Lifestyle

Itsesääli 2.0

Vähän tässä hymyilen vinosti sille, että ultimaattisen paska viikko onnistuu siinä, missä inspiroivat ja kiinnostavat kosmetiikkatuotteet eivät. Eli saavat mut avaamaan WordPressin ja näpyttelemään postauksen.

Mä oon tällä viikolla kokenut epäonnistumisen tunteita KAIKESSA.

Töistäni en blogissa ole koskaan puhunut, eikä tämä asia tule muuttumaan nytkään. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että en mä ehkä varsinaisesti epäonnistunut ole, mutta tällaista riittämättömyyden tunnetta en usko koskaan ennen työelämässä kokeneeni. Onneksi kuitenkin henkilökohtainen elämäni on asia, josta voin avautua, hahaa!

Mä olin koko viikon aivan käsittämättömän väsynyt. Tiedätte ehkä sen levelin, kun väsymys on niin kovaa, että ihan huimaa ja piristyminen ei tule missään vaiheessa päivää. Silloin vain raahautuu päivästä toiseen selviämismodessa. Keskiviikkoaamuna huomasin, että talouden toisella bulldogillakaan ei taida olla kaikki kunnossa. Finkun kanssa on ollut muutenkin hieman haasteita sisäsiisteyden kanssa, mutta keskiviikkona ihmettelin kun se oli yöllä pissannut ison lätäkön lattialle. Ajattelin, että ehkä ne olivat Benkun kanssa riehuneet tiistai-iltana ja se oli juonut liikaa (tätäkin on tapahtunut. Jos mietitte, että siis mitä ihmeen riehumista, niin kehotan katsomaan mun ig storya joskus, esim. nyt :D). Kumminkin siinä vaiheessa kun Finkku puoli tuntia aamulenkin jälkeenkin pissasi sisään, tiesin, että kaikki ei ole kunnossa. Eikun säätämään sille lääkäriaikaa ja Benkulle ulkoiluttajaa ja mahdollista seuraa, kun mun omatunto ei antanut periksi, että se olisi vielä mun pitkän työpäivän lisäksi yksin sen ajan, mikä mulla ja Finkulla menisi lääkärissä. Enkä mä ehtisi sitä edes ulkoiluttaa kunnolla, saati pystyisi ottamaan Fionalta pissanäytettä, jos Benkku olisi mukana.

Noh, aika saatiin ja käynti meni hyvin. Virtsatientulehdus sillä oli ja lisäksi sen leukaan tulleet pienet riehumishaavat olivat tulehtuneet, joten saatiin lääkitys sitten siihenkin. Meinasin kassalla pyörtyä siihen paikkaan, kun kuulin summan, 316 euroa. Kolmesataa VTUN kuusitoista euroa. Mulla olikin sopivasti palkkapäivä.

Olin tiistaina keksinyt, että haluan alkaa katsoa Netflixiä läppärin sijaan telkkarista. Mä en tajua teknisistä laitteista tai elektroniikasta MITÄÄN ja olinkin säätänyt aika paljon ihan jo sitä asiaa, että millaisen piuhan mä tarvitsen. Prismasta tällaisen hienon HDMI-piuhan löysinkin, vaikka muutama hikipisara varmaan valui kaupan lattialle ihan jo siitä, että semmoinen piti itse osata ostaa. Noh, keskiviikkona sitten eläinlääkärin jälkeen mä ajattelin, että nytpä vietetään kiva ilta ja katsotaan Flixiä telkkarista. Mitä hittoa, eihän tää HDMI sovi mun läppäriin. No ei tietenkään, mulla on Mäkki ja siinä on kaikki omat iOsat. Eipä siinä mitään, sitten kyselemään ja säätämään sitä, että minkäs osan mä tartten, että saisin homman toimimaan. Purkkis-ryhmästä apu sitten löytyikin ja Heidi jopa löysi kätköistään adapterin, jota ei enää itse tarvitse ja jonka mä voisin tulla hakemaan. It´s a deal.

