Kosmetiikan ostetut-kulutetut · Lifestyle

Paljonko tuhlasin kosmetiikkaan 2017?

Taas ollaan jännän äärellä kun aion vetää yhteen vuonna 2017 kosmetiikkaan käyttämäni pennoset! Yksi juttu mun pitää kuitenkin valitettavasti myöntää. Samoihin aikoihin kun arjenhallintani oli todella koetuksella loppuvuodesta, jäi myös tämä kosmetiikkaostosten kirjanpito. Jonkin verran aina pystyy tuotteita muistamaan jälkikäteen, mutta kun mun marrakuun kohdalla luki yksi sana, ”Lush” ja joulukuu oli tyhjää, totesin, että oikeamman tuloksen saan kun jätän ne kuukaudet kokonaan pois. En kuitenkaan muistaisi kaikkea ja tämä vääristäisi listaani. Olen aika varma, että tammi-lokakuu antaa kyllä oikean kuvan keskimääräisestä kulutuksestani.

Joten katsotaanpa ostoksiani. Ensin mietin, pitäisikö listaus tehdä vain kategorioittain, mutta päädyin kuitenkin pitämään listan ihan tuotetasolla. Jos vaikka haluatte kurkkia, mihin kaikkeen olen valmis rahani laittamaan ja miten paljon ostan alennuksella  :) Merkitsen myös kuukauden kohdalle, jos siinä kuussa on ollut jotain erityistä ostoksiin vaikuttavaa juttua.

 

Tammikuu
/ Tallinnan reissu

Dior Nude meikkivoide 40 € (tax free)
Adidas antiperspirantti 3 €
Too Faced persikkapaletti ja Hangover 77 € (tilaus Puolan Sephorasta)

= 120 €

Helmikuu

OPI tasoitusviila 14 €
Essie Treat, Love and Colour 13 € (ale)
UD Chill Setting Spray 24 € (ale)
Boreas hohkakivi 8 € (ale)
Four Reasons hiuspuuteri 10 € (ale)
L’Oréal Colorista Washout 8 €

= 77 €

Maaliskuu

Unicorn brushes 59 puntaa = 68 €
MAC kulmakynä 20 € (ale)
MAC ProLW Moisturizing Waterproof Foundation 29 € (ale)
MAC ProLW Concealer 18 € (ale)
UD Primer Potion Eden 17 € (ale)
Loreal Infallible Lip Paint 8 € (ale)
Weleda Ravitseva Hiusvesi 18 €

= 178 €

Huhtikuu
/ Luonnonkaunis-messut

MAC Insta Curl Mascara 24,50 €
Beautyblender + minisaippua 17 € (ale)
Dior Lash Plumping Serum 30 € (tax free)
Kicks Dry Shampoo 4,50 €
Depend Cuticle Peeling 8 €
Essie Base Coat 16 €
Sebamed Olive suihkugeeli 5 €
Adidas antiperspirantti 3 €
Rexona Maximum Protection 7 €
Benefit Hoola ja Too Faced persikkakiilto yhteensä 59,50 € (”tilaus” serkulta Ruotsista)
MAC Next to Nothing meikkivoide 31,50 €
MAC Next to Nothing puuteri 27 €
Dr. Hauschka Tasapainottava kasvovesi 23 € (ale)

= 256 €

Toukokuu

Adidas antiperspirantti 3 €
Rexona antiperspirantti 3 €
Estee Lauder primer 30  €
Lumene Illuminating primer 11 €
Clarisonic Radiance-harja 19,50 €
Youngblood Outrageous ripsiväri 25,50 €
Keune suoravärinaamio 25 €
Kicks primer 10 €
Batiste kuivashampoo 9 €

= 136 €

Kesäkuu
/ Kroatian matka, Tallinnan päiväreissu

MAC puhdistuspyyhkeet 15,50 € (tax free)
MAC puhdistusöljy 11 € (tax free)
MAC huulipunapakkaus 30 € (tax free)
Bats antiperspirantti 9 €
Pixi Glow Tonic 13,50 €
Smashbox Hydrating Under Eye Primer 25 €

