Lifestyle

Mitä mulle oikeasti kuuluu

Mä taidan olla vähän sellainen tyyppi, jonka ulkokuori ei ihan pienestä rakoile. Aiemmin elämässä mulla on ollut todella pahoja ongelmia terveyden kanssa, ja tällöin kuulin toistuvasti, miten sitä ei ikinä uskoisi päällepäin. Mietin mielessäni, että mun olo on jo tarpeeksi surkea, että sen vielä täytyisi näkyä naamastakin.


Olen edelleen taipuvainen pitämään ulkonäköni, eli ns. kulisseja kunnossa, vaikka olis kuin helkkarin rankkaa. Viime syksynä en kuitenkaan enää pystynyt siihen, siis siinä mittakaavassa kuin yleensä. Muistan, kun olin kampaajalla neljä päivää ennen muuttoa ja istahdin penkkiin niin, että mulla oli kasvoilla vain meikkipuuteria. Peilin edessä sudin äkkiä huuliin kirkasta huulipunaa, mikä muuten on vinkvink paras hämäyskikka, että mukamas olisit panostanut meikkiin enemmänkin. Avauduin siinä Tiinalle, miten vetelen aika lailla viimeisiäni, että edes kynsistä en ole pitänyt huolta ja näytin sormiani, joissa repaleisissa kynsissä oli enää pienet laatat lakkaa jäljellä. Tiina sanoi, että oli kiinnittänyt asiaan huomiota. ”Säkin oot siis vaan ihminen”, totesi Tiina :D

Oon monesti miettinyt, että kun mun läheiset kysyvät, että miten mä voin ja jaksan, niin kannattaisi vaan katsoa mun kynsiä. Ne paljastavat, milloin väsymys ja stressitila alkavat käydä liian suuriksi. Mitä näkyvämpi sävy, sitä parempi tilanne. Räiskyvää korallilakkausta tai tummaa violettia ei nähkääs voi laiminlyödä. Väsyneenä laitan vaaleaa ja huomaamatonta lakkaa, jonka kulumisen kanssa pärjää pidempään. Tilanne on todella hc, jos mulla ei ole lakkaa lainkaan. Vaikka kirjoitan tätä pilke silmäkulmassa, mua itse asiassa vähän pelottaa kirjoittaa tämä asia muiden nähtäväksi. Jos vaikka joskus oikeasti paljastun.


Mikä mulla on meininki nyt? Vaihdoin vuodeksi työpaikkaa ja eilen alkoi kolmas viikko uudessa paikassa. Uusi paikka ja ihmiset, vieraat työtehtävät, älyttömän paljon opeteltavaa, muutama takaisku sekä pidempi työmatka ovat vieneet aivan kaikki mehut, mitä vaan irti lähtee. Mä ajan töihin nyt autolla ja varmasti sekin väsyttää, kun hyppää auton rattiin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Ensimmäisen työviikon jälkeen mä olin niin loppu, etten jaksanut edes puhua. Istuin sohvalla, ja vaikka tv oli auki, niin taisin tuijottaa vain seinää.

Viime viikolla yhden työpäivän jälkeen mun pikkusisko ja kaverinsa tulivat käymään. Olin normaaliin tapaan tullut tuhatta ja sataa töistä kotiin ja lähtenyt suorilta edes vaatteita vaihtamatta koirien kanssa lenkille. Kun kuuden maissa tultiin koirien kanssa sisään, tytöt tulivat samalla ovenavauksella. Hoipertelin siinä hetken kahvia keitellen ja kun rojahdin sohvalle sisko kysyi varovasti, että onko ihan normaalia olla noin väsynyt? Vastasin, että en kyllä tiedä. Kello oli soinut 5.30 ja klo 18 jälkeen ehdin ensimmäisen kerran hengittää. Mä olen sellainen, että teen kaiken täysillä. Tsemppaan, keskityn, kirjoitan, kuuntelen, mitä vain, mutta täysillä. Sen takia olen päivän päätteeksi niin väsynyt, kun en osaa löysätä missään vaiheessa keskellä päivää.


