Mä en ole koskaan tykännyt palasaippuoista. Siis käsisaippuasta puhun. Mulla on jotenkin aina tunne, että sellaisella pestessä käsistä ei tule puhtaat, märäksi jäävä limainen pala kerää bakteereja, eikä kaikenkukkuraksi edes vaahtoa kunnolla. Yäk :)
Sitten LivBoxissa tuli tällainen vaatimattoman näköinen möhkäle ja muutti kaiken ;)
Kyseessä on Ma provence -merkkinen, luonnonkosmetiikkaa oleva shampoopala, joka tuli maaliskuun LivBoxissa. Se oli odottanut käyttöönottoa kylppärin kaapissa jo jonkin aikaa, kunnes viimeviikkoisessa vtutuksessa ajattelin, että kaipaan jotain piristystä. Ja kyllä muuten oikeasti piristi! Hieroskelin suihkussa palaa hiuksiini vähän epäuskoisena, mutta tällä sai aikaan ihan kunnon vaahdon! Olin ihan yllättynyt. Pakkauksessa luvataan, että tämän kanssa ei tarvita erillistä hoitoainetta. En uskonut tähän lupaukseen, mutta niin vain jouduin nöyränä toteamaan, että hiukset sai ilman hoitoainettakin kammattua helposti sileiksi. Tukka myös oikeasti näytti hyvältä, jotenkin helpommin asettuvalta. Yleensä en huomaa shampoissa tukan ulkonäöllisesti mitään eroja, mutta tämän kanssa etuhiuksetkin asettuvat paikoilleen nätisti. En osaa sanoa miksi, mutta joka tapauksessa tyk-kään!
Tästä hyvästä kokemuksesta voimaantuneena ryntäsin seuraavana päivänä pikavisiitille Lushiin, jossa tiesin myytävän monen suosikkishampoopaloja. Ostin MaaLilla-blogin Jennin suositteleman Seanik-shampoon sekä sitruksisen Sexy Peel -kuorivan saippuan vartalolle. Olisin voinut ostaa varmaan kymmenen erilaista palaa, mutta onneksi niiden hankala säilyttäminen hillitsi ostamistani :)
Kuvassa ylhäällä oleva Sexy Peel on erittäin epäseksikkään näköinen, mutta tuoksuu nannalta! Sivuutin karsean mummomaisen (meidän mummolla oikeasti oli juuri tämänvärinen käsipalasaippua mökin saunassa vartalon pesua varten!) ulkonäön, ja ostin tuotteen pelkän tuoksun perusteella :) Seanik puolestaan on ihanan kirkkaan sininen.
Tässä kuva sunnuntaisesta suihkuhetkestäni. En suinkaan ollut saunassa, vaan otin suihkun saunan penkillä istuen, koska olo oli niin hutera. Tykkään Sexy Peelistä ihan yhtä paljon kuin Ma provencen shampoosta, saippua pesi ja kuori hellästi, ja tuoksui taivaalliselle. Itse asiassa meidän koko kylppäri tuoksuu miedon hyvälle, kun Sexy Peel on ilman rasiaa suihkun hyllyllä.
Pakko muuten sanoa, että Sexy Peel oli poikakaverinkin mieleen, siis hänen omassa käytössään! Käväisin eilen kylppärissä, kun hän oli suihkussa, niin siellähän vaan Sallan palasaippua vaahtosi, ja on kuulemma ”tosi hyvän tuoksuinen” =) Hahaaa!
Seanikiä en ole vielä kokeillut, kun en ole keksinyt näille paloille mitään säilytyspaikkaa suihkussa olevan pienen hyllyn lisäksi. Lushissa myydään kyllä näille tarkoitettuja rasioita, täytyy miettiä jos ”investoisi” sellaiseen :)
Mulla on jo mielessä seuraava palauhri…nimittäin käsivoidepala! Oikeasti, voiko mikään kuulostaa niin kivalta?! :)
Noi kiinteät shampoot ja hoitoaineet (ja vielä parempi, 2 in 1-palat) ovat erityisen käteviä matkustaessa mielestäni. Jos matkustaa lentokoneella, niitä ei tarvitse sisällyttää muiden nesteiden kanssa samaan pusssiin käsimatkatavaroissa, eikä sisäänkirjatun laukun puolesta tarvitse pelätä shampookatastrofia.
TykkääTykkää
Hyvä pointti, kiitos! Mä _vihaan_ sitä hemmetin nesteiden erittelemistä, ja sen pienen minigrip-pussin täyteen tunkemista. Ja myös sitä pelkoa, että mitkä kaikki pullot on possahtaneet ruumassa… Seuraavalle reissulle mukaan siis 2 in 1 -pala! :)
TykkääTykkää
Kuulostaapa ihanilta, täytyy testata! Mulla on käytössä persikan tuoksuinen vartalovoidepala, sekin muistaaksee Lushilta. Se on superkosteuttava ja ihanan tuoksuinen. Olin ihan ihmeissään kun miekkoseni aamulla avas sen rasian ja oli ihan et ”onpas herkullinen tuoksu” :D! Mä oon koittanu ettiä semmosta imukupilla seinään kiinnitettävää saippuakuppia (joo kuulostaa hirveeltä) oon nähny et niitä on nykyään tosi kivoja olemassa! Semmonen varmaan toimis sullakin!
TykkääTykkää
Mä yritin just tänään katsoa Lushin sivuilta vartalovoidepaloja, mutta löysin vaan sellaisia poispestäviä… Tai yhdessä ei sanottu, pitääkö se pestä pois, mutta kuulemma käytetään suihkussa :PJos löydät sellaisen imukuppijutskan, niin vinkkaapa mulle! :)
TykkääTykkää
Mulla on edelleen Ma Provence korkkaamatta (tai eihän siinä mitään korkkia ole, hehheh), voisikin kokeilla jossain vaiheessa :) Ja sanoin kiinteä käsivoidepala Lushilta odottelee kiltisti käyttöönottoa. Ajattelin sijoittaa sen yöpöydälle, ja aina illalla viimeisenä käyttää yötä vasten.
TykkääTykkää
Korkkaa ihmeessä, mä ainakin yllätyin tosi iloisesti! :) Mä olen oikeasti nyt ihan seonnut näistä…ostin nimittäin eilen myös vartalovoidepalan (hierontapalan nimellä) ja käsivoidepalan. OHO :D
TykkääTykkää