ARTDECO · Öljyt · Burt`s Bees · Eve Taylor · Joik · Jurlique · Käsivoiteet · Kuorinnat · Kynnet · Lavera · Lush · Soap&Glory

Ihan käsi

Suomen syksy ja syksy (ei voi tässä yhteydessä puhua talvesta, kun ei ole edes pakkasta) on haastavaa aikaa käsille. Itse ainakin huomaan heti syyskuusta eteenpäin hurjan eron siinä, kuinka kädet kuivuvat. Sama pätee kyllä jalkoihin, varsinkin kantapäihin. Mulle on jostain syystä ollut aina tärkeää, miltä käteni ja kynteni näyttävät. Se on jonkinlainen aivolukko, koska saatan laiminlyödä rumasti kropan kosteutuksen, mutta hölvään kyllä kasvoja ja käsiä jos jonkinlaisilla rasvoilla, öljyillä ja mömmöillä. Jalkojakin olen rasvannut oikeastaan vasta viime talvesta lähtien, kun alkoi tuntua, että kivikovat kantapääni repivät jo sukkahousutkin rikki :)

Tässä on tämänhetkinen purkkiarsenaalini. Toki vähemmälläkin pärjäisi, mutta mä nyt vaan tykkään, että saan vaihdella voiteita fiiliksen mukaan. Enkä tosiaan väitä, että tässä olisi kaikki käsivoiteeni ;)

Ruskettunut käsi viime kesältä :)

Aloitetaan jaloista :) Eve Taylorin aromaterapiakynttilät ovat salainen aseeni halkeileviin kantapäihin ja haavoille rohtuneisiin käsiin. Oikeasti, viime talvena mulla oli niin kuivat kädet, että ne olivat ihan punaiset ja täynnä kipeitä minihaavoja :( Onneksi löysin silloin ET-kynttilät, ne tekevät yhtään liioittelematta ihmeitä! Pehmeiden käsien ja jalkojen lisäksi kynttilöillä saa ihanan tuoksun kotiin. (Kuvassa oleva Inspiration & Exhilaration ei ole tuoksunsa suhteen suosikkini, mutta ihan ok.) Oikeastaan voisin lopettaa postauksen tähän, koska periaatteessa Eve Taylorin lisäksi ei edes tarvitsisi muuta. Toisaalta kuitenkin aina ei ole aikaa polttaa kynttilää puolta tuntia, että saa tarpeeksi hoitavaa vahaa siitä irti. Eikä kynttilä paljon lämmitä (hah) vaikkapa töissä tai matkalla. Mutta you get the point, en voi hehkuttaa ET-kynttilöitä tarpeeksi!

Vihreä epäilyttävä kasa on Lush Stepping Stone -jalkojenkuorintaa. En ole varma, saako tätä Suomesta, tilasin omani Britti-Lushilta. Stepping Stonesta murennetaan pieni pala, kastellaan, ja hierotaan jalkoihin. Itse asiassa Lush neuvoo vain kastelemaan koko palan, mutta jos näin tekee, koko kuorinta-aine riittää ehkä kolmeen kertaan, koska aine muuttuu tosi nestemäiseksi ja puolet siitä häviäisi viemäriin. Siispä ensin murennamme pienen palan :)

 

Tältä Stepping Stone näyttää ehjänä. Olen aika laiska kuorimaan, mutta yritän käyttää tätä kerran kahdessa viikossa.

Niitä iltoja varten, jolloin ei ehdi poltella kynttilöitä (molemmista päistä luonnollisesti), yöpöydällä odottaa Burt`s Bees Coconut Foot Cream. Ostin tämän pelkästään huumaavaan ihanan tuoksun takia. Jännää tosin on, etten juurikaan erota siinä kookosta vaan piparmintun. Koostumus on paksua tahnaa, mutta mä tykkään siitä, että tietää laittaneensa jalkavoidetta ;) Tämän kanssa on pakko nukkua sukat jalassa, mutta mä teen niin joka tapauksessa.

No mitenkäs sitten ne kädet?

Ykkösenä tässäkin kategoriassa loistaa ET-kynttilä. Sen lisäksi tämän hetken kaksi suosikkikäsivoidettani ovat Soap & Gloryn Hand Food ja Laveran Basis Sensitiv Hand Cream. Niitä läträänkin huolella.

Tosi kiva ja hyödyllinen tuote on ARTDECOn All in One Manicure, joka on käsien kuorinta ja kosteutus yhdessä pullossa. Kaksifaasinen neste sekoitetaan, hierotaan käsiin ja huuhdellaan kevyesti pois. Himalansuola kuorii kätöset hellästi ja öljyt kosteuttavat. Tuote tuoksuu ihanasti aprikoosille. Käytän tätä kerran viikossa.

Pyrin kosteuttamaan kädet ja kynsinauhat kerran päivässä öljyllä. Vaihtoehtoina on Jurliquen ihana sitruunantuoksuinen Lemon Body Oil, CDN Solar Oil (pieni pullo vasemmalla, tätä olen käyttänyt jo vuosia), Joikin roll-on kynsiöljy ja Lush Lemony Flutter. Näitäkin käytän ihan fiiliksen mukaan, on kiva kun on vaihtoehtoja :) Kunnon öljyäminen on mielestäni paras tapa estää kynsiä liuskoittumasta. Monesti laitan öljyn päälle vielä käsivoiteen, joka lukitsee öljyn paikoilleen.

