Joulukalenteri · Kilpailu

Haluaisitko Maanantaijoulukalenterin 2017?

Arvatkaas mitä!! Nyt on tiedossa hetki, jota mä olen odottanut jo suunnilleen kesästä asti! Saan koota yhdelle teistä oman Maanantaijoulukalenterin!!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mehän keksittiin neljä vuotta sitten Rössön kanssa tehdä toisillemme Maanantaijoulukalenterit. Monethan tekevät ystävän kanssa vaihtiksena itsetehdyt joulukalenterit, mutta me hylkäsimme tämän idean, koska kalenteri 24 luukun kanssa olisi tullut liian kalliiksi, kun haluamme, että jokaisessa luukussa on timanttia :D Keksimme, että koska maanantait ovat aika syvältä, joulukalenteriin tehdään yksi luukku jokaiselle joulukuun maanantaille. Idea oli ihan suksee ja tänä vuonna neljännen kerran järjestämäämme kalenteria voi jo kutsua perinteeksi!

Viime vuonna arvoin ekaa kertaa yhdelle lukijallekin Maanataijoulukalenterin. Arvonta oli blogini historian suosituin ja lupasin silloin, että tehdään tästä perinne :) Tänäkin vuonna siis yksi ihana lukija saa ihkaoman Maanantaijoulukalenterin.

Arvontaan osallistumisaika loppuu taas sillä tavalla ajoissa, että ehdin sitten kysyä voittajalta vähän speksejä, että kalenterista tulisi mahdollisimman mieluisa. Vitsi, ihan jo sormet syyhyää päästä miettimään ja etsimään! Vielä kun ei ole jouluruuhkiakaan missään, eli lahjojen osto on miellyttävää :D

Osallistumisaikaa on la 18.11.2017 klo 18 saakka! Sitten mulla on viikko aikaa hommata paketit ja postille on varattava viikko, että paketti ehtii varmasti perille ajoissa maanantaille 4.12. :) Osallistut kertomalla kommenttikentässä, mitä sä paketoisit läheisen Maanantaijoulukalenteriin?! Valjastan teidän mielikuvituksenne hyvään tarkoitukseen, taas! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lähetän palkinnon voittajalle Smartpostilla ja vain Suomeen. Voiton osuessa kohdalle olethan sähköpostitse tavoitettavissa niin, että saan parin päivän sisällä vastauksen kysymyksiini siitä, mistä sinä pidät :)

Onnea kaikille arvontaan ja TOIVOTTAVASTI olette edes puoliksi yhtä innoissani tästä kuin mä olen!! <3 :)

125 vastausta artikkeliin “Haluaisitko Maanantaijoulukalenterin 2017?

  1. Ekaan pakettiin lähtis ainakin jotain herkku-herkku-suklaata <3
    Toiseen pakettiin vois lähtee kynsille jotain kimaltavaa.
    Kolmanteen kasvoille jotain luxusta ja
    Neljänteen pakettiin tuoksuvaa vartalolle!

    Tykkää

  2. Voisin kuvitella kasaavani maanantaijoulukalenterin siskolleni, jolloin siihen tulisi ainakin joku hyvä kirja, pussilakanasetti, vartalonhoitotuotteita, laadukasta suklaata ja hyvää punaviiniä :)

    Tykkää

  3. Maanantaijoulukalenteri on ihan huippu idea!! Voisin ajatella toteuttamista miehelleni ja sisarelleni. Kirjanörttinä valitsisin huolellisesti sopivan kirjan mukaan, molemmille myös jotain hemmottelevaa kosmetiikkaa tai vaikka joku hieronta, vaikkei sitä heti saisikaan. Jotain ihanaa herkullista pitäisi myös löytyä ja miehelle vaikka jotain erikoisempaa olutta. Sisko ihastuisi varmasti myös kaikenlaiseen askartelutavaraan, miehen viimeinen luukku voisi pitää sisällään jotain musiikkiin liittyvää. Ehkä täytyykin toteuttaa tämä tänä vuonna!

    Kivaa joulun odotusta, hih!

    Tykkää

  4. itellä just työn alla kalja-joulukalenteri miehelle, kaikki 24 ”luukkua” eli ei nyt ihan maanantaikalenteri mut kalenteri kumminkin 😄

    Tykkää

  5. Mä suosin jotain käytännöllistä ja käytettävää, esimerkiksi omista lahjoista löytyy faijalle uus pehmoinen kylpytakki. Veljeltä ja hänen puolisoltaan on saatu lahjaksi mm ravintolaan lahjakortti, oli todellakin mieleinen :)
    Ihana idea tää maanantaikalenteri.

    Tykkää

  6. Jos itselleni kokoaisin maanantaijoulukalenteria, niin sieltä löytyisi jotain hyvää, vastajauhettua kahvia. Lisäksi jotain hemmottelevaa kosmetiikkaa.

    Tykkää

  7. Suklaata+hömppälehti, vitamiinia+heijastin, lahjakortti käsihoitoon+käsivoide, tuoksukynttilä+villasukat ja Haloo Helsinki-levy+salmiakkia. Mua ainakin piristäis maanantaisin.

