Korut

Herkkukoruja

Tiedän, on kulunut luvattoman pitkä aika siitä, kun viimeksi postasin blogiin. Pahoittelut siitä :( Mulla on käynyt mielessä jopa blogin lopettaminen kokonaan, koska tän hetkinen elämäntilanteeni ei ole siitä helpoimmasta päästä. Kuitenkin nyt, kun olo on hieman ihmismäisempi, muistin miten kivaa blogin pitäminen onkaan, ja miten hauskaa on postata uusia löytöjä ja kaikkia ihania juttuja jakaakseni ne teidän kanssanne. Ette siis ainakaan vielä pääse musta eroon ;)

Käveltiin siskojen kanssa perjantai-iltana Kom-teatterille päin, kun huomattiin ihana pikkukauppa. Putiikin nimi on KahVilla ja siellä oli ah niin ihanaa pikkutavaraa! Meillä oli 15 minuuttia esityksen alkuun aikaa, joten tehtiin vain nopea täsmäisku liikkeeseen. Mä iskin silmäni -yllättäen ;)- herkkuaiheisiin koruihin, jotka ovat suomalaista käsityötä. Kiikutin kotiini nämä söpöydet:

Myrkynvihreän glitteridonitsin, josta oli palanen jo mennyt parempiin suihin ja vihreät kakkupalat :) Ihan superihania!!

Huomattiin vasta kaupasta lähtiessämme, että liike oli mennyt jo 45 minuuttia sitten kiinni, mutta sympaattinen myyjä ei sanonut siitä mitään, vaan antoi meidän katsella. Sisko oli sitä mieltä, että mun avausrepliikki ”Oli ihan pakko tulla sisään katsomaan, kun tää liike näytti NIIIIIN ihanalta!!” vaikutti siihen, ettei myyjä hennonnut heittää meitä pihalle ;)

Mitäs pidätte; ihania vai noh-söpöjä-ehkä-jos-olet-viisivuotias-tyttö? ;D

5 thoughts on “Herkkukoruja

  1. Jee, jäbä on postannu taas!! Mä oonki odotellu, et millon me tyylitavikset saadaan taas hyviä vinkkejä ja asioita, joita voi kuolata kateellisena =D Esimerkiks noi korut on kyllä sairaan hienot! Ja ihan sun näköset.. Mä tosiaan olin aistivinani siinä myyjässä alkunihkeyttä, joka muuttuu kummasti, kun sä kehuit estoitta sen kauppaa =) Siinä vaiheessa en tosin viel tajunnu, et koko kauppahan on oikeesti kiinni… Hupsista!

    Tykkää

  2. Älä ihmeessä lopeta bloginpitoa. Kyllä siinä voi taukoja pitää, ja sitten on kiva palata taas sen pariin, kun on sen aika. :)Tosi söpöisiä koruja löysit; passaavat just sulle!Ai niin, mulla on sulle jotain, jota toivoit. Pistän ”kummitädin” mukaan ensi viikonlopun juhlien yhteydessä…

    Tykkää

  3. Kiitos kannustuksesta! =) Se on ihan totta, että aina ei ole aikaa eikä energiaa bloggailulle, mutta se tuntuu sitä mukavammalta sitten tauon jälkeen.Oi ihanaa Leonida, taidanpa arvata mistä on kyse <3 Kiitos miljonasti jo etukäteen. Sun pitää nyt sitten miettiä mitä haluat vastapalvelukseksi! Ja oikein hyviä juhlia S:lle, jos ymmärsin kummitätijutun oikein :)

    Tykkää

  4. Salla, ymmärsit ihan oikein sen gummitätijutun :-)Ja vielä kerran – noi korut on NIIN mahtavat :)Pakko päästä tonne kauppaan ASAP :Dps.juu ei todellakaan hätää jos välillä tulee blogitaukoa, aina ei resurssit riitä kaikkeen :)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s