Mä olen miettinyt viime aikoina paljon asioita liittyen avun pyytämiseen ja vastaanottamiseen. Meillä jokaikisellä on tullut ja tulee taatusti vastaan tilanteita, joissa perheen, ystävän tai jopa puolitutun ihmisen apu tulee tarpeeseen. Mä olen itse aina ollut ihan surkea pyytämään apua. En oikein tiedä, mistä se johtuu. Ehkäpä on tuntunut siltä, että pyytämällä apua myöntää, ettei itse selviä. Että kyllä nyt hyvänen aika aikuisen ihmisen on pärjättävä itse. Jopa oma-aloitteisesti tarjotun avun vastaanottaminen on ollut tosi vaikeaa. Aikaisemmin lähinnä vain ne ovat voineet auttaa, jotka ovat kielloistani huolimatta vain tulleet ja auttaneet muuttolaatikoiden pakkaamisessa tai käyneet kaupassa jos olen ollut kipeänä sängyn pohjalla.
 |
| Minä itte!! |
Olen parin viime vuoden aikana oppinut vastaanottamaan apua. Jos tarvitsen sitä, ja sitä minulle tarjotaan, osaan vastata kyllä kiitos (Go me). On ollut ihan uskomatonta huomata, että apua oikeasti saa! Kaikkein konkreettisin tilanne oli pari vuotta sitten uuteen asuntoon muuttaessani, kun mulla oli apua sekä pakkaamisessa, uuden asunnon siivoamisessa että itse muutossa. Se oli mahtavaa! :) Pyytää en oikein vieläkään osaa, mutta ehkäpä senkin taidon opin tässä vuosien varrella.
 |
| Äidin mies asensi uudet lamput :) |
Olen miettinyt paljon sitä, että voiko apua ylipäätään pyytää, jos kyse ei ole mistään vakavasta eli en ole sairaalassa tms ;) Jos kyse on vain siitä, että elämäni olisi helpompaa, jos saisin vaikkapa kyydin ystävän luo, jonne pääsy julkisilla vaatisi kolmen eri kulkuneuvon käyttöä. Voiko olettaa, että vastapuoli kieltäytyy, jos ei halua tai pysty auttamaan? Entä jos kyseinen henkilö on luonteeltaan niin kiltti, että tiedät hänen suostuvan oikeastaan aina, kun kysytään, tai jopa tarjoutuvan velvollisuudentunnosta auttamaan, vaikka ei olisi oikeasti aikaa tai mahdollisuuttakaan? Onko se ylipäätään avun tarvitsijan asia huolehtia siitä, että palveluksen tekijä kieltäytyy, jos ei halua/pysty auttamaan. Vai voiko ajatella niin, että kysyminen ei maksa mitään ja että aikuinen ihminen ottaa itse vastuun siitä, suostuuko auttamaan kaveria/perheenjäsentä pyydettäessä?
Mitäs sitten jos kysyjä on yksinkertaisesti laiska, ja hänellä on pokkaa pyytää sitäsuntätä ihan koko ajan. Onko silloin kysyjän vai kiltin palveluksen tekijän vika jos tälle tyypille laitetaan suunnilleen kengätkin jalkaan vain siksi, että hän hoksaa kysyä?
 |
| Nöf? |
Paljon kysymyksiä, eikä yhtä oikeaa vastausta. Olisi tosi kiva kuulla, mitä mieltä te olette. Mä olen jo solmussa näiden kysymysten pyörittelyn kanssa :)
Miss Piggy`s Pearls 
Riippuu tilanteesta ;D Oon ite just sellanen, et ihan mitä tahansa multa pyydetään, suostun aina vaikkei se olis aina fiksuinta mun kannalta! Jos oon vaikka superkiireinen tai kello on 00 yöllä… :P Mutta toisaalta mä tykkään siitä, että voin auttaa ja olla luotettava ystävä tai kaveri. :) Et periaatteessahan mä teen omat päätökseni ja otan niistä vastuun. Eihän mun olis pakko suostua… Mutta siitä kieltäytymisestä tulee niin paha mieli, siis mulle. :P Ja aina, kun pyydän apua, mietin myös tilannetta sen toisen ihmisen kannalta. :) Aina.
