Mä innostun helposti uusista asioista. Olen yleensä aina pr-tilaisuuksissa ainakin jonkin verran innostunut, mutta eräässä syksyisessä tapahtumassa olin kirjaimellisesti liekeissä. Tuntui, kuin silmät olisivat avautuneet ja olin vaan yksinkertaisesti ihan innoissani :D. Tilaisuus oli Terranovan ravintolisäilta. Puhumassa meille oli karismaattinen Karita Tykkä, joka kyllä on paras mahdollinen keulakuva tällaisille tuotteille. Hänen filosofiansa oli yksinkertainen: hän haluaa syödä mahdollisimman puhdasta ravintoa ja haluaa samaa myös ravintolisiltä, joita käyttää.
Mä olen sitä ikäluokkaa, jolle kelta-valkoisessa purkissa ollut Multitabs tuli lapsena tutuksi. Äitini on hyvin terveystiedostava ihminen ja hän on jo vuosia puhunut, että älkää nyt ostako enää sitä Multitabsia, kun siitä on yli puolet kaikkea turhaa eikä se edes imeydy. Tässä kävi niin kuin monta monituista kertaa ennenkin: viittasin äidin jutuille kintaalla, kunnes kuulin saman asian jonkun muun (uskottavan ;) suusta.
Pr-tilaisuudessa meille oli etukäteen mietitty muutama erilainen lisäravinne-cocktail, joita saimme sitten itse tehdä pieniin söpöihin purkkeihin. Läpinäkyviä kapseleita availlessani ja jauheita mittaillessani tuli käsin kosketeltavaksi, miten käytössämme olleissa tuotteissa kapselin ainoa turha osa oli sen kuori. Tableteissa on sidos- ja apuaineita, monesti väriaineita ja jopa nieltävissä tableteissa on joskus makuaineita. Ihan hullua! Mä en väitä, että olisi vaarallista ostaa vitamiininsa apteekista ja syödä sitä Multitabsia, mutta kyllä aloin miettiä, että jos päivittäin nappaa kourallisen lisäravinteita, joista vaikka puolet on vaikuttavuuden kannalta täysin turhia aineita, tulen syöneeksi 3,5 kourallista turhaa tavaraa viikossa. Miksi tekisin niin, jos mulla on vaihtoehto?
Terranovan ravintolisät ovat 100 % lisäaineettomia eli eivät sisällä maku-, väri-, säilöntä- tai sidosaineita. Tuotteissa olevat kasvit, yrtit ja marjat ovat joko luomulaatuisia tai eettisen ja ekologisten periaatteiden mukaan tuotettuja. Tuotteet sopivat vegaaneille ja jokainen kapseli on täynnä sitä itseään, hyvää tekeviä ainesosia :) Terranovan ydinajatus on synergia ja jokaiseen tuotteeseen lisätty ”Magnifood-yhdiste”. Jokaisen tuotteen kohdalla on ajateltu, miten kyseinen aine imeytyisi ja toimisi optimaalisesti ja lisätty nämä aineet tuotteeseen valmiiksi. Esimerkiksi Easy Iron -valmisteeseen on lisätty raudan lisäksi C-vitamiinia, joka on olennainen tekijä raudan imeytymisessä. Arvostan tällaista suuresti, että asia on ajateltu minun puolestani valmiiksi. Monen rautavalmisteen kohdalla pitäisi tietää nauttia sen kanssa C-vitamiinia ja let´s face it, kun käytettäviä lisäravinteita on paljon, olen itse ainakin helposti ihan sekaisin mitä piti ottaa minkäkin kanssa ja milloin.
Sain Terranovan tuotteita testiin aika liudan. Halusin erityisesti sellaisia tuotteita, joilla kaamosväsymystä ja vetämättömyyden tunnetta saisi selätettyä. B-Complex on itselleni siitäkin syystä olennainen, että en syö punaista lihaa, jolloin vähintään B12-vitamiinia on pakko ottaa purkista. Vitamin D3 puolestaan on Suomessa asuvalle talvella pakollinen, koska vitamiinia ei täällä auringosta saa. Lisäksi nämä kumpikin valmiste vaikuttavat vireystilaan, joten kyllä kiitos! Probiootteja olen jo vuosia syönyt enemmän tai vähemmän säännöllisesti ja uskon, että suoliston parempi tasapaino on auttanut siinä, että olen viime vuosien aikana sairastanut keskimäärin vain yhden flunssan vuodessa. Probiootteja siis haluan ehdottomasti syödä jatkossakin. CoQ10 eli ubikinoni oli aine, josta en juuri tiennyt mitään ennen tätä tilaisuutta, mutta kun sekä Karita Tykkä että paikalla olleet (monet asiaan hyvinkin perehtyneet) osallistujat vuoron perään ylistivät ubikinonin vaikutuksia sekä vireystilaansa että ihoonsa, halusin ehdottomasti kokeilla.
