Terve vaan ja terveisiä Thaimaasta! :) Kotiuduin alkuviikosta, mutta olen ollut koko viikon niin aikaerorasittunut, että en ole jaksanut töiden jälkeen edes avata konetta. On se jännä, miten elimistö on pihalla siitä, että kello onkin muutaman tunnin (no okei, viisi) enemmän tai vähemmän. Kertoilen reissusta ja ostoksista pian tarkemmin, mutta aloitetaan postauksella, johon mulla oli kuvat jo valmiina :)
Kausisarja Glazed Apple ei ollut ainoa uutuus The Body Shopissa, johon olen ihastunut viime aikoina. Kuulin uudesta Wild Argan Oil -sarjasta, ja ensin se ei herättänyt sen kummempaa kiinnostusta, koska öljyjä mulla on ennestäänkin. Huomattuani, että yksi tuotteista on kiinteä öljy, marssin välittömästi liikkeeseen tsekkaamaan tuotteen. Se kuulosti niin jännältä :)
Olen kertonut aiemmin Terren Arganvoin yhteydessä, että arganöljy muuttuu ihollani JÄRKYTTÄVÄN tuoksuiseksi. Sellaiseksi tosi ummehtuneeksi. Tästä syystä olin ihan innoissani, kun Miracle Solid Oil For Body & Hair tuoksuu hyvältä sekä purkissa että iholla :) Tuoksu on hieman parfyyminen ja melko voimakas, joten se saattaa jakaa mielipiteitä. Itse tykkään!
Olen itse asiassa luullut, että kyseessä on universaali ilmiö, kunnes tänään luin Juillen postauksen siitä, miten hyvältä hänestä kyseinen Terren voi tuoksuu! What. Kai tässäkin siis on kyse siitä, miten tuoksu reagoi kunkin iholla, joten suosittelen kyllä testaamaan argantuotteita omalle iholle, eikä kuunnella mun juttuja liikaa ;)
Kiinteä arganöljy on todellakin kiinteää, eli selvästi paksumpaa kuin esimerkiksi vartalovoit. Sitä tarvitsee kuitenkin esimerkiksi käsien kosteutukseen enemmän kuin ensin ajattelin, mutta kun sitä kauhoo reilusti, niin kosteutustehot ovat tosi hyvät. Asiaan voi tietysti vaikuttaa se, että tämä vuodenaika on tosi kovaa aikaa iholle, joka tuppaa kuivumaan. Niin kuin nyt itselläni.
Öljy imeytyy yllättävän nopeasti, ja vaikka itse käytänkin tällaisia paksumpia tuotteita vain yöksi, uskaltaisin sanoa, että tämä soveltuu myös päiväkäyttöön!
Kiinteää öljyä voi pakkauksen mukaan käyttää myös hiuksille, mutta en ole vielä uskaltanut kokeilla, koska pelkään klähmäistä lopputulosta hennossa tukassani :) Joku ilta ennen hiusten pesua täytyy yrittää muistaa kokeilla, kun yliannostelu ei haittaisi.
Tuoksuuko argan teidänkin ihollanne kamalalta vai is it just me?? =D
En oo havainnut tuoksun muutosta iholla, mutta mulla ei oikein mikään muutu. Toisaalta toi on aika ymmärrettävää, argan on tuoksuna aika voimakas… Ton kiinteän väri on ihana, ihan kuin jotain mangojuttua, nam. :D
TykkääTykkää
Niinpä, mangon tuoksu muuten sopisi tuohon tosi hyvin! :D
TykkääTykkää
Haha, siis tuoksuuhan se argan yksinään sellaiselle.. lantaiselle, mutta Terren voista en sitä haista vaan lähinnä sen appelsiininkukan. Käytän sitä vielä nenänpieliin, eli jos muuttuisi tunkkaiseksi niin saattaisin haistaa? Toki eihän sitä koskaan tiedä! :’D
TykkääTykkää
Lanta! Just se! :D Mun nenään Terren arganin tuoksu on lantaisen lisäksi pistävä :P Nää on niin makuasioita!
TykkääTykkää
No nyt mä kyllä alan epäillä että sulla on joku maanantaikappale! Mun mielestä siinä on nimittäin sellainen tosi pehmeä, vähän vaniljainen tuoksu? Saat kyllä tuoksutella ton mun kappaleen kun seuraavan kerran nähdään! :D
TykkääTykkää
No nyt kyllä alkoi kiinnostaa, asiaan on ehdottomasti saatava selvyys!! :D
TykkääTykkää
Kuulostaapa kivalta tuotteelta! Täytyy nuuhkia ensi reissulla Body Shopiin. En ole huomannut, että argan tuoksuisi ihollani oudolta, mutta en ole tainnut käyttääkään vartalolla monia ko. ainetta sisältäviä tuotteita.
TykkääTykkää
Muakaan ei yleensä öljysekoituksissa argan häiritse yhtään, kun muut tuoksut peittävät ”lantaisuuden” ;) Käy ihme tsekkaamassa, tämä on aika ihana :)
TykkääTykkää
Oi ihanalta näyttää ja Terren aivan lemppareita. Täällä meni 2vkoa toipua Friscon 11,5 aikaerosta… Hyytävää oli. Tunnelmallista adventtia.
TykkääTykkää
Apuaaaaaaaaaaaa mikä aikaero :o :o Mulle tää viisikin tuntia aiheuttaa tosi suuria hankaluuksia. Tosin nyt kuusi päivää kotiutumisen jälkeen alkaa onneksi olla normaali olo ;)Kiitos sitä samaa <3
TykkääTykkää
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan Kahinan arganöljyä. Se on ihanan kevyttä, silkkistä ja helposti imeytyvää eikä tuoksu juuri millekään (ei ainakaan lannalle!). Ero aiemmin kokeilemiini edullisempiin arganöljyihin on huomattava! Maahantuojalta saa varmaan näytteen jos nätisti pyytää :)
TykkääTykkää
Kiitos hei vinkistä, ihan uusi merkki mulle! :)
TykkääTykkää
Tää kuulostaa tosi kivalta! Mulla on Born to bion argania ja se tuoksuu itsessään jo tympeälle, mutta haju ei onneksi muutu iholla vielä pahemmaksi.
TykkääTykkää
Jep, mullakin on tuo BTB:n argan, ja tuoksu on tosiaan hieman lantainen. Onneksi ei kuitenkaan kovin voimakas ;)
TykkääTykkää
Onko tuo bodyshopin argan Luonnonkosmetiikkaa vai ei? En uskoisi että TBS:n olisi, siksi suosin luomuöljyjä, kuten Nafhaa ja Born to Bioa, joista Nafha huomattavasti miedomman tuoksuinen :) Ei muutu iholla, tosin ei BTB:kään mutta sen tuoksu ei alunperinkään ole kovin miellyttävä.
TykkääTykkää
Samaa mieltä, BTB ei muutu iholla pahemmaksi, mutta eipä se hyvä alunperinkään ole ;)En pääse nyt tsekkaamaan TBS:n purkkia tai heidän nettisivujaan, mutta en usko tuotteen olevan luonnonkosmetiikkaa.
TykkääTykkää