No niin. Mä olen maininnut hankalasta ihostani tasaisin väliajoin ihonhoitoa käsittelevissä postauksissa. Olen kertonut sen olevan pintakuiva, sään muutoksiin herkästi reagoiva ja epäpuhdas. Olen maininnut, että iho räjähtelee välillä ja ihoista ihohuokosista en taida päästä ikinä eroon. En ole kuitenkaan varsinaisesti kirjoittanut siitä, että olen kärsinyt aknesta 12-vuotiaasta lähtien. Välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta silti. Nyt ihon tilanne on taas mennyt sen verran huonompaan suuntaan, että aionpa avautua aiheesta blogissa oikein kunnolla.

Sanon heti alkuun, että mulla ei ole pahaa tulehdusta tai syviä ontelonäppylöitä. Tilanteeni ei ikinä ole ollut sellainen, mistä ihmiset pahimmillaan kärsineet. Silti ihoni kunto on aiheuttanut monet itkut, pahaa mieltä ja itsetunnon laskua. En koskaan kiinnitä huomiota toisten näppyihin tai arpiin, mutta voi luoja, että niitä omia jää usein tuijottamaan tuskastuneena.

Kasvojen finnien kanssa osaan jollain lailla elää, koska ne saa aika hyvin meikillä piiloon. Ihon meikkaaminen on onneksi edelleen kivaa eikä pakonomaista. Lähden aina koiralenkeille ja kauppaan ilman meikkiä ja se on useimmiten ihan fine. Paitsi silloin, kun kaverin viisivuotias tyttö kysyy, että onko mulla vesirokko vai pisamia. Näin tapahtui viime viikolla. En oikein tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Vaikka kykenenkin olemaan ilman meikkipohjaa, tällaisen pahimmat näpyt ihossani -aiheisen kuvan julkaiseminen tekee tosi pahaa. Tulee vähän huono olo, kun tuota katselee. Päätin kuitenkin julkaista sen silti. Pientä siedätysterapiaa saakeli soikoon!

Kuten sanoin, siedän aknea kasvoillani jotenkuten. Sen sijaan olkapäihin, kaulaan, rintaan ja yläselkään ilmestyvät näppylät saavat aikaan totaalisen inhoreaktion. Tässä pari viikkoa sitten ihan ahdisti ajatus, että kohta on loma ja täytyy esiintyä vähissä vaatteissa. Vartalolla olevia näppylöitä on paljon vaikeampi peitellä, koska ei meikkaa koko ympäröivää ihoa kuten kasvoilla.

Olen elämäni aikana käyttänyt niin suun kautta kuin ulkoisesti käytettäviä reseptillä saatavia aknelääkkeitä. Teho on ollut vaihteleva ja vaikutus loppunut aina lääkkeiden lopettamisen yhteydessä. Ainoa, mitä en ole kokeillut, on Roaccutan. Edelleenkään en ole henkisesti siinä pisteessä, että haluaisin ottaa riskin kuurin mahdollisista, todella veemäisistä sivuvaikutuksista. Olen ollut muutaman kuukauden ajan ruokavaliolla, josta karsittiin sokeri ja maitotuotteet. Sillä ei ollut ihoni kuntoon mitään vaikutusta,

Muistan ikuisesti, kun yläasteella meidän luokalla oli pari kusipää ääliömäisesti käyttäytyvää poikaa, jotka keksivät lähes kaikille luokkalaisillemme ilkeitä haukkumanimiä. Mun haukkumanimi oli Psoriasis. Sitten voi kysyä miksi akne aiheuttaa mulle edelleen henkistä rasitusta.

Olen viime aikoina löytänyt pari aika hyvää ihonhoitotuotetta akneihon hoitoon. Kerron niistä omassa postauksessaan. Nyt olen jotenkin tämän aiheen takia vähän kiihtyneessä mielentilassa, joten tuotearvostelut on paras jättää toiseen kertaan ;)

Mietteitä, fiiliksiä, kommentteja?