Öljyt · Estelle & Thild · Lavera · Luonnonkosmetiikka · Sophie La Girafe Baby · Testiryhmä · Vartalotuotteet

Luonnonkosmetiikan vartaloöljyjä testissä

Olen jo aikoja sitten mieltynyt öljyihin ihon, hiusten ja käsien hoidossa. Vartalon kosteutuksessa öljyinnostus on tullut vähän jälkijunassa, johtuu mahdollisesti siitä, että olen todella, todella laiska rasvaamaan kroppaani. Viime aikoina olen kyllä tsempannut siinä tosi paljon siitä syystä, että ronskin öljyämisen jälkeen iho on seuraavana päivänä kuin aivan eri planeetalta.

Olen viime aikoina käyttänyt kolmen eri valmistajan vartaloöljyä ja ajattelin tehdä niistä pienen koontipostauksen, jospa siellä ruudun takana on muitakin öljyjen nimeen vannovia? :)

Estelle & Thildin Body Oil Baby & Child -öljystä kirjoittelin vähän jo aiemmin. Ihastelin sen lyhyttä inci-listaa sekä mieletöntä kosteutustehoa. Miinuksena on melko hidas kuivuminen, kroppa jää aika pitkäksi aikaa vähän tahmeaksi. Itseäni tämä ei ole juuri kylläkään häirinnyt. Tavaraa purkissa on 150 ml ja se kustantaa Kicksissä muistaakseni 22 euroa.

E&T:n öljyn loputtua (tai no köh, vähän jo aiemmin) ostin Laveran Coconut Dream Body Oilin. Tämän öljyn ehdoton meriitti on nimestä pääteltävissä oleva ihana tuoksu, joka kyllä on minusta enemmänkin vaniljainen kuin kookoksinen. Hyvä joka tapauksessa. Kansi kierretään kokonaan auki, ja suuaukkoa käytetään kevyesti kämmenellä, että öljyä tulee. Tämän kanssa toimiminen on aika hidasta, koska öljyä tulee niin vähän kerrallaan. Öljy imeytyy tosi nopeasti, ero E&T:n öljyyn on huomattava.

Pullon ostettuani järkytyin sen pienuudesta: se on vain 50 ml, mutta maksoi silti n. 18 euroa Hyvinvoinnin verkkokaupassa (en fiksuna tsekannut pakkauskokoa ennen tilaamista). Oletan hinnan olevan livenä vielä korkeampi. Yllä olevasta kuvasta näkee, että pullosta on kulunut jo neljännes 4-5 rasvauskertaan. Yhdelle rasvaukselle tulee siis hintaa lähes euro! Niin paljon plussaa kuin Laveran öljy saa hyvästä tuoksustaan, en ole valmis käyttämään kroppani rasvaukseen euroa per kerta.

Kolmas öljy testailuissani on upouutena markkinoille tullut Sophie La Girafe Babyn Baby Oil*. Monet varmaan tietävät söpön kumisen Sophie-kirahvilelun, ja nyt Sophie seikkailee ekosertifioidussa lasten luonnonkosmetiikkasarjassa, jonka valmistaja on suomalainen Alva Organics (vaikka tuotteet kyllä valmistetaan Latviassa). Sympaattisuuspisteitä sata! <3

Pullo on porukan isoin, 200 ml, mutta siltikin hinta on edullisin, n. 17 euroa. Imeytymisnopeus on lähes Laveran luokkaa, eli loistava. Tuoksu on miedon miellyttävä, kun esimerkiksi E&T:n öljyssä se ei ollut häiritsevä, muttei missään nimessä hyväkään. Sophie-tuotteita voi ostaa esimerkiksi Stockmannilta.

Anteeksi E&T, puutut yhteiskuvasta

Mikä öljy voitti tiukan skaban? Tykkäsin kaikista kolmesta, ja käyttäisin mielelläni mitä tahansa niistä. Kaikki kosteuttivat loistavasti, ja iho oli illalla tehdyn rasvauksen jälkeisenä aamuna silkkisen sileä.

Lopputuloksena voittajaksi selviytyi kuitenkin Sophie La Girafe Baby -sarjan öljy (fanfaareja). Sillä oli testin paras hinta-laatu-suhde ja miellyttävä tuoksu, vaikkei tuoksulla voi kookoksen kanssa kilpaillakaan. Sophie on markkinoilla tosiaan ihan uusi, ja jos sitä ei olisi ollut, olisin ostanut mielelläni Estelle & Thildin öljyn toistamiseen. Jos raha ei ole sinulle issue ja arvostat hyvää tuoksua, suosittelen Laveraa. Itse en varmuudella sitä osta toiste, pelkästään hinnan takia.

Onko olemassa joku supervartaloöljy, joka voisi peitota nämäkin mennen tullen? Kertokaa :)

* Saatu blogin kautta ilmaiseksi.

23 thoughts on “Luonnonkosmetiikan vartaloöljyjä testissä

  1. Minä olen testaillut tässä kuussa Weledan Sea Buckthorn-vartaloöljyä. Se tuoksuu ihanalta (appelsiiniselta), kosteuttaa hyvin munkin kuivaa ihoa ja imeytyy melko nopeasti. Oon tykänny tosi paljon.

