Tilitin aiemmin epäonnisista yrityksistäni pidempien ja näyttävämpien ripsien saamiseksi. Viimeisenä keinonani ostin Revitalash Advanced -seerumia hurjasta hinnastaan huolimatta. Tuoteselosteen mukaan tuloksia luvataan jo kolmen viikon päivittäisen käytön jälkeen. Minä en huomannut mainittavaa muutosta tuossa ajassa, ja ehdin jo ajatella heittäneeni rahani (jälleen kerran) kankkulan kaivoon.
Mutta tarina jatkuu :) Käytin seerumia edelleen kiltisti ja n. 4-5 viikon jälkeen huomasin selkeän muutoksen. Ripseni olivat ja ovat tummemmat, pidemmät ja kaarevammat. Paras juttu on mielestäni se, että ne ovat jotenkin tasalaatuiset. Ennen sisä- ja ulkonurkkien ripset olivat tooosi lyhyet, mutta nyt ne ovat ottaneet kiinni keskiosan ripsiä. Selkeä muutos siis on tapahtunut. Nyt olen joka päivä peiliin katsoessani tyytyväinen ripsiini, enkä koe tarvetta taivutella niitä sormella ylöspäin jokaisen vessassakäynnin yhteydessä ;) Lisäksi tuotteen käyttö on helppoa ja nopeaa, eikä ärsytä silmiä (paitsi jos ainetta valuu silmään, not good).
Edelleen olen kuitenkin hieman kahden vaiheilla siitä, oliko muutos 140 euron arvoinen. Varsinkin jos tuotetta joutuu käyttämään forever tai muuten ripset palaavat luonnolliseen nysäiseen tilaansa. Arviointia vaikeuttaa tässä kohtaa vielä se, etten ole viikkoon poistunut kotoa (lue: meikannut), joten ihan ajantasaista arviota on vaikea heittää. Onhan viikossa voinut tapahtua vielä muutosta ripsien suhteen ;) Toisaalta voisin korostaa vielä sitä, että ripseni ovat edelleen ilman ripsiväriä ihan yhtä tyhjän kanssa. Vaikka ne ovatkin tummemmat jne, niitä ei silti erota kunnolla ellei naamaani tuijota metrin päästä. Joten ripsivärin käytöltä Revitalash ei ainakaan minua pelasta. Luulen, että lopullisen mielipiteeni muodostamiseen (ja itsekunnioituksen palaamiseen ahhaha) tarvitsen pari meikillistä päivää. Sitten kerron lähikuvien kanssa teillekin viimeisen painavan sanani ;)