Converse · Jelly Bunny · Kenkiä · Koiraystäviä · Reissut · Sisustus ja koti

Beni ylpeänä esittää: Thaimaan tavarat

Yritin ottaa niukasta valosta huolimatta joten kuten hyviä kuvia Thaimaan ostoksistani (kosmetiikastahan tein oman postauksensa). Noh, tuliaiseni olivat Benin mielestä niin hienoja, että suurin osa kuvista oli tällaisia.

Ja sitten meni hermo ;). Tässä kuitenkin nyt jonkinlaisia otoksia.

Nämä kaikki pikkuesineet löytyivät Hua Hinin Cicada-käsityömarkkinoilta. Siellä olisi ollut vielä vaikka kuinka paljon kaikkea ihanaa, ja harmittikin, että menimme markkinoille vasta viimeisenä päivänä. Myyjät nimittäin vaihtelevat eri päivinä, enkä ole varma, ehdimmekö edes kiertää koko alueen.

Ehdoton helmi oli pieni tulitikkuaskin kokoinen puutarha, jonne taitava setä taikoi tilauksesta Rikin ja Benin :)

Ihania kännykän kuoria oli todella paljon myynnissä toisilla Hua Hinin markkinoilla. Suurin osa oli kylläkin iPhone 4:lle, mutta onneksi vitosellekin löytyi tällaiset söpöliinit.

Converset ovat Bangkokissa ihan mielettömän edullisia, ja ostin sitten lopulta kahdet. Matalat maksoivat n. 18 € ja korkeat n. 29 €. Löysin myös ihanan muovikenkiä valmistavan Jelly Bunny -liikkeen, josta ostin nämä kahdet värikkäät kesäpopot. Hintaa kengillä oli n. 7 € per pari.

Huivi oli suurimman osan kuvausaikaa Benin päällä, mutta kuosi on tällainen symppis nalle :)

Superdryn liikkeestä olisi voinut ostaa vaikka mitä, mutta hinnat olivat kohtuullisen korkeat Bangkokissakin. Tyydyin ostamaan vain tämän pipon.

Lopuksi vielä söpö kuva koiraveljeksistä paluupäivältämme. Näitä kavereita oli ikävä <3

Ps Joik-arvonnan voittajaksi selviytyi random.orgin avustuksella Juille, paljon onnea! :)

12 vastausta artikkeliin “Beni ylpeänä esittää: Thaimaan tavarat

  1. Benistä on tullut ihan mahdottoman iso poika! Bambi-kuoret. ♡ Mä en ymmärrä, miten joku voi osata näpertää tollaisia, koirat on ihan näköisiään! :)

    Tykkää

    1. Niinpä, ihan uskomattoman taitavaa työtä! Harmi, ettei ollut aikaa tilata koiria lisää :( Beni on jo iso mörssäri, hän painaa 11 kg :D

      Tykkää

  2. Ei vitsit haluan rapsutella ja sylitellä Beniä <3___<3Jos pääsisin noihin maihin käymään niin toisin sieltä varmaan säkillisen kaikkia söpöjä pehmoleluja, kännykkäkrääsää ja asusteita :D

    Tykkää

  3. Lääh, miten kivoja juttuja! Bambikuoret, eikä! <3 Rupeen hinkuumaan pian Thaikkuihin, olis kyllä korkee aika kun en oo käynyt koko Aasiassa. Vähänkö meen teettää kilpikonnapuutarhan. :)

    Tykkää

    1. No vähänkö todellakin meet! :D Sullahan on ens vuonna kolmekymppiset, vihjaise isännälle, että pieni Taikku-loma olis ihan ok lahja ;)

      Tykkää

Jätä kommentti