Hiukset · Hiusten hoito · Hiusten värjäys · Olaplex

Pinkki tukka Olaplexilla

Saanko esitellä, Jannika B -tukka:

kuva 3 (2)

Kävin siis eilen kampaajalla, ja nyt väri päässä on pinkki. Olin haaveillut jonkinlaisesta ponitukasta siitä lähtien kun pinkkejä ja liloja alkoi ensimmäisiä kertoja vilahdella katukuvassa. Jouduin kuitenkin hylkäämään ajatuksen siksi, että tukkani ei olisi kestänyt kunnon tujua vaalennusta, mikä taas on edellytys sille, että pinkki tai lila pääsee oikeuksiinsa hiuksessa. Mietin kyllä vähän myös sitä, että söisikö pinkki tukka viimeisenkin uskottavuuden rippeeni.

Olin jo miettinyt, että pyydän Tiina-kampaajaltani (Stage11 Helsingissä) hieman lämpimämpää persikkaista sävyä, koska se sopii mielestäni tosi hyvin kun kasvoille alkaa tulla vähän rusketusta. Sitten tuli uskokaa tai älkää TUULITUNNELI-OHJELMA (!), jossa esiintyneen erään neidin pinkki tukka sai mut huokailemaan ja googlettamaan hänen kuvaansa kampaajalle referenssiksi. Osa kuvista esitteli köhöm, jotain muuta kuin hiuksia, mutta löysin onneksi kasvokuvankin :D Neitosesta puhe siirtyi laulaja Jannika B:hen ja sovimme kampaajan kanssa, että jos joku kysyy, niin inspiraation lähteenä oli Jannika :´D

kuva 1

Onneksi muistimme napata ennen-kuvat siinä vaiheessa, kun vasta päällimmäisissä hiuksissa oli vaalennusainetta ;)

Niin, mutta miten me nyt sitten uskalsimme alkaa blondata mun tukkaa? No Olaplexin avulla tietysti! Tiina oli laittanut jo aiemmin mulle viestiä, että heiltä löytyy tätä mainetta niittänyttä ihmeainetta ja mä tietenkin hykertelin tyytyväisenä. Tiina sanoi, ettei olisi ikinä muuten uskaltanut tehdä tätä värikäsittelyä mulle.

kuva 3

Olaplexia sekoitettiin ensin blondausvärimassaan ja sitten pinkkiin massaan. Olaplexin tarkoitus on korjata värjäyksen rikkomia rikkisiltoja hiuksessa ja estää uusien rikkisiltojen katkeamisen. Näin hius pysyy paremmassa kunnossa ja sille uskaltaa tehdä radikaalimpia käsittelyjä. Molempien värien pois huuhtelemisen jälkeen oli Olaplexin kakkosvaiheen vuoro eli hiukseen levitettiin hoito, joka sai vaikuttaa reilut 10 minuuttia. Tiina oli värjäyksen jälkeen sitä mieltä, että tukkani ei kärsinyt käsittelyistä yhtään, jess! :)

kuva 2 (2)

Tärkeä osa Olaplex-käsittelyä on kotihoito, jota varten ostin pienen pullon kolmosvaiheen Olaplexia. Sitä käytetään kerran viikossa ja pullo maksoi 30 euroa. Ihan halvaksi Olaplex ei tule, koska toki kampaamossa käytettävät aineetkin maksavat extraa, mutta itse ainakin maksoin lisähinnan mielelläni, koska ilman tätä rikkisiltojenkorjaajakaveria en olisi saanut pinkkiä tukkaa. Nyt sitten vain jännitetään, että miten pinkki väri pysyy. Tiina kertoi, että näin uuden ja uudenlaisen tuotteen kyseessä ollessa heillä ei ole vielä tietoa tai kokemusta siitä, vaikuttaako Olaplex-käsittely värin pysyvyyteen. Ja multahan tunnetusti lähtee puolet väreistä ekassa pesussa ;) Olen kuitenkin varautunut pinkin värin ylläpitoon hyvin, kerron myöhemmin omassa postauksessaan mitä käytän ja miten toimii.

Jannika B -tukka – jei vai nei? :D

49 vastausta artikkeliin “Pinkki tukka Olaplexilla

  1. Nuo sinun hiukset ovat ihanat! <3 Ainahan sulla on tosi kivoja sävyjä ja kaikista tykkään. :)

    Tuosta Olaplexin rikkisiltojen korjaamisesta olen vähän skeptinen vielä toistaikseksi. Vielä siitä ei ole esitetty faktoja ammattilaisillekaan, että miten ja mitkä hiusten rikkisillat korjaa? Mutta kyllä minä olen aivan Olaplex-fani! Mahtava keksintö! <3

    Tykkää

  2. JEI! Haaveilin itsekin pinkistä tukasta ja koitin jopa blondata omaani ja iskeä siihen niitä uusia Color Mask Paint -suoravärejä… en saanut hiuksiin aikaan yhtään mitään. Tukka vaaleni kyllä ja muuttui hieman oranssiksi, mutta pinkki jäi haaveeksi. Ärsytti. :( Haluaisin kovasti jonkinlaisen ponitukan, mutta ainakaan itsenäisesti en sellaista yritä enää saavuttaa :/

    Tykkää

    1. Oho, kuulostaapa oudolta! Toi on just se syy, miksi en uskalla tehdä omalla tukalle itse MITÄÄN. Aina kun kuulee noista yllätyksistä, että väri ei olekaan pelannut silleen, miten oletti. Mene säkin kampaajalle, niin saat ponitukan?! :)

      Tykkää

  3. Niiiin SÖPÖ! <3_<3

    Mä en vakuuttunut Olaplexista niin paljoa, että olisin ostanut sitä kotiainetta. Tai no en tiedä missä kunnossa tukka olisi nyt ilman Olaplexia, mutta jotenkin häiritsi, että se oli silti märkänä takkuinen, vaikkakin föönauksen jälkeen aika silkkinen.

    Tykkää

    1. Okei, aika jännää. Mulla ei kyllä ollut takun takkua tukassa, vaikka oli blondattu… Toki en sitten tiedä, mikä osuus oli Olaplexin jälkeen laitetulla hoitsikalla?

      Kiitti <3

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s