Avautumista

Eniten vituttaa kaikki?

Älkää huoliko, huomenna jatkuu taas kosmetiikka-aiheinen postailu. Mulla on kuitenkin pakottava tarve jatkaa toissailtaista listaa muutamalla asialla, jotka todellakin vituttavat. Mulla on oksennusavautumisen tarve, ja te joudutte nyt olemaan vastapuolella kuuntelemassa. Kiitos ja anteeksi. (Kiitos myös lukijoille kommenteista ko. postaukseen, muistin monta uutta asiaa, joista voi olla käärmeissään ;)

Ja sit mua vituttaa

– Ihmiset, jotka eivät pidä lupauksiaan.

– Ihmiset, jotka eivät pidä lupauksiaan, eivätkä edes tajua sitä itse.

– Ihmiset, jotka ryysäävät paniikissa sisään junaan ja tuuppivat edessä olijoita, ennen kuin ovet edes aukeavat.
Kuinka moni on joskus jäänyt junan ulkopuolelle siksi, ettei ole mahtunut sisään? Ei varmaankaan kovin moni.

– Tilanteet, joissa jollain toisella on kaikki valta päättää isoista, tärkeistä asioistasi.

– Ihmiset, jotka vaativat ja odottavat muilta mahdottomuuksia. Eivätkä ymmärrä, että asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia.

– Ihmiset, jotka eivät osaa asettua toisen asemaan.
Tämä yhdistettynä edelliseen kohtaan vasta vituttaakin.

– Se, että kädet ovat nyt jo kuivat kuin korput, ja on vasta syyskuu.

– Se, että astuu aamulenkillä koiranp**kaan.

Valkoinen rasia on Dr. Hauschkan luomiväriduo, teksti näkyy kuvassa vähän huonosti. Pikkupussit taas ovat irtoluomivärejä :)

Loppuun taas ajattelua toiselta kantilta, nimittäin asia, josta olen tosi iloinen. Päätimme muutaman bloggaajan kesken perustaa pienen ringin, jossa kukin lähettää yhdelle yllätysboksin, BloggaajaBoksin, jossa on itselle tarpeettomia uusia tai pari kertaa kokeiltuja tuotteita. Vastaavasti kukin saa yhden BloggaajaBoksin. Mä sain kuvassa näkyvän superboksin Ilunalta, kaunis kiitos vielä sinne suuntaan, me loves!! :)

21 vastausta artikkeliin “Eniten vituttaa kaikki?

  1. Minuu vituttaa linkissä ihmiset jotka istuu mun viereen ja puoliks syliin ennen ku äheltää ittensä siihen penkille. Tai sit mut liiskataan ikkunaan kiinni…

    Tykkää

  2. Mä arvasin jo noista luomiväreistä, että tää paketti on Ilunalta! :)Edellisestä burnoutiin ja masennukseen johtaneesta työpaikastani tuo ihmiset odottavat ja vaativat mahdottomuuksia oli erittäin arkipäivää… Miten liikkeen voittoa voi kasvattaa joka vuosi n. 15%? Varsinkin, jos samalle kadulle tulee vuoden aikana saman alan kilpailija? Ei siinä auta, vaikka olisin päälleni seissyt. Sitten kuunnella johdon huutoa asiasta… Never again! Nää sun myyntiluvut… ARGH. Nousee vieläkin verenpaine.

    Tykkää

    1. Kyllä. Tiedän tasan mitä tarkoitat: tulos tai ulos. Vähät siitä, vaikka tavoitteet ovat täysin epärealistiset! Aaaargh täältäkin :P

      Tykkää

  3. Mää tuun mukaa vitutusrinkiin! Mulla oli taas tänään pyöräillessä hirvee road rage. Miten vaikeeta ihmisten on voida liikkua suunnilleen liikennesääntöjen mukaan ja katsoa vähän eteensä. Joka kerta ku ajaa pyörällä pienen matkan, nii joutuu tilanteisiin, jossa joku törttöilee väärällä puolella katua eikä väistä eikä pahimmillaan tosiaan ees katso siihen menosuuntaansa, niin että vois huomata jos joku tulee vastaan.

