Dr. Hauschka · Ecotools · Jane Iredale · Luonnonkosmetiikka · Meikit · Mossa · The Body Shop · Uutuuksia

Upeita kosmetiikkauutuuksia

Parasta talvessa on kevään uudet kosmetiikkatuotteet! :D Pientä liioittelua ehkä, mutta kyllä sitä vaan kosmetiikkadiggarin suupielet kääntyvät hymyyn, kun merkki toisensa jälkeen tuo markkinoille ihania uutuuksia keskellä talvea.

Ajattelin esitellä teille muutamia kiinnostavien merkkien uutuuksia. Osa näistä on uusia, pysyvään valikoimaan jääviä tuotteita ja osa on limited edition -tuotteita. Saa kuulkaa luvan kanssa kääntää katseen kevättä kohti ja jäädä (kärsimättömästi) odottamaan, kuinka valoisuus pikkuhiljaa lisääntyy. Mulle alkaisi jo ihan totta riittää tämä PIMEYS. No, sen te tiesittekin, että en ole pimeän ajan fani. Eilen taas mutaisia ja rapaisia bulldoggeja suihkuun joka lenkin jälkeen heivatessani mietin, että kuis etelään (tai vaihtoehtoisesti pohjoiseen?) sitä pitäisikään muuttaa. No mutta se on taas toinen juttu se.

Aloitetaan ihonhoidosta! The Body Shopin uudessa Roots of Strength* -linjassa on hyödynnetty kolmen tehokkaan kasvin juurta eli inkivääriä, ginsengiä ja ruskusta (tätä jouduin vähän googlettamaan ja aika kivalta tämän sukuiset viherkasvit näyttävät ihan huonekasveinakin :). Ihoa kiinteyttävään ja täyteläistävään sarjaan sisältyy kolme tuotetta: Essence Lotion, Serum sekä Cream. Ihan ensin mä innostuin piristävän punaisista pakkauksista ja inkivääri on ihan paras fiiliksen tuova ja piristäjä sisäisesti nautittuna, joten oli jännä ajatus hyödyntää sitä myös ulkoisesti. Nyt tuotteita viikon verran käytettyäni lisään pluslistaan vielä ihanan kirpakan mausteisen tuoksun ja todella kimmoisan ja pehmoisen ihon. Nämä eivät ole sellaisia kiristäviä kiinteyttäviä tuotteita, vaan ennemminkin ihon hoitavia ja vahvistavia. Olen aiemmin tykännyt tosi paljon TBS:n Drops of Youth Essence Lotionista ja Roots of Strength -versio* vaikuttaa vähintään yhtä kivalta. Nythän hypetetään kovasti ihonhoitotuotteiden kerrostamista ihan äärimmilleen saakka ja näitä kolmea tuotetta onkin tarkoitus käyttää kaikkia päällekkäin. Hyvin toimii ja sopii oikein hyvin myös aamuisin meikin alle :)

Lisää ihonhoitoa mutta aivan toiseen tarpeeseen! Nimittäin luonnonkosmetiikkamerkki Mossan uutuuksia ”akne- ja ongelmaiholle”. Mossa on jotenkin jäänyt mulla muiden ihonhoitotuotemerkkien jalkoihin ja nämä ovatkin ensimmäiset tuotteet, joita merkiltä kokeilen. Aloitan Mossa-tutustumiseni Pore Clarifying Charcoal Scrub -kuorinnalla* ja Anti-Blemish Clarifying Tonerilla*. Kirjoittelin taannoin ihonhoidossa käyttämistäni aktiiviaineista ja koska kuorintatuotteessa oleva aktiivihiili on itselleni ihan vieras asia ihonhoidossa (yhdistän sen hampaiden valkaisuun), halusin tietenkin kokeilla. Hiilellä on kuulemma kyky imeä itseensä myös ihoon kerääntyneitä kemikaaleja, ympäristömyrkkyjä ja epäpuhtauksia. Kuorintavoiteen rakeet on valmistettu risiiniöljystä ja ne ovat pyöreitä, jolloin ne ärsyttävät ihoa vähemmän kuin epäsäännöllisen muotoiset rakeet kuten vaikka sokeri.

Kasvoveden kohdalla luin taikasanan salicylic acid ja tuotteen kohtalo testausjononi kärkipäässä oli taattu :D. Olen nimittäin pidempään etsinyt jotain kivaa salisyylihappo- eli BHA-kuorintatuotetta ja nimenomaan sellaista, joka jätetään ihoon. No tässäpä se on, kaverinaan myös AHA- eli hedelmähappoja. Molemmissa näissä Skin Solutions -tuotteissa on myös antioksidanttipitoista mustaherukkaa. Tosi jännä nähdä, pystynkö kehittämään toimivan käyttösyklin näille tuotteille niin, ettei pintakuiva ihoni ärsyynny. Toisaalta uskon, että nämä ”akneihon tuotteet” ovat jo ihan jotain muuta kuin 90-luvulla, jolloin teininä kuivatin kasvoni rutisevaksi korpuksi käyttämällä voimakkaita puhdistustuotteita, ja lopputuloksena oli vain lisää rasvaa, lisää näppylöitä ja lisää ongelmia. Sekin on toinen juttu se :D Onneksi nykyään ollaan fiksumpia tässä asiassa ja panostetaan tehokkuuden ohella hellävaraisuuteen!