Kuvassa näkyvää Vibrant Synergya en ole vielä ehtinyt kokeilla. Päätin aloittaa edellä mainituilla neljällä tuotteella ensin ja katsoa muita sitten vähän myöhemmin :)
Koiria kiinnostaa yleensä lähes kaikki, mitä kuvailen lattialla. Tällä kertaa mulla oli apurina kuitenkin niin innokas bulldoggi että kuvien ottamisesta ei meinannut tulla mitään :D Benkku tunki kuononsa purkkeihin ja kapseleihin ja vaikka sain sen välillä toisella kädellä häädettyäkin, näkyy kuvissa vähintään sen varjo pimentämässä, pahoittelut :D Yhdessä vaiheessa irtokapseleita kuvatessani huomasin, että yksi muuten puuttuu! Benkku hengaili kuvausalustalla ihan muina bulldoggeina, mutta kun laitoin sormen sen suuhun ylähuulen alta putosi yksi kapseli! Toinen oli ihan hiljaa jemmannut sen sinne :´D
Kun tavoitteena on kokonaisvaltaisesti hyvä olo ja tasapaino, on vaikea erottaa yksittäisen tekijän merkitystä oloon. Mä olin nämä ravintolisät aloittaessani niin väsynyt syksyn pimeydestä ja kärsin matalan verenpaineen ja korkean sykkeen yhdistelmästä, että on mahdoton sanoa, mikä on ollut isoin tekijä nyt parantuneeseen olooni. Aivan varmasti ainakin päivän kääntyminen pidempään päin, mutta uskon, että myös ravintolisillä on ollut oma roolinsa. En valitettavasti ole niin särmä syöjä kuin toivoisin, joten mulle sopii tosi hyvin saada tietty osa tärkeistä ravintoaineista purkista.
Rakastan näitä avattavia kapseleita!! Avaankin aina B-, D- ja CoQ10-valmistekapselit ja kaadan sisällöt aamusmoothieni joukkoon. Tuntuu kivalta jättää jopa kapselin kuori syömättä, turhaa sekin on :) Nämä kaikki kolme ovat virkistäviä, joten siksi aamulla on paras aika nauttia ne. Probiootit otan vähän myöhemmin, koska kuulemma mahassa on hyvä olla jo sisältöä, jolloin rajut vatsahapot eivät vaikuta haitallisesti probioottien imeytymiseen.
Vielä piste iin päälle! Nimittäin innostuneisuuteni tuotteista huomattiin myös pr-toimistossa, ja sain valita lukijoideni kesken arvottavaksi ravintolisäpaketin :) Valitsin palkintoon sellaiset tuotteet, joita jokainen voi, ja on hyvä käyttää, nimittäin tämän ”ihmeaine” CoQ10:n, Probiotic Complexin ja Vitamin D3:n. Jos jotakuta huolestuttaa Benkun mahdollinen tutustuminen tuotteisiin voin lohduttaa, että kuvissa olevat purkit ovat omiani ja voittajan tuotteet lähetetään suoraan pr-toimistolta ;)
Tällä kertaa päätin, että pidän arvonnan Miss Piggy` s Pearlsin Facebookissa, joten sinne klik klik! Arvonta on auki su 29.1.2017 klo 18 saakka. Kannattaa muuten tykätä myös ex-Purkkistyttöjen sivusta Purkkimafia 2.0 niin ette jää paitsi myöskään muiden ihanien bloggaajien jutuista ^_^
Mitä ravintolisiä te käytätte ja miksi?
Tuotteet saatu blogin kautta. Innostuminen omasta takaa.
