Jei juhlia · Kynnet · Päivän meikki · Sisustus ja koti

Täytin 25. Taas.

Mulla on tänään synttärit! Taas yksi vuosi lisää jeejee blaa :)

Yleensä teemme siskon kanssa koko päivän kaikkea kivaa, mutta nyt pieni, kotona odottava koiranpentu lyhensi hieman päivän kestoa. Aina on kuitenkin aikaa hyvälle kahville ja kakulle :)

Tänään mulla oli tarkoitus tehdä meikki Caribbeanilla oikein ajan kanssa. Jepjep. En tiedä, mitä olin ajatellut kelloa soimaan laittaessani, mutta olin aamulla tunteroisen myöhässä. Tein sitten meikin osaksi junassa ja osaksi kiireessä siskon luona, kun olisi pitänyt olla jo valmistelemassa tarjottavia. Edelleenkään tämä ei siis ole sitä, mitä haen, mutta sentään silmistä vähän löytyy jo tummuutta ;)

En malta olla laittamatta kuvaa muutamasta lahjasta, ne mätsäävät niin hyvin yhteen! Ja tämä ei suinkaan ole yhden ihmisen näkemys mun lempiväristäni, vaan tässä on kolmelta eri ihmiseltä saatuja lahjoja! :)

Taustalla on aivan ihana viskoosihuivi, joka on auki levitettynä valtava. Pinkki mötikkä puolestaan on johdoton kännykän laturi, KUINKA kätevää?! En varmaan ole ainoa, jolla iPhonen akku ei kestä aina edes yhtä päivää, jos surffailee paljon netissä. Pinkin kaverin kun lataa pistorasiasta tai tietokoneesta, niin sillä voi ladata puhelimen tarpeen tullen vaikka bussissa. Mä ennustan meille paljon hyviä yhteisiä hetkiä! T: Nimim. Surffaan kaikki työmatkat netissä.

Ja eikös ole mielettömän herkullisia kynsilakkoja? En malta odottaa, että pääsen testaamaan! Heti huomenna :)

Sain myös toivomani Meikkaus-kirjan, huippua! :) Kuvaustaustana on itse itselleni ”lahjaksi” (tekosyy se on sekin) ostamani Jaffa-lattiatyyny. Vanhempi koira valtaa välillä nojatuolin, jossa tykkään katsoa telkkaria, ja siirryn yleensä silloin nojatuolin eteen lattialle (on meillä sohvakin, jos joku ihmettelee, mutta tykkään olla koiria lähellä). Peppuhan siinä lattialla puutuu, joten tämä oli ihan pakko-ostos siis ;) Nätti kuin mikä ja käytännöllinen. Jopa poikakaveri hyväksyy ;)

Nyt synttärisankari lähtee yhden riiviön ja yhden väsyneen koiran kanssa ulos. Muistakaa te osallistua arvontaan, aika päättyy huomenna! :)

25 thoughts on “Täytin 25. Taas.

  1. Ai, säkin täytit 25!! Jee, onnee!!! Me ollaanki sitten ihan saman ikäsii!!!! ;-)Ihania lahjuksia sait, ihanan värisiäkin! Mulla on muutama lemppariväri ja pinkki (eri tummuusasteet huomioiden) on yksi niistä. Kerrothan jossain välissä mitä tykkäsit tuosta kirjasta, kiinnostaisi kuulla siitä lisää.Niin ja sen lisäksi, että on kiva olla koiruuksien lähellä, niin eihän niitä millään raaski lähteä mistään pois siirtelemään muutenkaan! <3

    Tykkää

    1. Kiitos, mä ihan hihkuin ääneen nuo kynsilakat saatuani, NIIN ihania ärtsyjä sävyjä :) Puhumattakaan tietty muista lahjoista. Kerron ilman muuta kirjasta tarkemmin, kunhan ehdin paremmin tutustua siihen!Ihanaa, sä ymmärrät :) Varsinkin tuo meidän 8-vuotias pappa jos on johonkin kiivennyt, niin ei sitä henno pakottaa siirtymään, kun ylösnousut on muutenkin välillä työläitä. On ne niin <3

      Tykkää

    2. Hih, tuli mieleen, kun kuopus oli kerran mennyt nukkumaan mun sänkyyni enkä sitten jaksanut alkaa sitä sieltä siirtelemään omaansa (en mä raaski mukuloitakaan mihinkään lähteä heivaamaan ;-) ) niin menin sitten kuopuksen sänkyyn. Noh, meidän ihana mussukka russelihan se siellä nukkui hyvin tyytyväisenä, pää oikeaoppisesti tyynyllä ja peittokin melkein päällä. Siirtyi ehkä millin kun yritin päätäni tyynylle asetella. ;-) En todellakaan alkanut sitä siitä mihinkään nostelemaan, käännyin kyljelleni ja Hilda jatkoi unituhinaansa mun takaraivooni. <3 Hyvin nukuttiin!Mutta joo, aina kaikki ei ihan ymmärrä, että miten niin et voi siirtää koiraa pois tieltä?? En minä niistä ihmisiä ole tekemässä, kyllä ne koiria ovat ja saavat koirina pysyä, mutta joissakin jutuissa en näe mitään syytä olla kohtelematta niitä siitä huolimatta kunnioittavasti ja huomaavaisesti.

      Tykkää

    3. Ihan mahtavaa Mohn, mä olen just samanlainen! Koiria ovat nimenomaan, mutta niin rakkaita, ettei siinä ole mitään järkeä. Ihana tuo sun tarina, mulle olisi luultavasti käynyt samalla tavalla :)

      Tykkää

    1. Kiitos Pupu! :)Mä olin talvella MUFElla mallina, ja kun kyselin siellä meikkaajan koulutusohjelmasta enemmän, kuulin, että Meikkaus-kirja on siellä oppimateriaalina. Päätin, että tutustun kirjaan, ja mietin sitten haluanko panostaa ihan meikkaajakouluun :)

      Tykkää

    1. Kiitos Juille <3 Kiitos, ihanaa, että sain edes vähän hämättyä ;) Mä olin alkamassa kahvinkeittoon ja meikkaamaan rauhassa kupposen kera, kun katsoin vahingossa kelloa ja tajusin, että mun pitäisi 15 minuutin päästä olla jo matkalla! Pieni virhearvio ajankäytön suhteen :D Mutta no worries, siskolla kävi ihan sama juttu, ja hän ei edes ehtinyt tehdä muuta meikkiä kuin pohjan :D

      Tykkää

  2. Ooh, mitä ihania lahjoja! :D Mun kaverillakin on toi laturi, näyttää vähän … krhmm… :D Täytyy varmaan itsekin käydä ostamassa toi meikkaus-kirja! ;D

    Tykkää

    1. Niin eli pinkki mötikkä ladataan ensin täyteen pistorasiasta (esim. iPhonen laturin pistokeosalla) tai tietokoneesta USB-pään avulla. Sitten vain mötikkä johtoineen laukkuun mukaan, ja tarpeen tullen isket puhelimen siihen pinkillä johdolla/iPhonen laturin johdolla kiinni. Eli pähkinänkuoressa ladattuasi pinkin kaverin, se lataa puhelimesi ilman virtalähdettä :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s