= 104 €

Heinäkuu

Schwarzkopf Professional Strawberry 18 €
MAC poskipuna (ale) 23 €
MAC Lustre Drops (ale) 20 €

= 61 €

Elokuu

GlamGlow Sonic Gravitymud 20 €
Lumene CC 17 €

= 37 €

Syyskuu

UD Naked Heat 50 €
Sephora kulmakynä 12 €
Joico Peach 25 €
Sisley So Intense 39 € (ale)
YSL La Touche Eclat Le Teint 40 € (ale)

= 166 €

Lokakuu
/ I love me -messut

St. Tropez in-shower-ir 21 € (ale)
ColourPop-tilaus 34 €
Joico Rosé 25 €
Lavera 2-in-1 shampoo-hoitoaine 5 € (ale)
Lavera Verbena Body Wash 5,50 € (ale)
BB Blendercleanser 35 € (ale)
Absolution kosteuttava seerumi 24 € (ale)
Fenty Beauty Shimmer Stick 25 e

= 174,50 €
______________________________________________________________________________________

Yhteenveto

Kulutin kosmetiikkaan keskimäärin 130,95 € kuukaudessa. Vuonna 2016 summa oli 125,50 € ja vuoden 2015 loppupuoliskolla (aloitin kirjanpidon vasta syyskuussa 2015) 145,50 €. Aika jännä, että näinkin pitkällä ajanjaksolla summat ovat näin lähellä toisiaan ilman, että olisin pyrkinyt siihen tietoisesti.

Koska yhteenvedosta puuttuu nyt kaksi kuukautta, laskin koko jakson summien lisäksi, paljonko prosentuaalisesti kulutin mihinkin tuoteryhmään. Pienimmästä summasta suurimpaan kulutin:

tuoksuihin 0 € (0 %)
hygieniatuotteisiin 38,50 € (2,9 %)
kynsiin 51 € (3,9 %)
meikkausvälineisiin 120 € (9,2 %)
ihonhoitoon 136 € (10,4 %)
hiuksiin 147,50 € (11,3 %)
meikkeihin 816,50 € (62,4 %).

Huomioita

  • Herranjumala miten vähän rahaa ihonhoitoon meni!! Aika karua oikeastaan, että tuhlaan meikkeihin surutta noin paljon enemmän kuin ihonhoitoon, jota kumminkin pidän todella tärkeänä. Toisaalta pr-näytteinä saan selvästi enemmän ihonhoitoa ja hiustuotteitakin kuin meikkejä ja tämä toki voi osaltaan selittää eroa.
  • Voi jestas, paljonko mä ”tuen” MACiä! Mä ostan kyllä merkin tuotteita ihan sikana :D
  • vuonna 2017 mulla ei kulunut lainkaan rahaa kosmetiikan yllätysbokseihin tai joulukalentereihin
  • messut eivät saa mua shoppailemaan normaalia enempää
  • reissut eivät saa mua shoppailemaan normaalia enempää. Ellei kohteessa ole Sephoraa :D <3
  • omasta mielestäni 130,95 € kuukaudessa on maltillinen summa, mutta mieluummin se saisi jakautua vähän tasaisemmin

Mitä mieltä? Karseaa kerskakulutusta vai tavanomaisia työssäkäyvän naisen ostoksia? Paljonko sinä kulutit?

19 vastausta artikkeliin “Paljonko tuhlasin kosmetiikkaan 2017?

