Itseruskettajat · Meikit · Varjostustuotteet · Vita Liberata

Itseruskettava aurinkopuuteri

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kyllä nyt ollaan ihmiset jännän äärellä! Kun näin ensimmäisen kerran kuvan Vita Liberatan uudesta itseruskettavasta tuotteesta, Trystal Mineralsista, tiesin, että tätä on PAKKO kokeilla! Itseruskettava aurinkopuuteri hei tajuuttekste :D Pysyvät varjostukset!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aiempi kokemukseni Vita Liberatan tuotteista oli hyvin positiivinen, joten mulla oli suuret odotukset tämän tuotteen suhteen. Paras koskaan kokeilemani vartalon itseruskettaja on tältä merkiltä, mutta kasvoille en ole löytänyt Suomen valikoimasta muuta kuin vaaleimman Light-sävyn, joka on oman makuuni liian hennosti päivettävä. Ajattelin, että josko tästä irtopuuterista olisi uudeksi koko kasvojen ruskettajasuosikiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun avasin purkin kannen, nenääni tulvahti makea itseruskettavan tuoksu. Voi ei, ajattelin. Onneksi tuoksua ei kuitenkaan tuntunut kasvoille levittäessä tai myöhemminkään lainkaan. Pakkauksen mukana tulee kabuki, jolla puuterin levittäminen käy näppärästi. Peitin ensin teipillä puolet kannen rei`istä välttääkseni holahtamisen ja sitten vaan kopautetaan kanteen puuteria ja eikun levityshommiin. Trystal Mineralsia voi käyttää sekä meikkivoiteen että pelkän kosteusvoiteen päälle ja joko koko kasvoille tai vain kohtiin, jotka varjostaa muutenkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aurinkopuuterista on kaksi sävyä, joista itselläni on vaaleampi Sunkissed. Tuote on mielestäni tosi hyvän sävyinen ja pigmenttiä riittää! Silti se on helppo levittää kasvoille tasaisesti. Tein ensin testin käsivarteeni ja levitin sille reilusti puuteria. Seuraavana päivänä koin pettymyksen kun rusketusta oli tullut vain pieni häivähdys. Jotenkin oletin, että kerrasta olisi tullut reippaasti sävyä. Jatkoin kuitenkin tuotteen käyttöä kasvoilla ja ajattelin, että tuote on loistava varjostustuote ihan sellaisenaan! Nätti sävy ja luonnollinen lopputulos. Käyttäessäni tuotetta lisää tajusin, että eihän rusketusjälki voi missään nimessä kovin tumma olla, muutenhan varjostukset näyttäisivät ihan hassuilta :D Tarkoitushan on luoda kasvoille varjoa, ei varsinaisesti mitään näkyvää värieroa. Olin levittänyt Trystal Mineralsia parina päivänä meikkivoiteen päälle ja peili kertoi, että KYLLÄ, kasvoillani oli nätit varjostukset juuri siellä missä pitää! :)

Tykkään Trystal Mineralsista tosi paljon, ihan mielettömän jännä tuote ja tuotekehittelyä parhaimmillaan! :D Kaikkein parasta on se, että tuote korvaa täysin normaalisti käyttämäni varjostusvärin, joten nätin auringonsuuteleman lookin saa ilman mitään lisävaivaa. Olenkin käyttänyt edelleen Clarinsin itseruskettavia tippoja kerran viikossa koko kasvoille ja sen lisäksi hifistellyt tämän Vita Liberatan kanssa leukalinjan, hiusrajan, nenänvarren ja poskiluiden alaosan alueella. Suosittelen lämmöllä muille oman elämänsä Jennifereille :D Hinta on noin 44 euroa ja ainakin Stockmannilta tätä saa.

No, miltäs kuulostaa??

Tuote saatu blogin kautta.

10 vastausta artikkeliin “Itseruskettava aurinkopuuteri

    1. Tarkoitatko kuvaa ilman meikkiä? Seuraavassa postauksessa tulee! Mä katsoin ottamiani kuvia ensin, että höh, en saanut varjostuksia näkymään, mutta nyt kun katsoin uudelleen, niin kyllähän ne siellä näkyvät ainakin vähän :)

      Tykkää

    1. Tää on jännä! Ei ehkä suurimmalle mahdolliselle yleisölle suunnattu, mutta kosmetiikkafriikille ihan must have ;)

      Mullakin on kroppa vielä kalkkunana, tarttis tehrä jotain :D

      Tykkää

  1. Mä olen taas hypännyt itsarivaunuun näin kevään lopulla, eli kiinnostaa tää tuote kyllä ja paljon! Tavoittelen aika luonnollista päivetystä, sen verran että saan liian tummat meikkipohjat käytettyä pian pois ;)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s