Clinique · Meikit · Meikkipohjat

Peittävä uutuusmeikkivoide Cliniquelta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain vähän aikaa sitten tilaisuuden päästä Sokoksen uudistuneelle Cliniquen pisteelle ihoanalyysiin ja keskustelemaan asiantuntevan ja mukavan konsulentin (terkkuja vaan Kati!) kanssa ihoni hoidosta. Mulle tulee jälkitoimituksena pari tuotettakin tutustuttavaksi, joten tulemme palaamaan ihonhoitopuoleen myöhemmin. Nyt keskitytään Cliniquen uutuustuotteeseen, Beyond Perfecting -meikkivoiteeseen, jonka sain tilaisuudesta mukaani! Kuten pullossa lukee, kyseessä on meikkivoiteen ja peitevoiteen yhdistelmä, eli Cliniquen koko valikoiman peittävin meikkivoide.

Tykkään itse yleensä hieman kevyemmistä pohjista (varsinkin kesällä, jolloin pohjani on poikkeuksetta BB- tai CC-voide, jos edes jaksan sävytettyä aurinkovoidetta kummempaa laittaa), mutta talvella meikkivoiteen pitää olla peittävämpää. Varsinkin tänä talvena ihoni on pukannut epäpuhtauksia ja näppyjä varsinkin leukaan, joten otin oikein mielelläni kokeiluun peittäväksi luvatun meikkivoiteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Levitystapa on jännä, vähän niin kuin huulikiiltoa levittelisi :D Tarkoitus on vetäistä aplikaattorin tasaisella sivulla kasvoille meikkivoideviivat tai -pisteet ja levittää ne haluamallaan tavalla. Tämän jälkeen voi tarvittaviin kohtiin taputella meikkivoidetipat aplikaattorin koveralla puolella. Muuten sanoisin, että kiva, erilainen levitystapa, jolla saa varmasti kätevästi vedeltyä meikkivoidetta sopivan määrän kasvoille, johon se on sen jälkeen helppo levittää. Koska mulla kuitenkin on meikkivoiteita avattuna x-määrä (ihan sikana!), niin yksittäinen pullo kuluu TODELLA hitaasti, enkä halua pulloon jo heti sen korkkausvaiheessa bakteereja. Niinpä olen ottanut meikkivoidetta spaattelilla tuosta levityspäästä. Mutta ihan varmasti jos käytät vain paria meikkivoidetta yhtä aikaa, niin voit ihan huoletta levittää suoraan kasvoille. Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin mäkin kyllästyn pian tähän säätämiseen ja levitän meikkivoidetta suoraan aplikaattorilla :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valitsimme konsulentin kanssa mulle neutraalin sävyn 2 Alabaster. Mietimme sekä keltapohjaisen että neutraalin välillä ja valittuamme neutraalin, tummuuksien 2 ja 3 välillä. Mielestäni päädyimme tämänhetkiseen väriini (eli luultavasti vaalein, mitä missään vaiheessa vuotta olen) täydellisesti sopivaan sävyyn. Sävyjä on yhteensä 20, tosin en tiedä tulevatko ne kaikki Suomen markkinoille.

Peittävyyden lisäksi Beyond Perfecting lupaa pitkää kestoa, kevyttä koostumusta ja kosteutusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen kokeillut meikkivoidetta kolmella erilaisella levitystavalla, aina saman kosteusvoiteen ja kosteuttavan primerin päälle. Ensimmäisellä testikerralla levitin Beyond Perfectingin sormin. Lopputulos EI ollut hyvä! Meikkivoide korosti aika voimakkaasti otsani kuivuutta, ja sitä oli mielestäni tosi vaikea saada levittymään nätisti. Seuraavalla kerralla nappasin lempivälineeni, eli Beauty Blender -meikkimunan ja voilà, loistava ja luonnollinen lopputulos! Kolmannella kerralla kokeilin Real Techniquesin Expert Face Brushilla, joka on mieleisin omistamani meikkivoidesivellin. Tulos ei ollut huono, mutta ei yhtä virheetön kuin meikkimunalla.