    Tykkää

  8. Loistoidea<3 Maanantait on tosiaankin ihan syvältä, mutta maanantaikalenteri helpottaisi kovasti angstia:)
    Jos tekisin läheiselleni eli ukkelilleni maanantaikalenterin, siinä olisi joku tuoksu, kasvopesu, partabalsami, sekä jättispussi jotain namuja;)

    Tykkää

  9. Mie teen poikaystävälle joulukalenteria (ihan kaikki 24 luukkua) ja siinä on kyllä hommaa, kun ainoat mömmöt mitä iholle pistää on suihkugeeli ja shampoo + hajuvesi :’D Rajoittaa touhua aika paljon, eikä kehtaa joka luukkuun pistää sukkia.

    Mie sujauttaisin maanantaikalenteriin: jotain syötävää, ehkä jonkin oudon esineen esim. omenanviipaloijan, mansikankannanpoistajan. Sitten jokin lautapeli, missä saisi käyttää älyä ja viimeisenä jokin kosmetiikkatuote :)

    Tykkää

  10. Itse paketoisin siskoa ajatellen (ja tykästyisin jos itsekin saisin) kahvia ja vaikka Suomi teeman mukaisen mukin. Myös Lumenen Harmonia sarja on kiinnostava ja jonkun tuotteen sarjasta laittaisin pakettiin. Myös raakasuklaata ja joku kasvonaamio/kasvokuorinta (tai vaikkapa virkistävä jalkakylpysuola+ravitseva voide). Ja jotain värikosmetiikkaa. Esimerkiksi luomiväripaletti. Vaikkapa oikein ihanan pigmenttinen glitter luomiväri,jota voisi aattona käyttää.

    Tykkää

  11. Mä paketoisin ehdottomasti jotain hyvää teetä tai kahvia (riippuen vastaanottajasta) ja suklaata, totta kai! – ehkä joku kiva raikastava kasvonaamiokin olis aika super maanantaille. Koska maanantait vaan on niiiiiiin ahdistavia… :P

    Tykkää

  12. Tuo maanantaijoulukalenteri on kyllä ajatuksena ihan huippu, kukapa sitä ei lisäinspistä viikon alkuun kaipaisi :D

    Kysymys onkin haastavampi, ensinnäkin riippuisi ihan siitä kenelle läheiselle pakettia olisin tekemässä ja minkälaisen budjetin olisimme sopineet.. Ehdottomasti jotain hemmottelua, jota ei itse niin herkästi tulisi hankkineeksi.. Jos budjettia olisi hyvin niin joku hemmotteluhoito olisi ihan MUST. Pienemmällä budjetilla sitten jotain omaehtoiseen hemmotteluun; suklaata sun muuta ;D

    Tykkää

  13. Paketoisin jotain hyvää suklaata, ihanalta tuoksuvan suihkusaippuan, villasukat, heijastimen, jotain erikoiskahvia ja joulukuusenkoristeen. :)

    Tykkää

  14. Apua, vaikea. :D Vähän riippuen siitä, kenelle kalenterin tekisin, niin ainakin jotain herkkua suklaata tai lakua pitäisi olla. Ja johonkin pakettiin laittaisin myös jonkun aineettoman lahjan vastapainoksi tavaralle. :) Voi vitsi, kaikista joulukalenterista tää olis kyllä paras. :D

    Tykkää

  15. Ääääää, mä en kestäääää, pakko saada edes joku kalenteri, kun viime vuonna jäin ilman! Oli pyllystä!
    Siskolle paketoisin ainakin jotain laadukasta, maustettua mustaa teetä, kermaisia ja pähkinäisiä konvehteja, naamion, käsirasvan ja kalenterijatkumoksi satokausikalenterin. Ystävälle lähtisi ainakin esim. Cafeterion kahvia, punaviiniä, myös naamio ja teetä, vaaleanpunaisia kynttilöitä ja pörrötossut.

    Tykkää

  16. Minä varmaan tekisin maanantai joulukalenterin siskolle, koska se olisi ehdottomasti helpoin kohde. Ja sisältö tietenkin kosmetiikkaa! Ainakin yksi highlighter, yksi huulikiilto ja yksi luomiväripaletti. Ja hän siis osaisi arvostaa tätä ja innostuisi asiasta.

    Tykkää

  17. Itse voisin kuvitella tekeväni siskolleni. Saattaisin valita vaikka hiusnaamion, käsivoiteen, tuoksukynttilöitä ja vaikka glögiä. Kaikkea pientä tulee mieleen, mitä hän voisi tarvita ja mikä olisi mieleistä ja ei hirveän kallista.

    Tykkää

  18. Tää on kyllä niin kiva idea! :) Mä varmaan kokoisin jotain sellaista, mistä tiedän vastaanottajan tykkäävän, esim. miehelle kaikkia erikoisia karkkeja ja limsoja :D Olisi ihanaa päästä tekemään kosmetiikkalalenteria jollekin!

