Lifestyle

Joogaa ilman tekosyitä (+ kokeile sinäkin!)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on uusi harrastus! Tai siis olen jo niin monta kuukautta tehnyt sitä lähes päivittäin, että uskallan jo sanoa, että se on harrastus, eikä kokeilu. Mä joogaan! :)

Ensikosketukseni joogaan tapahtui opiskeluaikana sellaisella massatunnilla, josta oli zen-fiilis kaukana ja muistan ihmetelleeni, että mitä ihmeen järkeä tässä oikein on. Olin lapsuuteni ja nuoruuteni harrastanut erilaisia tanssilajeja ja kilpa-aerobicia, ja jotenkin tietynlaisen rauhallisen fiiliksen saaminen treeniin tuntui aika vieraalta. Jooga jäi opiskeluaikana kertaan-pariin, kunnes muutamaa vuotta myöhemmin innostuin hot joogasta eli kuumassa salissa tehtävästä joogasta. Se oli ihan uskomattoman mageeta, mutta toisaalta tuntui työläältä, koska tunnin jälkeen oli kirjaimellisesti LITIMÄRKÄ hiestä, siis koskaan aiemmin en ole kokenut sellaista hikoilun määrää, ja oli pakko jonottaa pukuhuoneessa pieniin suihkutiloihin ja pestä hiuksetkin. Mulla oli kotiin sen verran paljon matkaa salilta, että ei ollut vaihtoehtoa ;) Ennen tuntiakin piti varata aikaa siihen, että poistaa meikit valuvan hien alta pois.

Pari vuotta sitten hankin Benin, ja sen jälkeen kaikki ”ylimääräinen” aikani on oikeastaan mennyt ulkoiluun. Päivässä lenkkeilyyn kuluu vähintään kaksi tuntia ja viikonloppuisin helposti neljä, joten en vaan ole saanut nipistettyä mistään aikaa muulle liikunnalliselle harrastukselle. Paitsi nyt :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mä siis joogaan kotona! Olin kuullut Yoogaiasta jo lähes vuotta aikaisemmin, mutta homma jäi aina siihen, että arvelin homman olevan mahdotonta kahden koiran kanssa. Asunnossani ei ole oikeastaan kuin yksi järkevä paikka joogata ja se ei ole minkään suljetun oven takana, joten uteliaat koirat pääsevät mukaan jos haluavat. Aluksi mun laskeutuminen lattiatasoon oli koirille kutsu leikkimään ja riehumaan. Välillä yritin olla jooga-asennoissa eli asanoissa niin, että toinen koirista oli jalkojen välissä ja toinen selän päällä :D Joskus myös nauhan (koiransilmin köyden) käyttö tunnilla on ollut Benille ja Toralle liikaa, heidän mielestään köydestä pitää tietenkin tarttua kiinni, toisen toisesta päästä ja toisen toisesta :D Aluksi jouduin rajaamaan tilaa nojatuoleilla, mutta nyttemmin koirat ovat tottuneet siihen, että hengailen maton päällä. Beni tulee monesti mukaan ”meditoimaan” eli nukkumaan mun viereen.

Yoogaian idea on siis se, että voit osallistua ohjatuile tunneille reaaliaikaisena kotoasi. Voit laittaa kameran päälle niin, että ohjaaja näkee sinut ja voi tarvittaessa neuvoa. Jos ohjaajalle tulee asiaa, palvelussa on kätevä chatti, jolla saa viestiä ohjaajalle samantien. Tunnit tallennetaan ja ne ovat sitten käytössä tallenteina. Minä käytän pelkästään näitä tallenteita, jolloin voin osallistua tunneille juuri silloin kuin haluan ja ehdin ja voin jopa keskeyttää harjoituksen ja jatkaa sen vaikkapa seuraavana päivänä loppuun. Ihan mahtava konsepti minusta. En keksi mitään tekosyytä, minkä varjolla voisi jättää harjoittelematta. Mulla oli pitkään nuo koirat, mutta kappas, ihan hyvin homma onnistuu niiden kanssakin ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuntivalikoima on laaja, ja tunteja löytyy ihan varmasti kaikille tasosta riippumatta. Myöskin jokaiseen tilanteeseen löytyy varmasti sopiva tunti niin pituudeltaan kuin laadultaan. Lyhin tunti on 15 min, joten myöskään rajallinen aika ei ole syy jättää harjoitusta väliin :) Omat suosikkituntini ovat rauhoittava jooga, hyvänyön jooga, niska-hartiatunti, putkirullaus ja joogaa urheilijoille. Itselleni sopii parhaiten tehdä lyhyitä harjoituksia usein, näin joogaa ei tarvitse harrastaa esimerkiksi yöunen kustannuksella :)

Yksi kuukausi Yoogaiaa maksaa parikymppiä ja vuoden tunnit saa kympillä kuussa. Me likes!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedättekö mitä! Olin kirjoittanut postauksen jo valmiiksi, mutta keksinkin kysäistä Yoogaialta, että voisiko teille lukijoilleni saada koodin, jolla tunteja pääsisi kokeilemaan. Sain vastauksen, että koodilla MISSPIGGY2015 uudet sivuston käyttäjät saavat kokeilla tunteja 14 päivää ilmaiseksi! Koodi on voimassa vuoden loppuun. Jee :) Sain pyytämättä itsekin lisäaikaa itse ostamalleni kaudelle, joten tämä oli todellinen win-win. Kokeilkaa ihmeessä ja saa mielellään tulla kertomaan, tykkäsittekö yhtä paljon kuin minä :) Namaste <3

14 vastausta artikkeliin “Joogaa ilman tekosyitä (+ kokeile sinäkin!)

