Blogitapahtumat · Lush · Palajutut · Suihkutuotteet · Vartalotuotteet

Jos innostumiseen voisi kuolla eli Lushin joulutuotteet

Keskiviikkona oli ihan parasta! Lush oli nimittäin kutsunut bloggaajia tutustumaan joulutuotteisiinsa, ja myös mä pääsin mukaan. En ollut osannut odottaa, miten suuri määrä uusia tuotteita myymälässä olikaan! Oikeastaan olin etukäteen niin tohkeissani yhdestä ainoasta suihkugeelistä, että kaikki muu oli odottamatonta plussaa ;)

Ah ja voi sitä väriloistoa ja tuoksujen sekamelskaa! Lush on oikeasti kauppa, jonka haistaa jo kaukaa. Olen aina miettinyt, että miten myyjät voivat työskennellä niin vahvassa tuoksuympäristössä, mutta huomasin, että siihenhän tottui. Yleensä visiittini Lushilla ovat sellaista puolen tunnin luokkaa, ja nyt olimme liikkeellä puolitoista. Pystyin jopa helposti haistelemaan uusia tuoksuja ilman, että nenä olisi käynyt ylikierroksilla.

Uusia palasaippuoita, suihkugeelejä, kylpypalloja ja kosteuttavia tuotteita oli tosiaan niin paljon, että katseltavaa, hypisteltävää ja etenkin haisteltavaa riitti. Palasaippuoista (joita käytän vain suihkussa, en käsien pesussa) suosikkini olivat makea, kullanhohdolla kuorrutettu Snowcake ja värikäs, hedelmäinen Angel`s Delight.

Ihan itkettää, etten omista kylpyammetta. Katsokaa nyt näitä! Sydän sydän. Mä yritän olla tekemättä liian hehkutus-ihkutus-love-postausta ja rajoittaa hymiöiden käyttöä, mutta en vaan voi sille mitään, että muhun vetoaa kaikki söpö ja hyvälle tuoksuva.  Ei taida olla ihme, että Lush on yksi lempparikosmetiikkaliikkeistäni :) Katsokaa nyt näitäkin pingviinikavereita, siis liikuttavaa!

Ehdoton kohokohta kokoelmassa oli ehdottomasti Lushin supersuositun joulutuotteen, Snow Fairyn uusi tuleminen. Olen tässä loppuviikon aikana miettinyt monta kertaa, että kuinka paljon ihminen oikein voi innostua yhdestä suihkugeelistä? Siis ihan aikuisten oikeesti? Mä en muista, milloin olisin viimeksi ollut näin lapsekkaan innoissani ja onnellinen jostain tavarasta, enkä itse asiassa ylipäätään muutenkaan. Onneksi bloggaajien joukossa on muita samanmielisiä, joiden kanssa on voinut fiilistellä ja sekoilla rauhassa :)

Snow Fairyssä on makea karkkituoksu, se on pinkkiä ja siinä on glitteriä. Se on parhaan tuoksuinen vartalotuoksu, jota olen koskaan haistanut. Näin vaatimattomasti ;) Niin kuin totesin jo Godmother-palasaippuasta (jossa on tämä sama tuoksu) tekemässäni postauksessa, en yleensä edes pidä makeista tuoksuista suihkutuotteissa, vaan pikemminkin raikkaista ja hedelmäisistä. SF:ssä on kuitenkin jotain vastustamatonta, ja se vetää mua puoleensa kuin seireeni merimiestä. Tänä vuonna suihkugeelin lisäksi sarjassa ilmestyi kiinteä, hilettä sisältävä hierontapala, joka sisältää erilaisia kosteuttavia öljyjä sekä taikasauvan muodossa oleva kylpy”pallo”. Lushin henkilökunta demonstroi, miten taikasauvaa heilauttamalla saa aikaan pinkin vaahtokylvyn. Ja mikä parasta, sauvasta riittää moneen kylpyhetkeen.

Saimme mukaan goodie bagit, jotka sisälsivät uutuustuotteita. Kyseessä oli secret santa, eli jokaisessa pussukassa oli tuoreputsari kasvoille, suihkugeeli ja palasaippua, mutta pussit olivat erilaisia. Minulle osui pussukka, jossa oli Buche de Noel -tuoreputsari, SF-suihkugeeli ja Orange Jelly -palasaippua.

Itse ostin lisäksi SF-voidepalan (kuolen!) ja Santa`s Lip Scrubin, joka tuoksuu (ja oletettavasti myös maistuu, koska sen voi nuolaista huulilta massuunsa) colalta. Katsokaa tarkasti, pinnalla on pieniä sydämiäkin! Lisäksi ostin tietenkin lisää SF-suihkugeeliä sekä Angel`s Delight -palasaippuaa.

Siis lumikeiju sopii sisustuselementiksikin ;) Arvatkaa, montako kertaa olen tässä kahden päivän sisällä nuuhkinut tuoksua?

Testailen uusia tuotteita pikimmiten ja raportoin tänne. Ja menkää nyt hyvät ihmiset hakemaan sitä Snow Fairya, ihan oikeasti, se on niin parasta ikinä! :)

8 vastausta artikkeliin “Jos innostumiseen voisi kuolla eli Lushin joulutuotteet

  1. Ah ja voi,harmittaa vieläkin niin paljon etten päässyt tulemaan kun olin kipeänä! :(Olisi ollut kiva nähdä kaikkia!–Ja päästä hipelöimään uutuuksia. Onneksi tilasin jo SF:ää-taidan kyllä joutua tilaamaan lisää. Kerro sitten kun olet testaillut tuota Buche de Noelia,se kiinnostaa kovasti!

    Tykkää

    1. Voih :P Mä luulin, että sulla oli duunia. Onneksi tuleva paketti varmasti piristää vähän :) Ja kerron ilman muuta kokemukset kun olen päässyt Buchea testaamaan!

      Tykkää

  2. En huomannut noita sydämiä tuossa huultenkuorinnassa yhtään! :D Oisin laittanut ton kans tilaukseen, mutta tulee niin harvoin käytettyä mun Bubblegum-kuorintaakin (namua!), että…Lush on kyllä IHANA.

    Tykkää

    1. En mäkään huomannut sydämiä ennen kuin kotona. Melko ihQa :D Mä yritän terästäytyä huulten (ja kropan!) kuorimisessa, miten se onkin niin vaikeaa! Niin on <3

      Tykkää

  3. Haluun heti kuulla lisää puska joulusta! Oon ihan into piukeena näistä tuorehommista nyt, haluun kokeilla niitä kaikkia. Kävin tuoksuttelemassa myös suklaanaamiota ja siis niin ihana tuoksu! Josset saa sitä karkkipäivää, sen voi onneks korvata näillä Lushin herkuilla! :)

    Tykkää

Jätä kommentti