    Tykkää

  19. Iiiiiiiiihhhhh, miten mä olin unohtanukin et sulla oli tää ihana joulukalenteri <3 <3 Kyllä te siskokset ootte onnenpekkoja ku teillä on toisenne <3 Eli todellakin olen innoissani :D Ainut kelle voisin kuvitella tekeväni ko. kalenterin on mun bestis <3 Paketteihin tulis näin äkkiä päissään aateltuna ainakin lahjakortti Oulun parhaaseen pitseriaan La Festaan, kissa-korvakorut, lahjakortti meikinteon opetukseen ja Fami-suklaata :) Ihanaa ku jaksat väkerrellä meille lukijoille tällaista luksusta <3

    Tykkää

  20. Ihana idea! Osallistun ite jo kalenterijoulukalenteriin, jossa lähetellään luukkuja jotka pitää sisällään jotain kivaa kalenteriaskarteluun! Tämmöseen versioon laittaisin ite jotain ihanaa käsirasvaa, huulituotteita, hemmottelukasvonaamion ja jotain herkkua myös mukaan. :)

    Tykkää

  21. Riippuu henkilöstä. Viinipullo käynee kaikille, suklaa myös, lahjakortti (jos sellaisia on?) Helsingin kissakahvilaan, muussa tapauksessa lahjakortti johonkin toiseen kahvilaan, parempi tietysti olisi ravintolalahjakortti! Kynttilöitä.

    Tykkää

  22. Tää on kyllä niin paras idea! Vähän yritin etsiä kaveriporukastani, jos joku haluaisi tehdä kalenterivaihtokaupan, mutta olin ainoa kalenterihöperö. Pitänee siis ensi vuodelle aloittaa houkuttelu jo aiemmin!

    Kalenterin sisältö riippuu tietenkin sen saajasta, mutta potentiaalisia lahjoja olisivat erikoisoluet, kuohuviini, hyvä tee ja kahvi, mausteet&öljyt&etikat, villasukat ja tietenkin kosmetiikka. Lisäksi luukussa voisi olla jonkinlainen lahjakortti joko itse tehtyyn tai ostettuun siivoukseen ja ruuanlaittoon.

    Tykkää

  23. Jos kokoaisin maanantaijoulukalenterin siskolleni, laittaisin sinne ainakin jonkun kivan rannekellon tai koruja, herkkuja eli suklaata, itseleivottuja keksejä ja teetä, vartalonhoitoon liittyvän hemmottelupaketin ja kirjan ja kirjanmerkin. :)

    Tykkää

  24. Eka tuli mieleen, että mitä miehelleni paketoisin kalenteriin: jonku fantasiakirjan, aluksen x-wing- peliin, pullon viskiä ja ehkä jotain miesten kosmetiikkaa esim. partaa varten.

    Tykkää

  25. Jee, niin mukana!

    Ekaan luukkuun laittaisin hyvää glögiä ja suklaata, ehkä myös pähkinöitä.
    Toiseen luukku tulisi hyvä kirja.
    Kolmas luukku sisältäisi skumppaa ja jonkun kylpytuotteen.
    Kolmannessa olisi sitten kosmetiikkaa vastaanottajasta riippuen.

    Ja tuossa tulikin samalla miten ja missä järjestyksessä haluaisin oman joulukuuni kuluvan 😂

    Tykkää

  26. Kaverin maanantaijoulukalenteriin pakkaisin pienen rasian luksussuklaakonvehteja ja kahvia, sähäkän värisen huulipunan (koska kaikkihan me tiedetään, että Suomen joulukuu on ankean harmaa…), lämpimät villasäärystimet / pitkät villasukat ja lahjakortin kalligrafia-kurssille tai vastaavaan.

    Tykkää

  27. Ihana tuoksukynttilä ja suklaata, toiseen kasvonaamio, kolmanteen villasukat ja käsi/jalkavoide. Neljänteen kuoharia ja lahjakortti kirjakauppaan :)

    Tykkää

  28. Oih, sun maanantaikalenterit on legenda jo nyt! <3 Se on varmasti aivan loistava, sulla on ollut niin hyviä suosituksia. Mulla ei olisi varaa laittaa kovin kalliita juttuja, mutta laittaisin omia lemppareitani, tällä hetkellä ainakin Petitfeen sy-kosteutusgeeliläpysköjä, Avrilin volumeripsarin, Everyday Mineralsin peiteainejauheen ja Ecotoolsin pulleapäisen peiteainesiveltimen :)

    Tykkää

  29. Ai että tää on niin ihana keksintö! Mulle tulee heti mieleen että tekisin kalenterin mun ystävälle jolla on ollut vähän turhan paljon kaikkea kurjaa viime aikoina. Jotain inkivääriherkkuja inkiväärin ystävälle, luettavaa, jotain pehmeää ja lämmintä ja ehkä jonkun keikkalipun sujauttaisin sinne. Pitääpä melkein laittaa harkintaan jos oikeasti toteuttaisi tämän :)

    Tykkää

  30. Koska maanantait on vähän niin ja näin, laittaisin pakettiin hemmottelevia kasvonaamioita, jalkojen kuorintasukat, suklaata, kynsilakkoja ja teetä!

