Kjaer Weis · Luonnonkosmetiikka · Meikit · Meikkipohjat · Päivän meikki

Missä se meikkivoide on?

Pääsimme Mafiatyttöjen kanssa vähän aikaa sitten tutustumaan Jolie Shopiin eli luonnonkosmetiikan maahantuojan ja myymälän tiloihin ja tuotteisiin. Kerron vierailusta tarkemmin myöhemmin, mutta en malta olla jo etukäteen kirjoittamatta meikkivoiteesta, joka on täysin erilainen mihinkään aiemmin omistamaani verrattuna!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloitetaanpa nyt vaikka siitä, että Kjaer Weisin Cream Foundation on kiistatta kaunein meikkivoide, jonka olen koskaan nähnyt. Hopeinen, painava rasia on ylellistäkin ylellisempi ja kaunis kuin koru. Ihan silmä lepää, ahh <3 Jolien maahantuoma Kjaer Weis on ollut Suomen markkinoilla vasta vähän aikaa, mutta kiinnitti huomioni heti upeilla pakkauksillaan ja upeilla värisävyillään. Kyseessä on tietenkin luonnonkosmetiikan sarja kun Joliesta on kyse.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ääää, mä voisin vaan tuijottaa… :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No niin, asiaan. Kyseessä on kiinteä meikkivoide, jonka kerrottiin olevan tosi peittävä. Mä sain kunnian olla meikkipäänä tilaisuudessamme Joliessa, ja vaikka ihossani oli jos jonkinmoista peitettävää, meikkaaja Emmi sai kaiken piiloon ilman erillistä peitevoidetta. En varmasti olisi uskaltautunut ostamaan meikkivoidetta, ellen olisi nähnyt omin silmin, miten hyvältä se näytti ihollani. Muut bloggaajat kävivät vuorotellen tuijottamassa lähietäisyydeltä ja ihmettelemässä, kun ihostani ei mistään huomannut, että siinä olisi ollut meikkivoidetta. Se näytti vain tasaiselta ja hyvältä :) Ihan uskomatonta, että meikkivoide voi samaan aikaan olla peittävä ja huomaamaton!

Kjaer Weisin meikkivoide on tuntumaltaan samankaltainen kuin Dermablendin Compact-meikkivoide, eli melko kuiva. Tämän kanssa pitää muistaa kunnon kosteutus alle, etteivät ihon mahdolliset kuivat kohdat korostu. Jos tämän sudenkuopan muistaa välttää (kosteuttava primeri tai pieni tippa öljyä alle) niin avot.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässäpä taas vertailukuvat eli kasvot nakuna.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja Kjaer Weisin kanssa. Pahoittelen hieman huonoja kuvia, kamera tarkensi ihan mihin sattuu :P Ostamani sävy on Silken eli vaalea keltapohjainen sävy.

Halpa tämä tuote ei ole, se maksaa nimittäin 59 euroa. Kjaer Weis harrastaa kuitenkin täyttöpakkauksia, mistä plussaa, ja meikkivoiteen täyttö maksaa sitten vain 29 euroa. Luotan siihen, että pääsen hyödyntämään tämän edun, vaikka yksittäinen meikkivoide kuluukin käytössäni superhitaasti :) Kjaer Weisiä myydään Suomessa vain Jolie Shopissa tai heidän verkkokaupassaan.

Onko Kjaer Weis teille tuttu? Kuka muu voisi viettää hiljaisen hetken tämän rasian ääressä?! :D

20 thoughts on “Missä se meikkivoide on?

