Huulipunat · Korostustuotteet · MAC · Poskipunat · Rajauskynät

MACin Holiday collectionin helmiä

Vinkkasin pari päivää sitten, että olin käynyt meikkiostoksilla. Ostosreissuni suuntautui Stockalle MACin pisteeseen, jonne oli kuun ensimmäisenä päivänä saapunut syötävän ihania uutuuksia. Olin jo etukäteen kurkkinut MACin nettisivuilta uusia tulokkaita ja odotin torstaina koko päivän, että pääsen hypistelemään niitä :) Lähdin jopa töistä vähän aikaisemmin ja siirsin kahvitreffejä Neferin kanssa puolella tunnilla ehtiäkseni shoppailemaan. Make up junkie? :) Oli miten oli, näin ihanassa meikkilaukussa ostokseni olivat!

Kyseessä on Full Face Kit Divine Desire Quite coral, joka sisältää poskipunan, huulipunan ja -kiillon, kajalkynän sekä poskipunasiveltimen.

Pahoittelut hämäristä kuvista, värit eivät todellakaan pääse oikeuksiinsa. Mutta välillä on vain pakko saada joku juttu kuvattua, oli sitä luonnon valoa tai ei. Ja viime aikoina sitä ei todellakaan usein ole :( Kitin lisäksi ostin korostuspuuterin. Taas. Tai siis ostin keväällä MACiltä mineraalikorostuspuuterin, jota käytin innoissani kevään ja kesän. Nyt syksyn tultua se on tuntunut vähän liian hohtavalta, ja jotenkin ei ole tuntunut sopivan. Olen nyt sitten käyttänyt MACin sellaista voidemaista hohdetuotetta, jossa on enää pieni rengas jäljellä reunojen ympärillä. Joten ostin tämän uuden korostuspuuterin siis LOPPUUN KULUNEEN tilalle ;) Kyseessä on Extra dimension skinfinishin sävy Whisper of gilt. Minua neuvottiin levittämään sitä meikkisienellä, mitä en olisi ikinä tajunnut/osannut itse keksiä. Mutta toden totta, sienellä tuote levittyy tosi nätisti.

Mä voisin vaan tuijotella tätä puuteria, kun se on niin nätti!! :)

Tulin torstaina seiskan aikaan kotiin, ja sudin Salkkareiden mainostauolla uusia meikkejä naamaan vanhan päälle ;). Joten ehkä ei mikään optimikuva, mutta kyllä tästä vähän näkee, että uusi poskipuna, hohdepuuteri ja huulipuna ovat aika ihania. Myös ruskeaa rajauskynää laitoin, levittyi siististi ja tarkasti, ja niin uskomatonta kuin se onkin, niin en aiemmin omistanut tummanruskeaa kajalia.

Mä <3 MAC!

Hiukset · Huulipunat · MUS · Rajauskynät · Tigi

Sugar shocked

Kuten ehkä ootte huomannu, mä tykkään kaikesta hyvän tuoksuisesta. Suosin hiustuotteissa Tigiä, niinpä on ollut kampaajareissuilla työn ja tuskan takana ohittaa Tigin Candy Fixations -muotoilusarja. Olen tähän asti käyttänyt Tigin Totally Beachin -suolasuihketta, mutta sen lähennellessä loppuaan, soin itselleni viimein Candy Fixations -sarjan Sugar shock-sokerisuihkeen. Käyttöohjeen mukaan tuotetta suihkitaan kuivaan tukkaan, mutta mä halusin kokeilla millainen lopputulos tulee pyyhekuivaan tukkaan föönauksen alle laitettuna. Ja rakennettahan tukkaan tuli vaikka kuinka, ilman klähmäisyyttä ja korppuisuutta. Ja tuoksu on ihana! Kokeilin seuraavana päivänä tuotetta kuivaan tukkaan, ja toimii myös niin. Seuraavaksi täytyy kokeilla niin, että laittaa kosteaan tukkaan jotain ihan muuta tuotetta, ja Sugar shockia vasta kuivaan tukkaan. Mutta ehdottomasti peukkua ylöspäin tälle tuotteelle, ainakin tällainen suomalainen hentoinen hius tykkäää!

