Mulla on ollut henkisesti tosi hengästyttävä kevät. Isoja asioita, epävarmuutta, monia eri teitä, joille voi lähteä. Tai olla lähtemättä. Mulla on sellainen olo, että olisi NIIN siistiä päästä oikein kunnolla raivoavautumaan kaikesta tänne blogiin. Kirjoittaminen helpottaisi.

Tässä on vaan yksi ongelma. Mua ei oikeasti haittaisi avautua blogin lukijoille tai määrittämättömälle lukijajoukolle. Mutta mun blogia lukevat mun työkaverit. Ja joskus mun ÄITI! Ongelma tulisi siitä, että ihmiset, jotka mut tuntevat, lukisivat mun angstit. Tajuaakohan kukaan, mitä tarkoitan? Vähän sama, kun vaikka työympäristössä ei ole vaikeaa puhua vieraampien ihmisten edessä, mutta siskon häissä kun sanoin pari hassua sanaa, niin meinasin pyörtyä :D

Oon leikitellyt viime päivinä ajatuksella, että perustaisin anonyymin blogin, ja siellä saisi tuulettaa ajatuksiaan oikein urakalla. Olisi NIIN siistiä kirjoittaa asioista ilman, että tarvitsee miettiä, että kerronko liikaa tai loukkaantuuko joku. Mutta toisaalta, kiinnostaako ketään nykypäivänä lukea ihmisestä, joka jää niin etäiseksi, jos ei edes kasvojaan voi näyttää. Ja enhän mä voisi edes kertoa siitä blogista kenellekään :’D

Oon myös miettinyt sitä, että mitä mieltä te olette blogeista, joissa on random postauksia aiheesta x tai y, mutta aina kuvina selfieitä? Mä seuraan muutamaa tällaista blogia ja oon miettinyt, että ärsyttääkö porukkaa jos kirjoittaa yleisiä mietteitään ja sitten kuvituksena on selfie, jossa ei varsinaisesti ole mitään yhteyttä tekstiin. Musta se on vähän hassua, mutta toisaalta nämä lukemani blogit ovat tosi suosittuja. Mäpä kokeilen tähän, miltä se näyttää.

Tämmöistä ajatuksenvirtaa tällä kertaa :D