Avautumista · Lifestyle

Kateellinen p**ka

Löysin vähän aikaa sitten itseni ajattelemasta negatiivisia juttuja erään bloggaajakaverin saamaan, ihanaan pr-näytteeseen liittyen. Kyseessä oli tuote, jonka olisin tosi kovasti halunnut itsekin. Kun huomasin kaverini saaneen sen, olin ihan vaan selkeän kateellinen hänelle. Miksen minä saanut sitä juttua? Miksei minun päivääni piristetty tällaisella superhyperihanalla jutulla ihan yllättäen? Miksei minua valittu niiden joukkoon, joille tämä lähetettiin?

Samantien kun uppouduin kateellisen katkeriin ajatuksiini tunsin häpeää niistä. Äiti on kai opettanut, että ei saa olla kateellinen toisille tapahtuvista hyvistä asioista. Olin vihainen itselleni siksi, että olin kateellinen ja silti en voinut sille mitään. Sanoin kaverilleni suoraan, että asia on nyt näin, olen todella kateellinen. Jotenkin sen sanomatta jättäminen olisi tuntunut vielä pahemmalta. On hassua olla samaan aikaan todella iloinen toisen puolesta ja kuitenkin ihan saakelin kateellinen. Eniten negatiivista vibaa itselleni toi se, että koin tuntevani jotain sellaista, mikä ei ole sallittua. Eihän nyt ystävän onnistumisista tai hänelle sattuneista hienoista asioista vaan saa olla kateellinen. Pitää osata iloita toisten menestyksestä ja heidän hyvästä tuuristaan tai ehkäpä molempien yhdistelmästä. Onko kateus väärin? Tuntui tosi vapauttavalta, kun kaveri sanoikin loukkaantumisen sijaan, että hei se on ihan okei, saat olla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen monesti kuullut sanottavan, että ei se ole toiselta pois, jos joku toinen saavuttaa jotain upeaa. Entäpä jos onkin? Entä jos työpaikalla samaa vakituista työtä havittelee viisi määräaikaista työkaveria, niin totta hitossa sen yhden valinta on pois niiltä muilta neljältä. Kavereiden kanssa kilpailuasetelma, oli palkintona sitten työpaikka, ylennys tai voitto blogi-awardseissa on jotenkin vaan off. Siinä on jotain sellaista lähtökohtaisesti väärää, että tilanteessa ei oikeastaan ole voittajia. Voiko se yksi vakituisen työsuhteen saanut iloita ja tuulettaa kympillä, tuskin. Toki voisi, mutta itse olen ainakin huomannut, että myöskään voittajan ei ole aina helppo hymyillä, oli kyseessä sitten sen unelmatyöpaikan saanti tai blogiportaaliin pääsy. Toisen voitto on monesti jonkun toisen tappio. Ei tietenkään aina, mutta monesti. Itse olen ollut molemmilla puolilla, niin kuin varmasti me kaikki. Olen ollut se, jota tullaan hampaat irvessä onnittelemaan, vaikka kismittää niin vietävästi ja olen itse ollut tuo onnittelija. Helpoimmin kateuden tunteita ilmenee juuri silloin, kun ollaan toisen ihmisen kanssa samoissa lähtökohdissa, eli jokin tietty asia olisi periaatteessa mahdollinen molemmille, mutta vain toinen saavuttaa sen. Monesti erilaisissa yhteisöissä asia korostuu, olivat ne sitten työpaikkoja, harrastusporukoita tai kaveripiiri.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen miettinyt kateuden tunteen hyväksyttävyyttä. Olen nyt tullut siihen tulokseen, että kateus on aika inhimillistä ja okei niin kauan kuin on samalla myös iloinen toisen ihmisen puolesta. Kateus voi olla myös eteenpäin ajava voima, joka saa ihmisen ymmärtämään, mitä asioita itsekin kaipaa ja yrittämään itsekin vähän kovemmin ja tavoittelemaan vähän parempaa. Rakentavaa kateus ei enää ole siinä vaiheessa, kun mieli on täynnä pelkkää negatiivisuutta tai pahantahtoisuutta. Voi olla ihan hyvä miettiä, että miksi itse on tyytymätön omaan elämäänsä siten, että se synnyttää vahvoja kateuden tunteita.

