Benefit · Meikit · Päivän meikki · Peitevoiteet

Nopein bägien piilottaja

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt on aika tehdä korjausliike. Niin monessa blogiin päätyneessä meikissä olen Benefitin Fake Up -peiteainetta käyttänyt, että on ihan rikollista, ettei sitä ole vielä asianmukaisesti esitelty.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Esittelyviiveelle on kuitenkin ollut ihan järkevä syy. Nimittäin mä en aluksi pitänyt tästä tuotteesta. Tai siis koin sen ihan hyväksi, mutta en mä jaksa/ehdi useinkaan ihan kivoja tuotteita esitellä, vaan niissä pitää olla jotain spesiaalia. Käytin Fake Upin kuitenkin loppuun ja oikeastaan vasta kun se oikeasti loppui ja mun piti siirtyä käyttämään jotain muuta tuotetta, tajusin, miten loistavasta tuotteesta oikeastaan onkaan kyse. Ostinkin sitten Kööpenhaminassa käydessäni uuden puikon, jota olen taas iloisena käyttänyt.

Mikä Fake Upissa sitten on niin upeaa? No kaksi asiaa: kosteuttavuus ja nopeus. Talvella kun iho kuivuu, myös silmänympärysiho seuraa perässä ja liian kuivan peiteaineen kanssa pienet juonteet saattavat korostua. Ei Fake Upin kanssa, siksi se onkin ässä nimenomaan syksyyn ja talveen. Toinen valtti, nopeus, on ihan vertaansa vailla. Olen edelleen sitä mieltä, että hehkuttamani MAC Pro Longwear Concealer peittää parhaiten. Mutta se myös vaatii hieman työstämistä silmänalusille kun taas Fake Up on nopein sarjassaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lähtötilanne, jota ikävä kyllä rengasvalo kaunistaa todellisuudesta aika paljon. Oikeasti silmänaluseni ovat kyllä reippaasti tummemmat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puikko käteen ja sipaisut molempien silmien alle ja yksittäisten näppyjen päälle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nopea blendaus sormella, Beautyblenderillä tai siveltimellä ja valmis :) Iso plussa on myös se, että Fake Upilla peittää hyvin tosiaan myös näppylät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valmis meikki :)

Fake Up ei mielestäni myöskään vaadi valokynän käyttöä vaan se antaa hieman valoa jo itsessään. MAC Pro Longwear on nimenomaan peittävä, joten jos valoa haluaa, se pitää ottaa toisesta tuotteesta. Ihan ässä Fake Up on nimenomaan arjen kiireessä kun ei ehdi tai halua hifistellä monella tuotteella. Niin ja onhan tää pakkauskin vielä tosi söpö, niin kuin Benefitillä aina :D

Miltäpä kuulostaa ja näyttää? Tai onko teillä kokemusta Fake Upista? :)

6 thoughts on “Nopein bägien piilottaja

    1. Jep, tosi hyviä molemmat mainitsemasi :) Mistä Benefitiä edes nykyään saa tilattua? Jotenkin mulla on sellainen muistikuva, että joissain verkkokaupoissa, joissa ennen oli, ei ole enää :P

      Tykkää

  1. Milloinkahan me saataisiin Benefit Suomeen, siellä vaikuttaisi olevan ihan mieletön määrä upeita tuotteita, mutta niiden saaminen tänne pohjolaan on tehty vähän turhan hankalaksi :/

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s