Lifestyle

Postaako bloggaaja tuotteista varmemmin, jos PR-ihminen on kiva?

Luin Karkkipäivästä eilen tosi mielenkiintoisen postauksen, jossa Sanni avasi suhdettaan kaupallisiin yhteistöihin. Hän sivusi myös käytäntöjä ihan normaaliin tuotetestaukseen liittyen ja sai mut kelailemaan näitä juttuja koko eilisen illan. Sain lopulta pienen ahaa-elämyksen ja ajattelin hieman valottaa tuotteiden testausta myös omasta näkökulmastani.

Olen aina halunnut ajatella, että tässä blogissa mennään tuote edellä. Jos löydän huipputuotteen, niin kirjoitan siitä riippumatta, onko tuote itse ostettu, saatu blogin kautta, saatu lahjaksi vai löydetty kadulta. Näin homma yleensä meneekin, mutta ei aina.

Bloggaajat, jotka saavat tuotteita testiin ovat lukuisten PR-tahojen kanssa yhteyksissä viikottain. Oli kyseessä sitten maahantuoja, muu yritys tai PR-toimisto, tekevät henkilöt hommaa työkseen eli ovat ammattilaisia. Valtaosa näistä ”PR-tyypeistä” niin kuin itse monesti sanon, ovat hyviä työssään ja ystävällisiä ja kohteliaita. Sellaisia perus hyviä tyyppejä on blogimaailma pullollaan. Mutta ei täynnä.

On myös olemassa yrityksiä, jotka ovat tunnettuja siitä, että he eivät vastaa sähköposteihin. Ei pyyntöihin, ei kyselyihin (jotka eivät sisällä tuotepyyntöä), ei mukaviin viesteihin, jossa bloggaaja lähettää ”FYI” linkin postauksestaan, jossa yrityksen tuote on mainittu. Ja siis, meiltä kaikilta jää joskus vastaamatta viesteihin ihan vaan kiireessä tai epähuomiossa. Ei kukaan varmaan siitä loukkaannu. Mutta jos yritys vastaa 5 %:lle ihmisistä (ei kyselyistä, vaan nimenomaan ihmisistä), homma on jo yrityksen tapa toimia.

Toinen alalla oleva, kysymyksiä herättävä toimintatapa on antaa vähän, mutta vaatia paljon. Pääsääntöisesti toimijat arvostavat bloggaajia ja näkevät bloggaajan kirjoituksista saatavan mainoshyödyn ja näkyvyyden, mutta ei aina. Esimerkiksi minä kiinnostuin jokin aika sitten palasaippuasta ja kyselin sen ominaisuuksista yrityksen edustajalta. Lopulta yrityksen edustaja sitten totesi, että ”voit sinä sen saada testiin, jos kirjoitat siitä”. En ottanut.

En muutenkaan yksinkertaisesti ehdi kirjoittaa kolmasosastakaan niistä tuotteista, joista haluaisin, niin sitoutuisinko kirjoittamaan palasaippuasta? (sanotaan kaikki yhdessä: palasaippua.) Bloggaamisessa homman ilo ja suola on saada kirjoittaa siitä, mihin kokee intoa ja minkä jutun oikeasti haluaa jakaa lukijoille. Hommasta ei tulisi mitään, jos pitäisi pakolla kirjoittaa palasaippuasta ilman mitään hyvää näkökulmaa vain siksi, että on saanut saippuan blogin kautta. Tämä henkilö olisi todennäköisesti kysellyt postauksen perään, mikä vain aiheuttaisi ahdistuksen ja vastareaktion, enkä silloin ainakaan pystyisi kirjoittamaan kivaa postausta. Sääli, koska yrityksellä on monta muuta tuotetta, joita oikeasti haluaisin kovasti testata.