Löytyykö sieltä muita kateellisia paskoja (pardon my french, mutta tuo nyt vaan on paras mun mieleen tullut kuvaava ilmaus :D)? Mistä olet ollut viimeksi kateellinen? Kuvituksena jotain sellaista, mistä mä olisin kateellinen itselleni :D. Nimittäin Benkku vauvana <3

44 thoughts on “Kateellinen p**ka

  1. Musta tää oli tosi hyvä kirjoitus. En nyt ihan hetkeen muista varsinaisia kateuden tunteita, mulle herää tuollaisissa kilpailutilanteissa pikemminkin tunne omasta epäonnistumisesta. Ja jos kateus voi olla eteenpäin ajava voima, niin toi epäonnistujaksi itsensä tunteminen ei todellakaan ole! Silloin mulle vaan tulee tunne, että se toinen oli parempi ja that’s it, mä olen paska. Eli mun pitäis pikemminkin keksiä niitä kateuden aiheita, kuin tuntea huonommuutta :D

    Tykkää

    1. Kiitos :) Oon samaa mieltä siitä, että kateus voi olla voimavarakin. Tavallaanhan siihen sisältyy itseä arvostava ajatus, että myös minä olisin ansainnut tuon jutun. Epäonnistumisen fiilis tosiaan harvoin synnyttää mitään positiivista :/

      Tykkää

  2. Mä ainakin voin ihan rehellisesti sanoo olevani kateellinen aika monellekin aika monesta asiasta.. Mut lähestyn asiaa näin niin kun evoluution kannalta ajatuksella, et kaikilla tunteilla on periaatteessa hyvä tarkoitus ja ne on meille hyödyllisiä. Ite voi sitten valita, mitä asialle tekee ja miten siihen kateuteen suhtautuu..

    Benkusta oon kade <3 ja joidenkin ihmisten isosta palkasta ja yhdestä vieraasta, joka tulee meille tänään.. Että kateellinen paska täälläkin :-D

    Tykkää

    1. Jep, noinhan se on. Meillä kaikilla on oikeus mei tunteisii :D Hyväksyvä suhtautuminen edesauttaa tunteen hälvenemistä nopeammin, eikä siihen tarvitse jäädä vellomaan. Monesti myös huomaan, että jos on jotenkin tosi kamala päivä tai oon tosi väsynyt, niin kateuden tunteitakin ilmenee helpommin. Niin kuin myös muita negatiivisia tunteita.

      Benkku <3

      Tykkää

  3. Mä en oikeastaan ole kateellinen sellaisesta, minkä joku saavuttaa omilla ansioillaan. Jos ponnistelee kovasti jotain päämäärää kohti ja onnistuu siinä, niin silloin on kyllä onnensa ansainnut ja pystyn vilpittömästi olemaan iloinen toisen puolesta. Mutta nää blogihommat on vähän toinen juttu sitten kun aina ei oikein ymmärrä sitä logiikkaa, millä näytteitä jaetaan. Mä olen tästä toisaalla avautunutkin joten en tee sitä enää tässä.

    Jos kaveri saisi ison lottovoiton, niin siinä olisi kyllä itsetutkiskelun paikka. Olisi kyllä tosi vaikea olla tuntematta kateutta kun joku saa ihan tuurilla ison summan rahaa ja ei tarvi enää koskaan venyttää penniä. Toisaalta jos tulisi pienempi lottovoitto jollekin, joka todella kipeästi kaipaisi sitä, niin siitä taas en olisi kateellinen. Tosin, mäkin kyllä kipeästi kaipaisin sitä:D

    Tykkää

    1. Toi lottovoitto oli muuten tosi hyvä esimerkki! Siis sellainen asia, joka on oikeasti ihan vaan tuurista kiinni, mitään työtä et ole sen eteen tehnyt. Mä luulen, että mun reaktio riippuisi siitä, miten tämä kaveri suhtautuisi voittoonsa. Hehkuttaisiko pitkin maita ja mantuja vai pitäisikö matalaa profiilia ja ehkä lahjoittaisi osan hyväntekeväisyyteen tms.

