LivBox · Lumene · L`Occitane · L`Oreal · Nivea

Syyskuun LivBox

Kops sanoi postiluuk…Benin pää, kun se juoksi ovea päin, kun postinkantaja soitti ovikelloa =D Tiesin kytätä boksia, koska olin tietenkin nähnyt LivBoxin Facebook-sivuilla tiedon siitä, milloin boksit olivat lähteneet. Jo eilen alkoi kauneusbloggaajien yhteisössä armoton viestien vaihto siitä, oliko boksi tullut, oliko posti tullut ja tulisiko boksi kuitenkin jollekin, vaikka jollekin toiselle ei tullutkaan. Jouduimme kuitenkin yhden päivän vielä odottamaan lemppari läyhäämisen aihettamme, joka tuli useimmille tänään :)

Mun ensireaktio boksista oli, että ihan jees. Monesti boksiin on sattunut ainakin yksi tuote, josta olen ihan superinnoissani, mutta sellaista ei tässä kuussa löytynyt (toki siis joku tuotteista voi minut vakuuttaa käytössä, mutta se onkin sitten toinen juttu). Sen sijaan kaksi tuotetta lähtee suoraan uusiin koteihin, nimittäin L`Oreal Elnett-hiuslakka ja Katy Perryn tuoksunäyte, kumpikin siitä syystä, että mulla on päänsärkyjä ihan tarpeeksi omastakin takaa ;) Elnettin tuoksu on kuulemma uudistunut, mutta ei, kyllä mulle tulee siitä silti niin selkeä takauma ala-asteen diskosta, että ei vaan pysty.

L´Occitanen käsivoidetta olen yhden tällaisen pienen tuubin jo käyttänyt ja kerroin täälläkin, että se oli ihan kiva. Ei enempää, mutta kyllä tällainen pieni tuubi tulee varmasti käytettyä. Lumenen Bright Touch vaahtoputsari on kyllä jopa kiva, koska mulla ei vaahtoputsaria tällä hetkellä löydykään kaapista (muuten putsareita on kyllä ihan hitsisti). Plussaa tuoksusta, joka on ihanan hedelmäisen raikas. Tämä tulee kyllä heti kokeiluun. L´Orealin Skin Perfection Unifying Day Moisturizer sen sijaan saattaa päätyä kiertoon, koska mulla on lähtökohtaisesti ongelma päivittäiskosmetiikan kosteusvoiteiden kanssa. Putsarit menevät hyvin, mutta haastavalle iholleni jotenkin pelottaa käyttää päivittäikosmetiikan kosteuttavia tuotteita.

Nivean mustikkainen huulivoi on sittenkin yllättävän kiva, ja tämä johtuu ihanasta tuoksusta :) En oikein välitä purkkimallisista huulirasvoista, koska koen ne vähän epähygieenisinä. Kotona kuitenkin voin niitäkin käyttää (kun on mahdollisuus pestä ensin kädet) ja Nivea pääsee kyllä heti testiin.

Boksin mukana tuli vielä kuponki, jolla saa L`Occitanen jalkavoiteen. Tämä oli kiva lisä boksiin, olen käyttänyt pienen tuubin tätäkin, ja se oli tosi hyvää. Tylsää, mutta toimivaa ;)

Uskon, että moni tykkäsi tästä boksista, koska mukana oli jopa kolme täysikokoista tuotetta. Itse en arvosta tuotteiden täysikokoisuutta kauheasti, vaan olisin mieluummin ottanut mukaan ainakin yhden selektiivisen tuotteen tai hoitolatuotteen, vaikka pienenkin (purkki)näytteen. Ei tämä kuitenkaan huono boksi ollut missään nimessä.

Mitäs te tykkäsitte? Tai jos omaa boksia ei tullut, niin miltäs vaikuttaa näin netin välityksellä?

12 vastausta artikkeliin “Syyskuun LivBox

  1. Nääh, en olisi tykännyt tästä boksista. Liian markettia, ja liian tuttuja tuotteita jo valmiiksi. Markettijutut ei kiinnosta, käsivoide on tuttujuttu, Katy Perry ei kiinnosta ja tuo Lumenen vaahtoputsari multa löytyy korkkaamattomana :D Joten, nooooup. En ala tilaamaan vieläkään :D

    Tykkää

    1. Hahaa! :D Ei tää munkaan suosikkiboksi ollut, mutta itse asiassa alkureaktioni oli negatiivisempi kuin fiilikset nyt, Nivean huulivoi on esim. ihanan tuoksuinen ja sen koostumus on superjee :) Vaikka ensin meinasin laittaa avaamatta kiertoon!

      Tykkää

  2. Jos mulle tulisi boksi (ei ole muuten nyt vuoteen enää tullut), niin olisin ilahtunut vain putsarista ja käsivoiteesta. Muut olisivat olleet aika plääh. Hiuslakkaa, huulivoiteita ja kosteusvoiteita minulla on vaikka millä mitalla ennestäänkin. Nuo Lumenen uudet pakkaukset ovat kyllä aika kivoja! Onneksi Lumene on skarpannut tässä.

    Tykkää

    1. Mullekaan ei tosiaan tässä boksissa ollut ihastustuotteita, mutta ihan kiva kokonaisuus joka tapauksessa. Paitsi että taisin kyllä ihastua tuohon huulivoihin sittenkin ;) Mulle tuoksu tekee niin paljon!

      Tykkää

    1. Kiva kuulla, että tykkäsit! Uskon boksin olleen mieleinen monelle muullekin :) Mun lemppareiksi nousi jalkavoiteen lisäksi huulirasva!

      Tykkää

  3. Oikein kiva boxi. Tuoksuttelin kaupassa naamarasvaa, omaa boxia en vielä saanut ja se tuoksui ihanalle. Lumenen vaahtoputsareita saanut joka tuutista, mutta en valita kiva antaa lahjaksi. Kiitos kun liityit blogini lukijaksi. Tuli hyvä mieli. Aurinkoista päivää. Tiia minäkö keski-ikäinen 😉

    Tykkää

    1. Hitsi, pitäisiköhän munkin avata se kosteusvoide..? Oon niin sucker hyville tuoksuille, että saatan alkaa käyttää tuotetta ihan sen takia :DJa kiitos ihana Tiia itsellesi, arvaa tuliko mulle hyvä mieli kun olit suositellut blogiani kavereillesi <3

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s