B12-vitamiinia saa myös maitotuotteista :)
TykkääTykkää
Totta! Itse syön niitä niin vähän, että täytyy varmistaa saanti pillerillä :)
TykkääTykkää
Mä käytän vain D-vitamiinia, imeskeltäviä sinkkitabletteja silloin jos on tunne kipeäksi tulemisesta, ja nokkostabletteja ( raudan takia ) sekä probiootteja. Magnesiumiakin joskus syön. Mutta yritän pitää ravintolisät mahdollisimman minimissä etten rasita maksaa liikaa, ja jos esim. syön B-vitamiinilisiä mulla alkaa iho kukkia. B-vitamiinin puutos kun on oikeasti aika harvinaista Suomessa, D-vitamiinin sen sijaan ei :D Olen käynyt jotain vitamiineja mittauttamassa ja D-vitamiinista mulla olikin puutosta, samoin varastorauta on aika matala :P
TykkääTykkää
Nokkostabletit. TÄMÄ! Sopisikohan nämä herkkävatsaiselle raudan haluiselle?! En ole ennen kuullutkaan, mutta otan heti selvää :)
Mulla on D-vitamiini mitattu, se oli ok. Varastorauta sen sijaan oli aivan nollilla, vaikka hemoglobiini oli ok. Tuli tässä mieleen, että näinköhän saan kalsiumiakaan tarpeeksi…huoh!
TykkääTykkää
Mulla on muuten kans se, että varastorauta on matala ja hemppa tosi hyvä. Varastorauta oli kuitenkin viitearvoissa, vaikka jossain lähteissä anemian rajana pidetään 40 ja mulla se oli 20..siksi lääkäri ei nähnyt kohdallani ongelmaa, ”kaikki on hyvin, olet terve”. Nokkostabletit otin sitten oman mietinnän jälkeen käyttöön ja kyllä niistä varmaan jotain apua on ollut, ehkä ^_^ Mun kaveri niitä suositteli, hänellä ei rautatuotteet oikein imeydy mutta nokkostableteilla hän on saanut arvoja nousemaan :) Pitäisikin varailla aikaa mittauskontrolliin, niin näkisi onko niistä ollut ”viitearvollisesti” hyötyä :D En kylläkään ota niitä täyttä annostusta, enkä välttämättä joka päiväkään. Mutta nokkostablettien pitäisi myös auttaa kalsiumiinkin, jos oikein muistan.
Mulle tuli muuten uutena tietona tuo, että D-vitamiini piristää! Olen vaan maailman huonoin ottamaan vitamiineja aamuisin, nytkin pakkasin ne laukkuun mukaan että ottaisin aamulla töissä, arvaa muistinko? :D
TykkääTykkää
Hei jos vaan muistat, niin kerro, onko nokkosesta ollut apua arvoihin! Mä sain kerran varastoraudan nousemaan rautakuurilla, mutta se oli niin työlästä ja maha ei tykännyt, että annoin olla kun ei ollut oloon mitään vaikutusta, vaikka arvo nousikin.
Mulla taas on ongelmana se, että mikä valmiste pitäisi ottaa milloinkin :P Pitäisi oikeasti laittaa itselleen mummotyyliin dosetti, että muistaisi ottaa kaikki ja oikeaan aikaan. Jossain vaiheessa vedin magnesiumia iloisesti aamuisin, vaikka se on väsyttävä :D Ei oo helppoo! ;)
TykkääTykkää
Mä olen syönyt nyt syksystä asti uutena lisäravinteena juurikin probiootteja, ei ole ollut flunssaa kuin yksi pieni ja maha voi jotenkin koko ajan täydellisesti, myös menkkojen aikana, jolloin mulla tahtoo olla kramppien vuoksi aina löysällä, ei enää. :D Aah, nää on niin ihania juttua keskuteltaviksi. LOL Oikeastaan se oli eka, missä huomasin noiden tehon.
TykkääTykkää
Haha, ihania joo, mutta elämää vaan! :) Hienoa kuulla, että olet huomannut avun! Mäkään en probiootteja hevillä lopeta! :)
TykkääTykkää
Mä käytän säännöllisesti vaan D-vitamiinia, sitä tosiaan öljykapselina, jolloin imeytyvyys on parempi. Ja tällä hetkellä menee myös probiootteja, kun syön antibioottia akneen ja ainakin tossa Bioteekin super probiootti-purkissa lukee, että paras tulos saadaan, kun kapselit ottaa tyhjään mahaan ja niin mä ole niitä muidenkin antibioottien kanss ottanut ja välttynyt kaikilta sivuvaikutuksilta…
TykkääTykkää
Joo, tuo öljykapseli oli juuri mun äidin yksi mantra, jota en uskonut, ennen kuin kuulin asiasta myös muualta :D
Voisiko eri probioottivalmisteilla olla eroja? En kyllä osaa vastata siihen, miksi ohjeistus on eri merkeillä eri!
TykkääTykkää