Torstaina sitten säädin GoogleMapsin kanssa ja löysin kuin löysinkin Heidin työpaikan, josta adapterin sain hakea. Jes. Tänään sitten Netflixiä. Pyykkäsin Finkun pissaa lattialta jo vähän paremmalla fiiliksellä. Illalla laitoin johdon ja adapterin paikoilleen. Sitten aloin etsiä kanavaa, josta oikea kuva näkyisi. Sen sijaan, että olisin näillä jumitusaivoilla tajunnut heti painaa source-nappulaa, rämppäsin tietenkin tv-kanavia niin kauan, että tv meni jumiin. No eihän tässä mitään, että kaukosäätimestä ei komennot toimi, mutta kun tv ei reagoinut mitenkään siinä itsessään oleviin nappuloihinkaan.  Ja taas säätöä, auttakaaaaaaaa mitä mä teeeeeeeen. No, sain ohjeet irrottaa kaikki johdot joksikin aikaa, minkä tein, useasti, ei mitään vaikutusta. Mun telkkari on jäätynyt, enkä mä tiedä yhtään, mitä sille pitää tehdä. Kuulemma pitää resetoida (schmesetoida) ja palauttaa tehdasasetuksille, mutta miten hitossa kun mikään nappula ei toimi. Huoh. Pitää kuulemma googlettaa. Oon yrittänyt, ei löydy. Mulla on vanha, joku ihan superkämänen telkkari, jonka ostin ainoastaan sen takia, että se on valkoinen (kyllä.), niin ohjeita ei löydy nimeksikään. Tai löysin mä sellaisen ohjeen, että ei kannata ostaa tämän merkkistä tv:tä, koska siihen ei löydy ohjeita mistään. Oo ja koo. No mutta, uuteen telkkariinhan mulla onkin hyvin varaa.

Mistä päästäänkin siihen mun tän viikon viimeiseen niittiin eli epäonnistuneeseen rintarangan manipulaatioyritykseen, jonka johdosta mun pitäis nyt sitten mennä itse lääkäriin. Oon lykännyt asiaa, mutta viikon kärvisteltyäni ei auta enää koittaa selvitä tällä Buranan syömisellä, vaan on jo pakko mennä. Tarkoitus oli tänään varata aika kunnes tajusin, että ei saakeli, eihän mun työterveys maksa, koska kyseessä on vapaa-ajan tapaturma. Aivan saakelin hienoa. Tykkääköhän työnantaja siitä, että jonotan jossain tk-päivystyksessä. Ja mä tiedän, aivan saakelin idiootin hommaa tommoiset manipuloinnit ja niksautukset. Oon hävennyt tätä asiaa NIIN paljon, että kuin mulle käy näin, vaikka ihan hyvin tiedän, ettei rankaan saa ammattitaidoton tyyppi koskea.
Oon yrittänyt kahtena päivänä käydä mun lähikaupassa koirien kanssa, mutta en ole onnistunut. Koirat jätän siis sellaiseen niille tarkoitettuun häkkiin, joka toimii euron kolikolla. Mutta nytpäs en jätäkään, kun joku on tunkenut sinne kolikolle tarkoitettuun koloon väärän kolikon, joka on jumittunut sinne niin, että häkin ovea ei saa lukkoon. Kuulostaa pikkujutulta, mutta on iso asia mun arjessa. Varsinkin kun on pinna aivan superkireällä lenkillä, kun Fiona vetää ja se sattuu tohon rintaan niin saakelisti.

Niin kuin ehkä huomasitte, niin mä en oo ihan parhaimmillani just nyt. Näihin vielä kun lisätään ihmissuhdekoukerot, joita riittää, niin pakka alkaa olla aika kasassa. Niin ja sunnuntai. Yyh. Tunnen itseni just tommoseksi, miltä näytän kun Saga laittoi aurinkolasinsa mun päähän :D

17 vastausta artikkeliin “Itsesääli 2.0

  1. Voi ei, onpa ollut kurja viikko monella tapaa. Toivottavasti tuleva viikko on parempi.

    En kyllä valitettavasti osaa neuvoa tv:n resetoinnissa. Sykemittarin tai tabletin seotessa on auttanut, kun on painanut kahta nappia pitkään pohjaan ja käynnistänyt uudestaan.

    Itse käytän Chromecastia ohjelmien katsomiseen. Jopa minä osasin laittaa android tabletille sovelluksen ja ottaa laitteen käyttöön TV:llä. TV:ssä pitää olla HDMI -liitäntä.

    Itselläni kuuluu ammattiliitossa vapaa-ajan tapaturmavakuutus.

