Öljyt · Dr. Hauschka · Kosteusvoiteet · Luonnonkosmetiikka · L`Atelier des Délices · Suihkutuotteet · Vartalotuotteet

Ihania luonnonkosmetiikkaostoksia

Tein keskiviikkona Partioaitan lisäksi vielä toisenkin täsmäiskun, nimittäin Ruohonjuureen. Aleista ei ollut tietoakaan, mutta mukaan tarttui silti pari kivaa juttua.

Olen huomannut, että kallistun koko ajan enemmän ja enemmän luonnonkosmetiikan suuntaan. Välillä tuntuu hassulta ajatella, että oikeasti pesen tukkani luonnonkosmetiikan shampoopalalla ja lätkin naamaani epämääräisen ruskeaa, epäilyttävän hajuista Hauschkan puhdistusvoidetta. Enpä olisi pari vuotta sitten uskonut :) Kun mietin, mistä muutos johtuu, keksin, että se johtuu L´Atelier des Délicesin tuotteista! Ne ovat karkkituoksuineen ja nätteine purkkeineen niin ihania, että ovat kaikkea muuta, kuin käsitykseni luonnoskosmetiikasta joskus oli. Atelieriin ihastuttuani on ollut helppoa ja luontevaa siirtyä muihin, vähän vähemmän luksukselta tuntuviin merkkeihin.   

Vihdoin sain ensimmäisen Born to Bion suihkugeelini :) Merkin tuotteista olen haaveillut jo jonkin aikaa. Olen muutenkin friikahtanut suihkutuotteisiin ihan huolella ja joudun estämään itseäni ostamasta niitä lisää :) Aiempi fiksaationi oli käsivoiteet, nyt on ollut vähän hiljaisempaa sillä saralla haha. Mietinkin, että seuraavan suihkusaippuan saan ostaa vasta kun yksi vanha loppuu. Onneksi mulla on kaksikin suihkusaippuaa loppusuoralla ;)

Tämä ihanuus on Monoi Coco, eli siis monoi-öljyltä ja kookokselta tuoksuva kaveri. Monoin tuoksu toi mieleeni ihan nuoruusaikoina käyttämäni Yves Rocherin öljyn, jota taisin lotrata jalkoihini. Ihanan nostalgista! Ainoa miinus Monoi Cocossa onkin mielestäni se, että kookos ei tuoksu tarpeeksi. Rakastan kookoksen tuoksua ja se saisi olla tosi voimakas :) Mutta ihana tuote tämä on silti. Hinta oli Ruohonjuuressa 7,70 €.

Toinen ostokseni oli Dr. Hauschkan (siis kuinka vaikeaa voi tämän nimen oikeinkirjoitus olla!!) kasvotuotteiden matkapakkaus, joka maksoi 19 €. Olen halunnut tutustua merkin tuotteisiin, ja matkapakkauksen nähtyäni ajattelin, että tämähän on loistava tapa! Lisäksi mulla on yövoide ihan loppu, ja voin kokeilla matkapakkauksen voiteita kunnes ehdin saada käsiini Academien tehokosteusvoiteen. Olin jo tilaamassa voidetta netistä, mutta käväisin Academien nettisivuilla, jossa kerrottiin, että tuotteita ei myydä netissä. Riski feikkituotteen saamiseen olisi siis netistä tilatessa suuri, joten päätin, että metsästän voiteen ihan kauneushoitolasta.

Pakkauksessa on pienet tuubit kolmea kosteusvoidetta, eli Kosteusvoide, Kasvovoide Quitte ja Ruusuvoide. Hauschkan periaatteisiin kuuluu, että iholle ei laiteta lainkaan yövoidetta. En osaisi ainakaan tältä istumalta lopettaa yövoiteen käyttöä, joten ajattelin, että yhtä paha Herra H:n mielestä varmaan on, laitanko kasvoille hänen vai jonkin muun merkin voidetta. Olen siis kokeillut näistä jokaista yöksi. Kosteusvoide oli todella ohutta, Ruusuvoide todella tuhtia ja Quitte jotain siltä väliltä. Quitte tuntui ihoni tämän hetkiselle tilanteelle sopivimmalta.

Puhdistustuotteista pakkauksessa oli Puhdistusemulsio, Puhdistusvoide ja Kasvovesi. Nämä säästän varmaankin jotain matkaa varten ja Puhdistusvoidetta mulla on ihan normaalikokoinen tuubikin. Tai ehkäpä mä uteliaana kokeilen näitäkin kerran-pari :)

Kolmas Ruohonjuuri-ostokseni oli Frantsilan Kesänrauha Sitronella-sumute. Tämä on luonnollinen versio Offista eli hyttyskarkoitin :) Mä vihaan hyttysiä, mutta niin vihaan myös Offien kamalaa hajua. Sitronella sen sijaan tuoksuu sitruunalta eli varsin hyvältä. Se pääsi juhannusaattona ensi testiinsä, ja yhtäkään hyttysenpistosta en saanut! Suihke sisältää alkoholia, enkä halunnut ihooni valkoisia läiskiä alkoholin ja auringon yhteisvaikutuksesta. Niinpä suihkin tätä sortseihin, paitaan ja hiuksiini. Poikakaveri huitoi viereissäni koko ajan hyttysiä ja paarmoja kauemmas, mutta mä sain olla ihan rauhassa! Vaikuttaa siis aivan loistotuotteelta. Hintaa oli 8 €.