    Tykkää

  31. Me jo kaverin kanssa pohdittiin tällaisen tekemistä toisillemme, mut jää kyl tältä vuodelta..
    Paketteihin olisi varmaan mennyt jotain herkkuja, ehkä kirja ja sit jotain erikoisempaa kosmetiikkaa ja tarvikkeita. 😁

    Tykkää

  32. Riippuu vähän kenelle kalenterin tekisin, mutta ainakin äitini sellaisen ansaitsisi, jolle pakkaisin luukkuihin varmaankin jonkun hemmottelevan ja kalliin ihonhoituotteen, varmaan seerumin, pullon laadukasta valkoviiniä, tummia kahvipapuja espressoja yms. varten ja jos ehtisin, tekisin itse hänelle jonkun hopeakorun, jonkun kaulaketjun luultavasti.

    Tykkää

  33. Ukko-kullalle uusia sukkia ( aina reikäisiä), jotakin tuosus, mistä itse pidän. Suihkugeeliä. Ja SUKLAATA.

    Tykkää

  34. Ooh! Voisin kuvitella, että siskolle mun olisi kaikkein helpoin tehdä mieluinen kalenteri. Laittaisin mukaan ainakin yhden keikkalipun, herkkuja, luomiväripaletin ja jotain ihonhoitotuotetta (kasvonaamio vaikka!) voisin harkita myös! Toisaalta olisi ihanaa tehdä tällainen äidille:)

    Tykkää

  35. Ihana arvonta :)
    Jos mä miehelleni tämän kasaisin, niin ainakin jotain erikoisolutta, kirja ja jotain pientä autoiluun liittyvää härpäkettä, niin ja suklaata.

    Tykkää

  36. Maanantaikalenteri kuulostaisi niin piristävälle, varsinkin tämän päivän huonojen uutisten jälkeen..
    Itse tekisin maanantaikalenterin miehelle, koska se nyt vaan on ihminen joka mut nosti pahasta suosta vuosi sitten. Rahaa mulla ei juurikaan ole joten tää mielikuvituskalenterikin on suunniteltu sen pohjalta. Ensimmäisenä maanantaina paketista paljastuisi elokuvaliput, veisin miehen katsomaan elokuvaaa jota on pitkään odottanut. Seuraavana maanantaina jotain parranhoitoon liittyvää, partaöljyä, shampoota, vahaa. Kolmantena maanantaina veisin mehen kansallispuistoon ulkoilemaan ja valmistaisin jotain herkkua mukaan. Ja tietenkin nokipannukahvit. Neljäs maanantai onkin jo joulupäivä joten silloin paljastuisi lahjaksi muutenkin suunniteltu ja tilattu valokuvasuurennos hääkuvasta.

    Tykkää

  37. Ihana idea! Mä voisin tehä tollasen mun parhaalle kaverille. Laittasin sinne spajuttuja, saunatuoksuja, ehkä lahjakortin hierontaan

    Tykkää

  38. Riippuu tietysti ihmisestä, mutta hyvälle ystävälle laittaisin hänelle sopivaa kosmetiikkaa (värikosmetiikkaa ja ihonhoitoa), hyvän kirjan (joko kehutun uutuusromaanin tai self-help-tyyppisen tehtäväkirjan), ihanan pehmoisen viltin ja herkkuja (laatusuklaat, hyvää juotavaa, jotain spesiaalia.

    Tykkää

  39. Jotain lahjansaajalle mieluista juomaa (hehkuviiniä tai vaikka viskiä), jotain hyvää, esim. käsintehtyjä suklaita, joku ihana kosmetiikkajuttu, lahjakortti vaikka hierontaan tai jalkahoitoon, henkilöstä riippuen. Ihana idea kyllä. :)

    Tykkää

  40. Kosmetiikka, suklaa, kahvi / tee ja kirja olisi kombo josta pitäisin itse ja varmasti paras ystävänikin pitäisi, jos tekisin hänelle maanantaijoulukalenterin.

    Tykkää

  41. Paketoisin mukaan kaikkea ihanaa, kuten makukahvia, suklaata, kosmetiikkaa kuten seerumin, kasvoöljyn, kangasnaamioita. Olisi aika hauskaa keksiä kalenterin sisältö :)

    Tykkää

  42. Moikka! Olisi huikean hienoa voittaa sinun Maanantaijoulukalenteri, siksi että a) rakastan kokeilla kaikkea uutta ja kiehtovaa sekä b) sinun laatima joulukalenteri ei taatusti ole mitään basic settiä. :D Itse tekisin kalenterin siskolleni ja laittaisin siihen ainakin erittäin hyvää, tummapaahtoista kahvia, täyteläistä kasvoöljyä, Dan Brownin uusimman kirjan ja yhteen luukkuun herkkuja Toivo-koiralle.

    Tykkää

  43. No siis tietenkin jotain ihanaa kosmetiikkaa ja ois kiva laittaa myös jotain itse tehtyä. Harmi, että olen tosi huono käsitöissä mutta jos osaisin, niin villasukat tai lapaset ois kiva antaa. Ja sit vaikka suklaata, jotain erikoiskahvia ja vaikka hyvä pokkari.