Näissä kuvissa meikkivoide on levitetty juuri meikkimunalla, koska koin sen parhaaksi välineeksi Beyond Perfectingin kanssa, jos haluaa lopputuloksen olevan kuitenkin mahdollisimman luonnollinen. Kuvassa oleva kasvojeni oikean puolen iho on huonommassa kunnossa kuin vasemman, ja yksi kerros ei aivan riittänyt peittämään näkyvimpiä näppyjä. Erittäin tehokas peitto kuitenkin, ja tarvittaviin kohtiin voi kerrostaa lisää meikkivoidetta aplikaattorin koveralla puolella. Toki voi käyttää myös erillistä peitevoidetta, kuten itse yleensä teen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä vielä ennen ja jälkeen -kuvat. Tosin jälkeen ei ole sellainen meikki, missä lähtisin esimerkiksi töihin, koska en ehtinyt laittaa luomille yhtikäs mitään. Hiuksetkin ovat laittamatta, mutta se on sitten jo eri juttu ;)

Meikkivoide on tarkoitettu Cliniquen käyttämistä ihotyypeistä numeroille 2 ja 3 eli kuivalle sekaiholle ja rasvaiselle sekaiholle. Itselläni on kuiva sekaiho, ja talvella Beyond Perfecting toimii kosteuttavan primerin kanssa, ja keväämmällä luultavasti jonkin hohtoprimerin kanssa (jolloin jälki on varmasti vielä nätimpää!). Omalla ihollani pysyvyyskin oli loistava. Meikki oli kasvoillani 10 tuntia, ja tässä ajassa oli tapahtunut vain ihan pientä kulumaa otsan alueella. Ainoa, mitä en aivan allekirjoita, on kosteuttavuus. Iho ei millään lailla kiristele tai tunnu epämukavalta, mutta ei erityisen kosteutetultakaan. Mielestäni Beyond Perfectingin kosteutustehosta ei voi puhua samana päivänä esimerkiksi Laveran 2-in-1 Compact Foundation -meikkivoiteen kanssa, joka myös on todella peittävä.

Edit. Meikkivoide tulee Suomen markkinoille maaliskuussa ja sen suositushinta on 42 euroa.

Miltäs näyttää? Tykkäättekö te käyttää peittäviä meikkivoiteita, vai mitä kevyempi, sen parempi? :)

Tuote saatu blogin kautta.

16 vastausta artikkeliin “Peittävä uutuusmeikkivoide Cliniquelta

    1. Öö kiitos? ;) Mulla on kyllä ikuisesti akneihoisen itsetunto, vaikka iho on kausittain oikeinkin hyvässä kunnossa. Omaan silmään näyttää aina paljon pahemmalta kuin muiden, niin se vaan menee..

      Tykkää

  1. En ole ehtinyt vielä testamaan tätä kunnolla, mutta pian olisi tarkoitus, koska kesämeikkivoide tää ei itselle missään tapauksessa ole, liian mattaa. Mä muuten heti kyseenalaistin tuon aplikaattorisysteemin, kun mulle tämä esiteltiin, kysyin mm. voiko sitä pestä, kyllä voi, mutta ei innostunut ihan hirveästi mun ajatuksesta, jos vain itse käyttää. (mähän pesen mun YSL:n valokynän siveltimenkin aina välillä) Vaikka se olisikin antibakteerinen, niin kyllä musta ajatuksen tasolla tuntuu inhalta levittää tuosta sitä suoraan kasvoihin ja sitten takas purkkiin. No, mut ei tuo niin suuri asia ole, mutta tuntui itsestäni ratkaisuna jännältä, kun se pumppupullo olisi ollut oivempi vaihtoehto. :D Tosin teenhän mä tuota samaa koko ajan huulikiillonkin kanssa, joten miksei sitten meikkivoiteen. :D