Mossa on muuten edullinen merkki ja nämä kaksi tuotetta maksavat esimerkiksi Hyvinvoinnin verkkokaupassa* vain 12,95 € kappale.

Sitten meikkejä! Dr. Hauschka on merkki, jolta olen kokeillut meikkejä vain vähän, mutta ne kokeilemani ovat olleet ihan huippuhyviä! Esimerkiksi merkin aurinkopuuteri on aivan loistava sekä sävyltään ja koostumukseltaan. Hyvien kokemusten innoittamana uusi Purple Light -kokoelma (limited edition) vaikutti ehdottomasti tutustumisen arvoiselta. Ensimmäisenä iskin silmäni moniväriseen väripuuteriin*, jota voi käyttää suurpiirteisesti kaikkia kolmea väriä sekoittaen tai pienemmällä siveltimellä yhden värin kanssa hifistellen. En ole huulikiiltojen ylin ystävä, mutta lanseeraustilaisuudessa mallin suusta kuultu ”tää tuntuu ihan huulirasvalta” sai minutkin korkkaamaan kiillon heti. Ja kyllä, tuntuma on pehmeä, ei yhtään tahmainen ja ihmettelen, miten näin kevyeen koostumukseen on saatu näin hyvä pigmentti! Tämän kanssa täytyy kyllä katsoa peiliin, koska ainakin mulla amorinkaari on sen verran jyrkkä, että tuntumalla levitettynä kiillon rajat huomaa, jos ne ovat väärässä paikassa. Tosi kiva tuote ja näitä on kahdessa sävyssä.

Kokoelman luomiväripaletissa* on kiinnostavat violetin sävyt ja lanseeraustilaisuudessa näin, että sillä onnistuu niin kevyt, mutta huoliteltu arkimeikki kuin täydellinen iltameikkikin. Violetissa rajauskynässä on toisessa päässä kätevä häivytin. Näitä pitäisi päästä pian kokeilemaan, lue: meikkaamaan muulloin kuin arkiaamuna :)

Jane Iredalen panos uutuusrintamalla on The Feature Story -kokoelma, johon kuuluu kaksi GreatShape Contour -palettia, sekä kaksi sivellintä. Paletti on hienostuneen ja vähäeleisen Jane Iredalen vastine instameikeille, eli tällä paletilla et voi vahingossa saada itsestäsi diskopalloa tai tehdä tummia rantuja poskiin.  Paletissa on varjostussävy, poskipuna ja korostussävy, ja vaikka pigmenttiä näissä onkin, niin esimerkiksi korostussävyllä tulee enintään sellainen MAC Lightscapade -tyyppinen valo ja korostus, ei varsinainen hohde. Paletteja on lämmin Warm ja viileämpi Cool ja itse olen tykännyt tästä Warmista tosi paljon. Itselleni siitä on tullut tässä kuukauden mittaisessa käytössä paletti, johon tartun silloin, kun en halua tai jaksa kikkailla, vaan haluan taatun siistin ja freesin kasvomeikin kätevästi. Paletti sopii ihan kaikille, mutta varsinkin ei-enää-parikymppisten daamien kannattaa tsekata tämä :) 

Iredale on uudistamassa koko sivellinkokoelmaansa pikkuhiljaa synteettisiksi, ja varjostus- ja poskipunasiveltimet ovat niistä ensimmäiset tulokkaat :)

Uusia siveltimiä tarjoilee myös Ecotools, jolta olen löytänyt monta jokapäiväistä suosikkisivellintäni. Tämä Start The Day Beautyfully Kit sisältää viiden siveltimen lisäksi myös säilytysrasian ja ohjekortin siveltimen käyttämiseen. Setissä on sivellin meikkivoiteen levittämiseen (hieman valitettavasti piilossa tuossa kuvassa), peitevoiteelle, poskipunalle, luomivärille ja silmänrajausten/kulmien tekemiseen. Ecotoolsille annan muuten ison plussan siitä, että siveltimissä lukee niiden nimi! Välillä ei aamukiireessä jaksa arpoa, että onkohan tämä sivellin nyt hyvä tiettyyn tarkoitukseen ja nimi antaa hyvää osviittaa.

Ecotoolsin siveltimien karva on synteettistä, varret nopeasti uusiutuvaa bambua ja metalliosa on kierrätettyä alumiinia :) Nämä ja muita Ecotoolsin uutuuksia tulee myyntiin 1.3.2018.

