Ootko sä sellainen tyyppi, joka pelaa upporikasta tai rutiköyhää? Ottaa riskin tilanteessa, jossa voi joko saavuttaa jotain tosi siistiä tai sitten mokata pahasti. Tyyppi, joka lähtee juttuihin mukaan joko täysillä tai sitten jättää kokonaan lähtemättä. Mä oon se tyyppi. Oon tainnut olla aina tällainen, mutta tuntuu, että sitä mukaa kuin ikää tulee lisää, tämä piirre vaan korostuu. Ehkä koska myös rohkeutta tulee lisää elettyjen vuosien kanssa samaa tahtia.
Kävin jokunen viikko sitten keskustelun tuttavani kanssa Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta. Mä sanoin, että se on ainoa tositv-ohjelma, johon voisin oikeasti lähteä mukaan. Tuttu sanoi, että vaikka hän on heittäytyjä, hän ei ikinä lähtisi kyseiseen ohjelmaan mukaan. Kun kysyin miksi, tuttu sanoi, että sehän on sama kuin hyppäisi pää edellä vieraaseen veteen. Että se ei ole enää heittäytymistä, se on vain tyhmää.
Mietin hetken ja sanoin, että mun isä on oikeasti tehnyt sen. Hypännyt pää edellä vieraaseen veteen. Suoraan pohjaan. Nenä murtui, taju lähti ja niskanikamasta löytyi jossain myöhemmässä röntgenissä vanha murtuma. Tyhmää, kyllä. Olenko mä samanlainen, kyllä vaan.
Mulla oli viime viikon lomalla harvinaista aikaa itsetutkiskelulle ja loputtomalle analysoinnille. En tiedä, kuvastaako tempaus isäni luonnetta vai oliko kyseessä vain nuoren miehen yksittäinen päähänpisto. Hymyilin yhden illan ajatukselle, että mä ainakin olen just se idiootti, joka vaan hyppää. Mä olen jo vetänyt kuvitteellisella voltilla kerien pohjaan asti siinä vaiheessa, kun moni muu vasta kastelee varpaitaan ja miettii, että onkohan kuitenkaan järkevää kastautua vyötäröä pidemmälle.
Joskus se nenä murtuu. Aika useastikin itse asiassa. Mutta entä jos ei murrukaan?
Entä jos pohjan tuntumassa odottaakin aarre.
Kuvituksena selfieräpsyjä kompensoimassa meikkipostausten puutetta ^_^
Miss Piggy`s Pearls 
Joo, pommilla vaan veteen turhia miettimättä!! Taitaa olla sukuvika :-) Onneks on olemassa hyviä tyyppejä, jotka tyrehdyttää verenvuodot ja auttaa ylös vedestä <3
TykkääTykkää
Haha, hemmetin faija, sen syy :’D
TykkääTykkää
Mää hyppään sitte, ku ei oo enää muuta vaihtoehtoa.
TykkääTykkää
Se on kyllä jännä, miten eri lailla me ihmiset reagoidaan :)
TykkääTykkää
Mullakin on tapana mennä vaan pää höyryten, mutta vanhemmiten järki saattaa sentään varoittaa mahdollisista horror-scenaarioista :D!
Kiva lukea sun juttuja taas, oli vähän ikävä :). Meikeillä tai ilman.
TykkääTykkää
Mulla taas menee vaan pahemmaksi vuosi vuodelta :’D
Ihana oot, kiitos <3 Viikonloppuna on "jo" luvassa seuraava postaus :)
TykkääTykkää
Mä hypin lähinnä sillon ku on pakko. Mietin isot asiat hyvinkin perinpohjaisesti, mutta teen toisaalta päätöksiä nopeastikin, jos koen että tietoa päätöksenteon tueksi on tarpeeksi. Pyrin siihen ettei tekemättä jättämisiä tarvitsisi katua, mutta toisaalta ymmärrän ettei voi saada nykyistä elämää ja esim. huoletonta reppureissaamista samaan aikaan :D
TykkääTykkää
Ihanan aikuinen ja kypsä asenne, peukku! :)
TykkääTykkää
Hmm, mielenkiintoinen postaus.
Herätti ajatuksia. :)
Noin periaatteessa multa ei puutu rohkeutta hypätä oikeastaan mistä vain.
Pakon edessä, ilman minkäänlaista valinnanvapautta, oon niin tehnytkin.
Ja ihmeen kaupalla siis selvinnyt kyllä hengissä, omin avuin. Eipä mitään aarrettakaan tosin ole löytynyt, vaikka silmät olen auki pitänytkin. :D Ehkä löydän sellaisen vielä, vaikka ihan tasamaalta? Mutta mulla ei ole tukiverkkoja, jotka tätä toista kommentoijaa lainatakseni nostais mut vedestä tai edes toisi pyyhettä. Jos en pääse omin avuin ylös, on peli oikeasti menetetty. Siksi en kyllä vapaaehtoisesti halua hypätä kylmään veteen… on aika raskasta korjata hypyn jälkiä itse. Tai tietysti mahdotontakin tietyissä tapauksissa, joten en näe riskiä ottamisen arvoisena.
Oon siis tullut siihen lopputulokseen, että läheisten määrällä ja etenkin laadulla on yhteyttä tietynlaiseen heittäytymiseen. Ja aivan varmasti sun isällä on osuutta asenteeseen… Te voitte auttaa sitten toinen toisianne, kun teette rohkeita valintoja. <3
Olen onnellinen, että tällaisia perheitä/ystäväporukoita on oikeasti olemassa. On vain helpompi hypätä, kun tietää edes jonkinlaisia pelastajia/ruhjeiden parsijoita olevan olemassa.
TykkääTykkää
Kiitos kovasti kommentista, sekin herätti ajatuksia. Mä olen tottunut arjessa pärjäämään aika lailla omin avuin, mutta sitten taas jos käy huonosti, niin tiedän, että apu on lähellä. Ehkä tosiaan jo tämä tietoisuus vaikuttaa alitajuisesti siihen, että riskejä uskaltaa ottaa. Ihailen toisaalta myös sun realismia ja sitä, että osaat mukauttaa valintasi faktoihin. Jos se pyyhekin pitää itse hakea, se ei silloin voi olla kovin kaukana <3
TykkääTykkää