    Tykkää

    1. Hyvä pointti, en mä huulikiiltoakaan spaatteliin ota :D Meikkivoiteissa vaan ei olla totuttu näkemään tällaista ratkaisua, ja me bloggaajat ollaan varmasti muutenkin keskivertoa bakteerikammoisempia ;)

      Tykkää

  2. Meikkivoide on yksi mun ehdottomia lempparikosmetiikkatuotteita. Aikaisemmin, kun ihossa oli enemmän peitettävää mitä peittävämpi koostumus oli sen parempi, mutta nyt kun iho on parempi olen alkanut kokeilla myös kevyempiä koostumuksia ja löytänyt suosikkeja sieltäkin. Eli mä sanon molemmat, peittävä sekä kevyt, riippuu ihan siitä millaista lookia hae :)

    Tykkää

    1. Sama juttu, mustakin meikkivoiteet on yksi kiinnostavimpia kosmetiikkatuotteita. Vaihtoehtoja on loputtomasti, ja levitystapaa vaihtelemalla samastakin meikkivoiteesta saa irti ihan erilaisia lopputuloksia :)

      Tykkää

  3. Tää vaikuttaa tosi mielenkiintoselta, pakko päästä kokeilemaan jos löytyy hyvä sävy! Mua kyllä kanssa epäilyttäis levittää tolla applikaattorilla voidetta suoraan kasvoille, ihan varmasti käyttäisin spaattelia välissä, hrrrr bakteereja :’D

    Tykkää

  4. Tää kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, muhun toimii kaikki missä säästää aikaa. Eli jos ei tarvitse erikseen säätää peitevoiteen kanssa, niin iso plussa. :) Mutta toi aplikaattori, jooei.

    Tykkää

    1. Totta, kyllähän tämän käyttö nopeuttaa meikkausta, kun voi jättää yhden vaiheen kokonaan pois!

      Mä oon kyllä nyt niin kiinnostunut kokeilemaan aplikaattorilla annostelua, että taidan sanoa piutpaut hygieniajutuille ja taputella menemään :D

      Tykkää

  5. Ai säkin olit Alabaster :D Täällä toinen! Meikkivoidetta en ole vielä tilaisuuden jälkeen ehtinyt testailemaan, mutta näyttääpä tekevän hyvää jälkeä! Mun ihotyypille varmasti sopii hyvin, ainoa mitä mietin, että koenkohan koostumuksen liian paksuksi mun iholla. Tykkään itse kevyemmistä meikkivoiteista, vaikka vähän peittävyyttä saa ollakin. Liian paksu meikkivoide ei kuitenkaan mun iholla näytä kauniilta, mulle kuulaus ja hehku on se tärkein juttu. Ainakaan kämmenelle testatessa tämä ei tuntunut liian paksulta, vaikka peittävyyttä onkin runsaasti. Saas nähdä! Blogissani jakelen sitten omia kokemuksiani myöhemmin :)

    Tykkää

    1. Kokeile ihmeessä meikkimunalla, mä koin saavani sillä tosi luonnollisen lopputuloksen, vaikka peittävä olikin! :) Ja näiden paksumpien meikkivoiteiden kanssa ei auta kuin lisätä sitä hehkua sitten valotuotteilla pohjan päälle ;)

      Tykkää

  6. Mä oon tehnyt vasta aika varovaisesti tuttavuutta tän kanssa, mutta vaikuttaa kyllä ihan killerihyvältä. Meikkivoide ja peiteaine samassa- nerokasta. Tää näyttää ihan mahtavalta sun iholla!

    Tykkää

    1. Kiitos! Onneksi en antanut periksi ensimmäisen kokeilun jälkeen, sormin levitettynä nimittäin ei näyttänyt yhtään mahtavalta! Mutta vitsi meikkimunalla tulee nättiä ja aika luonnollista jälkeä, ja tää tosiaan kestää hyvänä koko päivän! :) Innolla odotan, mitä sä tykkäät!

      Tykkää

Jätä kommentti