    Tykkää

  44. Tytärpuoleni tytär on 12 v. Hänelle kaikkea pientä kivaa, esim dödöä, huulirasvaa, kynsilakkaa. Mitä nyt sen ikäinen tyttö haluaa.

    Tykkää

  45. Tekisin kalenterin miehelleni! Ekassa luukussa olisi parranhoitotuotteita, toisessa Jere Karalahden kirja, kolmannessa käsintehtyä lämmikettä, ja viimeisessä kahdenkeskinen miniloma ilman lapsia esim kylpylään.

    Tykkää

  46. Tekisin maanantaijoulukalenterin miehelleni! Siihen tulisi varmaan pähkinäsuklaata, hyvää olutta, jokin peli ja F1 -pienoismalli :D

    Tykkää

  47. Laittaisin paketteihin hyväntuoksuista kosmetiikkaa, jotakin hyvää syötävää ja vaikka erikoisempaa teetä/kahvia sekä jonkun ihanan kynttilän :)

    Tykkää

  48. Jos tekisin ystävälleni vastaavanlaisen niin laittaisin jonkun ihanan tuoksuisen luonnonkosmetiikkasetin ja jotain kaunista ja kimaltavaa ainakin :)

    Tykkää

  49. 1. Huulipuna
    2. Suihkusaippua
    3. Kynsilakka + käsivoide + kynsilakanpoistoaine + kynsiviila
    4. Joku raikas tuoksu
    Perustelut: Mitään noista en oikeasti TARVITSE mutta lahjan idea onkin ilahduttaa – lahja tulisikin minulle!

    Tykkää

  50. Laittaisin ”luukkuihin” varmaankin jonkun hyvän kirjan, kosmetiikkaa, suklaata ja jotain muuta herkkua ja jotain kivaa jouluun liittyen :)

    Tykkää

  51. No siis TODELLAKIN iiik ja mukana ollaan!!! Jotain söpöä (pehmoeläin), jokin kauniisti kuvitettu kirja (esim. Sanna Annukan kuvittama The Nutcracker), kosmetiikkaa (esim. luonnonkosmetiikkaa tai hauskan värisiä kynsilakkoja), jokin ihana heijastin, kivoja paperijuttuja esim. tarroja, washi-teippejä ym. Voisin jatkaa listaa. :) Tämmöiset jutut ovat mielestäni hauskoja.

    Tykkää

  52. Ainakin karkkia paketoidun rutkasti! Muuten sitten riippuisi siitä kenelle kalenteri tulee, esim poikaystävä voisi saada pleikkapelin ja sisko meikkejä 😄

    Tykkää

  53. Mun tekemä maanantaijoulukalenteri koostuisi itse neulotuista piposta, kaulahuivista, lapasista sekä villasukista.

    Tykkää

  54. Mä pakkaisin tarvelahjoja:
    deo, jalkavoide, seerumi kasvoille,tuoksu (bonariksi Fazerin vihreitä kuulia, ne kun kuuluu jouluun).

    Tykkää

  55. Lahjakortit on helppo vaihtoehto, muuten vihreitä kuulia, riisisuklaata tai muita suklaaihanuuksia. Kahvia, kaakaota, pähkinöitä tai juustoja! Punaviiniä!

    Tykkää

  56. Laittaisin siskolleni, pienen lapsen äidille, jotain hemmottelevaa suihkusaippuaa, jotain maukasta syötävää, jotain rentouttavaa teetä ja jotain kivaa tekemistä koko perheelle. 😊

    Tykkää

  57. Oon joskus ajatellut, että tekisin kaverille ihan 24 luukun kalenterin. Vielä on jäänyt ajatuksen tasolle.
    Varmaan teetä ja suklaata tulisi yhteen pakettiin, sitten voisi laittaa käsi- ja jalkavoidetuttuja, glögiä ja pipareitakin voisi löytyä yhdestä luukusta ja viimeisenä jotain superihanaa suihkaria ja vartalovoidetta.

    Tykkää

  58. Oi, tämä olisi ihana palkinto! :) itse laittaisin maanantaijoulukalenteriin vaikka siskolle jotain oikein hyvää suklaata, hyvää kahvia, jotain ihanan tuoksuista suihkugeeliä tai vartalorasvaa, kasvonaamion jne.

    Tykkää

  59. Hmm, mä tekisin varmaan aika monipuolisen joulukalenterin silleen et siellä olis aika laidasta laitaan juttuja. Ja mielelläni tutustuttaisin kalenterin saajan uusiin juttuihin, eli sinne tulis varmaan jotain jännää Lushilta, Punnitse & säästästä ja sitten kaikista pikkupuodeista, mitä Tampereen kokoisesta kaupungista löytyy. :)

    Tykkää

  60. Miehelle jos tekisin, niin erikoiskahvia ja/tai -olutta, nörtteilyä varten verkkokaupan-lahjakortin, lämpimät töppöset ja vaikka joku hyvä Akkari-kirja vielä siihen päälle.

    Tykkää

  61. Mä laittaisin Maanataijoulukalenteriin jouluista kahvia ja suklaata, joku ihana kasvonaamio, Lushin suihkugeeli ja villasukat.