    Tykkää

    1. Hahahaaaa! Mua taas vituttaa pyöräilijät, jotka ajaa tuhatta ja sataa samaan suuntaan kuin mä kävelen ja ohittavat 10 cm:n päästä. Hitto siinä pelästyy, varsinkin jos on koirat mukana!Jesh, vitutusringissä on perustajajäsenten lisäksi (mä ja Iluna) lisäksi jo yksi jäsen! :D

      Tykkää

    1. Sama juttu… Viime talvena käteni olivat aivan punaiset ja rikki :( Vasta Eve Taylorin manikyyrikynttilä pelasti, ja olenkin siitä asti hölvännyt ihanaa lämmintä mönjää käsille aina, kun ne lähtevät kuivumaan (kuten eilen) :) Suosittelen!

      Tykkää

  4. Mäkin arvasin heti kuvan perusteella, että tää on Ilunalta! :) Voi vitsi, itse en ole uskaltanut lähteä mukaan kun pelkään, etten osaa tehdä tarpeeksi kivaa boksia toiselle. Tosin, on mulla kyllä tota arsenaalia josta valita.. :D

    Tykkää

  5. Tuohon juna asiaan. Minua vähän huvitti kerran kun olin lähdössä lähijunalla kotiin (asuin silloin siis vielä Helsingissä). Juna oli myöhässä ja laiturille pakkaantui kamalasti ihmisiä. Kun juna sitten tuli kuulutettiin, että seuraava juna tulee parin minuutin päästä. Päätin jo silloin, etten lähde survoutumaan tähän ensimmäiseen junaan, koska toinen oli heti tulossa. Niinpä katsoin kun ihmiset sulloivat itsensä siihen ensimmäiseen junaan. Pikkuisen alkoi jo muistuttaa intian meininkiä kun ihmiset pakkasivat itsensä sinne junaan. Minä jäin yksin seisomaan laiturille. Seuraava juna tuli tosiaan heti ensimmäisen perästä ja minun lisäkseni vain muutama ihminen tuli tähän jälkimmäiseen. Sain siis kokonaan yhden vaunun itselleni. Miten kiire ihmisillä voi olla jo 2 minuuttia on liikaa odottaa?

    Tykkää

    1. Mä teen monesti niin, että menen suoraan seuraavaan junaan jos edellinen on myöhässä ja laituri täynnä porukkaa. Eilen ei ollut sellaista mahdollisuutta, ja koko rautatieasema oli AIVAN tukossa porukkaa. Siinä sitten yhden IC:n porukka ja lähijunan porukka odotti samalla laiturilla, siinä ei tarvinnut paljon liikkua. Phuuh :P

      Tykkää

  6. Raah, tuo junaan/metroon/ratikkaan ryysiminen ottaa aivoon joka kerta yhtä paljon. Joskus olen purkanut ärsytykseni kyseisiin tungeksijoihin ihan verbaalisesti, vaikka moinen ei ole yhtään tapaistani. Junissahan sitä paitsi konnari tarkistaa ennen lähtöä, että kaikki on sisällä, joten mitään huolta ei todellakaan pitäisi olla!!Tällä hetkellä ärsyttää myös You Tuben Pampers-mainos aivan ..mahdottoman paljon!

    Tykkää

    1. Mä en koskaan sano mitään, mutta jos joku tunkee takanani, menen sisään kulkuneuvoon oikein korostetun hitaasti :D Ja katson ryysijöitä pahalla silmällä hahaha!

      Tykkää

  7. Jumpe! Mäkin astuin koirankakkaan viime viikolla, koska sitä olo bussin lattialla! Mitä helvekkoa? Kaivelin sitä mun uusien leopardi-vanssien pohjista ja kyllä otti kupoliin. Ainoo positiivinen asia mitä asiasta keksin on, että se toivottavasti oli koiran eikä minkään sortin kaksijalkaisen jätöstä! Prkl!

    Tykkää

  8. Ehkä joku jo mainitsikin tän, mutta mua vituttaa yhdyssanavirheet ihan sietämättömästi ja ehkä ironisestikin, koska teen niitä varmasti itsekin välillä. Ehkä mun pitäisi tarkentaa, että otsasuonta tykyttää erityisesti silloin, kun näen substantiiviyhdyssanavirheitä. Siis sellaisissa perussanoissa, kuten synttärikakku. Näen niitä erityisesti Facebookissa jatkuvasti, enkä tajua, että miten peruskoulun käyneet ja etenkin sen jälkeen opiskelleet ihmiset ei vaan osaa.

    Tykkää

    1. Hahaa, kiitos samoin! :D Mullakin on Facessa kavereita, jotka menevät ”Ilta päiväksi puntti salille”. Ihan käsittämätöntä :D

      Tykkää

Jätä kommentti