      Blogiin liittyvät jutut on kyllä omiaan aiheuttamaan ainakin pieniä kateuden tunteita. Kun me kaikki kuitenkin tehdään samaa juttua, uhrataan aikaamme ja panostetaan. Silti jotkut jutut on vähän randomia ja tuurista kiinni. Ehkäpä tää on ihan hyvää character buildingia ;)

      Tykkää

  4. Mulle kävi vähän isompi vastaavanlainen juttu kuukausi sitten. Hyvän kaverin kanssa kilpailtiin samasta työpaikasta ja minä sain sen. Hän ei edes päässyt haastatteluun asti. Hän on korkeammin koulutettu kuin minä. Mä käytin todella paljon aikaa CV:n ja hakemuksen hiomiseen, kun hän teki sen viidessä minuutissa. Pärjäsin tosi hyvin haastattelussa, vaikka kaksi muuta oli korkeammin koulutettuja kuin minä. En ollut varmasti paras hakija, mutta sopivin, ja se riitti. Mulla oli (ja on vieläkin) ihan tajuttoman huono omatunto asiasta, enkä antanut itseni edes iloita työpaikasta vähään aikaan. Tiedän kuinka paljon kaveria vituttaa asia, sillä tiedän hänen olevan sitä mieltä, että mä en ansainnut paikkaa, koska hän on mua fiksumpi. Tosi hankala tilanne siis tällä toisellakin puolella, ei pelkästään sillä joka sitä paikkaa ei saanut. :/

    Onneksi mä en kuitenkaan blogimaailmassa ole huomannut olevani kateellinen paska, mutta kyllä se sivuun menevä lottovoitto ihan varmasti aiheuttaisi kateellista ajattelua ihan tarpeeksi. :D

    Tykkää

    1. Juuri noin, ei se ole sillä ”voittajallakaan” hieno fiilis kun ei oikein pysty täysillä hehkuttamaan asiaa. Pahimmassa tapauksessa tollainen vaikuttaa siihen ystävyyssuhteeseenkin :( Mä olen joskus ollut se häviäjä vastaavassa tilanteessa. Koville otti pari ekaa päivää, mutta onneksi pääsin asiasta nopeasti yli, koska mun kaveri todella oli erittäin hyvä hakija ja sopiva siihen hommaan.

      Tykkää

  5. Eräs kirjailija on kateudesta maininnut. Joku on kateellinen kaikkensa menettäneellekin… että revi siitä;) kateus mielestäni voi olla myöskin toisen ihmisen ihailua. Eli ei se lähtökohtaisesti ole aina tuhoavaa. Jokainen on joskus kateellinen mielestäni.

    Tykkää

  6. Joskus kun joku tuurilla saa jotain ja itse ei niin silloin ehkä. Blogihommissa en ole kateellinen, mä voin yleensä ostaa sen jos niin paljon haluan ja kun kaapit pursuaa niin en mä oikeastaan mitään tarvitsekaan :D yleensä mä olen ihan aidosti iloinen jos joku kaveri saavuttaa jotain vaikka olisin itsekin halunnut ja tehnyt töitä sen eteen.

    Tykkää

  7. Olen ehdottomasti kateellinen paska. Oikea vinkujakadepaska. Juuri tuo mainitsemasi bloggaajien pr-näytteet saavat joskus minut oikein oksettavan vihreäksi kateudesta. Kun itse opiskelijabudjetilla elelee ja kuitenkin aktiivisesti seuraa kauneusbloggaajia ja -vloggaajia, on vaikea joskus ajatella järkevästi kun näkee sitä uutuustuotteiden kirjoa. Sitä haluaisi itsekin omistaa uusimman huulipunan kaikki 12 sävyä menettämättä pienestä opintotuesta euroakaan. Toki ymmärrän paremmin kuin hyvin, että bloggaajana voi tuntua jonkinlainen ”pakko” kirjoittaa saadusta tuotteesta blogiin ja väkisin bloggaaminen on kuitenkin tylsää. Siitä en ole kateellinen.

