Avautumista · Lifestyle

Henkilökohtaisia faktoja Rössöstä

Moni bloggaaja on viime aikoina kirjoitellut hassuja tai jänniä faktoja itsestään. Munkin oli tarkoitus tehdä tällainen postaus, kunnes sain kuningasidean! Mehän tehdään sellainen Rössön kanssa molemmat ja vielä niin, että mä kerron faktoja Rössöstä ja Rössö minusta :D Rössöä on kyselty blogiin hänen päänavauksensa jälkeen, joten saamanne pitää! Me haluttiin mukaan vielä pienet kommentit, ja päätin jakaa postaukset omikseen, että jaksatte lukea loppuun saakka. Ja pakko vielä mainita, että me molemmat tehtiin oma osuutemme salaisesti, paljastamatta toisillemme faktoja etukäteen :)

Tässä ensimmäisessä osassa mä kerron teille Rössöstä!

  

1) Rössö pelkää ahtaita paikkoja. Ei ehkä enää niin kauheasti, mutta joskus aiemmin oli selvää, että esimerkiksi lennon laskeuduttua emme ryysi muun porukan mukana ulos koneesta vaan odotamme suurimman ihmismassan lähtevän ennen kuin itse tungemme mukaan. Myös magneettikuvaus on Rössölle paha, mutta suurin fear factor on varmaankin paikat, jossa on paaaaaaljon ihmisiä pienessä tilassa. Jos heittäisin Rössölle ehdotuksen, että lähdetäänkö Stockmannin Hulluille päiville pyörimään ja hengaamaan muuten vaan, seuraisi lyhyt hiljaisuus ja sitten hirveä räkänauru kummaltakin. JUU EI.

”Jess! Ei todellakaan kannata edes unelmoida meikäläisen kanssa esim. keikkojen permantopaikoista 😂”

2) Rössö on mestari vaikuttamaan fiksummalta kuin oikeasti on. Hän myös lukee välillä iltaisin sängyssä sivistyssanakirjaa ihan siksi, että voi sitten sopivan tilaisuuden tullen brassailla jollain vaikealla sanalla. Ja hassuinta tässä on se, että Rössö oikeasti ON fiksu.

”Kröhöm… en todellakaan myönnä mitään!”

3) Rössö kykenee nukahtamaan missä vaan. Ja oikeasti tarkoitan, että missä vaan. Hän on muun muassa nukahtanut eräässä nuoruuden työpaikassa ensimmäisenä työpäivänä palaverissa ja nukkunut elämässään varmaankin puolessa elokuvista, jotka on mennyt ihan elokuvateatteriin asti katsomaan. Kun asuimme kämppiksinä opiskeluaikoina, mä olin aina ihan hiilenä tökkimässä Rössöä hereille kun katsoimme jotain sarjaa tai elokuvaa sohvalla :D

”Ja kaikki edellä mainittu pätee edelleen… 😆”

4) Jos et jaksa kasata itse omia huonekalujasi niin soita Rössölle! Siinä missä mä mieluiten ottaisin Ikean huonekaluni valmiiksi kasattuina, Rössö nauttii siitä, että saa kasattua jutut IHAN ITSE. Isoa kirjahyllyä ei myöskään tietenkään voi jättää kyljelleen odottamaan kantoapua vaan Rössö myös kantaa/raahaa kamat paikoilleen IHAN ITSE. Ahahahahhaa!

”Täh, eiks kaikki muka diggaa Iksujen kasaamisesta?? Ja minen varsinkaan ketään miestä tarvii roudariksi. Siks käydään salilla!”

  

5) Rössö tekee ensin ja kertoo sitten. Hän ei kaipaa muiden mielipiteitä ennen päätösten tekemistä vaan kertoo päätöksistään muille vasta jälkikäteen :D Esimerkiksi kouluaikoina hän aloitti uusia harrastuksia tuosta noin vaan puhumatta mitään ja myöhemmin työelämässä on spekuloimatta sen enempää hakenut sellaisia työpaikkoja, että itse olisin tarvinnut huomattavan paljon läyhäämistä ennen päätöksen tekemistä. Tämä on kavereiden kesken Rössön metodi: tee ensin ja kerro muille vasta sitten. :D

”Ihan turha jauhaa keskeneräisistä asioista 😂😂”

6) Jos Rössö innostuu jostain, hän todella lähtee satalasissa mukaan. Uusia harrastuksia Rössö aloittaa varmaan kuukausittain (:D) ja aina pitää hankkia lajiin sopivat välineet ja tarvikkeet viimeisen päälle, vaikka ehkä joku muu saattaisi ensin kokeilla, tykkääkö lajista ylipäänsä :D Rössöllä on pelit ja vehkeet mm. maastopyöräilyyn, nyrkkeilyyn, kiipeilemiseen, kitaran soittamiseen, viiten eri tanssilajiin (toki kaikkiin nyt lajin mukaiset kengät pitää olla!), virkkaamiseen ja yrttien kasvattamiseen.

”Haluan muistuttaa, et oon myös kokeillut mm. surffausta ja harrastanu monta vuotta melomista, ENKÄ oo ostanu omia kamoja (veikkaan tosin, et syynä oli ihan vaan säilytystilan puute 😆). P.s. haluaisko joku ostaa Taido-puvun, rullaluistimet, pomppukengät tai säärisuojat?? 😂😂”

Tällainen on Rössö! Seuraavassa osassa kuulette, mitä Rössö ajattelee meikäläisestä :D

14 vastausta artikkeliin “Henkilökohtaisia faktoja Rössöstä

  1. Blogirn lukeminen aamupalaa syödessä käy hengenvaaralliseksi. Vedin juuri kahvit henkeen nauraessa… Kummasti löytyi yhtymäkohtia itseen, mm jos Ikea tulis paikkakunnalle, hakisin taatusti paikkaa kasaajana. Eikä permantopaikkoja mullekaan, yksi paniikkikohtaus HIMin keikalla riitti…

    Tykkää

  2. Mahtava postaus! :) tuli hyvä mieli lukiessa ja mielenkiinnolla odotan vastaavaa postausta sinusta :D

    Tykkää

Jätä kommentti