Sitten on olemassa yrityksiä, joiden PR-henkilöt ovat IHANIA. Viesteihin vastataan, ystävällisesti, sinua arvostetaan, ja PR-ihminen oikeasti jopa seuraa blogeja, ja osaa kohdentaa uutuuksia bloggaajille testiin heidän mieltymyksiensä mukaan. Tällainen on sekä hyvää kohtelua että hyvää peeärrää. Totta kai on varmempaa saada brändille postaus, jos tuote on sellainen, josta bloggaaja todennäköisesti pitää. Ja lopputulos, johon tulin eilen, on se, että samalla tavalla kuin kuluttaja haluaa itse tuotteen lisäksi kokemuksen (kaunis pakkaus, hyvä tuoksu, ystävällinen palvelu…), niin sama pätee bloggaajiin. Ei kukaan varmaankaan kirjoita huonosta tuotteesta kivan PR-tyypin takia, mutta jos tuotteet ovat kohdallaan, on hyvä PR se viimeinen silaus, joka saa sormet tanssimaan näppäimistöllä. Ihan siksi, että kokemus oli kokonaisuudessaan hyvä.

Olen niin kovasti pyrkinyt olemaan neutraali, etten ole ajatellut tätä asiaa kauheasti. Nyt kuitenkin voin myöntää, että kyllä, minä kirjoitan kivan PR-ihmisen antamista tuotteista varmemmin.

Mitä mieltä te olette tästä?

Kuvissa itse ostamiani tuotteita.

5 vastausta artikkeliin “Postaako bloggaaja tuotteista varmemmin, jos PR-ihminen on kiva?

  1. Vaikka olisi niin idealistista ajatella olevansa täysin immuuni ja neutraali, niin ihmisethän tätäkin kuviota pyörittävät, ihmiset ihmisille. Joten väkisinkin jo alitajuntaan vaikuttaa minkälaisen ihmisen kanssa hommia tekee.

    Yritän asettua pr-tyypin asemaan ja voin kuvitella, että blogipyyntöjä ja kyselyitä tulee kymmenittäin. Jos toiseen viestiini, joiden välissä on taukoa, ei vastata, niin vedän omat johtopäätökseni joko siitä, että toinen ei ole kiinnostunut tai toisella ei aikaa riitä juuri minulle. Blogejahan syntyy kuin sieniä sateella ja pr-tyypin pitäisi pitää huolta lehdistöstä, mahdollisista tuotteisiin liittyvistä asiakkaiden kyselyistä ja jo listoilla olevista blogeista ja vielä löytää ehkä uusia helmiä ja paljon muuta. En tiedä miten aika riittää tuohon kaikkeen. Mutta arvostan toki vastausta ja kestän kuin nainen ei-kiitos vastauksen ja arvostan sitä ja siitä ei jää mitään mieleen kaivelemaan. Emme juuri nyt ota uusia bloggaajia listoillemme olisi vaikka oikein hyvä vastaus. Enemmän hämmentää sellaiset ympäripyöreät vastaukset, joista ei ota mitään tolkkua ja pitää yrittää tulkita rivien välistä.

    Mutta myönnän sen, että jos on ikävästi kohdeltu, niin toki se vaikuttaa kyseiseen brändiin. Voi olla, että olen kirjoittanut brändistä intohimoisesti ja ihan toinen tyyppi alkaakin hoitamaan kyseistä brändiä ja on kolkko, niin väkisin se vaikuttaa siihen intohimoon kirjoittaa tuotteesta, en voi kieltää. Minulla saattaa jopa vaikuttaa niin paljon, että tuotteet jäävät jopa käyttämättä, jos on tapahtunut todella merkillisiä ja kummia, vaikuttaa fiiliksiin tuotteista niin voimakkaasti. Tilanne voi sitten taas muuttua, jos brändiä tulee hoitamaan joku tosi kiva. Mutta koska maailmassa on paljon brändejä, niin luultavasti ei kukaan edes huomaa, etten esim. kirjoita enää intohimoisesti eräästä brändistä.

