Pääsin viime viikolla osallistumaan Kämp Spassa järjestettyyn Kauneus- ja hyvinvointiaamuun. Tilaisuudessa oli kauneuteen ja hyvinvointiin liittyviä erilaisia luentoja, ja paikan päällä oli myös ammattilaisia tekemässä lyhyitä hoitoja mm. Doven, TRESemmén ja Espan tuotteilla. Voin ihan rehellisesti tunnustaa, että syy omalle osallistumiselleni näkyy tässä:
![]() |
Amazing Grace <3 |
Berner on nimittäin tuonut maahan uuden merkin, philosophyn. En ollut koskaan ennen päässyt tutustumaan merkin tuotteisiin, joten odotin into pinkeänä, että pääsen tuoksuttamaan ja hypistelemään purnukoita.
Täytyy myöntää, että vietin niin paljon aikaa philosophyn tuotteisiin tutustuen ja Bernerin ihmisiltä lisätietoja kysellen, että en ehtinyt kauheasti muuta tilaisuudessa tehdäkään ;) Mutta oikeasti, nämä vaan olivat NIIN ihania!
philosophy on vuonna 1996 USAssa perustettu merkki, jonka ydinajatuksena on ollut tuoda ihotautilääkärien vastaanotoillaan käyttämien ihonhoitotuotteiden laatu kuluttajien saataville. Merkillä on useita eri sarjoja erilaisille ihoille ja eri-ikäisille naisille, kuten hope in a jar, miracle worker ja time in a bottle. Nimet ovat hauskoja ja purkeissa on piristäviä mietelauseita, joista tykkään tosi paljon.
Itse ihastuin valtavasti the microdelivery peelin kaksivaiheiseen kuorintaan, jossa ensin kuoritaan iho mekaanisesti raekuorinnalla ja sen jälkeen kemiallisesti salisyylihapolla. Kuorinta demonstroitiin kämmenselälleni, josta tuli uskomattoman pehmeä. Olin ihan hämmästynyt kun huomasin, että jopa ihon väri oli käsittelyn jälkeen selvästi erilainen käsittelemättömään käteen verrattuna!
Kyselin philosophyn silmänympärysvoiteista, ja minulle suositeltiin yleisestikin hope-sarjan tuotteita. Sarja on ensisijaisesti kosteuttava ja se sopii kaikenikäisille. Ilokseni huomasin, että tilaisuuden goodie bagissa oli kuvassakin näkyvä hope in a jar night -yövoide :).
Goodie bagista löytyi myös tämä purity made simple -putsari. Tuote on loistava kiireiselle (tai väsyneelle ;), koska samalla tuotteella voi poistaa sekä silmämeikin että muun meikin ja se sisältää myös kasvoveden. Wash and go!
philosophyn suihkugeelit olivat aivan syötävän söpöjä ja hyvän tuoksuisia! Hedelmäinen raspberry sorbet ja kirpakka senorita margarita olivat suosikkejani. Merkillä on myös ihania lahjapakkauksia, jotka varmasti ilahduttaisivat naista kuin naista :)
philosophyn tuotteet tulevat viikolla 11 (ensi viikolla!!) myyntiin Sokoksille ja Emotioneihin. Luvassa on kuulemma joku kiva merkkiin liittyvä tapahtumakin, odotan innolla!
Ehdin onneksi philosophyn jälkeen pistäytyä TRESemmén pisteellä. Heillä oli esittelyssä nyt maaliskuussa myyntiin tulevat Renewal Hair & Scalp -tuotteet, jotka on kehitetty hiuspohjan ongelmien hoitamiseen. Itse kärsin talvisin todella todella kuivasta ja kutiavasta päänahasta, joten odotan innolla, että ehdin testata näitä tuotteita. Sarjaan kuuluu shampoo, hoitoaine, naamio ja hiuspohjan hoitoneste.
