissä teen joka perjantai listan töistä, jotka pitää hoitaa seuraavalla viikolla. Listan ensimmäinen kohta on aina ”Keskity olennaiseen.”

10. Vihaan stressiä, mutta silti toimin parhaiten ja tehokkaimmin paineen alla.

11. Rakastan nukkumista. 

Sitten vielä minun 11 kysymystäni toisille bloggaajille:
1. Mitä olet lapsena keräillyt tai mitä keräilet nyt?
2. Jos saisit muuttaa yhden asian elämästäsi, minkä muuttaisit?
3. Jos saisit vuodessa lähteä kerran viikoksi lomalle, minne lähtisit?
4. Paljonko aikaa vietät päivässä tietokoneella/älypuhelimen kautta netissä?
5. Lempi Muumi-hahmosi? Pakko keksiä, vaikket tykkäisikään Muumeista :)
6. Minkä julkisuuden henkilön haluaisit tavata?
7. Lempituoksusi?
8. Oletko onnellinen?
9. Monestiko elämäsi aikana olet muuttanut?
10. Jos sinun pitäisi valita kolme vaateliikettä (tavaratalot tms eivät käy), joista ostaisit vaatteet koko loppuelämäsi, mitä ne olisivat?
11. Hallitsetko hyvin ajankäyttösi? 

Toivon, että kysymyksiini vastaisivat:

Mohn, http://pakolliset.blogspot.fi/
Elisa, http://liiallisuuksia.blogspot.fi/
Hellin, http://sinistapintaa.blogspot.fi/

Muut seuraamani alle 200 lukijan blogien bloggaajat on jo ehditty haastaa. Jos unohdan jonkun, niin kysymyksiin saa tietysti vastata ihan kuka vaan :)

14 vastausta artikkeliin “Päivän avautuminen eli haaste x 2

  1. Ei vitsi, tää oli just sellanen postaus, jota tarkotin tossa ”kilpailukommentissa”. (Siis siinä, mis voi voittaa sen ihanan huulipunan) Meitsi nimittäin diggaa aina avautumisesta!! =D Ja aika hauska, että mä ihan nopeesti vaan katoin, et se olit sinä tossa Rikin kaa, ennen ku tajusin, et sehän onki Mie.. Tosi kiva lukee tätä =) <3

    Tykkää

  2. Onko tuo haukku amstaffi? Tosi noloa myöntää, mutta en aina erota staffia ja amstaffia toisistaan, kun amstaffeja on periaatteessa kolmea eri näköä. Äidilläni oli kaksi amstaffia, mutta lutuinen Tahvo kuoli talvella, joten enää on vain yksi. Äidillänikin on hyvin saman tyyppisiä kuvia koiristaa, kun tämän postauksen kuvat. :D

    Tykkää

    1. Amstaffipa hyvinkin :) Staffithan on ihan samannäköisiä, mutta minikoossa, itsekin olen joskus luullut isoa staffia pieneksi amstaffiksi. Tuo kuva, jossa Riki on siskoni kanssa, oikeastaan paljastaa amstaffiksi parhaiten, kenelläkään staffilla ei ole noin isoa päätä ;)Voi Tahvo-parkaa :( Vitsi on aina niin hauskaa kuulla, kun ”vanhemmilla” ihmisillä on amstaffeja :D Kun tosi monet ihmiset kuitenkin pelkää niitä…turhaan! <3

      Tykkää

    2. Hih, mun äiti on vasta 49, vaikka sillä onkin 30-vuotias tytär. :D Mutta siis äitini ensimmäinen amstaffi sillä oli vuosina 2003-2005. Spot kuoli nuorena suolistosyöpään. :( Tahvo tuli sitten 2005 ja Rommi vissiin samana vuonna. Tahvon sydän tosiaan petti tammikuussa. :'( Kirjoitin siitä postaukseen, jossa kerroin kissani poismenosta.http://www.glitz8glam.com/2013/03/ikava-jaa.htmlTuolla on kuvia Tahvosta, jolla on suuri lekapää. :D Tunnen äitini kautta monta amstaffia, kun niillä on aika tiivis oma piirinsä ja ovat nuo omistajat kovastikin tekemisissä ja kaverustuneet, vaikka itse koirat harvoin tulevat toimeen eri perheen amstaffien kanssa. Nartut etenkin on aika ärhäköitä. Tahvo oli lempeä kaikille. :)

      Tykkää

    3. Tämä on nyt kolmas kerta, kun yritän Minna vastata kommenttiisi…kahdella ekalla kerralla kännykkä jumitti juuri sopivassa kohdassa (kaikki muut napit toimivat, paitsi se tarvittu ”julkaise”, mitä ihmettä?), toivottavasti nyt läppärillä onnistuu ;)Piti sanomani, että Tahvo-herra on kuvissa erittäin sympaattinen ja hellyyttävä <3 Muistatko, mistä kennelistä äitisi on hankkinut amstaffinsa? Meidän Riki on Hot Guysta Järvenpäästä.Mun äiti lähentelee jo kuuttakymppiä, joten mulle ei tule mieleenkään, että jollain voisi olla NOIN nuori äiti, hih :)Voi kun koiratkin eläisivät 80 vuotta. Tosin niin kuin sanoit, niiden ei tarvitse <3

      Tykkää

    4. Mitäh?! Kyllä, Tahvo on kanssa kuuma kundi! :D Eli veljeksiäkö ovat? :O En muista Tahvon emon nimeä, mutta Kirsiltä Järvenpäästä Tahvo on. Itsekin Kirsin (kasvattaja) tiedän.Mun täytyy vielä varmistaa äidiltäni ja laittaa linkki tänne sinun blogiin, että onko sille tuttu tuo teidän Riki? :)

      Tykkää

    5. Et oo tosissas!! :D Uskomatonta! Rikin nimi on Hot Guy Bad Texas ja syntyi 19.2.2005. Äiti on Hot Guy Star ’n Stripe (Aamu) ja isä Hot Guysta kanssa mutta muistan vain kutsumanimen Frank :D

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s