Ensimmäisen työviikon jälkeisenä viikonloppuna en ehtinyt palautua yhtään. Thank god, nyt toisen viikonlopun jälkeen tuntuu, että ehdin jo paremmin. Painajaisiakaan kuolleista ihmisistä tai eläimistä en enää näe joka yö, enkä heräile tunnin välein. Aivot on koetuksella ja väsyttää hulluna, mutta pakko on uskoa, että tää tästä helpottaa. Fionallekin tuli ensimmäiset juoksut ja kyllä oon ollut entisenä vain uroskoirien omistajana huuli pyöreänä! Mutta ihan hyvin me lopulta selvittiin, molemmat, vaikka aikamoista siivoamista täällä on viime viikot ollut.


Parin viikon päästä on vuotuiset pippalot eli koirien syntymäpäiväjuhlat! Sitten mä pian pääsenkin Tanskaan kummitytön rippijuhliin. On kyllä erittäin odotettu breikki ja Tanska on aina niin ihana <3

Mikä paljastaa, jos sulla stressitila menee yli? Kertooko kynnet asiasta jollain muullakin? Mistä tietää, milloin väsymys menee överiksi?

5 thoughts on “Mitä mulle oikeasti kuuluu

  1. Mä vaan nukun. Jos siis stressi menee yli. Reagoin siihen vaan menemällä peiton alle Väinön kanssa ja koisaan vaikka koko päivän. Mullahan on kans viimeiset 12kk mennyt enempi tai vähempi oman terveyden kanssa taistellessa, ja kohta olis paluu töihin ja se kyllä jännittää et miten selviän.
    Meille tulee myös naiskoira ekaa kertaa mun elämässä ja katsotaan miten erilaista se on! Ja sen nimeksi tulee muuten myös Fiona – tajusin vasta nimen päättämisen jälkeen että jollain muullakin oli sama nimi ja sun koiraltahan se löytyy :D

    Tykkää

  2. Mulla huomaa siitä, etten saa töiden jälkeen mitään tehtyä. Makaan vaan sohvalla ja mulla oikeestaan se näkyy siinä, että kotityöt alkaa jäädä, harrastukset alkaa jäädä jne. Silloin on paha tilanne, jos en jaksa lähteä tallille. Siitä tietää, että nyt aletaan olla jo äärirajalla. Tänä keväänä (mikä on ollut vähän turhan rankka) olenkin pitänyt aika tiukasti kiinni siitä, että edes tallille tulee lähdettyä, vaikka muut harrastukset (eli blogi) on hieman kärsinyt. Toivottavasti sullakin tilanne helpottaa ja siis oikeesti kannattaa varata aikaa ihan vaan köllöttelyyn ja itsekseen olemiseen! uusien asioiden oppiminen on ihan älyttömän väsyttävää! Ja hei, paremminhan ne asiat sisäistää kun nukkuu tarpeeksi! Tsemppiä hirmuisesti, kunhan uusi työ tulee tutuksi niin siitä se sitten helpottuu, mutta aikansa se ottaa! :)

    Tykkää

  3. Tsemppiä tsemppiä ja muista antaa itelles lupa vaan olla. Sä selviit kyllä kun hellität jostain päästä.
    Kynnet on itellä kans hyvä mittari. Sen lisäksi että lakkaan niitä nykyään hyvin satunnaisesti niin tällä hetkellä ne on ERI PITUISET!! Osalla mittaa reilusti ja osa sitten ihan nysänä. Pitäis lyhentää kaikki, mutta taas eilen illalla nukahdin sohvalle istualteen ennen yheksää. Onneks itellä osa monista kuormittavista tekijöistä on helpottanut (ainakin toistaiseksi), mutta aika juoksua tää arki kuitenkin on. Viisaudenhampaan poisto oli viime viikolla ja meni onneks tosi hyvin ja ilman kipuja.
    Mut kesää kohti ja kivoja asioita odottaen itse kukin :)

    Tykkää

  4. Tsemppiä kovasti! Mulla stressi näkyy kovana väsymyksenä. En niinku jaksa töiden jälkeen enää mitään tehdä paitsi pakon edessä. Olen myös tosi usein ärtynyt ja en jaksa puhua mitään tai tehdä mitään harrastuksia. Suoraan sänkyyn menen heti, kun pystyn.

    Tykkää

  5. Hmmmm….. aloin miettiä milloin stressi menee yli. Ja tajusin etten enää muista millaista on elämä ilman stressiä. Tätä on nyt jatkunut yli neljä vuotta! Työt (ainakin minun työni) pitäisi lopettaa heti, ne imee ihmisen kuiviin. Pitäisi tehdä sitä mihin on palava halu, into ja motivaatio. Mutta eihän täällä ”maalla” semmoisella taiteilulla elä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s