  1. No mä keksin heti TODELLA monta tekosyytä silti olla joogaamatta!! :’D Mutta hei, mä olen aikaisemminkin miettinyt että toi olisi täydellinen liikuntajuttu mulle. Harrastin aikanaan astangaa, mutta se jäi kun aloin odottaa esikoista. Raskausaikana kävin sitten vielä harvakseltaan äitiysjoogassa, mutta vauva-aikana sekin jäi. Nyt taas aika ei oikein riitä lähtemään kodin ulkopuolelle erikseen liikkumaan, niin oon sitten vaan yrittänyt joka päivä kävellä tunnin-pari. Se ei vaan oikein varsinkaan lihaskunnon kannalta yksinään riitä, varsinkin kun osa kävelystä ei ole kovinkaan rivakkaa. Että ehkä mun nyt vaan pitäisi ottaa kokeilukoodi käyttöön? :)

    Tykkää

    1. Hei ota ihmeessä koodi käyttöön, mä luulen, että Yoogaia olis ihan sun juttu! Jokaisella on varmaan ne omat tekosyyt :D Kokeilemallahan se selviää, onko ne oikeita vai tekosyitä. Suosittelen testaamaan :)

      Tykkää

  2. Kiitos kokeilumahdollisuudesta! Itselläni on nyt joogailut vähissä, kun jalkani leikattiin ja harrastan lähinnä ”sauvakävelyä”. Minulla on myös koiruus, joten päivittäinen liikunta (normaalisti) hoituu lenkkeillen. Harrastin joogaa hetken, mutta täällä maalla nämä välimatkat ovat sen verran pitkiä harrastusten pariin, että into lopuu viimeistään siinä vaiheessa, kun illat pimenevät ja räntää sataa. Tämä sopii minulle erittäin hyvin!

    Tykkää

    1. Mahtavaa kuulla Arja, että innostut kokeilemaan! Jooga on siitä ihanaa, että sitä voi tehdä oman kunnon ja kropan mukaan ja varmasti myös toipuvan jalan kanssa rauhallisemmat tunnit onnistuvat. Mulle on myöskin kotoa illalla lähteminen (varsinkin pimeässä ja harmaassa säässä) tosi vaikeaa, joten kotona harjoittelu on ihan mun juttu :) Tsemppiä jalan kuntouttamiseen!

      Tykkää

  3. Salilla menee nykyään joogaa, joten pitää joskus jaksaa oman tunnin jälkeen kokeilla. Pilatesta olen harrastanutkin, mutta vaikka se oli about ainoa kokeilemani laji jossa sain ohjaajalta jopa kehuja, se oli vaan jotenkin haastavuudestaan huolimatta liian tylsää ja mua alko ärsyttää joidenkin isojen mammojen kovaääninen uloshengitys. :’D

    Tykkää

    1. Ahhhahahaaaaaa! :-D Ei kaikkien tarvii joogaa, jos se ei oo oma juttu.. Mut kandee kyl kokeilla! Jos et kestä uloshengitystä, niin älä mee astangaan :-D

      Tykkää

    2. Voi tsiisus :´D Kai sä tiedät, että pilateksessa kuuluu hengittää ulos suun kautta ja siitä kuuluu tulla ääntä? :D

      Mä pidin kanssa opiskeluaikana joogaa tylsänä (tosin pilateksesta en oo ajatellut niin ikinä), mutta nyt kun ajattelen asiaa, niin se johtui vaan siitä, etten tajunnut ollenkaan, mistä hommassa oli kyse. Jos treeni on suorittamista, niin se ei ole joogaa nähnytkään :)

      Tykkää

    3. No totta helvetissä tiedän, oonhan mä sitä oikeesti harrastanuki. :’D Mut jotkut mammat vaan puhisee ja pihisee niin pirusti, etten jaksa kuunnella!!!

      Tykkää

  4. Oi, täytyykin kokeilla olisiko tuosta mulle varteenotettava vaihtoehto liikuntaan. Välilevyn pullistuman myötä kaikki normaali liikuntani täytyy vaihtaa selkäystävällisempään. Mulla kun on ollu suosiossa spinning, step ja ylipäätään kaikki missä hypitään ja pompitaan sykkeet tapissa. Nyt oon ihan pulassa, että mitä voisin tehdä, kun mikään ei oikein käy. Ja pää kaipaa urheilua…

    Tykkää

    1. Mun yhdellä sukulaisella oli myöskin välilevyn pullistuma ja hän löysi joogan juuri silloin, kun oli pakko pitää taukoa normaalista hikirääkistä. Suosittelen todellakin kokeilemaan, mulla nimenomaan selkä tykkää joogasta ihan hulluna :)

      Tykkää

  5. Yoogaia on <3 <3

    Mun suosikkitunnit on just putkirullaus, core ja Yin-jooga. Olin alkuun tosta yinistä ihan, että tää on niiiin boree… (Kun aiemmin olin vaan vääntäny astangaa), mut nyt se on mun sunnuntaiden pelastus. Rauhoittaa, rentouttaa ja venyttää <3

    Tykkää

  6. Kuin pitkään koodi on voimassa? Ehkä sitä voisi uskaltautua kokeilemaan :) Kävin joskus teininä joogassa (siskon nimellä vielä, koska työväenopiston kursseille oli ikäraja :’D), mutta mä vaan nukahdin sinne.

    Tykkää

    1. Hei joo hyvä kun kysyit! Voimassa on vuoden loppuun ja lisäsin sen tuonne tekstiinkin. Kiitos :) Kokeile ihmeessä uudestaan, tosin hyvähän se vaan on, jos rentoutuu niin paljon, että nukahtaa :D

      Tykkää

Jätä kommentti