Niputin vuoden 2017 yhteen kertoen jotakuinkin, että sen aikana mun elämässä tapahtui muutoksia enemmän kuin ehkä viiteen vuoteen olisi sopivaa. Kerroin, että erosin, myin kotini, ostin uuden ja muutin. Sain Fionasta uuden koiraystävän, mutta samalla taakse jäi arki Toran ja Kiran kanssa. Sosiaalinen elämänikin keikahti päälaelleen, koska se oli rakentunut arkisin pitkälti yhteisten lenkkien varaan koiranomistajakavereiden kanssa. Ainoa asia, joka ei arjessa muuttunut, oli työ.
Toiveeni vuodelle 2018 oli, että se olisi tasaisempi.
Pääsin joulukuun omasta ja Toran kahdesta leikkauksesta ja kaikesta muusta pienemmästä vastoinkäymisestä jaloilleni. Tammikuussa alkoi tuntua, että olen vihdoin kotiutunut, saanut arjen rullaamaan ihan kivasti ja Fionakin on ”jo” 8 kuukautta eli pentuhölmöily alkaa vähentyä, ehkä, ja se malttaa jopa hetken keskittyäkin jos vain palkkiona on tarpeeksi mieleinen nami. No okei, sille kyllä kelpaa ihan kaikki <3
Juuri kun ajattelin, että jutut on aika lailla balanssissa sain tiedon, että olin saanut uuden duunin. Kyseessä on opiskelu tai työ, riippuu miten asiaa ajattelee. Yhtä kaikki homma on vuoden mittainen pesti, jossa hyppään epämukavuusalueelle, teen helkkaristi töitä ja opin uutta. Työmatka pitenee, juuri kun se oli viime syksyllä lyhentynyt, ja taloudellinen tilanne kiristyy. Arjesta häviävät ainakin aluksi kaikki joustot, joihin olen nykyisessä työssäni tottunut.
Kun sain tiedon paikasta, en pystynyt muutamaan tuntiin edes ajattelemaan asiaa saati kertomaan siitä kellekään. Klikkasin sähköpostin kiinni ja menin päikkäreille :D Päässä pyöri vain käytännön asiat ja enimmäkseen se, miten koirien hoidon osalta pärjään. En osaa vieläkään sanoa, että miten, mutta pakko luottaa siihen, että asiat järjestyy. On tässä vielä puolitoista kuukautta aikaa sumplia :D
Vähän naurattaa, kun mietin tutkimuksia siitä, mitkä ovat suurimmat stressitekijät ihmisen elämässä. Kukaan ei ole kuollut, huh onneksi, vaikka lähellä sekin oli Tora-amstaffilla, mutta muuten oon vetänyt aika jackpotin erolla, muutolla ja työpaikan vaihdoksella. Silti oon omasta mielestäni vetänyt ihan hyvin.
Kyllä mä välillä mietin, että mitä helvettiä oon mennyt tekemään. Juuri kun elämä alkoi olla vähän tasaisempaa. Osaan hommani duunissa, siellä mut tunnetaan ja joustetaan, jos vaikka koirani sairastuu yllättäen. Tiedän suunnilleen, mitä multa odotetaan.
Mutta toisaalta, joskus saa tarjouksen, josta ei vaan voi kieltäytyä.
Miss Piggy`s Pearls 
Sä et nyt turhan helpoksi tee elämää itelles :D Toivottavasti uudet duunikuviot tuo hyviä haasteita ja virta riittää. Itellä ois kans tarkotus haistelella mahdollisia uusia tuulia pikkuhiljaa. Toisaalta nykyisessä on sikana hyviä juttuja ja parhaat duunikaverit, toisaalta taas isoja juttuja pielessä mun kannalta. Itellä tosin on se ongelma, etten tiedä yhtään mitä seuraavaks haluun. Tähän mennessä oon työurallani lähinnä ajelehtinut, enkä oo ikinä kunnolla miettinyt, että mitä mä haluun tehdä. Nyt se ois oikeesti hyvä selvittää.
TykkääTykkää
En tee, en :´D Motivaation puutteesta ei homma tule kyllä ainakaan jäämään kiinni, tämä juttu on ollut mun unelma jo varmaan 20 vuotta <3 Ja helpottaa myös tieto, että se on vain väliaikaista ja vuoden päästä taas odottaa vanhat tutut työkaverit ja työt.
Tiedän myös tuon tunteen, että haluaisi muutosta, mutta ei tiedä, mitä tai miten. Mä luulen, että kun asia hautuu tarpeeksi, niin asiat ratkeaa yllättävän helposti :)
TykkääTykkää