Öljyt · Ihon hoito · Kasvovedet · Kiehl`s · Kosteusvoiteet · Testiryhmä

Kiehl`s Ultra Facial -sarja ja vähän muutakin

Ostin Kiehl`sin Ultra Facial Tonerin jo muutama kuukausi sitten Viilankantolupa-blogin kehujen innoittamana. Mun on pitänyt kirjoittaa siitä jo pariin otteeseen, mutta olen soutanut ja huovannut mielipiteeni kanssa niin, että halusin vakiinnuttaa sen ennen postauksen tekemistä. Ultra Facial -sarjasta olen nyt testannut myös Cleanseria ja Moisturizeria, joten kirjoitan niistä kaikista samalla.

Tonerin kanssa mulle kävi Petran kirjoituksen jälkeen klassisesti, odotukseni olivat epärealistiset ja petyin. Tuote tuntui alusta asti hyvältä, mutta ihostani ei tullut vauvanpeppumaisen pehmeää tai näppylätöntä. Tietenkään :) Mulle on käynyt monesti ennenkin samalla tavalla; kun odotukset ovat liian katossa, ei oikein voi kuin pettyä. Paitsi jos muuttaa odotuksensa samalle tasolle realiteettien kanssa. Tein niin, ja jatkoin UFT:n käyttöä. Olen nyt käyttänyt purkin jo yli puolilleen, ja voisin hyvin ostaa uuden tämän loputtua. UFT poistaa meikin ja lian jäämät ja kosteuttaa tehokkaasti.

Normaalisti kaadan kasvovettä vanuun, ja käyn kasvot sitten läpi, mutta UFT:tä olen kaatanut kämmenelle, hieronut kämmeniä yhteen ja kasvoveden sitten kasvoille. Lopuksi olen poistanut ylimääräiset vanulla. Tämä tapa on toiminut itselläni parhaiten ja kasvot jäävät tosi kosteutetun tuntuisiksi.

Moisturizerin ostin parisen viikkoa sitten. Tarkoitus oli vain katsella (yllätys yllätys), mutta kun kerran olin tykästynyt Toneriin, Moisturizer tuntui luontevalta seuraajalta, ja matkakoon ostaessani ajattelin, että homma ei voi mennä pahasti vikaan. Eikä muuten mennyt! Ihastuin UFM:iin heti ensikäytöllä. Se on iholleni juuri sopivan ohutta, mutta kuitenkin kosteuttavaa. Paksumpi Cream olisi varmasti ollut ainakin näin kesällä liian tuhtia. Imeytyy nopeasti, tuntuu miellyttävältä. Jos miinuksia pitää keksimällä keksiä, niin tuoksua voisi olla aavistus. Nyt sitä ei ole käytännössä lainkaan.

Cleanser vasemmalla ja Moisturizer oikealla

Cleanseristä sain näytteen viime Kiehl`s-visiitillä, kun olin kaverin seurana (kuka uskoo?). Korkkasin pussin innoissani, mutta tästä en kyllä valitettavasti keksi mitää hyvää sanottavaa. Eräs kaverini kertoi hiljattain ystävänsä käyttävän käsisaippuaa kasvojensa pesuun. Tämä tuntuu samalta, uskoisin. Ihan kuin nestesaippuaa hieroisi kasvoihinsa, eikä tällä mielestäni edes tullut puhdasta. Ainakin kasvovesipumpuliin jäi paljon enemmän tavaraa kuin L´Atelier des Délicesin putsarilla pestessä.

Samaisella makutuomarointikeikalla sain näytteen Line-Reducing Eye-Brightening Concentratesta. Kuten muidenkin silmänympärysvoiteiden kohdalla, en osaa sanoa tämänkään vaikutuksista yhtään mitään. Koostumus oli kuitenkin todella jännä ja miellyttävä. Tämä silmänympärysvoide ei todellakaan jätä ihoa tahmaiseksi ja sopii loistavasti meikin alle. Voide nimittäin on lähes primerimaista, eli jättää iholle kevyen, sileän mattapinnan. Oikein kiva tuote, voisin ostaa tämän normaalikokoisena.

Viimeisimpänä testissä oli Midnight Recovery Concentrate, joka on yöksi iholle laitettava öljy ja yksi Kiehl`sin myydyimpiä tuotteita. Pari-kolme tippaa öljyä taputellaan kevyesti kasvoille illalla. Imeytyminen on öljyksi todella nopeaa, oikein näki ja tunsi, miten iho imaisi tiivisteen itseensä. Nämä ovat aina hyviä muistutuksia, että myös meidän epäpuhdasihoisten täytyy muistaa ihon riittävä kosteutus! Muuten saa helposti lisää vahinkoa aikaan, kun iho alkaa vain tuottaa enemmän ja enemmän talia kosteusvajetta tasapainottaakseen. Olen käyttänyt tätä isoa näytepulloa jo usean viikon, ja pullo on vasta puolessavälissä. Riittoisaa kamaa siis toisinsanoen. Tykkään oikein paljon!

Mitenkäs siellä, ovatko nämä tuotteet tuttuja? Mitkä ovat suosikkituotteenne Kiehl`siltä?

Ps Kokeilen ekan kerran ajastettua postaamista. Joten kun Kiehl`s-postaus pärähtää blogiin, meikä makaa levynä biitsillä :)

15 vastausta artikkeliin “Kiehl`s Ultra Facial -sarja ja vähän muutakin

  1. Itse pidän myös tuosta Moisturizerista, tosi hyvä perusvoide kasvoille. Pari purkkia olen käyttänyt. Tulikin mieleen, että voisi taas joku kerta ostaa putelin jemmaan, kun saisi ensin käytettyä edellisiä pois.

