Hiukset · Meikkijuttuja

Whiter shade of hair

Viime kampaajakäynnistä ei ole kuin neljä viikkoa, mutta olen jo viimeisen viikon ollut tuskissasi viileän vaalean sävyni muuttumisesta kellertäväksi. Kellertyminen on mielestäni blondien pahin vihollinen, ja saa pään näyttämään huonolla kotivärillä kolme kuukautta sitten värjätyksi, ei hyvä ollenkaan. Syy, miksi olen kokenut niin suurta ahdistusta tukkani kelmeydestä on se, että käytän jo valmiiksi paniikinomaisesti vaaleille hiuksille tarkoitettuja hoitotuotteita, ja yleensä tukan sävy säilyy hyvänä ainakin kuusi vkoa. Eikö mikään enää riitä? ;) Näin viime yönä painajaista hiuksistani. Kyllä!! Unessa olin totaalisen ahdistunut ja ravasin ympäri kampaamoja etsimässä apua kellertävään tukkaani. Tänään sitten päätin tehdä jotain mielenterveyteni säilyttämiseksi (seuraavaa kampaaja-aikaa ei saanut aikaistettua grr), ja ostaa pika-apua:

Four reasonsin Silver mistin pitäisi taittaa vaalean tukan keltaisuutta. Jännityksellä odotan toimiiko. Tässä vaiheessa ei ole mitään menetettävää =)

Toinen juttu, josta oon nyt ihan täpinöissäni, on The Body shopin uutuusposkipuna! Tuote on läpinäkyvää (kyllä!) geeliä, jota pursotetaan söpöstä tuubista. Ihon kanssa kosketuksiin päästessään geeli muuttuu värilliseksi, mutta säilyttää silti ihanan läpikuultavuutensa. Geeli mukautuu ihon omaan sävyyn eli tuloksen pitäisi olla jokaisen ihonsävyyn sopiva. Tämä kuulostaa niin ihanalta, etten meinaa pysyä nahoissani! Liikkeessä jo tietysti testasin, ja sävy oli ihana haalea pinkki. Nyt jo jännittää, miltä tulos näyttää poskissa. Lupaan laittaa viikonlopun aikana kuvan lopputuloksesta :)

Ostinpa sitten uuden keväisen kynsilakankin. Sävy on hieman harmaaseen taittuva vaaleanvihreä, helppo sävy vaaleutensa puolesta laiskalle lakkaajalle, mutta kuitenkin on vähän särmää. Huomasin vasta äsken kuvia ottaessani, että sävyn nimi on William… Mä oon jotenkin ihan anti-kuninkaalliset-häät-tuulella, joten sävyn nimi hieman huvitti. Katen puku kiinnosti, totta kai, mutta jotenkin en muuten jaksa hypetystä, joka kuninkaallisiin häihin ja kuninkaallisiin yleensä liittyy. Mutta lakkaanpa kynteni tänään Williamilla, siinä sitä on kuninkaallista tarpeeksi!

4 vastausta artikkeliin “Whiter shade of hair

  1. Hehhehee, toi badhair-uni oli kyl hauska =D Mitähän Freud sanois… Mä en oo nähny viime aikoina mitään hölmöi unii, mut oon sen sijaan seikkaillu kahden kaverin unissa. Toisessa otin ulkomailla jonku ihan sikaruman ja ison tatskan pohkeeseen ja toisessa yritin ostaa basaarista kaikki niitten huivit.. =Dp.s. ei sun hiukset ees oo keltaset!!

    Tykkää

  2. Hahaa, Freudilla vois tosiaan olla sananen sanottavanaan. Varsinkin, kun mä nään kaiken maailman hölmöjä unia monena yönä viikossa…No hyvä, jos hiusten kellertävyys ei paista silmään ;) Mulla on jostain syystä kauhee angsti kellertävään blondin sävyyn, en siedä sitä omassa päässä yhtään!! ;)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s