    Tykkää

    1. Näin siinä just yleensä käy, että kurjat jutut kasaantuu ja rävähtää kerralla päälle. Tän viikon on pakko olla parempi!! Kiitos :)

      Kiitos vinkistä, mä kokeilinkin tuota kahden nappulan pohjaan painamista, mutta ehkä en tehnyt sitä tarpeeksi pitkään. Mä oon valmis testaamaan nyt ihan mitä vaan, jos säästyisi uuden telkkarin ostamiselta ;)

      Tykkää

  2. Paskalla on taipumus kasaantua, mutta mä lohdutin itteäni keväällä sillä, että se ei jatku loputtomiin. Se ei vain voi jatkua. Eikä se onneks jatkunutkaan.

    Mullahan oli tosiaan ihan karsea vuosi 2017 ja 2018 sama paska jatkui. Kaikkea oli yksinkertaisesti liikaa ja kroppakin alko pettämään. Ylikierroksilla oleva mieli ei nukkunut ja päädyin loppupeleissä itkemään silmät päästäni kesken duunipäivän ku ei vaan enää kestänyt. Mutta se helpotti, kun höllensi vähän omia vaatimuksia itseään kohtaan ja hankkiutui eroon niistä, jotka vaati liikaa. Kahden kissan sairastelukierrekin katkesi ja saatiin kolmannelle astmalääkitys kohilleen.

    Nyt mulla on 5 viikkoa takana uudessa duunissa ja en vois olla tyytyväisempi. Asiat on kaikin puolin parempaan menossa ja löydän lähes joka päivä uusia ilonaiheita. Pieniä positiivisia asioita, kuten työpisteeltä näkyvä maailmanpyörä. Ei ahdista tuleva talvikaan niin paljoa, kun tietää näkevänsä Linnanmäen valot <3

    Sulle paljon tsemppiä ja jaksamista <3 Se helpottaa kyllä joskus.

    Tykkää

    1. Ei vitsi, uusi duuni! Mahtavaa ja onneksi olkoon :) <3 Kyllä mä muistan, että sulla on kans ollut "vähän" haasteita. Ihan parasta kuulla, että suunta on ylöspäin!

      Eihän nämä mun valituksen aiheet ole oikeasti mitään vakavia. Tällä kertaa ;) Mutta ihan riittävästi keikuttamaan venettä vähäsen. Kiitos tsempeistä <3

      Tykkää

  3. No ei ole ollut helppoa, inhottavaa miten vastoinkäymiset on tuntunu kasautuvan kaikki samaan läjään. Eläinlääkärit on joskus järkyttävän kalliita, miten ne noin paljon veti virtsatietulehduksen ja naaman toteamisesta? Oli ihana nähdä Wilfalla, toivottavasti tuleva viikko on parempi ja nähdään vielä uudelleen!

    x Laura / Laura Loukola Beauty Blog

    Tykkää

    1. No kuule, sanopa se! Jouduttiin käydä tiistaina toisen kerran kun ei oireet helpottaneet ja silloin meni vielä enemmän :'( Ilmeisesti nartuilla ultrataan pissavaivoista tosi herkästi kohtutulehduksen poissulkemiseksi ja pelkkä ultra on ollut reippaasti yli satkun kummallakin kerralla. Viime käynnillä otettiin vielä verikokeetkin. Ehkä hiivatulehdus, ehkä juoksut tuloillaan, ehkä jotain muuta. Huoh!!

      Oli tosiaan todella mukava tavata :) Nythän näitä tilaisuuksia on enemmänkin lähiviikkoina, toivon mukaan nähdään siis pian! :)

      Tykkää

  4. Melkoista myllytystä, toivottavasti jo alkaa hellittää. Mä voisin muuten myös ihan täysin ostaa telkkarin ihan vaan sillä perusteella että se on valkoinen.

    Eläinten sairastelut on kyllä aina yhtä arsesta, eikä noi hintalaput yhtään auta. En tiedä mitä koputtais nyt tähän väliin, ettei noi marakatit nyt keksi jotain tulehdusta jonnekin ihan vaan syödäkseen satalappusia.

    Mutta long comment short, i feel you. Voisin avautua pitkästikin, mutta sanotaanko nyt vaan niin että aina ei välttämättä kannattaisi haudata itteään töihin piiloutuakseen ihmissuhdetraumoilta ja -koukeroilta koska yllättävää kyllä ihan saa noihin ihmislääkäreihinkin laitettua satalappusia siinä kohtaa kun burnis kolkuttelee ovella.

    P.S. Näin muuten yksi yö unta että tulit autolla hakemaan mua (syytä sille en nyt kyllä satu tietämään) ja sen jälkeen Luna karkasi ja etsittiin sitä hirveällä porukalla.

    Tykkää

Jätä kommentti