Olen toistaiseksi selvinnyt näillä tuotteilla koko syksyn ilman sen kummempaa käsien kuivumista. Katsotaan, miten käy pakkasilla, jos niitä edes tänä talvena tulee…

Miten te pidätte kädet ja jalat kuosissa? :)

10 thoughts on “Ihan käsi

  1. Kantapäät on täälläkin se akilleen kantapää. En ole vielä löytänyt voidetta joka oikeasti pitäisi ne siloisena. Apua kyllä saa, kun muistaa rasvata joka ilta.Itselleni kädet ovat myös tärkeät, mähän mm. katson toisesta ihmisestä ensimmäiseksi käsiä. (juu olen outo) Ei-hoidetut kädet on itselleni aika NO! Joten hyvä rasvaus on tärkeää. Melvitan käsirasva on tarpeeksi hoitavaa näin talvella ja kynsinauhoihin ei mulla öljyt riitä vaan laitan niihin iltaisin EA:n eight hour creamia.

    Tykkää

    1. Hahaa! Mä olen ybertarkka omista käsistäni, mutta muiden käsiä en tuijota juurikaan :)Tiedätkö, tuo manikyyrikynttilä saa oikeasti ihmeitä aikaan kantapäissä! Juuri juttelin asiasta 50+ läheiseni kanssa, jolle annoin joskus taannoin ET:n. Hänkin sanoi, että ero on todella iso jo yhden käyttökerran jälkeen ja kyseessä on ihmetuote :)

      Tykkää

  2. Jalat mulla on aina ollu hyvässä kunnossa. Raspaan ne ehkä kerran parissa kuukaudessa, mutta kuitenkin sääntönä on se että rasvaan ne joka pesun jälkeen. Kuorin ehkä kerran viikossa. Käsiä rasvaan tuhat kertaa päivässä, kuorin kerran viikossa ja yritän muutaman kerran päivässä öljytä kynsinauhat, mut tuloksena on silti korppukädet. Nyt oon yrittäny ottaa parafiinihoidon rituaaleihini, kun sen altaan kerran ostin itelleni. :)

    Tykkää

    1. Mä en ole raspannut jalkojani koskaan! Pelkään, että ottaisin ihoa pois liikaa tai vääristä paikoista, jolloin joutuisi ojasta allikkoon. Toki ammattilainen on jalkahoidon yhteydessä (ehka kaksi kertaa elämässäni heh) raspannut. Voi kun mäkin jaksaisin rasvata jalat joka kerta suihkun jälkeen… ;)

      Tykkää

  3. Mulla on jalat aina ihan järkyttävässä kunnossa. Mä olen niin laiska niitä rasvaamaan. Paras juttu niille on kyllä urea, yleensä sitä pitää olla jotain 10%, mutta pehmentää hyvin. Ja raspaamaan joudun. Kädet kuivuu ja samoin kynsinauhat, mutta niitä jaksan enemmän hoidella.

    Tykkää

    1. Mulla tosiaan viime talvena meni jo sukkahousutkin rikki, kun kantapäät olivat niin kuivat :D Että nykyinen tilanne on jo huimaa edistystä. Käytin yhden purkin Eucerinin jalkavoidetta, jossa oli muistaakseni juuri 10 % ureaa. Toimi loistavasti, mutta oli kaikessa hajuttomuudessaan ja kliinisyydessään niin tylsää, etten varmaan osta toiste.

      Tykkää

  4. Olen tunnollinen jalkojen rasvaaja, jalat tuntuvat inhottavilta jos en ole voidellut niitä. Mua vähän ärsyttää kun kaikkiin jalkavoiteisiin tungetaan sitä piparminttua.. Pitkäaikainen suosikkini on Dermon Jalkavoide Shea, greipintuoksua! <3 Käsiä rasvaan ihan hulluna ja voiteita riittää. Löysin eilen töissä laukkuani penkoessa neljä käsivoidetta..

    Tykkää

    1. Heh, mä taas rakastan juuri sitä piparminttua :D Haaveilen Flown piparminttujalkavoista… <3Jep, joka paikassa pitää olla oma käsivoiteensa jemmassa. Tosin laukussa mulla on vain yksi ;)

      Tykkää

  5. Jalat rasvaan aina suihkun jälkeen, kädet jokaisen käsipesun jälkeen. Muuten eivät pysy kuosissa. Käsiä saa tässä ammatissa hoitaa ihan miten paljon tykkää, hyvältä ne eivät siti näytä koskaan. Tosin kaikenmaailman käsi-ihottuma -episodit (mun työssä tarkoittaa alanvaihtoa) läpikäytyäni olen ihan iloinen, että iho on nyt pysynyt edes terveenä (koputtaa puuta:)

    Tykkää

    1. Huh, mä luulin että mä rasvaan käsiä ja jalkoja paljon, mutta olenkin ihan pikkutekijä teidän rinnalla :D Joo, ymmärrän toki, että sulla on varmasti kädet ihan superkovilla työn takia…

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s