Atelierin Firming Body Evening Elixirin olen ostanut jo vähän aikaa sitten. Kyseessä on aivan ihana vartaloöljy, joka tuoksuu kahvipavuille :) Ajattelin ensin, että tuoksu on varmaan tosi tunkkainen, mutta vielä mitä, se on tosi ihana ja aito. Öljy imeytyy älyttömän nopeasti ihoon ja kosteuttaa tosi hyvin. Öljy sisältää ihoa kiinteyttäviä ja nestettä poistavia aktiiviaineita, kuten kahviöljyä, kofeiinia, argania ja seesaminsiementä. Mä suhtaudun yleisesti aika skeptisesti kaikenlaisiin kiinteyttäviin tuotteisiin, mutta tämä mene täysin kosteustuotteesta, ja mahdollinen kiinteyttävä vaikutus on bonusta :) En muista tarkkaa hintaa, mutta sen muistan, että yllätyin tuotteen hintavuudesta. Yli 50 € tämä oli ainakin. Tosin öljy on mielettömän riittoisaa, joten uskon purkin kestävän ikuisuuden.

Oletteko te Hauschkaa käyttävät luopuneet yövoiteen käytöstä? Mä en millään haluaisi :)

14 thoughts on “Ihania luonnonkosmetiikkaostoksia

  1. Se on jännä miten fiksaatio eri tuotteisiin vaihtelee kausittain. Mullakin oli käsivoidekausi, sitten vartalovoidekausi, suihkugeelikausi jnejne. Viimeisimmät ovat olleen markettishampoo -ja hoitoainekausi. Ostin varmaan kolme litraa shampoota niissä kamalissa jättipöniköissä, jotka ei lopu koskaan :DLopetin Hauschka-hurahtamiseni alussa yövoiteen käyttämisen, koska käytin Ihokuurin. Jaksoin tätä jonkin aikaa, mutta sitten aloin käyttää Hauschkan Ihoöljyä öisin. Suosittelen Melissa-päivävoidetta Hauschkalta, se on aivan ihana tuote!

    Tykkää

    1. Hahhaaa! Mulla taas on ollut huulirasva-, käsivoide- ja suihkusaippuakaudet ja nyt suihkusaippuakauden lisänä palakausi :DKiitos vinkistä! Huomasinkin jostain nettikaupasta tuotteita selatessani, että Melissa taitaisi sopia mulle tosi hyvin. Mitä öljyä käytät öisin, eikö niitäkin ole useampi?

      Tykkää

    2. Nojoo, mullakin on ollut varmaan kaikki mahdolliset kaudet. :D Ja meikkienhamstraus-kausi on 365 päivää vuodessa.Tarkka nimi tuolle öljylle, jota käytän on Kasvoöljy. Muistin nimen hiukan väärin ;) Mutta siis tiedän vain tuon yhden kasvoille käytettävän öljyn Hauschkalta.

      Tykkää

    3. Joo, näköjään muut H:n öljyt ovat vartalolle tarkoitettuja. Kokeilen ehdottomasti Ihoöljyä, kun nykyinen öljyni (joskus hamassa tulevaisuudessa) loppuu :)

      Tykkää

    1. Eikö olekin! Mun pitää tosiaan tsempata, etten osta myös sitrus- ja lakritsisuihkugeelejä ;) Tämä Monoi Coco on todellinen kesän tuoksu ja siksi valitsin ensimmäisenä sen :)

      Tykkää

  2. Hauschka on kyllä parasta mitä mun iholle on tapahtunut :) Vetäisin Päivin tapaan ihokuurin, jonka aikana en yövoidetta käyttänyt. Nykyään käytän öisin Bioeffectin seerumia kylläkin, mutta ihokuurin aikana koin aikamoisen ahaa-elämyksen; vähemmän on enemmän. Ennen vetelin iholle yöksi hyvinkin viisi tuotetta ihan kevyesti ;)

    Tykkää

    1. Viisi tuotetta, hui :D Mä laitan sy-voiteen, öljyn ja yövoiteen. Yövoiteesta voisin luopua jos saisin pitää öljyn ;) On vaan vähän sulateltavaa, kun lähes kaikilla muilla merkeillä nimenomaan yövoiteen käyttäminen on tosi tärkeää. Mulla on vähän sellainen ”ketä uskoa” -fiilis tällä hetkellä…

      Tykkää

  3. Mä kokkailin tuollaisen tuoksusuihkeen koirille punkkikarkotteeksi. Sitronellan sijaan valkkasin eukalyptusta, koska sen tuoksu miellyttää mua enemmän ja tehon pitäisi olla ihan sama. Keitin vettä ja blandasin valmiin seoksen suihkupulloon. Ennen heinikkokeikkaa ruiskin turkit läpi ja avot: mustit tuoksuu eukalyptukselta ja punkit ei ota kiinni. Hyttyskarkotteena en ole kokeillut, ehkä pitäisi? :)

    Tykkää

    1. Vau, varsinaista Niksipirkka-ainesta! :D Kokeile ihmeessä hyttyskarkotteena, voisin kuvitella, että toimii. Mä taas voisin kokeilla Sitronellaa meidän mustille :) Minkä rotuisia sun koirat ovat?

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s