    Mutta koiravauvakuvista olen! ♥___♥

    Tykkää

    1. Onneksi kaikesta saadusta ei todellakaan ole pakko kirjoittaa. Ehkä joillain on jokin sisäinen pakko siihen, mutta siinä vaiheessa kun tuotteita tulee oikeasti paljon, ei vaan enää oikeasti pysty ja silloin se sisäinen pakkokin loppuu. Moni myös ehkä unohtaa, miten paljon aikaa bloggaaminen vie, eikä se 12 huulipunan postaus valmistu hetkessä. Monesti bloggaaja myös suhtautuu saamiinsa pr-tuotteisiin eri tavalla kuin ilman blogia tekisi. Ne ovat työvälineitä, joiden avulla blogin tekeminen mahdollistuu :)

      Tykkää

    2. Siis bloggaaminen vie hurjan hirveästi aikaa, bloggaan itsekin (eri aihealueesta kuin sinä tosin) ja lähiaikoina oma blogini onkin muuttunut aina vain epäaktiivisemmaksi koulukiireiden keskellä. Kauneusbloggaajilla korostuu vielä entistä enemmän kuvien tärkeys, ja ihailenkin aina miten tämä kaamoksen keskellä saatte otettua niin hienoja kuvia apuvalaistuksella tai ilman. Ymmärrän siis paremminkin kuin hyvin, että aktiivinen blogi vaatii pitäjältään aikaa, hermoja, hyviä työvälineitä, priorisointia ja itselläni ainakin tuntuu usein kirjoittaessa olevan sanatkin ihan hukassa.

      Ei siis ollut tarkoitus kuulostaa nillittävältä paskalta, vaan kunhan totesin, että kyllähän ne tuotenäytteet aiheuttavat myös täällä kateutta :) Vaikka sen tietäisi mitä kaikkea siellä taustalla pitää puuhailla postauksen ulos saamiseksi.

      Tykkää

    3. Hahaa, hei kiitos selvennöksestä! Monesti ihmiset luulevat, että vaikkapa just huulipunia käsittelevä postaus on kirjoitettu alusta loppuun vartissa :D Ja hitsi vie kun sitä on just pakertanut ja tapellut kuvien kanssa pari tuntia niin apua!

      Ja ymmärsin todellakin pointin, ihan varmasti olisin itsekin kateellinen kaikesta ihanasta uutuuskosmesta, jos en olisi kauneusbloggaaja. Ei siitä sanominen tee nillittävää paskaa vaan inhimillisen tyypin, joka myös tykkää kauniista hyväntuoksuisista purkeista :)

      Tykkää

  8. Tuli jotenkin surullinen olo tekstistä. Ihmisten itsekkyys kasvaa empatiakyky katoaa. Nykyään pitää nostaa itsensä korokkeelle ja saada kaikki mitä muutkin. Surullista. Tavaran voi aina ostaa, työpaikkaa ei kukaan tule ovelle tarjoamaan jotain sen eteen on tehty. Miksi bloggaajien pitää saada aina vain enemmän. Sitten kun saa siitäkin valitetaan. Miksi et pyydä suoraan maahantuojalta jos jää ahdistamaan. Ei onni tule materian kautta.

    Tykkää

    1. Mä pidän itseäni jopa liiankin empaattisena ihmisenä, ja mun olisi hyvä opetella siitä vähän pois. En siis tunnista itseäni kuvauksestasi. Ikävä, jos tekstistäni tuli sinulle surullinen olo.

      Tykkää

  9. Oon kateellinen, mutta en yleensä jää miettimään kateudenkohdetta kovin pitkäksi aikaa. Viimeksi olin kateellinen sukulaisen kauniista kodista ja sisustusmausta. Itselläni kun ei vaan ole samanlaista silmää.