    Tykkää

  62. Mä laittaisin varmaan jotain hemmottelevaa kosmetiikkaa/ihonhoitojuttuja, muhkean kaulahuivin ja lapaset, suklaata, kirjan, viiniä.

    Tykkää

  63. Tekisin varmaan jonkun hemmottelupaketin tasapainottamaan kiireistä arkea! Jonkun kivan kasvonaamion laittaisin sekä seerumin sen jälkeen laitettavaksi. Ja myös hauskan kirjan jota voi sitten lukea naamio naamassa :)

    Tykkää

  64. Mua pidetään kavereiden kesken jonkunlaisena meikkiguruna, niin kalenteriin tulisi mun hyväksi havaitsemia meikkituotteita :)

    Tykkää

  65. Maanantaijoulukalenteri on niin Hieno idea! Olen avannut Lumenen joulukalenterin jo lokakuussa🤔
    Sisareni Tarja saisi luukuista tuoksukynttilän, suihkutettavan kasvoveden , jalkarasvan ja suklaata❤

    Tykkää

  66. Hemmottelevaa kosmetiikkaa ja herkkuja laittaisin maanantaijoululalenteriin siskoilleni, ja toki myös itselleni :)

    Tykkää

  67. Ihania hemmottelujuttuja: laadukasta kosmetiikkaa, herkkuja ja vaikkapa pehmoiset pörrösukat jalkoja lämmittämään :) Lushilla on kivoja vartalonhoitotuotteita, niin sieltä ainakin laittaisin jotain pakettiin.

    Tykkää

  68. No mä itseasiassa ajattelin tehdä jotain tän tyylistä poikaystävälle, joka sanoo ettei halua joulukalenteria, mut mä en kuuntele. Ei se sit mitään kiukuttele, jos sisältö on just tuota timanttia :D Jos luukkuja ois neljä, niin yhteen tulisi ainakin pari jotain pienpanimo/erikoisolutta ja toiseen ”lahjakortti” mun suorittamaan hierontaan. Kaks muuta on vielä mietintäasteella, niinkuin muutenkin koko kalenterin toteutus. Mut katsellaan, vielähän tässä on pari viikkoa aikaa :)

    Tykkää

  69. Jos kokoaisin kalenterin miehelleni siihen voisi tulla esim. villasukat, jotain herkkua pienpanimo-olutta, salmiakkia, kasvojenpuhdistusaine, joku kirja, leffalippuja tai jonkun ravintolan lahjakortti.

    Tykkää

  70. Paketoisin siskolle suklaata, jonkun hyvän kirjan, kangaskasvonaamion, teetä, viiniä… Mun kalenterit menisi kyllä ihan överiksi :D miehelle partaöljyn, olutta ja kismetsuklaata.

    Tykkää

  71. Huippua että maanantaijoulukalenteri on täällä taas! Paketoisin kalenterin miehelleni. Ehdottomasti parranhoitojuttuja, partaöljykalenteri oli viime vuonnakin sen lemppari. Toisen teen varmaan äidilleni. Hän remontoi juuri saunansa (omin käsin!!) joten hänen kalenteristaan tulee löytymään sauna-aiheisia juttuja kuten saunatuoksuja, pellavaiset laudeliinat, saunatyyny, uusi kiulusetti jne.

    Tykkää

  72. Ihana idea! Lahjakortti Stoccan Herkkuun, valikoituja yksilöllisiä suklaaherkkuja alan liikkeestä, tuoksukynttilöitä, joulukoristeita ja viinipullo!

    Tykkää

  73. Laittaisin ihanan wellan luxe oil hiusöljyn yhdeksi ylläriksi. Sit jotain muutakin hemmottelua vaikka madaran naamion. Niin ja hyvä suklaa ja kahvi toimis varmasti.

    Tykkää

  74. Muistan jo silloin ”ajat sitten”, kun kerroit ekan kerran tästä teidän perinteestä ja ajattelin, että ei vitsi miten osuva idea – koska maanantaithan ne on niitä surkeimpia! :D :D

    Mä tekisin ko. kalenterin joko äidin tai poikaystävän kanssa.. meillä on kaikilla vähän omanlaisemme huumorintaju, joten perinteisten suklaiden ja villasukkien sijaan ”luukkuihin” ostaisin varmaan jotain pientä pöhköä esim. Alphageek- tai Pulju.net – sivustoilta :) Tai jotain outoja ja halpoja kiinan vempeleitä eBaysta :P

    Hei.. kehittelinkö tässä juuri kummallekin meidän näköiset maanantaijoulukalenterit!? :D

    Tykkää

  75. Yhteen laittaisin jonkun ihanan muumimukin ja toiseen jotain laadukasta glögiä ja ihanaa suklaata. Loput varmaan olisi sitten jotain ihanaa kosmetiikkaa :)

    Tykkää

  76. Veljelleni hyvä ja laadukas, erilainen erikoisolut joka maanantaille, sellainen mitä ei ole ennen maistanut. :D

    Tykkää

  77. Siskolleni kätkisin pakettiin itse tehdyt villasukat, hänen lempihajuvetensä ja jotakin ihanaa kosmetiikkaa <3

    Tykkää

  78. Heh, kenetköhän mä saisin taivuteltua tällaiseen leikkiin mukaan… Yks ajatus mikä tuli mieleen jos kohteelle sopii: huulipuna. Jokaiselle maanantaille oma, ihana uusi puna :) Tällaisen ottaisin itsekin mielelläni.

