Hamstraus · Kosmetiikan säilytysratkaisuja

Joku roti

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mä olen ollut jonkin aikaa vähän pulassa kaikkien kosmetiikkapurkkieni kanssa. Olen yrittänyt järkevöittää säilytystapoja aiemminkin ostaessani Ikeasta kosmetiikkakärryn, johon olen muuten edelleen tosi tyytyväinen. Se ratkaisi (osittain) käytössä olevien meikkieni säilytyksen, mutta isoin ongelma mulla on edelleen ollut testattavan ja testaamista odottavan kaman säilytys. Olen tähän asti säilönyt testaamista odottavaa ja muutenkin käyttöä odottavaa kosmetiikka isossa kangaskorissa (pyykille tarkoitettu eli oikeasti iso) vaatehuoneessa. Ongelma on kuitenkin ollut se, että kamat unohtuvat sinne. Lisäksi samaisessa korissa on suloisesti sekaisin sekä sellainen kosmetiikka, josta olen jo kirjoittanut tai en edes aio kirjoittaa ja sellainen, josta todellakin tulen kirjoittamaan. Siksi postissa tullut testaamista odottava kama jää monesti keittiön pöydälle odottamaan, että kuvaan tai aloitan testaamisen. Näky ei tietenkään ole kiva, kun siinä pöydällä pitäisi pystyä tekemään muutakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos sanoisin, että ostin tämän Kartellin Componibilin kosmetiikan säilytyksen takia, valehtelisin. Mä olen tällaista himoinnut jo vuosia, ja nyt kun Hulluilta päiviltä sai edullisesti, ostin. Päätin kokeilla, miten tämä toimisi kosmetiikan säilytyksessä. Ja nimenomaan sellaisen kosmetiikan, josta mahdollisesti tulen kirjoittamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ylimmällä hyllyllä majailevat meikit ja kynsituotteet, keskimmäisellä kasvojenhoito ja hiukset ja alimmalla vartalotuotteet. Tosin näköjään kategoriat eivät ole ihan pitäneet ;) Componibili ei ehkä muodoltaan ole ideaali kosmetiikan säilyttämiseen, mutta joka tapauksessa hyllyiltä on nopea tarkistaa, olisiko siellä jotain, jonka voisin ottaa kokeiluun. Vaatehuoneen isoon koriin olen myös ujuttanut pienemmän kassin, johon pienet (meikki)tuotteet laitan, jotta ne eivät huku ison korin pohjalle ja unohdu sinne. Toistaiseksi järjestely on toiminut ihan hyvin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen uusi säilytyskalusteeni on Marilta saamani lokerikko, joka käsittääkseni on ostettu Clas Ohlsonilta. Olen ottanut sen ensisijaisesti huulipunakokoelmani säilytykseen, mutta lokeroita on niin paljon, että muutakin tänne mahtuu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tietty huulipuna löytyy oikeasti tosi helposti, kun ne on sävyittäin jaoteltu, eikä enää yhtenä iloisena kasana laatikossa. Mulla loppui vähän mielikuvitus kesken huulipunien jälkeen. Lokerot ovat niin pieniä, että se rajoittaa tosi paljon säilytettävän tavaran laatua. Tulisiko teille mieleen, mitä pientä meikkikamaa lokeroissa voisi säilyttää?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alimpana on iso lokero, ja tätä kirjoittaessani tajusin, että mun luomiväripaletithan sopisivat sinne tosi hyvin! Kovin montaa isoa palettia mulla ei ole, joten tää vois toimia hei!

Näiden järjestelyjen lisäksi isoin muutos on tehtävä siinä, että testattu kosmetiikka lähtee heti kiertoon. Jos tuote on ihan kiva tai mahdollisesti mulle sopiva kesällä, kiertoon. Mulla ei yksinkertaisesti riitä tila säilyttämään tällaisia tuotteita, niin vaikea kuin niistä onkin välillä luopua. On mulle käynyt niinkin, että tajuan myöhemmin kaipaavani jotain pois antamaani tuotetta, mutta silloin ei auta muu kuin elää asian kanssa. Muuten pieni asuntoni muuttuu ihan tavaravuoreksi, tai no, se on jo vähän sellainen :P

Olisi kiva kuulla, millaisia hyviä käytäntöjä teillä muilla on? Miten pidätte huolta, ettei sinne vaatehuoneen perukoille jää isoa kasaa unohtuneita tuotteita? Vai onko mulla ongelma, kun edes joudun miettimään tällaista? :D

6 vastausta artikkeliin “Joku roti

  1. Mulla on lajiteltuna ihonhoito, meikit, tuoksut ja hiustuotteet Orthexin laatikoihin. Eihän se pino vaatekaapissa mikään siisti ole, mutta jo tuotteiden lajittelu helpottaa kovasti, kun miettii, mitä seuraavaksi alkaa testaamaan/käyttämään. :)

    Tykkää

    1. Totta. Miten mä en oo tajunnut lajitella sitä vaatehuoneen kasaa? :D Ehkä mä otan sen ison kangaskorin johonkin toiseen käyttöön ja hankin läpinäkyviä laatikoita just samalla tavalla kuin sanoit. Kiitos vinkistä :)

      Tykkää

  2. Siivosin eilen viimeisen kosmetiikkajemmani ja kun olin kuskaamassa ikääntynyttä kosmetiikkaa roskapussissa pihalle, tokaisi tyttäreni, että eikös ole kiva kun iskällä on just tänään kokousilta kun sä viet noin paljon purkkeja roskiin… Vähänkös pisteli! Mies tosiaan ihmettelee, että tarvitko tosiaan tuonkin putkilon/purkin/puuterin! Onneksi roska-auto vei todisteet tänään mennessään. Pitäs oppia erottamaan tarve ja halu toisistaan.

    Tykkää

    1. Voi että, mua ihan vähän hymyilytti sun kommentti :) Mutta tavoitan toki ajatuksen, kosmetiikan poisheittäminen on ihan kamalaa. Mä annan nykyisin auliimmin käytettyjä tuotteita pois, siis en enää häpeä antaa vaikka kokeiltua luomiväriä koska näköjään ottajia kyllä löytyy. On tosi kiva nähdä, miten kaveri tai sisko ilahtuu jostain jutusta ja silloin tietää tehneensä oikean päätöksen, kun itsellä se olis kumminkin hautautunut jonnekin kaapin pohjalle.

      Tykkää

Jätä kommentti T Peruuta vastaus