Jelly Bunny · Kenkiä · Kynnet · Sensinity

Geelivarpaat ja kesän kivoimmat kengät

Mulla ei ole koskaan ollut akryyli- tai geelikynsiä. Monesti olen miettinyt niiden ottamista, mutta oman kynnen vaurioitumisen pelko on aina ollut syy jättää väliin. Ja kuulun siinä mielessä onnekkaisiin, että saan omatkin kynnet pidettyä pitkinä. Toki se vaatii hommaa, eli jos laiminlyön kynsien hoitamisen, ne eivät tosiaan pysy nätteinä kovin kauan. Tämän olen saattanut pari kertaa sanoa ääneenkin, kun joskus ihmiset luulevat, että pitkät ja vahvat kynnet vain ovat. No ei mulla ainakaan ;)

Varpaissa oman kynnen vaurioituminen sen sijaan ei pelottanut pätkääkään, koska varpaani ovat useimmiten suoraan sanottuna aika karun näköiset. Yleensäkin ihmisen jalka ei mun mielestä ole (kainalon ja polven ohella haha) mikään kovin kaunis kohta ;) Kuulin tutun kautta Helsingin keskustaan avatusta kauneushoitola Beauty Gallerysta, ja kun sain avajaistarjouksena – 20 % alennusta, varasin saman tien ajan varpaiden geelaukseen.

Mietin ensin jonkinlaista liukuvärjäystä, että kynnen kasvu ei näkyisi niin selkeästi. Kauneushoitolan omistaja kuitenkin selitti, että se ei varpaissa näytä välttämättä kovin kauniilta, koska varpaiden kokoero toisiinsa nähden on niin iso, ja pienimmät varpaat niin pienet, ettei sinne paljon värieroja mahdu. Ranskalainen manikyyri tai muu neutraali juttu ei ole yhtään mua, joten otin sitten tällaiset kirkkaat bling-oranssit :) Niihin käytettiin muistaakseni kolmea eri glitteriä, ja oranssin sävy on niin kirkas, että se oikein hohtaa auringossa. Tykkään ihan älyttömästi! Geelauksen ottamisesta on nyt 3,5 viikkoa aikaa, ja varpaat ovat edelleen edustuskunnossa. Toki läheltä katsottuna näkyy kynnen kasvuraja, mutta varpaiden kynnet kasvavat sen verran hitaasti, että uskon pärjääväni näillä vielä helposti pari viikkoa. Sitten otan varmaan vielä toisen setin, kunnes taas annan varpaiden olla syksyn ja talven luonnontilassaan ;)

Sormien kynsillä mulla on viimeaikaista löytöä, nimittäin Sensinityä. Olin alkukesästä apteekissa antibiootin hakureissulla, kun kassalla huomasin ständin mielettömän kirkkaita pieniä kynsilakkapulloja. Tämä mielettömän pigmenttinen oranssi on sävy 44 Limon ja se peittäisi jo yhdellä kerroksella! Lakan sanotaan tuoksuvan kuivuttuaan kukille, mutta isken siihen niin nopeasti kamalan hajuista pikakuivattajaa, että siitä en osaa sanoa. 7 ml:n pullo maksoi 3,5 euroa, joten tämä oli todellakin löytö! Ostan varmasti jonkin toisenkin värin, jos näitä sattuu eteen tulevaisuuden apteekkireissuilla :)

Pakko vielä vilauttaa kengät, joissa olen viettänyt koko lomani tähän mennessä :) Nämä muoviset kevyet lärpättimet ovat Thaimaasta ostetut Jelly Bunnyt, ja olen ihan rakastunut. Niin helpot, niin kivat, ja pakko vielä sanoa, että noissa persikanvärisissä on glitteriä, joka ei valitettavasti näy kuvissa ;) Harmi, että Jelly Bunnya saa vain Aasiasta.

Saatoin nauraa ääneen.

Loppukevennyksenä vielä valokuvausta bulldoggin kanssa =D Beni halusi näköjään myös tassunsa tähän varvas- ja kenkäpostaukseen :)

Olettekos te ottaneet geelausta varpaisiin? Pysyykö teillä jalat nättinä vuoden ympäri..?

Ps Tutustuin viimeinkin Bloglovin-sivustoon, joten jos tykkäätte lukea blogeja sitä kautta, blogini sivupalkissa on nyt linkki, jota kautta pääsee seuraamaan Miss Piggy`s Pearlsia :)

15 vastausta artikkeliin “Geelivarpaat ja kesän kivoimmat kengät

  1. Hei eikä miten ihanat Jelly Bunnyt! Tollaset munkin pitää saada, aivan perusteltu syy lähteä reissuun. Iiihanat! Ja kynnet ja Benatskuikkelin tassut ovat myös vallan valloittavat. :)

    Tykkää

  2. Vaude minkä väriset kynnet sekä varpaissa että käsissä! Ei mulle vaan tarjottu mitään glitterupeuksia kun kävin Tallinnassa viime kesänä laitattamassa varpaisiin geelilakat. Otin ne syyskuun alussa ja jouluna taisin napsia vikat lakanrippeet kynsienkärjistä :D Ne todellakin pysyvät.

    Tykkää

    1. Kiitti :) Mä pyysin aluksi ”timantteja”, mutta omistajan mukaan ne sattavat tuntua kengässä kävellessä/juostessa, enkä siksi halunnut niitä, koska tiesin, miten paljon lenkkeilyä tulee uuden pennun kanssa olemaan. Päädyttiin näihin megaglittereihin, ja oon kyllä tykännyt tosi paljon :) Ja kyllä, ihan varmasti pysyvät poistoon asti, ellei tosiaan anna vain kasvaa pois.

      Tykkää

  3. Mulle tulee noista Jelly-kengistä mieleen lapsuus, mitään muita ei kesäisin käytettykään! Just eilen katselin noita lakkoja yhden apteekkinettikaupan sivuilla ja kiinnostuin siitä, että ne tuoksuvat. :p Upea oranssi!

    Tykkää

    1. Vitsi, mulla ei tainnut olla tällaisia kenkiä lapsena… Siksi ehkä niin ihastuinkin :)Lakan oranssi sävy kyllä todella on upea :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s