Samaan kuvaan sopi kivasti uusi MUSin rajauskynäni Pink Dream :) Ostin kynän ihan silmänrajauksia varten, mutta se näyttää varmaan aika hauskalta huulillakin jos laittaa jotain vähän tummempaa kiiltoa päälle.

Toinen MUS-ostokseni oli huulikiilto Tulip. Vaikka olenkin huulituotteiden suurkuluttaja, tykkään käyttää sen verran laajaa sävyvalikoimaa, että kiillot ja punat kuluvat harvoin loppuun. Niinpä olin onnellinen, kun sain ostaa jo toisen kappaleen Tulipia ;) Monesti kuulee puhuttavan turvavaatteista, joten voin varmaan sanoa, että tämä on minun turvakiiltoni. Sopii oikeastaan kaiken kanssa, ja aina kun en tiedä mitä huulilleni laittaisin, laitan tätä. Toimii nuden rajauksen päällä, oranssin rajauksen päällä, yksinään, miten vaan.

Hei muuten, nyt kun on syksy, niin pitääkö mun laittaa kynttilä palamaan, villasukat jalkaan, keittää teetä ja kääriytyä viltin alle hyvän kirjan kanssa? Älkää ymmärtäkö väärin, tykkään noista jokaisesta jutusta, ja teen niitä ilman muuta, mutta nuo ovat sellaisia syksyyn liitettyjä kliseitä, joille yhden kaverin kanssa aina nauretaan vedet silmissä. Jos alatte kiinnittää huomiota asiaan, huomaatte harva se päivä jonkun lehden pääkirjoituksessa, kaverin facebook-profiilissa tai jossain muualla kyseisiä syksyisiä ”neuvoja”. Naurattaa :)

EDIT Kokeilin Sugar Shockia kuivaan hiukseen niin, että en ollut föönannut tukkaa lainkaan, vaan laittanut vain pyyhekuivaan tukkaan Tigin Blaa Blaa -muotoiluvoidetta. Ei toiminut. Mutta tajusin, että mun pitää tehdä vielä sellainen kokeilu, että föönaan jonkun muun tuotteen kanssa, ja sitten sokerisuihketta kuivaan hiukseen. Nimittäin nyt kun en ole enää värjännyt hiuksiani (olisko n. 7 kuukauteen), niin ne melkein vaativat  föönauksen kohotakseen vähän päänahasta, koska tyvessä ei ole vaalennusainetta karheuttamassa (lue: tekemässä tukkaa huonokuntoiseksi) tukkaa. Jatkoa seuraa siis vielä yhden kokeilun muodossa :)

Kokeiltu. Eli föönasin Blaa Blaan kanssa ja Sugar shockia kuivaan tukkaan. Ei huono, mutta edelleen olen sitä mieltä, että föönauksen alla toimii parhaiten :)

Huulipunat · MUS · Päivän meikki · Rajauskynät

Suosikkihuulet

Niinhän usein sanotaan, että parhaat jutut syntyvät puolivahingossa. Niin myös kävi mun uusien suosikkihuulien kanssa :) En päässyt viime lauantaina lähtemään ulos, koska olin kipeänä. Siskoni kävi ennen bilettämään lähtöä mun luona kylässä, ja mä sain piristää itseäni auttamalla siskoa meikkaamaan (hyvä mieli taattu!). Ehdotin huulikiilloksi MUS:in Best-kiiltoa, ja ehdotus hyväksyttiin. Kiillon alle olisin laittanut kokonaan eri kynän, mutta sisko sanoi, että hän haluaisi laittaa MUS:in Fabulous rose -kynän. Tuota komboa sitten sudittiin menemään, ja voi vitsi mikä täydellisyys!! Aivan superihana lopputulos ja sopi ihan sairaan hyvin siskolle meikattuun vaaleanvihreään silmämeikkiin. Perfection :)

Mitä sanotte, are you feeling it? :D Kuvassa siis allekirjoittanut, ei me sentään siskon kanssa NIIN samannäköisiä olla ;) Mun täytyy lähiaikoina tehdä itselle ne vaaleanvihreät silmät + nuo huulet… :)