    Tykkää

  10. Olen ollut ja tulen varmaan joskus olemaankin kateellinen jostain asiasta… Esim silloin kun lapset olivat pieniä, olin monesti todella kateellinen serkulleni, jonka vanhemmat ja appivahemmat hoitivat heidän lapsiaan paljon, veivät yökylään ym. Meillä ei tällaista ylellisyyttä ollut… Mutta kateelisuuteni ei tarkoittanut sitä että en olisi ollut iloinen serkkuni puolesta, tunsin vain kateutta enkä ollut pahansuopa. Kateelisuus on vaan inhimillistä niinkuin kaikenlaiset muutkin tunteet :)

    Tykkää

    1. Ymmärrän, mitä tarkoitat! Ja tuollainen kateus ei missään nimessä ole paha asia vaan juuri niin kuin sanoit, inhimillistä. Ja hienoa, että pystyit silti olemaan iloinen serkkusi puolesta <3

      Tykkää

  11. Hyvä kirjoitus Salla! Kyllä olen ollut ja varmasti tulen olemaan kateellinen. Minusta oleellista kateellisuudessa ja sen kokemisessa on se, että mitä tekee, miten toimii, antaako kateuden tunteen vaikuttaa myös tekoihin ja käyttäytymiseen. Kateus ei aina ole huono asia, se on myös mahdollista valjastaa voimavaraksi itselleen ja käyttää sitä omassa pyrkimyksessään parempaan.

    Itse jos huomaan olevani kateellinen jostakin niin aika usein käännän sen niin päin, että lähden pohtimaan onko minulla ”varaa” olla kateellinen. Mitä _minä_ olen tehnyt sen asian eteen, että se mistä olen kateellinen olisikin nyt minulla? Aika usein lopputulos on, että en mitään tai hyvin vähän.

    Työasioissa homma tosin menee vähän eri tavalla, siellä kateellisuus saattaa helposti muuttua katkeruudeksi tai alan miettiä mitä vikaa minussa itsessäni on, olenko jotenkin huonompi. Joskus saa olla aika tarkkana ettei turhaan ala itse dumppaamaan itseään, koska harvemmin kysymys on huonommuudesta vaan ehkä ennemminkin sen toisen paremmasta sopivuudesta.

    Minä olen sitä mieltä, että kyllä saa olla kateellinen! Eikä se tee kenestäkään huonompaa ihmistä tai kerro automaattisesti empatiakyvyn puutteesta tai itsekkyydestä tmvs. Sehän kertoo siitä, että kyseinen ihminen tuntee ja kokee ja elää. Toki sitten jos niiden tunteiden käsittely ei oikein suju niin hommakaan ei sitten vissiin suju, mutta se lienee jo ihan oma erillinen asiansa se. Niin että ollaan kuule Salla ihan rauhassa kateellisia paskoja ja ylpeitä siitä! ;-)

    Niin ja aivan ihania kuvia vauva-Benkusta!! <3

    Tykkää

    1. Tosi hyvä ja kattava kommentti, en oikein osaa lisätä tuohon enää mitään :D Musta on ihanaa, että muutkin myöntävät olevansa aika ajoin kateellisia, niin mun ei tarvitse ajatella, että olen jotenkin epänormaali :)

      No älä muuta sano, awww <3

      Tykkää

  12. Jos haen samaa työpaikkaa kaverini kanssa ja kaverini saakin sen, tunnen tietysti pettymystä. Se ei kuitenkaan ole kateutta. Kateus on itsekästä. Kateus on sitä, että ajatellaan sen työpaikan kuuluneen juuri itselle. Syytetään kaveria siitä, että se vei sen sinulle kuuluneen työpaikan. Siirretään vastuu omasta epäonnistumisesta ulkopuolelle, jotta ei tarvitsisi ajatella vian olevan itsessään.

