Aubrey · Benefit · Bernard Cassiere · Diego Dalla Palma · Dior · EOS · Kosmetiikan ostetut-kulutetut · Lush · L`Occitane · Maybelline · Rimmel · Rituals · Sabé Masson · Schwarzkopf

Joulukuun tyhjentyneet purkit

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Otetaanpa seuraavaksi käsittelyyn vuoden 2015 viimeiset tyhjät purkit eli joulukuun loppuneet! Mukana on jo useampi joulukalenterista tullut purkkikin :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lush Rosy Cheeks*
Itsetekemäni tuore kasvonaamio, jossa on käytetty mm. ruusun terälehtiä :) Kasvot jäivät todella sileiksi ja pehmeiksi mutta tämä oli myös yllättävän kuivattava tuote, ja tämän jälkeen teki mieli hölvätä päälle vielä jollain kosteuttavalla naamiolla, esimerkiksi tällä Aubrey Revitalising Therapy Gel Maskilla. Aivan ihana luonnonkosmetiikan kosteuttava naamio, josta olen kirjoitellut lisää täällä.

L´Occitane Immortelle Oil Make-Up Remover
Pussinäytteistä en yleensä kirjoittele, mutta tämä meikinpuhdistusöljy tuntui niin ihanalta ja tehokkaalta, että halusin jakaa pienen hehkutuspalstatilan tälle. Tekisi mieli hankkia täysikokoinen pullo!

Bernard Cassiere Eye Contour
Kätevässä pumppupullossa oleva silmänympärysvoide, joka toimi niin kuin pitää. Hyvää kamaa, voisin ostaa lisää!

L´Occitane Ultra Rich Face Cream
Siis tää on hyvä!! Rakastuin tähän joulukalenterista tulleeseen paksuun, rauhoittavaan kasvovoiteeseen ihan täysillä! Ostaisin välittömästi, jos mulla ei jo olisi useampaa yövoidetta avattuna. Niiden loppumista odotellessa pakot…inspiroin siskoni ostamaan tämän, kun laivalta sen sai vielä tosi edullisesti. Jos kaipaat hoitavaa ja kosteuttavaa yövoidetta ja tykkäät täyteläisestä koostumuksesta, suosittelen lämpimästi. Tosi koukuttava tuote, kun iho jää niin pehmeäksi <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

EOS Strawberry
EOSin huulirasvat ovat yksiä suosikkejani. Ne tuoksuvat ihanilta, näyttävät söpöiltä ja pakkaus on vielä käteväkin. Tällä hetkellä mulla on käytössä sitruunainen Lemon Drop ja korkkaamista odottaa itse tuunaamani minttu :)

Sabé Masson Le Soft Perfume Parisian Rhapsody*
Nostin tämä puikkomalliset tuoksut yhdeksi viime vuoden parhaista löydöistäni. Jotain tämän ruusuisen tuoksun ihanuudesta kertoo se, että käytin sen loppuun näin nopeasti! Aivan ihania ja tutustumisen arvoisia juttuja tuoksujen ystävälle :)

Rituals Yin Calming Bed & Body Mist
Rakastan Ritualsin näitä ”yötuoksuja” <3 Monenmonen kulutetun pullon verran on jo kokemusta ja lisää ostan aina vaan :)

L´Occitane Dry Skin Foot Cream
Tämäkin kaveri tuli joulukalenterista. Kyseessä on siis kosteuttava jalkavoide, josta riitti pariin-kolmeen käyttökertaan. Jo yhden kerran jälkeen eron huomasi jalkojen ihossa selkeänä pehmentymisenä ja voide vielä kuivui yllättävän nopeasti. Mutta hitsi kun tämä tuoksuu niin selkeästi laventerille… Jos tuoksu olisi joku muu, ostaisin välittömästi lisää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Schwarzkopf OSIS+ Glamination Strong Glossy Holdspray*
Olen jotenkin vähän huono käyttämään hiuslakkoja, tai siis suihkutan lakkaa ihan olemattoman vähän kerrallaan. Mulla kuluu lakkoja tosi vähän, mutta tämä hiuslakan ja kiiltosuihkeen yhdistelmä taisi loppua ihan ennätysajassa. Hyvää kamaa, voisin ostaa lisää!

L´Occitane 5 Essential Oils Shampoo
Kolmas joulukalenterituotteeni, jonka kulutin loppuun heti saman kuun aikana. Öljyshampoo oli kiva tuttavuus, se pesi hiukset puhtaiksi, mutta ei jättänyt jäljeensä takkukasaa. Ainoa miinus tuoksusta, olen enemmän Tigin karkkituoksujen tai muuten vain raikkaiden hiustuotetuoksujen ystävä, ja tämän tuoksu oli hitusen pistävä omaan nenääni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maybelline Color Show Brocades
Yksi mun all time favourite -kynsilakoista, aivan mielettömän upea lopputulos. Ainoa miinus on toooooosi vaikea poistettavuus, mutta lakkauksen kauneus on kyllä ihan vertaansa vailla. Tämä oli kausituote, mutta onneksi mulla on vielä toinen pullo jemmassa. Ja tässä pullossa oli enää jämät jäljellä, vaikka ei siltä näytä :D

Benefit Cha Cha Tint
Nestemäinen siveltimellä levitettävä poski- ja huulituote, joka oli ihanan persikan sävyinen. Tosi kauniin värinen lopputulos, mutta jostain syystä tätä tuli kuitenkin käytettyä aika harvoin ja oikeastaan ainoastaan poskille. Matkakokoisen tuotteen tätä kelpuuttaisin kyllä jatkossakin :)

Maybelline Colossal Go Chaotic* -ripsiväri näkyy täällä ja Rimmel Wake Me Up* täällä.

Dior Lash Plumping Serum
Luottotuotteeni, joka on jokapäiväisessä käytössä. Kaikkien kannattaisi käyttää tätä :D Näkyy mm. täällä.

Benefit High Beam
Voidemainen korostustuote, josta tulee ihanan heleä kuulto ilman glitteriä. Hyvä tuote, mutta en nähnyt tässä mitään erityistä, vaikka tiedän tämän olevan monien lempikorostustuote.

Tässäpä joulukuun loppuneet tuotteet! Näkyykö mitään kiinnostavaa? :)

*Saatu blogin kautta.

8 thoughts on “Joulukuun tyhjentyneet purkit

  1. Luin tätä juttua ja heti perään Siwan mainoksia, jossa oli tarjouksessa Carlettin suklaapussit (1e/pss) :D Näytti vaan niin tutulta, niin oli pakko etsiä se sun yksi Tanska-postaus ja varmistaa. Ihan vaan infona, jos et vielä tiennyt :D
    Vai oonko nyt kamala ihminen kun tämmöstä kerron ja oot sokerivieroituksessa? :O :D

    Tykkää

    1. Mmmmmmmmmitä!!!! No en tod oo tiennyt, että niitä voi Suomestakin saada!! Mä saan nyt herkutella yhtenä päivänä viikossa joten meen heti Siwaan kun kävelen ohi (niitä ei jotenkin ole missään mun normireitin varrella). Kiitos superisti vinkistä! :D

      Tykkää

  2. Haluan kyllä kokeilla tuota Benefitin High Beam:ia. Harmi kun joutuu odottaa seuraavaa Sephoran reissua toukokuulle :D Ihmettelen miksi Sephora ei voi tulla Suomeen..!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s