  1. On tuttu ja mä rakastan noita pakkauksia! KW:n Highligterin valitsin viime vuoden parhaisiin tuotteisiin, koska voidemainen koostumus toimii niin hyvin ja no toi pakkaus, ei varmaan tarvi sanoa… Perjantaina kirjoittelenkin merkin ripsarista, joka on tosi hyvä luonnonkosmetiikan ripsiväriksi. Kerrankin mullakin pysyy joku naturelliversio suttaamatta, joten näiden perusteella voisin kokeilla muitakin sarjan tuotteita. <3

    Tykkää

    1. Joo, pakkaukset painivat kyllä aivan omassa sarjassaan! Sitä highlighteria Jolien työntekijätkin kehuivat kovasti ja Emmi- meikkaaja kertoi käyttävänsä päivittäin. Vaikuttaa ihanalta tuotteelta. Ihastuin myös kauniisiin huulituotteisiin. Ja oikeastaan kaikkeen, mitä saa tällaisessa rasiassa ;)

      Tykkää

  2. KW:n tuotteet ovat ihania! Meikkivoide on huippu, itselläni vaalein sävy Like Porcelain.

    Myös voidemaiset poskipunat ovat upeita. Embrace on vaalean hattarainen ja hempeä sävy ja Blossoming raikas ja hehkeä pinkki.

    Uusin rakkauteni on lip tint sävyssä Romance. Aivan ihana korallinen pinkki, joka näyttää ehkä rasiassa vähän turhan räikeältä, mutta on huulilla upea ja antaa kasvoille hehkua. Sävy sopisi varmasti myös sulle kuin nakutettu!

    Ripsiväri on myös laadukas.

    Vaikka rasiat ovatkin upeita, olen hankkinut muutaman tuotteen suoraan refillinä ja säilytän niitä Z-paletissa. Esim. meikkipohjaa en kanna päivittäin mukaani, joten pieni Z-paketti toimii säilytyksessä hyvin.

    Tykkää

    1. Hei tiedäkö, mä katsoin tuota Romancea sillä silmällä Joliessa…se on ihana! <3

      Ja aivan loistava vinkki tuo Z-paletti! Voisin hyvin kuvitella hyödyntäväni sitä esim. luomivärien kanssa. Refillit kun on niin tuntuvasti edullisempia ja just luomivärejä harvoin kantaa mukana. Kiitos! :)

      Tykkää

  3. On kyllä kaunis rasia! Mulle tuotteiden ulkokuorella on kosmetiikassa iso merkitys (tuoksujen lisäksi). Kyllä tällaiseen tarttuisi mielellään joka aamu. Merkki on tuttu, mutta vielä en ole kokeillut ainuttakaan sarjan tuotetta. Kuvien perusteella tuo antaa kyllä niin täydellisen ”meikittömän” lopputuloksen, että taidan haksahtaa kokeilemaan tätä jossain vaiheessa ;) Just tuollaista lopputulosta mä suosin! Sun iho näyttää upealta :)

    Tykkää

    1. Awww, iho-ongelmaiselle tuo kehu oli ehkä kaunein ikinä, joten KIITOS <3

      Ja niinpä, tällä merkillä on kyllä pakkaukset kohdallaan. Niin kauniita <3

      Tykkää

  4. Lopputulos on aivan upea, ja peittokyky esim silmänalusiin on ihan uskomaton! :) Mutta hei, parasta on kyllä tuo pakkaus, se on mieletön. Mä kyllä niin tarvitsen tämän, laitan sitten vaikka sinne joululahjatoivelistalle, heh. ;)

    Tykkää

  5. Oijoi, sun iho on upean näköinen! Siis miten multa on menny tämmönen kokonaan ohi. Piti ihan googlailla, Helsingissä siis tuo Jolie Shop… Joutuukohan sitä sinne eksymään – ja köyhtymään. :D Pakkaus on tosiaan ihan mieletön! Ja tuntuu olevan varsin bueno laadultaan!

    Tykkää

    1. Ooooo, kiitos kaunis <3 Mäkin kävin Joliessa nyt ekaa kertaa, vaikka heidän Spansa vakiasiakas olenkin. Aivan ihana kosmetiikan karkkikauppa..! Käy ihmeessä tsekkaamassa jos mahdollista :)

      Tykkää

    1. Mihinkään 14 tunnin testiin tämä ei ole mulla joutunut, mutta on kestänyt sellaisen reilut 8 tuntia hyvänä. Sanoisin siis joo, että on hyvä pysyvyys :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s