    Kateus on monille ihmisille helpompi tunne käsitellä kuin pettymys. Kateus on inhimillistä, niinkuin monet muutkin ihmismielen puolustautumismekanismit. En sano, etteikö kateutta saisi tuntea, mutta jokainen sitä kokeva voisi tehdä pienen tutkimusmatkan itseensä ja miettiä, miksi on kateellinen. Kaikkea ei voi eikä tarvitse saada. Ensimmäinen askel kateuden karistamiseen on juuri tuo asian myöntäminen; tajuaa olevansa kateellinen. Silloin voi juuri keskittyä mieluummin miettimään sitä, miten voisi itse kehittää itseänsä niin, että saisi ehkä sen työpaikan seuraavalla kerralla.

    Usein kuulee myös ihmisten kokevan kateutta esimerkiksi bloggaajien saamista pr-näytteistä. Ajatellaan, että miksi bloggaajat saa ilmaiseksi tuotteita ja itse ei, mutta ei käy mielessäkään että voisi itse laittaa blogin pystyyn ja nähdä vaivaa sen eteen että voisi itsekin saada niitä pr-näytteitä. Se on vaan niin helpompaa valittaa ja syyttää muita siitä kaikesta kivasta mitä ne saa kuin itse tehdä jotain asian eteen.

    Tykkää

  13. Mietin tosi paljon mitä kirjoittaisin tähän, sillä postaus oli hieno ja ajatuksia herättävä, mutta sitten Henna tuossa edellä puki sanoiksi kaiken, mitä olisin voinut itse kirjoittaa. Mä kuvailisin itsekin tuntevani enemmän pettymystä, en kateutta. Itse en jaksa enää kovin usein pettyä mistään, sillä Hennan sanoin se on oikeasti raskasta käsiteltävää ja niitä pettymyksiä on omassa elämässä riittänyt.

    <3

    Tykkää

    1. Kiitos Jonna. Tuo kateuden ja pettymyksen välinen rajanveto onkin vaikeaa. Mä jotenkin ajattelisin pettymyksen olevan itselleni vaikeammin käsiteltävä juttu ja siksi ehkä se kateus nostaakin välillä päätään.

      Mullakin on välillä sellainen fiilis, että en enää ylläty tai pety mistään, että bring it on. Ne ovat ainakin itselleni vähän sellaisia heikkoja hetkiä ja mieluummin toivon saavani jonkin reaktion kuin olevan aivan sama -fiiliksellä. Itseäni kuvaakin hyvin Elastisen toteama ”Vitutuskin voi olla voimavara”. Pätee itseeni :)

      <3

      Tykkää

  14. Kateellinen paska täällä hei! Tää postaus on ihan mahtava, kiitos siitä. :D Kateus on inhimillistä, ja niin kuin sanoit, ihan ok niin kauan kun osaa iloita toisen puolesta. Sitten kun siihen jää vellomaan eikä pääse siitä negasta yli on asiat huonosti. Mä olen aika ajoin kateellinen isommista ja pienemmistä asioista, mutta ne saa mut yleensä vaan joko yrittämään itse enemmän, tai unohtuu vaan kun tyydyn vaan olemaan toisen puolesta iloinen. Kovasti kyllä myös helpottaa jos saa avautua jollekin aiheesta, silleen kehittävästi ja rakentavasti. If you know what I mean. :D

    Tykkää

  15. Pakko kommentoida, kun tämä oli niin mun aihe:D Olen siis ehdottomasti kateellinen paska, ja jossain vaiheessa ylitin sen pisteen, että tuntisin aiheesta huonoa omatuntoa. Jotenkin ehkä itse käsitän tuon kadehtia-sanankin pikkuisen eri tavalla kuin yleensä, koska kadehtiminen liitetään jotenkin siihen, että halutaan jotain joltain toiselta POIS. Itselleni se tarkoittaa enemmän sitä, että haluaisin jotain, jota jollakin muullakin on. Vaikka reaalimaailmassa se, vaikka nyt työpaikka, tietysti olisi joltain toiselta pois, niin oikeastaan haluaisin, että kaikilla voisi olla se sama kiva asia.

