Meikkijuttuja · Ripset ja ripsarit

Viimeinen sana Revitalashista

Lupailin aiemmin kuvallista loppuraporttia Revitalash Advancedilla kyllästetyistä ripsistäni, ja tässä se nyt tulee.

Tässä kuva ripsistäni luonnon tilassa, ja kuten aiemmassa postauksessa sanoin, niin niitä ei edelleenkään juurikaan näy ilman ripsiväriä.

Ripsivärin (Helena Rubinsteinin Lash queen feline blacks) levittämisen jälkeen tulos näyttää tältä. Laitoin kasvoille ripsivärin lisäksi vain L`orealin BB-voidetta ja hieman peitevoidetta. Linerilla ja tummilla luomivärivarjostuksilla toki saa ripset näyttämään tuuheammilta, mutta sitten tältä postaukselta olisi lähtenyt idea :).

Edelleen voin sanoa, että ripsien pituudessa, kaarevuudessa ja tummuudessa on tapahtunut parannusta. Kevyellä ripsivärin levityksellä saan ripset, joihin voin olla tyytyväinen. Olen lähinnä miettinyt onko tapahtunut muutos hintansa (140 euroa per puteli) väärti, enkä valitettavasti edelleenkään osaa vastata varmasti. Missään nimessä en kadu, että Revitash-pullon ostin, mutta en myöskään voi vannoa, että tulen käyttämään sitä lopun ikääni tai edes lähivuodet.

Onko siellä ruudun toisella puolella mielipiteitä? Hitti vai huti? Niin ja Ps tältä siis näyttää Lorkun BB-voide kasvoilla, pienellä vaivalla tasaisempi ihonväri, mutta meikittömältä näyttävä lopputulos. Tosi jees :)

4 vastausta artikkeliin “Viimeinen sana Revitalashista

  1. Mä oon kans ahkerasti käyttäny tota revitalashii ja sama täällä – kasvua tapahtunut ja oon tosi tosi tyytyväinen kun ajattelen et oon käyttäny kuitenkin vasta aika vähän aikaa. Täytyy katsoa kauan toi puteli kestää ja pitäs verrata mitä ne ripsienpidennykset huoltoineen maksaa.. vaikka eihän tää lopputulos tietenkään oo yhtään sama asia kuin räpsyripset mutta huomattavasti paljon ihanampi kuin ripset ennen Revitaa! :)

    Tykkää

    1. Ai vitsi, säkin oot saanu hankittua tätä! Kauan oot jo käyttäny? Jos toi purkki kestää puoli vuotta, niin kuukauden hinnaksi tulee n. 23 euroa (huh, kuulostaapa paljolta!), kun taas pidennysten huolto on n. 50-70 euroa kuussa. Ja oot oikeessa, ei tää todellakaan sama asia oo, mutta esim. just jos pidennykset ärsyttää silmiä tai jos haluaa olla ”luomuna” ;) Ja pakko sanoa, että pidennykset saattaa olla aika karu näky just ennen huoltoa, kun ne harottaa sinne tänne.. :)

      Tykkää

  2. Joo pakkohan munkin oli se saada :) Ja oon käyttäny nyt varmaan jonku 2kk maksimissaan! Just viimeks tänä aamuna kun laitoin ripsiväriä (mä käytän sellasta Lorkun ripsarii missä on mukana pidentäviä kuituja, TYKKÄÄN) että joko se on se ripsari tai sitten vaan pitää uskoo tohon revitalashiin, mutta et ne todella on kasvanu!! :)

    Tykkää

    1. Mikä sen sun ripsarin nimi on? Mulla oli kerran vuosia sitten Maydellinen kuituripsaria ja se oli jotain ihan hirveetä! Mulla oli monta kertaa päivässä sellanen hemmetin kuitu silmässä ja ripset näytti ihan friikeiltä, kun osa oli 5mm pidempiä kun osa. Heitin muutaman päivän jälkeen sen mäkeen :D Mutta selkeästi kehitystä on siis tapahtunut, tää oli vuonna 2006 kun olin Ranskassa :)

      Tykkää

Jätä kommentti