Mulla alkoi pari viikkoa sitten olla kasvovesi lopussa, ja edessäni oli suuri kysymys siitä, minkä merkin tuotteen ostaisin. Olen käyttänyt pari putelia L´Atelier des Délicesin kasvovettä ja ollut siihen erittäin tyytyväinen. Vaihtelu kuitenkin virkistää, uutta on kiva kokeilla ja silleen. Viikko sitten perjantaina olin hammaslääkärikäynnin jälkeen melko hermoheikkona ja päätin, että tällä kertaa en todella osta mitään viherpiiperrysvettä, vaan tilanne vaatii jotain luksusta. Muistin Heidin kirjoittaneen ostamastaan Chanelin kasvovedestä, ja taannoisesta ensimmäisestä Chanel-kosmetiikkatuotteestani innostuneena päätin käyttää Sokoksen -30%-kupongin merkin kasvoveteen.
Kotiutin sitten ah niin nätin Lotion Douceurin, ja voi hyvä ihme ihminen voi innostua yhdestä purkista paljon! :) Mutta kyllä tuli alennukset tarpeeseen, kasvoveden normaali hinta on nimittäin 45 euron kieppeillä! Pullo on niin ylellinen, kuin nyt yleensä muovi voi olla. Vaaleanpunainen <3 Plussaa kunnon jämerästä korkista.
Kun kerroin myyjälle etsiväni sekaiholle sopivaa kasvovettä, hän osoitti suorilta vihreää kasvovesipulloa (Lotion Pureté), joka soveltuu rasvoittuvalle iholle ja sekaiholle. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että koska kylmentynyt ilma on saanut nyt jo ihoni kuivumaan, vaaleanpunainen Douceur on minulle ehkä sopivampi. Pinkissä kaverissakin on nimittäin alkoholia, eli mikään rutikuivan ihon tuote tämä ei ole. Sitä paitsi tutustuttuani pakkauksen lehtiseen huomasin, että Balance-sarjaan kuuluva Lotion Douceur on normaalin ja sekaihon tuote. Mulla on kuiva sekaiho, joten tämä on ihan nappi. Sininen pullo (Lotion Comfort) on tarkoitettu kuivalle ja herkälle iholle, eikä se sisällä lainkaan alkoholia.
Lotion Douceurin luvataan olevan hellävarainen kosteuttava kasvovesi, joka tasapainottaa ihoa ja suojaa sitä saasteilta. Itse kasvovedessä on kevyt, miellyttävä tuoksu ja myös käyttökokemusta kuvaa hyvin sana miellyttävä :) Tätä on ilo valella naakkiinsa! Iho tuntuu käytön jälkeen puhtaalta, mutta ei yhtään kuivalta tai kiristävältä. Lisäksi on ilo haistella suloista kukkaistuoksua alkoholin hajun sijaan, kuten joissain kasvovesissä. Hyi.
Olen oikein tyytyväinen ostokseen. Olen yrittänyt ajatella, olisinko siitä yhtä liekeissä, jos sama tuote olisi pakattu Nivean halpaan pulloon. Mielikuvaharjoitus ei yksinkertaisesti onnistunut, ainakin välillä tärkeää on kokonaisvaltainen fiilis tuotteesta, ja kyllä siihen kokonaisuuteen kuuluu (ikävä kyllä) myös se, onko tuote Chanelia vai Pirkkaa. Tai ehkä tykkäisin Pirkan tuotteesta yhtä paljon, jos tuote olisi samaa, ja lähikaupan hyllyn pullo olisi yhtä viimeistelty ja tyylikäs sekä tuote tuoksuisi hennon kukkaiselle. Niin se vaan menee, ainakin mun kohdalla, ainakin välillä.
Kuinka paljon teidän ostopäätöksiinne vaikuttavat tuotteen pakkaus ja merkki? Oletteko testanneet Chanelin ihonhoitotuotteita?
Chanel-typy Salla! :) Mulla on vaan Les Minis de Chanel -siveltimet, ei muuta Champpaa, hirvee huutava vääryys… No ei, mutta kyllä mun sisäinen pariisitar aina vähän innostuu kun näkee noita ihania puteleita. Silmä lepää ja laatu on varmasti hyvä.