TykkääTykkää
Ymmärrän tosi hyvin mitä tarkoitat, auttamisesta tulee hyvä mieli myös auttajalle ja kieltäytymisestä puolestaan huono omatunto. Itse yritän kuitenkin ajatella, että jokaisen on pakko kuitenkin pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan, ettei riskeeraa sitä toisia auttaessaan. Välillä ei vaan pysty jeesaamaan, ja sen kanssa pitää osata elää :)
TykkääTykkää
Mun mielestä apua voi pyytää, aikuisen ihmisen pitää osata sanoa ei, vaikka sitten pienen valkoisen valheen kautta, jos muuten ei kehtaa päin näköä tokaista. :p Itse olin ennen pää kolmantena jalkana aina auttamassa, mutta sitten tuli se oma raja vastaan ja nykyään osaan jo kieltäytyäkin. Tosin mun apuahan ei tietyistä syistä ihan hirveästi pyydetä… Masentunut ihminen ei ehkä jaksa niin kuin muut, joten en ole kyselijöiden listalla ekana.Itse olen kieltämättä tosi huono pyytämään apua keneltäkään tutulta, tulee sellainen olo, että jää ”velkaa”. Mies on samanlainen ja harvoin pyydetään keltään mitään apuja, paitsi muuttoihin. Kiitos vaan niille, jotka ovat jo kaksi kertaa raahanneet meidän 2000 kirjaa pisteestä a pisteeseen b. :D
TykkääTykkää
Niinpä, monesti kysyjät ottavat sen huomioon, etteivät kuormita ensisijaisesti niitä, joilla on omatkin resurssit syystä tai toisesta vähissä. Mun on ollut pakko opetella sanomaan ei, kun on välillä tullut ihan hirveä määrä apupyyntöjä ammattiini liittyen. Ei se kieltäytyminen koskaan kivaa ole, mutta en enää joka kerta pode asiasta huonoa omaatuntoa. Jes ;)
TykkääTykkää
Nää on näitä ikuisuuskysymyksiä, joita itekin pyörittelee melkein päivittäin.. Mä oon kyllä sitä mieltä, että on siinä vastuuta molemmissa. Siis kysyjässä ja suostujassa. Aikuisen ihmisen pitäis pystyä sanomaan ei, jos siltä tuntuu. Mutta toisaalta aikuisen ihmisen pitäisi myös pystyä miettimään, onko se, mitä pyytää ihan kohtuutonta. Tai, että pyytääkö jotain vain siksi, että on itse laiska, moukka, tms. Vai tarvitseeko ihan oikeasti sitä apua. En tiiä, onko tää vaan mun päässä, mutta musta tuntuu, että me naiset voitais kyllä opetella paljon paremmin sekä pyytämään apua, että myöskin sanomaan ei. Se, että kasvatetaan ”kiltiksi tytöksi” ei todellakaan aina oo palvelus. Mä oon jo vähän tsempannut siinä, etten suostu ihan kaikkeen, mutta avun pyytäminen voisi olla sit seuraava projekti. Ja parastahan on se, että jonkun kanssa voi sekä auttaa, että saada apua itse! :-)
TykkääTykkää
”En tiiä, onko tää vaan mun päässä, mutta musta tuntuu, että me naiset voitais kyllä opetella paljon paremmin sekä pyytämään apua, että myöskin sanomaan ei. Se, että kasvatetaan ”kiltiksi tytöksi” ei todellakaan aina oo palvelus.”Kiitos KYLLÄ, olen aivan täysin samaa mieltä! Tietty terve itsekkyys on erittäin suotava piirre ihmisessä, kynnysmattona oleminen ei niinkään. Itse ainakin olisin tässä vuosien varrella ollut mielelläni vähemmän kiltti, mutta sitä piirrettä on tosi vaikea lähteä muuttamaan. Pikkuhiljaa :)Moukka haha, mä niin pystyn kuvittelemaan tilanteen ;DMä taidan nyt kallistua itsekin sille kannalle että sekä avun pyytäjällä että auttamiseen suostuvalla on molemmilla vastuu siitä mitä kysyy tai mihin suostuu :) I rest my case.
TykkääTykkää
Samoilla linjoilla Reetan kanssa: molemmilla on vastuuta.Olen itse ollut aina niin pirun itsenäinen, että avun pyytäminen on ollut vaikeaa. Itse olen opetellut siihen, että apua voi pyytää ja sitä voi myös saada. Toisaalta olen kohdannut myös sen, ettei liiaksi muiden varaan voi jättäytyä: minulla on itselläni vastuu siitä, etten ala hyväksikäyttää ihmisiä pyytämällä ja ottamalla apua vastaan kerta toisensa jälkeen antamatta toiselle mitään vastineeksi.Jälkimmäiseen liittyy se, että se jolta apua pyydetään, on vastuussa myöskin siten, että osaa asettaa omat rajansa: osaa kieltäytyä ja pistää stopin. Osaa huolehtia siitä, ettei tule hyväksikäytetyksi. Joskus avunantajana huomaa kiltteytensä vasta jälkikäteen eikä itse tilanteessa osaa aavistaa sitä, miltä hänestä jälkikäteen tuntuu ”palkkiotta jääminen”.Kyse onkin ehkä tietynlaisesta älykkyydestä ja sosiaalisista taidoista: kyvystä asettua myös toisen asemaan ja myös olla tietoinen itsestä. Ystävien kesken vastavuoroisuudesta pitkällä aikavälillä, mutta tuntemattomien kanssa vain halusta auttaa avuntarpeessa olevaa pyyteettömästi. Tai toisaalta itse tuntemattomalta apua pyytäessä rohjeta siihen ja kyetä turvautumaan toiseen eikä sinnitellä itsekseen vaikka henki menisi.Empatia… Empaattisuus voi saada auttamaan tuntematontakin, ja toisaalta tuntemattoman empatiaan joutuu luottamaan kun itse tarvitsee apua. Ystävillä/tutuilla mukana on muutakin ja silloin joutuu luovimaan sen kanssa, ettei hyväksikäyttöä tule…
TykkääTykkää
Kiteytit asian tosi hyvin: kyse on (sosiaalisesta) älykkyydestä ja sosiaalisista taidoista, tietynlaisesta pelisilmästä. Tiedän myös hyvin, mitä tarkoitat jälkikäteen ”palkkiotta” jäämisellä, olen ollut sellaisessa tilanteessa itse ihan hiljattain luu kädessä, ja ei kyllä tuntunut mukavalta. Autan itse toisia yleensä tosi mielelläni, mutta se tuntuu kurjalta, jos apua ei arvosteta, vaikka itse olisi nähnyt isonkin vaivan.Kylläpä ihmissuhteet ovat välillä hankalia, ei voi muuta sanoa! ;)
TykkääTykkää