    Tykkää

  79. Jotain pehmoista, jotain hyvää ja jotain hemmottelevaa. Maanantaikalenterin ideaan musta sopii hyvän olon jutut! Eli näitä laittaisin esim ystävälle:
    1. Pehmoiset söpöt sukat, pörrösukat! Tai muhkea lämmin huivi.
    2. Hyvää teetä, talveen sopii joku mausteinen ja kiva teemuki kaveriksi.
    3. Hemmottelusetti : käsi-ja jalkavoide sekä kasvonaamio, kangasnaamiot on hyviä.
    4. Koska olen itse kosmetiikkahöperö, jakaisin sitä viimeisessäkin ”luukussa”, joku seerumi tai ystävälle täydellisesti sopivan sävyinen huulipuna olisi kivoja talven lahjoja.

    Tykkää

  80. Ihana juttu tämä maanantaikalenteri, siihen on helpompikin keksiä täytettä kuin jotakin järkevää 24 luukkuun! Mun maanantaikalenterissa ystävättärelle voisi olla vaikka kropalle vartalokuorinta+suihkuöljy, makusteluun vihreitä kuulia (hän tykkää!)+jotain hyvää suklaata, juominkipuolelle skumppa tai glögi ja vielä joku ihana sisustuskirja.

    Tykkää

  81. Apua, tää on ihanin arvonta ikinä!!! Kiitos paljon tällaisen järjestämisestä. Mä varmaan ystävälle paketoisin joulukalenteriin jotain ei-materiaalista hyvää, vaikka materiasta kovin itse tykkäänkin :D Mutta siis leffalippuja, museo- ja teatterilippuja, konserttia, kylpylää ja tällaista, mihin sitten itse tulisin toki seuraksi :)

    Tykkää

  82. Vitsi mä olin jo viime vuonna niin innoissani tästä ideasta, kuin luin siitä juurikin täältä sun blogista! Odotan jo innolla aikaa koulun jälkeen, kun voin tehdä tällaisen jonkun sukulaisen kanssa. Vastauksena kysymykseen niin jos tekisin tällaisen esim siskoni kanssa ja budjetti olisi 50e niin mukaan lähtisi ehkäpä jotain seuraavista: kiss kiss karkkeja, iso teemuki, luomiväripaketti, jonkun mun siskon rakastaman merkin minituotteita ja ehkäpä jotain muitakin meikkejä ja siveltimiä riippuen kalentereiden yhteisarvosta :) Vitsi tällaistä olis kiva toteuttaa! <3

    Tykkää

  83. Sen pitäisi olla hemmottelupaketti, jotain ihanaa kasvonaamiota ja kroppakuorintaa, jonka jälkeen voi istahtaa sohvalle lämpimän kaakaon tai jouluisen juoman kera.

    Tykkää

  84. Itse pakkaisin maanantaijoulukalenteriin ainakin jonkin hyvän, kalenterinsaajaa miellyttävän kirjan. Sen lisäksi mukaan voisi pakata hyvää glögiä ja suklaata, joiden kanssa kirjasta olisi hyvä nauttia :)

    Tykkää

  85. Jos tekisin teini-ikäiselle tyttärelleni maanantaijoulukalenterin, siihen tulisi ainakin suklaata ja muuta karkkia ja kasa Essencen meikkejä, erityisesti huulituotteita ja highlightereita. Ja pehmoiset pörrösukat ja pari leffalippua :)

    Tykkää

  86. Parhaalle ystävälle paketoisin yhteen luukkun hyvää kahvia ja kauniin kupin (tykkää eriparikupeista), yhteen luukkuun pikkupullo hyvää punkkua ja sen kaveriksi jotain pientä syötävää, kuten oliiveja. Kolmannesta luukusta löytyisi Ritualsin setti, jossa vähintään suihkuvaahto ja öljy. Neljänteen luukkuun pakkasin varmaan jonkun hyvän tuoksun, jossa on mustaherukkaa.

    Todellisuudessa tuun kuitenkin paketoimaan jouluksi hälle läjän matkakokoista kosmetiikkaa, koska tykkää minipulloista yhtä paljon ku mä ite :D

    Tykkää

  87. Mun ei varmaan kannata paljastaa idiksiäni maanantaikalsuun :-D Enkä tietty osallistu kilpailuun, mut oon voittajan puolesta jo etukäteen fiiliksissä <3 Tää on superii!!

