Huulipunat · MAC

Dare You?

Sen lisäksi, että MAC on suosikkimeikkimerkkini, heillä on ihanaakin ihanampi kierrätyssysteemi. Kun olet käyttänyt kuusi merkin tuotetta ja viet tyhjät pakkaukset pisteelle, saat vapaavalintaisen huulipunan. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta käsittääkseni saa valita myös kausisävyn, jos sellaisia sattuu valikoimassa kyseisellä hetkellä olemaan. Rajauskynän hylsyt eivät kuulu mukaan kierrätykseen (kuulemma liittyy jotenkin hygieniaan?), muuten olen saanut MACille tuputettua kaikki tähän mennessä loppuneet tuotteeni. (Sitäkään en muuten tiedä, voiko matkakokoisia ihonhoitotuotteita palauttaa tuotteiden joukossa. Itse käytän MACiltä lähes pelkästään meikkituotteita.)

Tämä oli jo kolmas kerta, kun sain ilmaisen huulipunan :)

Halusin jonkin talvisen, tumman sävyn. Violetteja mulla on aika kasa, joten valitsin parista ihanasta vaihtoehdosta ruskean punaisen Dare Youn.

Katsoin sopivia sävyjä Cremesheen– ja Amplified-koostumuksen punista, koska halusin hieman kosteuttavamman koostumuksen kuin vaikkapa Matte. Olen kokenut, että tummakin puna käy kivasti päiväkäyttöön, jos se on koostumukseltaan tällainen pehmeän kermainen ja kuluukin huulilta työpäivän kuluessa nätimmin jos/kun ei ehdi peiliin katsoa joka hetki ja parannella punausta. Mieleinen sävy löytyi Cremesheen-koostumuksella.

Dare You on ihanan erilainen muuhun huulipunavarastooni verrattuna, en ennestään omistanut mitään sävyä, joka olisi lähelläkään tätä.

Kuva on jo kahden kuukauden takaa, mutta väitän, että en kyllä ihan näin valkoinen ollut oikeasti ennen Thaimaan matkaakaan ;) Outo valo jotenkin, mutta puna toistuu aika todentuntuisena.

Löytyykö muita Dare Youn omistajia? (Tai ihmisiä, jotka riehuvat siskolleen, koska hän on epähuomiossa heittänyt tyhjän MAC-purkin roskiin, etkä saa sitä kierrätystuotteeksesi? Saatoin kyseisen asian yhteydessä myös pakottaa siskon penkomaan roskista hahahhaaaaa)

31 vastausta artikkeliin “Dare You?

  1. Tuo väri sopii sulle ihan käsittämättömän hyvin! Muutenkin todella kaunis sävy. Voi kun osaisin käyttää tummempia huulimeikkejä, mutta silmämeikit taitaa olla enempi se mun juttu. :)

    Tykkää

    1. Kiitos paljon Maria! Mä toivoisin, että silmämeikit olisivat enemmän munkin juttu, mutta käytännön syistä panostan enemmän huuliin ;)

      Tykkää

  2. Voisit alkaa sävykonsultiksi, aina menee niin nappiin! Erittäin kaunis puna. Ei näytä mun mielestä rusehtavalta kuvassa vaan on sellainen marjaisa puna. Puolukka. :) Olet kovin eteerisen kaunis kuvassa. Onkohan se oikea sana… Ei siis mikään öljy vaan sellainen harmonisen kaunis nainen. :)

    Tykkää

    1. Hahhaa, kiitos kovasti, mutta olisin maailman huonoin sävykonsultti :D Vedän ihan fiilispohjalta hitti tai huti -periaatteella. Välillä onnistuu hyvin, välillä ei niinkään :DEteerisen kaunis…olipas kivasti sanottu, kiitos <3

      Tykkää

    1. Tuota en sit ostanut, mutta Huggable Rusty lähti mukaan. Tykkäsin kovasti. Lupailivat vähän parempaa pitoa ja myyjällä oli ollut sen koostumuksen puna 3.5 h omilla huulillaan ja hyvältä näytti. Kalliiksi tulee nää blogien seuraamiset :)

      Tykkää

    2. Hyvä valinta, Huggablet ovat kuitenkin limited edition -tuotteita, kun taas Dare Youn saa koska vain hakea pois jos haluaa. Itsekin ihastelin niitä punia, mutta pysyin lujana, kun on tullut viime aikoina ostettua niin monta huulipunaa jo valmiiksi ;)Joo, tiedän tunteen…itsekin luen niin paljon blogeja, että rahanmenoa ei aina voi estää :)

      Tykkää

  3. Tosi hyvä puna!! Mulla on jo 3 tyhjää tuotetta MACille :-D Ja oon edelleen katkera siitä, että joku (!!) käskee mut kaivelemaan roskista… Not my style, ahhhahahhahhhaaa :-D