    Yleensä tunnen kateellisuutta varsinkin asioista, joihin ei liity mitään ”logiikkaa.” Siis tyyliin lottovoitto tai sattumien kautta tapahtuneet positiiviset asiat, joista tulee sellainen olo, että vastaavaa ei ikinä tapahtuisi itselle. Jos taas seuraan vierestä, miten kaveri tekee töitä jonkin asian eteen ja uurastuksen jälkeen alkaa pärjätä, niin vaikea siinä on tuntea kateutta, kun on nähnyt asian kääntöpuolenkin. Mutta sitten taas, jos olen itsekin tehnyt töitä jonkin asian eteen ja joku toinen saavuttaa omat tavoitteeni ja itse jään rannalle, niin… maailman epäreiluus tuntuu vain niin inhottavalta. Enkä osaa allekirjoittaa sitäkään ajattelua että ne muut ihmiset olisivat jatkuvasti minua paljon parempia ja ansaitsevampia (eivät toki huonompiakaan). Että olen sitten vain rehelllisen kateellinen ja vähän ihmeissäni, että miksen koskaan minä. Ehkä juuri siksi en saavutakaan koskaan mitään:D

    Tykkää

    1. Kiva, että kommentoit! Olen täysin samaa mieltä tuosta, että haluan MYÖS sen asian, mitä jollain muulla on, en sitä häneltä pois. Tässä onkin muuten rakentavan ja pahansuovan kateuden ero?! Heureka!! :D

      Tykkää

  16. Loistava postaus! :) Kateuttahan kaikki kokevat aika ajoin, mun mielestä tärkeämpää siinä on se kuinka sen tuo julki ja kuinka siihen itse suhtautuu eli esim. se osaako olla aidosti iloinen ja onnellinen toisen puolesta. Mieluummin sitä kateuden tunnetta pitäisi hyödyntää yrittämällä itsekin päästä samaa päämäärään :)

    Tykkää

  17. Mä en kyllä myönnä että oisin kateellinen juuri koskaan kenellekään. Yleisesti ottaen muiden saamiset ja saavutukset ei ole multa pois. Mikäli näin on, tai joku saavuttaa jotain vääryydellä, niin mä en todellakaan ole kateellinen vaan tilanteen epäreiluus nyppii. Mä kun en itse halua mitään mitä en ole ansainnut. Lottovoitostakaan on turha pahoittaa mieltään, itse kun harvemmin muistan edes lotota :D Semmosia mäkihaluuun-hetkiä tulee toisinaan, mutta yleensä muistan noin kahdessa sekunnissa että mä voin tehdä, saavuttaa tai hankkia lähes kaiken mitä muutkin :)

    Tykkää

    1. Mun yksi läheinen sanoi samaa kuin sinä, että ei keksi oikein mitään, mistä olisi kateellinen. Kai me kaikki sitten ajatellaan asioista niin eri tavoin. Mutta tosi kiinnostava kyllä huomata, että teidänlaisiannekin tyyppejä on :)

      Tykkää

    2. Mä oon sen verta realisti, etten tosissani haikaile asioita mitkä ei ole mun itseni saavutettavissa. Siinä vaiheessa kun tajusin että mä voin muuttaa Malesiaan, ostaa Minna Parikan kengät tai matkustaa melkein minne vaan, niin oma oleminen helpotti hirmuisen paljon. Itsestä ja omista valinnoista kiinni tämä elämä :)