    Mielenkiintoista pyörittelyä nämä. Paljon on ihania pr-tyyppejä, mutta olen huomannut, että oman ikäiset kohtelevat tilastollisesti parhaiten tai joudun todistamaan itseäni nuorille enemmän. Onko se sama ikä, tai jo kehittynyt elämänviisaus tai ettei nuoret ymmärrä ihan samalla lailla eri ikäisiä kohderyhmiä. Mutta ei voi yleistää, on aivan fantastisia nuoria myös eli kyllä se niin, että pääsääntöisesti ihmiset ovat kivoja ja pari kiveä kengässä on prosentuaalisesti. <3 Blogini on otettu todella mukavasti vastaan, josta olen ikikiitollinen ja mikään ei ole koskaan itsestäänselvää tai itsestäänselvyys.

    Ihania unia Salla ja taas niin hyvä aihe. <3

    Tykkää

  2. Tämä on muuten aivan loistava pohdinta! Voin myöntää että peeärrän ollessa tylyä tai kettumaista,menee maku koko yritykseen tai merkkiin. Sitten taas kun yhteydenpito on kitkatonta ja höpötellään jo vähän niitä näitäkin,alkaa tuotteita kokeillakin jo ihan erilaisella fiiliksellä. Kuinka moni menis takaisin ravintolaan jossa palvelu on luokatonta ja ruoka kylmää?

    Tykkää

  3. Kyllä itsekin täytyy myöntää, että on sillä PR-ihmisellä ja häneltä saamilla vastauksilla merkitystä. Jos oikein inhottavat fibat saa tyypistä ja hänen tyylistään hoitaa yhteistyötä bloggaajien kanssa niin omallakin kohdalla se saattaa jopa johtaa ko.tuotteiden välttelemiseen ja eipä niitä sitten bloginkaan puolella näy kun yksi ainokainen ihminen on fiiliksen tuotteisiin saanut tuhottua – onneksi tämä on kuitenkin myös korjattavissa. Ja onneksi täytyy sanoa, että yleensä ottaen PR:ää hoitavat osaavat hommansa hyvin – myös ilmaista ne kielteiset vastaukset :)

    Tykkää

  4. Hyvää pohdintaa! :) Aiheesta olisikin tarkoitus kirjoittaa mun Blogipaljastuksia sarjaan, joka vaikuttaa paisuvan kokoajan kun uusia ideoita tulee :D
    Olen kyllä samaa mieltä, että vaatimus kirjoittaa jostain tuotteesta tappaa varmimmin halun kirjoittaa siitä. Tulee heti vähän painostettu olo.
    Itse olen onneksi päässyt tapaamaan aivan mahtavia PR tyyppejä niin kasvotusten kuin sähköpostin välitykselläkin. Mulle henkilökemia on tosi tärkeä :)
    Harmi toisaalta myös niiden puolesta, jotka hukkuvat sähköposteihin ja sitä myöten myös sitten hoitavat PR:n huonosti. Juuri keskustelin aiheesta toisen bloggaajan kanssa, että joillain firmoilla on blogilistat jo parin vuoden takaa ja mukana ei enää edes ole suurta määrää aktiivisia bloggaajia. Hirveästi menee panosta hukkaan kun tiedotteet menevät bloggaajille, jotka eivät enää päivitä blogiaan. :/
    Mulla tosiaan on tästä aiheesta niin paljon sanottavaa, että täytyypä alkaa naputtaa sitä omaa postausta :D

    Tykkää

  5. En ole bloggaaja, joten kommentoin lukijan näkökulmasta. Olen jokusen kerran ihmetellyt, ettei esim. Max Factorin tuotteista kirjoiteta juuri lainkaan, vaikka merkillä on todella laadukkaita ja onnistuneita tuotteita. Mahtaako siellä sitten juuri se pr-puoli mättää? :)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s