Kuvassa sympaattinen Taavi Vuokkovaara hieroo päänahkaani Renewal Hair & Scalp -hoitonestettä. Voi kun voisi aloittaa jokaisen päivän päänhieronnalla :)
Kerron lisää saamistani tuotteista heti, kun kokemusta niistä kertyy!
Onko siellä muita philosophy-faneja? Suosikkituotevinkit jakoon!? :)
Hhhhiiii olin niin onnessani tosta aamusta, en ollut ennen ollut missään kosketuksissa philosophyyn, ja nyt oon ihan myyty! Ah, se kuorinta <3
TykkääTykkää
Sama homma, oon hehkuttanut merkkiä kaikille, mm. sisko joutui koko laivareissun kuuntelemaan mun juttuja :DTuplakuorinta on ehkä ihan pakko saada <3
TykkääTykkää
Ooh! Ihanaa! Hemmotteluaamu kelpaisi mullekin! Täytyy päästä kokeilemaan jotain noista Philosophyista, vaikka salisyylihappoon en uskalla enää koskea ollenkaan, mutta kaikki muuten kosteuttavat ja hoitavat jutut tänne kiitos! :) Kerro sitten heti mitä tykkäsit toivosta purnukassa. Nimi ainakin iskee! :D
TykkääTykkää
Khyl! Noi nimet on ihan mahtavia :) Onneksi näitä saa kohta lähi-Sokkarilta, jee!Ja joo, pieni hemmottelu tekee todella terää. Nimim. Varasin juuri itselleni kasvohoidon ;)
TykkääTykkää
En ole Philosophystä tiennyt juuri muita tuotteita kuin suihkugeelit ja Purity made simplen (jota sitäkään en ole kokeillut), mutta nuo postauksessasi olevat kuvat kasvovoiteista saivat mut kyllä kiinnostumaan! Ihanaa päästä hiplaamaan näitä kohta kaupoissa ihan livenä :)
TykkääTykkää
No eikö vaan, simppeleitä purkkeja, kauniita fontteja ja tietysti hyvä sisältö :)Hitsi mua harmittaa, etten nyt laivalla ollessani ostanut tuota hands of hope -käsivoidetta :( Se oli mulla jo kädessä, mutta sitten mukamas järjen ääni sanoi, etten tarvitse uutta käsivoidetta. Tarvitsenpas! :D Ostan sen sitten huhtikuussa :)
TykkääTykkää
Maaliskuussa tulevat. Viikko 11. :)
TykkääTykkää
Onko näin? ENSI VIIKOLLA, jeeeee! :D
TykkääTykkää
Mitäpäs sitä turhaan kiertelemään, miksi olit paikalla! ;D Philosophylla on monia ihania tuotteita suihkugeelit, tuoksut. Kasvotuotteista Purity on aivan ihana. Valitettavasti vuosia sitten mm. hope in jar sai aikaan kasvoihini kipeitä ihonalaisia paiseita, enkä sen jälkeen ole uskaltanut kokeilla. SNIF, kun tykkäisin niistä simppeleistä pakkauksista. Tosin MUA:n mukaan en ole ainoa, joka on saanut break outit. :/
TykkääTykkää
Hui, mikähän siinä mahtoi ihoasi ärsyttää..? Onko sulle tullut vastaavaa reaktiota jostain muusta?Mä haaveilen Amazing Grace -tuoksusta <3 Ostin onneksi laivalta saman tuoksuisen suihkugeelin ensihätään ;)
TykkääTykkää
Mitä sulla näistä nyt sit on? Ja mikä on hyvää??
TykkääTykkää
Täältä löytyy kokemuksia:http://misspiggyspearls.blogspot.fi/2014/05/lisaa-ihanaa-philosophya.htmlToivelistalla olisi tuo Time in a bottle -seerumi ja Miracle Worker -lappuset, ne on vaan aika hinnakkaita…
TykkääTykkää