    Tykkää

    1. Muahahahahaaaa, hyvin sä vedät :D Mulla on yks tyhjä, ja kolme tyhjenemässä olevaa! Tosin ne on hemmetti vie usein liian riittoisia, loppuis jo ;D

      Tykkää

  4. Hui, tuntuu uskomattomalta että noin paljon meikkejä on saanut kulutettua loppuun! En usko että koskaan saan sitä ”ilmaista” huulipunaa kosken kerta kaikkiaan saa loppuunkulutettua yhtikäs mitään. (Paitsi ripsivärejä, mutta niitä en MAC:ltä omista eikä ole tarkoitus ollut hankkiakaan kun niitä on mollattu niin paljon.)

    Tykkää

    1. Niinpä, kyllä niitä tyhjenee tosi hitaasti. Mä en ole varmaan koskaan (yläasteen jälkeen) onnistunut käyttämään yhtäkään huulipunaa tai poskipunaa loppuun. MACin huultenpohjustajaa käytän joka päivä, joten se loppuu säännöllisin väliajoin, samoin esim. kulmageelin ja öljyputsarin olen saanut loppumaan. Kaksi huulikiiltoa vetelee juuri viimeisiään, jes ;)

      Tykkää

  5. Todella kauniilta näyttää. Kuulut ihmisiin, joille näyttävät huulipunat sopivat kuin nenä päähän. Olen vähän jopa kateellinen, itse kun vaivun jatkuvasti yhä valjumpiin sävyihin :D

    Tykkää

    1. Nojoo, totta, mutta viime aikoina kirkkaat punat ovat unohtuneet ja olen siirtynyt nudesävyihin. Täytyy kaivaa esiin lilat ja viinit, jos ne vaikka piristäisivät tätä masentavaa harmautta. Sulle käy niin hyvin monenlaiset sävyt – oranssit, viileät ja lämpimät punaiset, violetit… :)

      Tykkää

    2. Ehdottomasti, mua ei ainakaan moni asia piristä enemmän, kuin jonkin ihanan kirkkaan punan laittaminen! Varsinkin, jos on ehtinyt unohtamaan sen olemassaolon, kuten monesti käy, kun ainakin itse käytän kesällä aika erilaisia punia kuin syksyllä tai talvella :) Fiilistelin juuri äsken yhtä vanhaa kuvaa, jossa mulla on MAC Strong Womania, aaaaaah ;)

      Tykkää

  6. Dare you taitaa olla sävyn nimi, ainakin kuvassa niin lukee. Valmistettu kesäkuussa 2012 eli aika vanhaa tavaraa MAC myy, niinkuin muutkin merkit Suomessa. Poikkeuksena tietenkin kausikokoelmat.

    Tykkää

    1. Sori, Salla, kommenttispammini :D Luulisi MACin valmistavan uutta tavaraa sitä mukaa, kun vanhoja myydään pois. Vaikka sävy olisi vanhempi, en uskoisi sen tarkoittavan, että itse tietty huulipuna olisi kaksi vuotta vanha :) Vai menikö multa jotain ohi?

      Tykkää

    2. Multa meni sama juttu ohi kuin sulta Päivi :D Mäkin ajattelisin, että MACillä vaihtuvuus on niin suurta, etteivät tuotteet kovin vanhoja voi olla. En toki tiedä asiaa varmaksi. Mistä anonyymi päättelit, että puna on valmistettu kesäkuussa 2012?

      Tykkää

    3. Googlettelin vähän, niin netistä löytyy tällainen laskuri kuin http://cosmeticswizard.net/, johon syötetään tuotemerkki ja koodi, ja se näyttää tuotteen valmistuskuukauden. Ja tämän mukaan tosiaan koodi A62 tarkoittaa kesäkuussa 2012 valmistettua tuotetta. Sitä en sitten osaa sanoa, miten luotettava tämä sivusto on?

      Tykkää

  7. MAC, Clinique ja Estee Lauder on samaa firmaa ja kaikilla on samanlaiset tuotekoodit, jotka kertoo tuotteen valmistusajankohdan kuukauden tarkkuudella. Kolminumeroisen koodin ensimmäinen merkki kertoo tuotantolinjan, toinen kuukauden (1-9 on tammikuusta syyskuuhun, A-C on lokakuusta joulukuuhun) ja viimeinen numero kertoo vuoden (0 on 2010, 1 on 2011 jne.). Jos viimeinen numero sattuisi olemaan vaikka 8, on tuote valmistettu vuonna 2008!

    Tykkää

    1. Vautsi, kiitos selvennyksestä, en tosiaan tiennyt tällaista! Täytyykin heti käydä tsekkaamassa lähiaikoina ostettujen tuotteiden päiväykset!

      Tykkää

Jätä kommentti