Jatketaanpa vielä hieman Supermoodin parissa, tällä kertaa ihon puhdistustuotteilla. Testissäni ovat olleet kaksi (ykkösvaiheen) putsaria eli Beauty Sleep -sarjan Oil Ritual Face Wash ja Egoboost-sarjan Pure Micellar Foam Toner. Puhdistan meikit kasvoistani kahdessa vaiheessa eli ensin öljyisellä tuotteella ja sitten (yleensä) puhdistusvaahdolla. Viime viikot olen tehnyt kakkosvaiheen Clarisonic-naamaharjan kanssa, mistä lisää myöhemmin. Ainoastaan oikein väsyneenä saatan skipata kaksoispuhdistuksen ja pestä kasvot vaikkapa Philosophyn Purity Made Simple -puhdistusmaidolla. Tällöin käytän vielä misellivettä varmistamaan, että kaikki meikki ja lika tosiaan lähti kasvoista pois.
Aamuisin en käytä poispestäviä puhdistustuotteita, vaan puhdistan kasvot misellivedellä. Meikittömänä päivänä saatan turvautua miselliveteen myös illalla, vaikka pidänkin nyrkkisääntönä, että kerran päivässä kasvot pitää puhdistaa poispestävän puhdistustuotteen ja veden kanssa.
Kun kuulin, että Supermoodilla on vaahtomuodossa oleva misellivesi, kiinnostuin välittömästi. Sattui vielä niin sopivasti, että misellivaahto oli tarjouksessa Sokoksen 3+1 päivillä, jes :) Sitä neuvotaan käyttämään vanulapun kanssa, ja vanulapun kanssa olen käyttänytkin, mutta niin, että pyörittelen vaahdon kasvoille käsillä ja pyyhin puhtaalla pumpulilla puhtaaksi. Tämä tekniikka toimii mielestäni paremmin kuin se, että pumppaisi vaahtoa vanuun ja yrittäisi saada vaahdon levitettyä kaikkialle kasvoissa. Ei onnistunut ainakaan mulla ;) Misellivaahto tuoksuu kevysti ”luontaistuotteelle”, mutta miellyttävästi, ja tekee mitä lupaa eli kasvot ovat käsittelyn jälkeen puhtaat. Tuote ei myöskään kuivattanut ihoani yhtään, mitä jotkut misellivedet valitettavasti tekevät.
En yleensäkään poista misellivedellä kunnon meikkikerrosta, siihen kuluu liikaa aikaa ja tuotetta. Tämäkin kyllä onnistuu jos haluaa, mutta itse mieluummin siinä tilanteessa tartun ihan perinteiseen putsariin. Misellivaahtoa on hilpeää levittää kasvoille ja kyllä tuote tuo vähän kivaa extraa ihonpuhdistukseen :) Alla olevassa kuvassa vaahto on ehtinyt kuvan ottamisen tiimellyksessä hieman laskea, eli se on suoraan pullosta pumpattuna kuohkeampaa.
Puhdistusöljyssä on sama ihana vaahtokarkkimainen tuoksu, kuin Beauty Sleep -linjan kosteusvoiteessa ja seerumissakin. Iso plussa! Pari-kolme pumppausta öljyä levitetään kosteille kasvoille, hierotaan minuutin verran, että meikki irtoaa, ja huuhdellaan pois. Helppoa ja tehokasta. Pulloa pitää muista ravistaa kunnolla ennen käyttöä, jotta pesevät ja hoitavat aineet sekoittuvat kunnolla. Öljy sisältää muun muassa auringonkukka- ja kookosöljyjä, jotka huolehtivat, että puhdistus ei kuivata ihoa.
Ainoa miinus tuotteelle tulee pumppumekanismista, joka on todella jäykkä. Pumppu voisi toimia voiteen kanssa, kun tuotetta tarvitsee saada ulos vain vähän, mutta öljypullossa saa kyllä käyttää vähän voimaa, että saa tarpeeksi öljyä kämmenelle. Käsittääkseni asia on tiedostettu Supermoodilla ja pumppua kehitetään paremmaksi :)
Kumpikin tuotteista oli mielestäni hyvä. Öljy jäi kuitenkin kakkoseksi lempparilleni, Cliniquen Take The Day Off Cleansing Balmille, ihan vain koostumuksensa takia. Cliniquen tuote on kiinteää, ja rakastan tunnetta, kun kiinteä tuote sulaa kasvoilla ja emulgoituu veden kanssa täydellisesti. Mutta tosiaan ei Supermood huonolle hävinnyt, myöskään esimerkiksi Sensain ykkösvaiheen putsari Cleansing Cream ei vetänyt vertoja Cliniquen putsarille ;)
Misellivaahto puolestaan on kokeilemisen arvoinen ihan koostumuksensa takia!