No kuulkaa tämmöisiä uutuuksia on tullut lähiaikoina <3 Joko olet ehtinyt kokeilla jotakin näistä tai laitoitko postausta lukiessasi kenties ostohousut jalkaan jonkin suhteen? :D

Postauksen tuotteet saatu blogin kautta. Postaus sisältää affiliate-linkkejä (merkitty *).

Ecotools · Meikit · Meikkisiveltimet

Pulska ja kaverit

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen sitä mieltä, että meikkaaminen on mitä suurimmassa määrin välineurheilua, ja meikki on tasan yhtä hyvä kuin siihen käytetyt siveltimet. Muistan kun joskus back in the days ostin Make Up Storen luomivärinhäivytyssiveltimen ja tuijotin peilistä suu auki, miten luomiväri häivyttyi kuin itsestään. Sama sivellin on muuten edelleen lähes päivittäisessä käytössäni, eli parhaimmillaan sivellin kestää vuosikausia. Omistin muutaman Ecotoolsin siveltimen entuudestaan, joista yksi luomivärisivellin ja viuhkasivellin on päivittäisessä käytössäni. Sain vähän aikaa sitten tilaisuuden tutustua merkin kolmen uutuuteen, mihin tartuin tietysti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä tässä on Pulska (Meikkipäiden lanseeraustilaisuudessa keksimä nimi, koska kuka näitä virallisia nimiä muistaa ;) eli Eye Perfecting. Pulska on tarkoitettu silmänalusille levitetyn peitevoiteen häivytykseen. Itse en osaa peiteainetta erikseen levittää ja häivyttää, vaan MACin hammasharja Oval 3 hoitaa molemmat hommat. Pulska on kuitenkin sivellin paikallaan niin voidemaisen poskipunan kuin korostuspuuterinkin levittämisessä. Oma henkilökohtainen suosikkikäyttötapana on luomivärin ollessa muuten valmis sipaista Pulskaan vaaleaa mattaväriä ja käydä siveltimellä läpi kaari silmän sisänurkasta kulmaluulta kulmakarvan häntäpäähän. Yksi vetäisy per silmä riittää ja samalla levittyy valoväri ja häivyttyy luomivakoon levitetty luomiväri. Rakastan tämän siveltimen napakkuutta ja tämä jää ehdottomasti vakiokäyttööni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen siveltimistä on Mattifying Finish ja on siis tarkoitettu puuterin levittämiseen. Olen ollut siinä suhteessa vanhan liiton naisia, että olen käyttänyt aina irtopuuteria ja levittänyt sen ihan perinteisellä isolla puuterivipalla kevyesti painellen. Nyt olen kokeilumielessä levittänyt puuterin (irto tai kivi) tällä siveltimellä ja lopputulos on vielä ohuempi ja satiinisempi. Olenkin siirtynyt arkimeikissäni nyt tämän puuterisiveltimen käyttöön ja jätän toistaiseksi puuterivipan juhlia varten, jolloin pieni extrapeitto on paikallaan. Mattifying Finish on mielettömän pehmeä ja sillä on ilo taputella kasvojaan aamuisin :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Correcting Concealerin kanssa meistä ei tullut heti kavereita. Yritin levittää tällä peitevoiteen silmänalusille, mutta törmäsin toistuvasti siihen ongelmaan, että sivellin ei sovi ”käsialalleni”. Pidän sivellintä silmänalusia peitettäessä hieman lappeellaan ja sepä ei tämän kanssa onnistunutkaan, koska harjakset antoivat periksi ja tökin itseäni metallisen hylsyn reunalla. Olin jo ajatellut, että tästä siveltimestä ei minun käyttööni ole, mutta kokeilinkin vielä levittää sillä peitevoiteen näppyjen (joita on taas ilmestynyt, jei :( ) päälle. Ja kas kummaa, siinä tarkoituksessa käteni pitääkin automaattisesti siveltimen pystysuorassa, jolloin hylsy ei koske ihoa ja peitevoide levittyy juuri sinne minne pitää eli näpyn päälle. Tähän asti olen taputellut peitevoiteen näppyjen päälle sormella, mutta nyt mulla on sitten sivellin tätäkin varten :)

Olen kuullut, että muillakin bloggaajilla on ollut luovia tapoja käyttää näitä siveltimiä ja kannustan siihen tietysti itsekin. Mikäs sen parempaa, jos yhdellä siveltimellä hoitaa useammankin homman!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nämä Ecotoolsit ovat mielestäni tosi kauniita ja valmistettu kierrätettävistä materiaaleista. Harjakset ovat synteettistä taklonia ja varsi bambua. Ecotoolsia saa mm. Sokokselta ja näiden kolmen siveltimen hinnat ovat 9,90-13,90 €, joten kalliista hankinnoista ei todella ole kyse :)

Joko olette kokeilleet näitä uutuuksia? Vinkkejä Ecotoolsin parhaista sivelmistä? :)

Tuotteet saatu blogin kautta.