  1. Yllätyin taas, miten maltillisia summia noi on (viime vuonna mietin ihan samaa) 😅 Tosin saat niin paljon kaikkea, että se varmasti vähentää kuluja. Eikä mulle tullu yhestäkään jutusta mieleen, et onpa ihan turha ostos. Et nou worries, hyvin menee 😘

    Tykkää

  2. Tosiaan aika Mac-voittoista noi meikit 🤣 Tartuin heti tohon otsikkoon, ei kai herrajumala kosmetiikkaan käytetty raha oo tuhlausta? Koitin sit miettiä omaa rahanmenoa: betteboxit, nyt loppuvuodesta styletone -boxi 3kk (on muute ihan huippu!) Elevenin joulukalenteri (paskista paskin kosmeostos ikinä) vähän uutta biothermin oxygen-sarjaa, silmänympärysvoide ja -seerumi (biothermiä muuten nekin) Seerumia ja muutama hoitovoide kasvoille, pääasiassa Lancome. Luottoripsarit ja rajaus laivalta ja vähän tarpeellista sieltä täältä. Meikkiostokset ilman ripsaria ja lineria varmaan alle 20€! Aika hoitovoittosia noi mun hankinnat.

    Tykkää

    1. Ihhihiiiiii juu MAC on mun heikkous <3 Ja itsekin tuota otsikkoa kääntelin ja vääntelin, mutta kun 1,5 vuotta sitten tuota tuhlata-sanaa päädyin käyttämään, halusin nytkin pitää otsikot yhdenmukaisina :)

      Tykkää

  3. Mä meen kans aika samoissa summissa. Pidän kanssa tarkkaa kirjanpitoa ihan esn takia, että tiedän MITÄ oon ostanut ja sekin, että jos on tullut käytettyä joskus enemmän, niin osaa himmailla seuraavan kuukauden.

    Tykkää

  4. Mun mielestä ihan kohtuullinen summa per kuukausi:) Samoissa lukemissa menee itselläkin, enkä tilaile esim. yllätysboxeja enkä joulukalentereita, mitä olisikaan sen jälkeen lopputulos…;) Joka tapauksessa ei mitään överyyksiä, vaan ihan käyttötuotteita kaiketi, enimmäkseen:)

    Tykkää

  5. Hyvältä kuulostaa <3 Samaa mieltä Johannan kanssa, et ei kosmetiikkaan käytetty raha kyllä oo tuhlausta! :) En oo koskaan laskenu paljonko itellä menee kuukaudessa purkkeihin ja purnukoihin, mut pelkästään bokseihin menee noin 90 € :D Itse asiassa menis vielä enemmän jos kukkaro antais myöten. Ois ihan yleisellä tasolla mielenkiintoista jos jaksais tehä vastaavanlaiset laskelmat kaikista kuluista, asuminen, kulkeminen, ruoka jne. Tai sit masentuisi todellisuuden edessä, ku tajuis ettei mitään jää säästöön! :D

    Tykkää

    1. Haha, vastasinkin ylempänä, että valitsin tuhlata-sanan puolitoista vuotta sitten ja halusin pitää otsikot yhdenmukaisina. Mutta itsekin mietin tätä ja nyt valitsisin neutraalimman kuluttaa-sanan :)

      Mä aloitin vastaavan kirjanpidon koirien menoista. Kun aina mietin, että kylläpäs niihin menee paljon rahaa, niin haluan oikeasti nähdä, että paljonko!

      Tykkää

  6. Hei noista meikkivoiteista esittelyä! Kato vois löytää jotain ostettavaa. :D Varsinkin toi Macin Next to nothing kiinnostaa. Vai ootko jo esitellyt ja multa mennyt ohi?

    Tykkää

  7. Kohtuulliselta kuulostaa! Itse en uskalla pitää kirjaa ettei tule morkkis. Eniten rahaa menee ihonhoitoon. Pitäisi ehkä harkita kirjanpitämistä, mutta kun se johtaisi todennäköisesti säästökuuriin ja sitä en halua. Jos lukitsisi verkkopankkitunnukset jonnekin…

    Tykkää

    1. Hehe, joskus shokkihoito on ihan hyväksi, joskus taas on parempi sulkea ne silmät tässä kohtaa. Jätä ajatus hautumaan, ja tsekkaa tilanne sitten joskus, kun siltä tuntuu :)

      Tykkää

  8. Sun kulutus vastaa aikalailla omaani, itselläni on kans vaihtelevia kuukausia ja sitten joskus repsahtaa tonne reilusti yli 200 euroon. :D

    Tykkää

Jätä kommentti Salla Peruuta vastaus