    Tykkää

    1. Moisturizer yllätti myös mut tosi positiivisesti! Odotin sen olevan ”ihan jees”, mutta se olikin aivan loistava :) Ja tykkään myös kovasti, että Kiehl`sillä on hyvä valikoima näitä matkakokoja, paljon matkustavana nostan peukun pystyyn :)

      Tykkää

  2. Meitsi onkin vähän Kiehl’s-fani, samoin kuin ukkoni, joka käy siellä ostoksilla ihan yksinkin (en oo ihan varma, onko normaalia olla ylpee tällaisesta asiasta). Oon sata kertaa pyöritellyt tota mystistä yöpulloa kädessäni ja käyttänyt pari testeriäkin (oon vaan saanut sellaisia minitestereitä, murr…). Haluisin sen ihan hirveesti, mutta oon pelännyt, jos se onkin ihan schaissea. Ehkä se sitten ei oo. Ootko käyttänyt sitä yöllä ihan yksistään, ilman kosteusvoidetta?

    Tykkää

    1. Ihana ukko!! Mä olen yrittänyt innostaa poikakaveria tuomalla hälle näytteitä, mutta tuloksetta ;)Yöjuttu ei todella ole schaissea, mä tykkään kovasti! Ja riittää ainakin mulle kesällä loistavasti yksinäänkin :) Etkö sä vakuuttunut testerin käyttämisen jälkeenkään?

      Tykkää

    2. Ne mun testerit oli niin minejä, ettei riittänyt kun yhteen kertaan kerrallaan ja siinä ei oikeen ehtinyt saada kuvaa, että onko hyvää vai nou. Mutta päätös on tehty, sinisen pullon hommaan heti kun mun ökypullot, eli HydraFacialin kotihoidot alkaa vedellä viimeisiään. :)

      Tykkää

  3. Tuo on niin totta, että ihoa pitää muistaa kosteuttaa, vaikka olisikin epäpuhdas iho! Lupaan kunnostautua tässä asiassa.Kokeilisin mielelläni Kiehl’siä, mutta ei ole vielä tullut tutustuttua missään paitsi toisten blogeissa.

    Tykkää

    1. Kyllä! Mä huomaan saavani kosmetiikkaliikkeissä usein suosituksia kaikista megakuorintasyväpuhdistushappojutuista, mutta kosmetologi on monesti sanonut, että esimerkiksi otsani röhelö johtuu nimenomaan pintakuivuudesta! Kuivuva, epäpuhdas iho, oh what joy ;)

      Tykkää

  4. Mullekin Kiehl’s on jäänyt jotenkin aika tuntemattomaksi, vaikka Petran innoittamana kasvovettä haluankin ehdottomasti päästä kokeilemaan :)Mä koen Kiehl’sin ihonhoidon itselleni vähän vaivalloiseksi – kun osa tuotteista on raaka-aineiltaan ihan loistavia, osa sitten taas ei. Pitkälti siksi olen siirtynyt ihan vaan sertifioituun ihonhoidossa, kun en jaksa aina jokaisen yksittäisen tuotteen inciä avata, ja sitten jos on sertifikaatti, niin tiedän automaattisesti ettei siellä ole mun ihoa tukkivia juttuja. Ja ihan periaattesta en maksa huonosta voidepohjasta, koska tiedän ettei valmistajankaan ole tarvinnut siitä juuri mitään maksaa. Periaatteen nainen! ;)

    Tykkää

    1. Sun pitäisi Juille pitää mulle joku inci-kurssi :) Mä en nimittäin niistä kauheasti ymmärrä, täytyy myöntää. Olisi kyllä kiva oppia itsekin tietämään, mistä maksaa!Uskon kyllä, että säkin tykkäisit UFT:sta, se on ihana :)

      Tykkää

  5. Pakko liittyä lukijaksi, kun esittelyssä mainittu My Little pony! Kosmetiikkaintoinen MLP-keräilijä ilmoittautuu ;)Kivanoloinen blogi sinulla!

    Tykkää

    1. Hei jee Maria, mahtavaa :D Ja kiitos!Mulla on muutama poni tatuoijatädillä mallina, mutta saan ne ensi viikolla takaisin kotiin, ja sitten voin vihdoin tehdä postauksen MLP-kokoelmastani :)

      Tykkää

  6. Mä kävin Kiehlsissä sellases ihoanalyysissä kaverin kaa, ja se myyjä anto 5 testeriä mukaan. Kävi vaan vähän hassusti, et kaikki tuotteet, mitä se esitteli siinä ja anto meijän kokeilla oli testereinä loppu. Oli varmaan moni muukin käynyt siellä ihoanalyysissä, kun kaikki testerit loppu… :P Mut sain tosta ulta facial moisturizerista testerin, ja ai että se oli kamalaa! Mulle tuli näppyjä kuin sieniä sateella!!! Se oli IHAN HIRVEETÄ!!! Kosteutti kyl muuten ihan mukavasti. Luin jostain, että glykolit tukkis helposti ihoa, ja niitä ainakin oli siinä runsain määrin… Taidan yrittää vältellä noit glykoleita jatkossa. :P

    Tykkää

    1. Hui, kuulostaa pelottavalta! Mulle ei ole kyllä ole onneksi tullut noita sieniä sateella ;)Suomessa saa niin harvoin testereitä, että Kiehl`sin maine ilahduttavana poikkeuksena on tainnut kiiriä… :)

      Tykkää

Jätä kommentti