TykkääTykkää
Todellakin! Hei toi onkin hyvä tekosyy, mäkin oon selkeästi sisäisesti pariisitar :D
TykkääTykkää
Mä tilaan Chanelit täältä: http://www.garden.co.uk, hieman halvemmat hinnat kuin Suomessa, kasvovesi on n. 36 €, mutta meikeissä on vielä isompia eroja. Chanelin luomiväripaletin saa n. 48 €, Suomessa hinta taitaa olla 60-70€? En ole vähään aikaan katsonut hintoja. Tosin Chanelilla kaikki muu on mielestäni ihanampaa, luomivärit on se heikkolenkki. :p Itse olen kokeillut sarjan Hydration-voidetta, joka oli mukava tuttavuus.
TykkääTykkää
Hei kiitos Jonna vinkistä! En tosin taida uskaltaa mennä tuonne edes katselemaan, ainakaan ennen palkkapäivää ;) Mua kiinnostaa eniten huulituotteet, poskipunat ja ihonhoitotuotteet!
TykkääTykkää
Palkkapäivät on pahoja, yleensä parin päivän päästä siitä, alkaa jo odottamaan sitä seuraavaa palkkapäivää, kun tuli ostettua kaikkea kivaa… ;D
TykkääTykkää
No hei nimenomaan!! Ihan kamalaa :D Mulla tuli palkka kaksi viikkoa sitten ja kaksi siis seuraavaan, joten normaalilla ihmisellä pitäisi olla lompakko vielä pullollaan ;)
TykkääTykkää
Onpas tukevan näköinen puteli! Onnea uuden luksuksen johdosta :) Mistä sait muuten 30% alekupongin?
TykkääTykkää
Tukeva on nimenomaan! Voi kiitos, mua hymyilyttää joka aamu, kun saan läträtä tällä :) Sain alekupongin, kun rekisteröidyin kännykällä Sokoksen mobiiliuutiskirjeen tilaajaksi. Käypä kurkkaamassa Sokoksen nettisivuilta, onko tuo porkkana vielä voimassa :)
TykkääTykkää
Hei!Palaan vielä kulmiisi: hyvännäköiset ovat!En ihan saa kuvista selkoa: onko ne tehty ns. karvatekniikalla eli jäljitelty karvoja pigmentoimalla pieniä viivoja?
TykkääTykkää
Kiitos kiitos! :) Voi kuule, en tiedä tekniikkaa :D Hitsin luonnollisilta ne näyttävät, mutta en tiedä tuleeko karvaefekti siitä, että siinä pigmentoinnin päällä on mun ovat karvat…
TykkääTykkää
En ole Chanelia testannut, mutta tuo vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta :) Mä olen niin pihi kasvoveden suhteen, että käytän melkein aina vaan halpiksia :D tai lähinnä Dermosilia, Avonia tai Niveaa. Ehkä välillä Lorkkua. Ihan markettikamaa siis. Mulla oli tosi kauan sellainen suhde kasvoveteen etten käyttänyt sitä ollenkaan, kun en jotenkaan ikinä muistanut laittaa sitä ja muutenkin koin sen ihan turhaksi :D kunnes joku reilu vuosi sitten tuli joku aivan kummallinen kasvovesisekoaminen ja nyt en osaisi ilman olla.Toi 45 euroa on vaan yli mun kipurajan niin että soi, mutta vois kai sitä ehkä joskus repäistä ja ostaa oikeasti jotain kallistakin :)
TykkääTykkää
Mäkään en käyttänyt kasvovettä pariin vuoteen, kunnes taas muutama vuosi sitten aloitin :) Ja nyt käytänkin sitten oikein urakalla! Ihan on orpo olo, kun Jurliquen suihkutettava kasvovesi loppui, enkä ole ehtinyt hankkiaan uutta. Sitruunainen suihke piristää kummasti aamuisin ;)Kyllä, välillä pitää repäistä! Tai sitten hyödyntää tarjoukset ;)
TykkääTykkää
Mä olen tykännyt tuosta myös todella paljon. Ei ollut halpa, mutta hyvä ja kyllä mäkin tunnustan, että se pakkaus ja kokonaisfiilis vaan vaikuttaa todella paljon. Mulle monen selektiivisenkin sarjan meikit saattaa olla luotaan työntäviä ihan vaan sen takia, että en tykkää pakkauksista, mm. Clinique ja Estee Lauder on pitkälti näitä.
TykkääTykkää
Niin se vaan menee, ei voi mitään. Kyllä kökkö pakkaus voi pilata hyvänkin tuotteen ja toisaalta onnistunut pakkaus ja hyvä merkki nostaa ok-tuotteen hyvä-kategoriaan :)
TykkääTykkää