Millä te puhdistatte kasvot?
Puhdistusöljy saatu blogin kautta.
Toi vaahtoava misellivesi kuulostaa niin jännältä. :) En muuten tullutkaan ajatelleeksi, että tuo seerumipulloissakin oleva pumppu (ainakin Beaut Sleep -seerumissa), ei välttämättä ole paras öljylle, mutta nyt kun sanoit ja aloin miettimään sitä, niin se ei todellakaan ole kovin toimiva siihen. Öljyssä pitää olla sellainen löysä, varsinkin, kun sormet tahtoo olla tossa pesuvaiheessa märät ja liukkaat.
TykkääTykkää
Jep juuri noin. Kaunishan tuo pullo on kuin mikä, mutta kyllä sen pitäisi toimiakin moitteetta. Mutta tosi hyvä, että Supermoodilla alkoivat heti kehitellä toimivampaa ratkaisua, kun saivat asiakkailta palautetta! :)
Mun mielestä tuo misellivaahto on ihana! Niin kivaa, kun on tuollaista jännää extraa :)
TykkääTykkää
Toi öljy on taivaallista! Tykkäsin kovasti ^^ Misellivesi keikkuu vielä ostoslistalla, sitä odotellessa…
Mä putsaan naaman aina eka öljyllä, ja sit vaahdolla/geelillä+clarisonicilla. Paitsi jos laiskottaa, silloin vaan misellivesiliinalla :’D
TykkääTykkää
Joo, aina ei vaan jaksa säätää eri mömmöjen kanssa ja haluaa vaan nopeasti nukkumaan :D
TykkääTykkää
Ostin itse tuon Egoboostin miselliveden eilen ja ihan sama havainto, että jos sen laittoi vanulappuun, niin se ikään kuin kuivahti pois eikä siitä kasvoille oikein levinnyt mitään. Mietin, teinkö jotain väärin. Täytyypä tänään kokeilla sun tavalla, ehkä siitä on paremmin iloa.
TykkääTykkää
Jep, ehdottomasti käsien kautta kasvoille ja sitten pyyhintä vanulla. Toivottavasti saat tuolla tavoin misellivaahdon toimimaan :)
TykkääTykkää
Juu, näin se tosiaan on, että kun sormin levittää,niin toimii. Mutta kyllä mietityttää,, miksi on laitettu ohje, joka ei toimi vai onko sen noudattamisessa joku pieni kikka, joka jää huomaamatta. Nyt toimimattoman ohjeen myötä helposti dissaa koko tuotteen huonona, mikä 48 euroa maksettuaan voi hieman jyrsiä :-). Onneksi nyt kuitenkin futaa tällä tavalla.
TykkääTykkää
Hyvä kysymys. Kasvoliinaan pursotettuna toimisi varmaankin, mutta pumpulilappu on aivan liian pieni vaahdon alustaksi. Toivon mukaan muutkin tuotteen ostaneet kokeilevat eri tapoja, etteivät tosiaan hylkää tuotetta toimimattomana!
TykkääTykkää
Kävin superboostin kotisivulla ja Anne k. Oli kirjoittanut tuotteesta blogiin. Siinä ohjeena oli että pumppaa suoraan iholle, levitä ja pyyhi jämät vanulla. Taitaa olla uuden yrityksen koordnointihaasteita käyttöohjeiden kanssa. Livboxin blogissa oli myös kirjoitettu tuotesarjasta ja teksti mukaili käyttöohjetta. Mistä tuli mieleen että Livbox oli vain muokannut pakettien tekstejä mutta ei tosiasiassa testannut tuotteita. Joo, ehkä mä lopetan nyt tän angstaamisen tästä aiheesta
TykkääTykkää