    Tykkää

  88. Apua miten ihana idea! :D
    Itse paketoisin läheisen kalenteriin kaikkea pientä arjen hemmottelua, jotka piristäisivät uuden viikon alkua. Jouluista teetä, suklaata, kasvonaamioita/sheet maskeja, tuoksukynttilöitä, jonkun ihanan tuoksuisen suihkusaippuan sekä kirjan, josta tietäisin läheisen tykkäävän. Näistä kokoaisin pieniä kokonaisuuksia jokaiselle maanantaille ja mukaan laittaisin vielä jonkun piristävän jouluisen mietelauseen/kortin :)

    Tykkää

  89. Uuh, loistava idea tää maanantaikalenteri! Siskolle tekisin minäkin ja laittaisin paketteihin vihreää teetä ja hervottoman kokoisen teemukin, punkkua, sipsejä ja sweet chili-dippiä ja kissa-aiheisia juttuja 👌🏻

    Tykkää

  90. Oih, mikä idea! Mä pakkaisin jonkun hajuveden, vähätuoksuisen mutta tosi täyteläisen vartalovoiteen, huippuprimerin ja ihanan huulipunan :) Antaisin kalenterin 18v tytölleni. Pääsisin itsekin kokeilemaan :)

    Tykkää

  91. Suklaata, joku ihana kosmetiikkatuote esim. luomiväripaletti. Kasvonaamioita, hemmottelutuotteita maanantaille :)

    Tykkää

  92. Tää olis kyllä aivan parasta saada <3 Kosmehörhönä pakkaisin tietysti kosmetiikkaa, vähän toki vastaanottajasta riippuen. Ehkä jonkun hyvän kirjan joulun pyhiksi luettavaksi ja vaikka jonkun hienon tonttulakin :D

    Tykkää

  93. No jos raha ei ois ongelma :D Tekisin ystävälleni seuraavanlaisen
    1 ma: Hemmottelua, kasvonaamio, kasvo ja vartalovoiteita, suklaata
    2 ma: Meikkituotteita, lahjakortti johonkin vaateliikkeeseen
    3 ma: Lahjakortti kylpylään, saisi mennä yhdessä miehensä kanssa ja mä hoitaisin lasta ja koiraa :)

    Tykkää

  94. Kyllä tämmöisenä kosmetiikkahöperönä varmaan pakkaisin maanantaikalenteriin jonkun virkistävän suihkugeelin, jotain kaunista ja kimaltavaa luomiväriä pikkujoulurientoihin, jonkun super ravitsevan vartalovoiteen ja jonkun ihanan kasvonaamion yhdessä tuoksukynttilän kanssa. Näillä saisi super rentoutuneen fiiliksen joulukiireiden keskellä :)

    Tykkää

  95. Menis kyllä täysin kosme-linjalla. Joku ihana öljy tai seerumi kasvoille. Laadukas sivellin tai mieluummin setti. Laadukas korostustuote. Väritön puuteri meikin kiinnitykseen tai meikin kiinnityssuihke. Ja kaikille yhteistä on laadukkuus, luksus ja kauneus. Vain ihanuutta ja huokauksia :)

    Tykkää

  96. Itse jos tekisin kalenterin niin sinne tulisi jotain ihanaa glögiä, suklaata/lakuja, tehokkaasti kosteuttavia ihonhoitotuotteita, kirja ja jotain värikosmetiikkaa, ainakin joku ihana huulipuna! :)

    Tykkää

  97. Minun tekemästä kalenteristani löytyisi jotain hullunkurista ja hassua, niin että se naurattaisi maanantaiaamuna. Vaikkapa joku hullunhauskan näköinen korealainen naamio, joka kosteuttaisi ihoa mutta ei suojaisi naururypyiltä :-) Ja oikein pikkujoulutunnelmainen huulipuna. Ja jotain kimaltavaa säihkettä, luomiväriä tai kasvokorostusta. Ripaus sitä jouluntaikaa ja ihanaa turhamaisuutta, josta kosmetiikasta nauttiva naisihminen nauttii! Ja jouluviikolle jotain ihanaa luksusta, vaikka hajuvesi, jonka käytöstä nauttii koko seuraavan vuoden.

    Tykkää

  98. Vähän tietysti riippuisi saajasta, mutta todennäköisesti valitsisin kalenteriin jotain ihanaa luonnonkosmetiikkaa. Jotain hemmottelua vartalolle, kasvoille ja tietysti hiuksille. Ai niin, ja jotain kimaltavaa. :)

    Tykkää

  99. Kyllä mä haluaisin maanantaipiristeeksi jotain sitruunaista tai sitruunaruohoista (joka mun mielestä on parempi sitruunatuoksu kuin perussitruuna). Sillä lähtisi reippaasti pimeimmän kauden pimeimmät päivät käyntiin!

    Tykkää

  100. Parhaalle kamulle ( ja itselle ) haluaisin kosmetiikkaa. Jotain ihanaa ja yllättävää, jota on aina halunnut kokeilla/josta ei ole koskaan kuullutkaan. Sellaista joka laittaa tädit huokaisemaan ihastuksesta!!=)

    Tykkää

  101. Eco by Sonja face tan water
    Suklaata, jotain erikoisempaa
    Cliniquen Comfort on call voide
    Piparkakkutalon ainekset

    Tässä täydellinen joulukalenteri ystävälle 🙂

    Tykkää

  102. Ihana idea, en enää kerkeä osallistumaan,nyyh,mutta aivan ihana ja symppis idea tuo maanantaikalenteri:)

    Tykkää

Jätä kommentti