      Tykkää

  18. Eihän ihminen olisi ihminen, jos ei olisi kaikenlaisia tunteita. Kateus ja pettymys kulkevat käsi kädessä. Niihin liittyy myös tunnetta epäoikeudenmukaisuudesta. Mutta maailma on sattumanvarainen, epäreilu ja julma. Todennäköisyysmatematiikan ymmärtäminen avaa silmät tehokkaasti. Olen itse työssä, jossa kollegoiden välinen kateus on kova tauti, kun palkanmuodostus on vahvasti sidoksissa asiakkuuksiin ja niissä tapahtuneisiin menestyksiin ja menetyksiin. Verokalenterin julkaisupäivä on vuoden pahin päivä, kun kaikki tökkivät nimiä kalenteriin ja pöyristelevät, miten joku on tienannut niin ja niin paljon ja ansaitsiko se sitä jne. jne. Oon ihan helpottunut, että tää on ollut niin huono vuosi, että en ole listalla ensi vuonna. Saa olla rauhassa v…lulta ensi vuonna. Ei ainakaan tarvitse kuunnella lohkaisuja: ”mitäs rich bitch”. Hyvänä vuonna ajattelee, että hitto, tää on ihan kreisiä, en oo tällaista ansainnut. Huonona vuonna ajattelee, että hitto, miten mulla menee näin syvissä vesissä, kun joku rennommin rantein lusmuileva tyyppi korkkaa hirveät komissiot ja että ”ei nyt ainakaan toi” ole sitä ansainnut. Että joo, karsea tauti tää kateus, mutta minkäs sille voi. Se on ja pysyy ja on erottamaton osa meidän psyykeä.Jokainen lienee ollut molemmin puolin pöytää: kateellisena ja kadehdittavana. Elämän kirjoa sekin. Joskus vuosia sitten muistan yhden Jatta Svennevigin haastattelun, jossa hän sanoi, että on turha kadehtia ketään, koska ei tiedä, millaista kivirekeä itse kukin mukanaan kantaa. Että jokaisella kadehdittavalla on surunsa ja murheensa, joista toinen ei mitään tiedä. Se oli minusta hienosti sanottu. Haastattelu on ikivanha, ehkä yli 20 vuotta sitten luettu ja jäi aika hyvin mieleen. sitä yritän muistaa silloin, kun tahtoo mennä kadehtiminen överiksi.

    Tykkää

    1. Tää on todella totta! Siis se, että ei voi koskaan tietää mitä sen toisen roolin tai kulissin taakse kätkeytyy. Kun kukaan ei pysty välittämään siitä työnteostaan sataprosenttisen todellista kuvaa, ties vaikka se työkaveri ois tehnyt kotona töitä joka ilta ja siten ”ansainnut” paremmin ne komissiot. Tai sitten johonkin on vaan sattunut pilkkuvirhe ja lista ihan virheellinen :’D

      Mua joskus harmitti älyttömästi se, kun työskentelin työpaikassa jossa ei ollut työtunteja. Oli vaan sovitut hommat ja jos sait ne tehtyä, niin hyvä sulle ja mee kottiis siitä. Paitsi että sitten kun pomo ei ollut paikalla, niin sit muut työntekijät (miehet muuten) kyttäs sitä kuka lähti ja milloin ja pitivät tarkkaa kirjaa omista tunneistaan ja ”ylitöistään”. Oli hemmetin raskasta, kun itse sain tehokkaasti omat hommat hoidettua neljässä tunnissa syöden lounaan koneen ääressä ja näillä meni omiin, täysin erilaisiin töihinsä tismalleen kahdeksan tuntia tunnin ruokatauolla. Tuli pakottava tarve itsellekin hengailla koneella tunti-pari ylimääräistä vaikkei se mitään hyödyttänyt…

      Tykkää

    2. Voi jessus, ihan tässä sanattomaksi menee :P Mun työssä kilpaillaan, mutta ei ehkä niinkään palkasta vaan tietynlaisesta arvostuksesta. Mulla ei oo käynyt mielessäkään, että selvittäisin kollegojen verotietoja. Aika raaka ala kyllä sulla, huhhuh. Ja kuvastaa hyvin tota mun kankeaa ”voittajankaan ei ole helppo hymyillä” -juttua. Onpa siinä sitten kiva menestyä kun työkavereilta tulee paskaa niskaan :(

      Oon samaa mieltä siinä, että kateus kuuluu ihmisluontoon jollain lailla. Ja julmia me kyllä osataan olla, se on selvä :/

      Yhdyn täysin tuohon kivirekijuttuun. Vältän tuomitsemasta ihmisiä vaillinaisilla tiedoilla, koska koskaan ei tosiaankaan voi tietää ihmisten henkilökohtaisista helveteistä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s