Koiraystäviä · Ruoka ja juoma

Koiramuija Kissaämmän luona

Meillä jäi Kissiksen kanssa Vohvelikahvilan jäljiltä vohvelihammasta kolottamaan niin paljon, että päätettiin pitää omat vohvelikestit. Tai siis Kissis teki kaiken työn, ja mä vain istuin valmiiden vohveleiden ääreen, ihanaa. Lisukkeina oli kaikkea, mitä nyt mieleen voi tulla. Ja tietty hyvää kahvia :)

Mä päätin vetää kaikilla mausteilla -tyylillä ;) Oli muuten hyvää, ja jaksoin syödä kolme tällaista ääriään myöten täytettyä vohvelia, koska olin syönyt lounaaksi tarkoituksella vain salaatin. Go me! :)

Toinen syy vierailulleni löytyi ruokailun aikana pöydän alta. Rosa-koira lepäili siellä ja toivoi, että murusia olisi tippunut suoraan hänen suuhunsa <3

Rosa on kunnioitettavaan 13-vuoden ikään ehtinyt kultainennoutaja-cockerirouva, jonka kanssa meillä synkkasi heti. Kyllä oli ihanaa upottaa pää noin pehmeään turkkiin <3

Blogiani lukeneet tietävät, että rakastan koiria. Mun täytyy kuitenkin tunnustaa, että ihan kaikki koirat ovat mun mielestä kivoja, mutta päästäkseen niin sanotusti nextille levelille mun silmissä koiran täytyy joko olla söpö tai sympaattinen. Yleensä nämä ominaisuudet tosin kulkevat käsi kädessä. Mun lapsuudessa meillä oli labradorinnoutaja, joten (puoli)noutajilla on oma spesiaali paikkansa mun sydämessä. Rakastuinkin Rosaan ihan heti <3

Rosakin tykkäsi selkeästi halittavana olemisesta <3

Ja ANTEEKSI nämä jatkuvat sydämet, en voi itselleni mitään! :)

Rosan käsittelyn jälkeen näytin tältä =D Karvanlähtö oli aika eri luokkaa, kuin mun omilla lyhytkarvaisilla koirilla.

Hassua on muuten se, että omien koirien kanssa on välillä SUURIA vaikeuksia jaksaa lähteä lenkille. Kuitenkin kun multa kysyttiin, haluanko lähteä viemään Rosaa ulos, tietenkin halusin.

Ja se oli kivaa :) Koirarouva selkeästi nautti elämästään <3

Mitä te olette tehneet pääsiäisenä?

12 thoughts on “Koiramuija Kissaämmän luona

  1. Oijoi, aika herkullisen näköistä settiä! Minäkin olen aina ollut 110% koiraihmisiä, mutta myönnän luottamukseni suuriin koiriin karisseen, kun sain ihan kunnolla hampaista jokin aika sitten. Taidan jatkossa pysytellä pienemmissä, sekä meidän perheen lampaan lauhkeassa vehniksessä. :)

    Tykkää

    1. Voi harmi, uskon, että tuollainen jättää jälkensä! Äitini pelkäsi isoja koiria ihan viime vuosiin asti kuollakseen, koska häntä oli purtu lapsena. Onneksi meidän Riki on niin rauhallinen, että äiti uskalsi alusta asti olla samassa asunnossa, ja vähän ajan päästä jo rapsuttaakin. Nykyisin äiti on sanonut, että hän PITÄÄ Rikistä, eikä olisi ikinä uskonut sanovansa noin jostain isosta koirasta :)On muuten aika jännä, että moni luulee, että mä ison koiran omistajana en pelkää mitään koiraa koskaan. Mulla riippuu reaktio ihan täysin koiran omistajasta. Jos vaikkapa dobermanni on omistajansa hallussa ja tyyppi (siis omistaja hah) suhtkoht normaalin näköinen, niin ei pelota yhtään. Mutta jos sama koira tulisi vastaan epämääräisen hiipparin pidellessä hihnaa miten sattuu, saattaisin miettiä kaksi kertaa, että otanko vähän etäisyyttä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s