Huulipunat · Korostustuotteet · MAC · Poskipunat · Rajauskynät

MACin Holiday collectionin helmiä

Vinkkasin pari päivää sitten, että olin käynyt meikkiostoksilla. Ostosreissuni suuntautui Stockalle MACin pisteeseen, jonne oli kuun ensimmäisenä päivänä saapunut syötävän ihania uutuuksia. Olin jo etukäteen kurkkinut MACin nettisivuilta uusia tulokkaita ja odotin torstaina koko päivän, että pääsen hypistelemään niitä :) Lähdin jopa töistä vähän aikaisemmin ja siirsin kahvitreffejä Neferin kanssa puolella tunnilla ehtiäkseni shoppailemaan. Make up junkie? :) Oli miten oli, näin ihanassa meikkilaukussa ostokseni olivat!

Kyseessä on Full Face Kit Divine Desire Quite coral, joka sisältää poskipunan, huulipunan ja -kiillon, kajalkynän sekä poskipunasiveltimen.

Pahoittelut hämäristä kuvista, värit eivät todellakaan pääse oikeuksiinsa. Mutta välillä on vain pakko saada joku juttu kuvattua, oli sitä luonnon valoa tai ei. Ja viime aikoina sitä ei todellakaan usein ole :( Kitin lisäksi ostin korostuspuuterin. Taas. Tai siis ostin keväällä MACiltä mineraalikorostuspuuterin, jota käytin innoissani kevään ja kesän. Nyt syksyn tultua se on tuntunut vähän liian hohtavalta, ja jotenkin ei ole tuntunut sopivan. Olen nyt sitten käyttänyt MACin sellaista voidemaista hohdetuotetta, jossa on enää pieni rengas jäljellä reunojen ympärillä. Joten ostin tämän uuden korostuspuuterin siis LOPPUUN KULUNEEN tilalle ;) Kyseessä on Extra dimension skinfinishin sävy Whisper of gilt. Minua neuvottiin levittämään sitä meikkisienellä, mitä en olisi ikinä tajunnut/osannut itse keksiä. Mutta toden totta, sienellä tuote levittyy tosi nätisti.

Mä voisin vaan tuijotella tätä puuteria, kun se on niin nätti!! :)

Tulin torstaina seiskan aikaan kotiin, ja sudin Salkkareiden mainostauolla uusia meikkejä naamaan vanhan päälle ;). Joten ehkä ei mikään optimikuva, mutta kyllä tästä vähän näkee, että uusi poskipuna, hohdepuuteri ja huulipuna ovat aika ihania. Myös ruskeaa rajauskynää laitoin, levittyi siististi ja tarkasti, ja niin uskomatonta kuin se onkin, niin en aiemmin omistanut tummanruskeaa kajalia.

Mä <3 MAC!

6 vastausta artikkeliin “MACin Holiday collectionin helmiä

  1. Hei ihanaa!! MACin meikit on vaan ihan parhaita :) Mitkä Päivi sun lempparituotteet on? Mä vannon Pro longwear -peitevoiteen, hohtopuutereiden, Prep and prime -huulten pohjustusvoiteen ja Cremesheen-huulipunien nimeen. Pari esimerkkiä antaakseni ;D

    Tykkää

  2. Tämän hetken luottotuotteitani ovat Matte Blush Harmony varjostuksiin ja Studio Sculpt Foundation. Sama peiteainesuosikki meillä näyttäis olevan myös. :) Suosikkituotteet vaihtelee paljon, mutta luomivärit Frost-koostumuksella ovat olleet nyt paljon käytössä. Näitä olis kymmeniä. :) Olen myös omassa blogissani esitellyt joitain suosikkituotteitani MACilta :) Ostatko sä yleensä joka kokoelmasta jotain, vai yritätkö pysytellä niistä kaukana? :D Mulla on sellanen pahe, että jokaisesta kokoelmasta pitäis saada aina jotakin, edes ihan pientä ;D Marilyn Monroe-kokoelmasta en tosin ostanut mitään, koska Temptalian Christine antoi melko jyrkän arvion sen kokoelman tuotteista.

    Tykkää

    1. Hih, mä yleensä tsekkaan uudet kokoelmat netistä ennakkoon, ja jos siellä on jotain pakko saada -osastoa, niin pinkaisen paikalle heti ilmestymispäivänä. Joka kokoelmasta en kuitenkaan ihan osta. Varsinkin, kun oikeasti en TARTTE yhtäkään tuotetta ;) Monesti on kyllä harmittanut, kun on löytänyt sesonkituotteesta uuden lempparin ja sitten ko. tuotetta ei enää saa mistään :(Uusimmasta kokoelmasta ostin huulipunan ja rajauskynän :) Seuraavaksi kyttään, kun Paint poteja tulee pro longwear -versioina. Me likey!! :) Luen blogeja vain viikonloppuisin, kun arkena en ehdi, mutta täytyy ehdottomasti käydä tsekkaamassa sun blogi ensi kerralla kun syvennyn blogimaailmaan :)

      Tykkää

Jätä kommentti