    Tykkää

  2. Onpa tuo Laveran pullo pieni! Kyllähän tuon kokoinen kasvoihin, mutta että kropalle? Itsehän aikoinaan jo vuosia sitten koin saman järkytyksen Laveran kasvoveden kanssa, kun sehän on vain sen 125 ml ja jotenkin sitä ”olettaa” saavansa vähintään 200 ml:n tuotteen, jos ei 250 ml. Laveran tuoksu olisi näistä varmasti eniten makuuni. :p Itse olen unohtanut tyystin yhden testattavaksi tulleen vartaloöljyn kaappiin, taidan ottaa sen esiin, joten kiitos tästä!

    Tykkää

  3. Minulla on tuo samainen vartaloöljy Laveralta ja se tuoksuu kyllä niin ihanalta :) Mutta purkin koosta se saa kyllä minultakin vähän miinusta. Toisaalta öljyt on todella riittoisia, joten kestäähän tuo käytössä pidempään mitä luulisi, mutta kuitenkin 50ml tuntuu aika pieneltä vartalonhoitotuotteessa. Parhaat testaamani vartaloöljyt on ehdottomasti Inlight Organics Skincarella! Se on vielä aika tuntematon sarja Suomessa (englantilainen luonnonkosmetiikkasarja, rantautui tänne vasta pari kuukautta sitten), mutta sarjan vartaloöljy ja kasvoöljy on niin huippuja ettei sanat riitä kertomaan. Kokemuksia voi lueskella vaikka tästä postauksestani :)

    Tykkää

    1. Mä taas olin yllättynyt, miten paljon yhteen rasvaukseen kuluu öljyä! Tehorasvaajalla purkki kuluu helposti parissa viikossa :/Kiitos vinkistä, Inlight onkin ihan uusi merkki minulle!

      Tykkää

    2. Niin no, mäkin olen aikamoinen lantraaja (kasvovesien ja öljyjen suhteen), että kyllä sitä sitten toisaalta kuluukin… ;) Riippuu päivästä :D Väsyneenä sitä kaataa yleensä kädelle hirveän määrän, haha. Mutta yleensä öljyt on aika riittoisia. Kasvoöljyt tuntuu ainakin olevan :)

      Tykkää

    1. Mä sain myös kirahvikasvovoiteen kokeiluun ja aloitin sen kanssa testirupeaman eilen! Raporttia seuraa myöhemmin, kunhan näen, miten iho reagoi :)

      Tykkää

  4. Kirahviöljyä tahtoo tämäkin päästä kokeilemaan! Onko nimittäin mitään kauniimpaa kuin tuo pullo :)Kiitos tästä mahtavasta vertailusta! Tavoitteeni on kevään loppuun mennessä saada Body Shopin mangoöljy käytettyä loppuun. Se on hyvää kamaa ja tuoksuu hyvälle, mutta kyllä mä mieluummin tuollaista kirahvipulloa käyttelisin… :)

    Tykkää

    1. Kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta :) Kirahvituotteet ovat kyllä NIIN sympaattisia (pakko lisätä vielä, että <3)!Mullakin oli joskus Body Shopin mangoöljyä ja tykkäsin kyllä itse öljystä. Jotenkin vain noissa suihkutettavissa tuotteissa tuntuu, että puolet menee hukkaan kylppärin kaakeleille. Meillä on vielä koirien juoma- ja ruokakupit kylppärissä, että suihkin vain kaikkein välttämättömimpiä tuotteita, ja niitäkin suihkukaapin suojissa :)

      Tykkää

    2. Mun Body Shopin öljy ei ole suihkepullossa, vaan kätevässä flippikorkkipullossa. On tainneet muuttaa pakkaustapaa :) Kirahvia on kokeiltava!

      Tykkää

  5. Uu! Vartaloöljyä! Pakko kokeilla! Nykyinen Aqualan Duo ei imeydy kovinkaan nopeasti, mutta silti saisi olla läträämässä kokoajan. Ja kun se tekee sen kalvon iholle. Öljy ei luultavasti jätä kalvoa? Täytyypä etsiä näitä jostain testaukseen!

    Tykkää

    1. Kokeile kokeile, ihastut! Fiilis on aivan erilainen kuin perusvoiteissa. Pinta jää öljyn jäljiltä kosteutetuksi, mutta ei kyllä mielestäni jää mitään kalvoa. Hassua, että vielä toissatalvena olin niin laiska rasvaamaan kroppaani, että esim. reisien iho oli ihan punainen ja kipeä. Että hyvä minä, jotain on tullut opittua :)

      Tykkää

  6. Kirahvia täälläkin fanitetaan.Öljy kuivaa sopivan nopsaan. Face Creamiä käytän päivävoiteena. Levittäessä hieman pyörii iholla, mutta jää mattaiseksi ja toimii meikin alla. Inci hieman hämmentää, toisena komeilee alcohol.Valmistusmaa on muuten Latvia, valmistaja Finland;)

    Tykkää

    1. Sama täällä, katselin alkoholia inci-listassa hieman hämmentyneenä!Kiitos tarkennuksesta, lisäsin valmistusmaata koskevan lauseen tekstiin :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s