Lifestyle · Reissut

Otan ja lähden

Halusin tulla heti ilmoittamaan teille, että mä tein sen! Varasin aurinkoloman ja lähden reissuun yksin!

Syy, miksi halusin jakaa tän asian asappina teidän kanssa on se, että olisin todennäköisesti jänistänyt ilman teidän tsemppaavia kommenttejanne. Mähän mietin täällä kovastikin, että olenko mä sellainen tyyppi, joka matkustaa yksin. Olen ollut saman kysymyksen äärellä aiemminkin, mutta silloin ei ole tuntunut, että voin tai haluan reissata yksin. Nyt sitten, vaikka mulla oli koirien hoitopaikka tiedossa, työkuviot reilassa ja veronpalautustakin tulossa luultua enemmän, huomasin hannaavani matkan varaamista jostain ihan ihmeellisestä syystä! Pelosta varmaan. Käppäilin eilen puoli seiskan aikaan aamulla kaatosateessa koirien kanssa ja mietin teidän kommenttejanne. Tiesin, että mua tulee kaduttamaan jos en nyt repäise! Joten sitten mä vaan varasin reissun ^_^

Se olis vielä kolmisen viikkoa sateenpitoa Suomessa ja sit meikä lähtis Krabille Thaimaahan! <3 Odotukset ovat seuraavat: auringossa löhöilyä, hyvää ruokaa ja hierontoja. Lepäämistä ja olemista. Sitä en ole voinut harrastaa moneen kuukauteen, kun kolmen viikon kesälomakin meni hikipäässä juostessa. Tämä lomanen tulee varmaan enemmän oikeaan saumaan ja tarpeeseen kuin ikinä! :)

Mutta nyt mua kiinnostaa, onko joku teistäkin mahdollisesti uskaltautunut varaamaan reissun vain itselleen? Ja kenties ensimmäistä kertaa? Edellisen postauksen kommenttikentästä huomasin, että useampikin lukija mietti samaa vetoa kuin minä :) Niin ja kuka on käynyt Krabilla?!

Kuvat aiemmilta Thaimaan lomiltani <3

24 vastausta artikkeliin “Otan ja lähden

  1. Oi, kuulostaa just ihanalta lomalta! Odotan jo innolla matkaraporttia ja kuvia kohteesta.
    Viime talvena juuri kävin Bangkokissa ja Krabissa, Ao Nangissa. Ihana paikka rentoiluun, kauniita rantoja ja saaria pienen pitkähäntävene- tai pikavenematkan päässä.

    Tykkää

  2. Hyvä sä! Mun reissuvarailut odottaa kevättä. Kolme edellistä vuotta alkanut jalkaleikkaukaesta toipuessa, ni ei nyt uskalla ennen vuodenvaihdetta tehä mitään ratkasuja :D

    Krabilla käytiin Ao Nangissa helmikuussa 2015 pari viikkoa olemassa. Kiva paikka, mut ois ollu kivempi jos mulla ei ois ollu painehaavaa jalkapohjassa ja uimakielto päällä :D

    Tykkää

  3. Täällä yks joka on ollu Krabilla, Ao Nangin ja Nopparat tahran risteyksessä. ;) Oltiin 2014 siellä kaks viikkoa. Se on ihana paikka! Suosittelen pitkähäntäveneellä menoa niille lähisaarille. Siellä on paaaaljon kauniimmat rannat kun Ao Nangissa. Ja Krabi townin markkinoita ja tiikeriluolatemppelissä käyntiä. Jos vaan kelit sattuu niin että pystyy kävelemään temppelin ylös, oliko se jotain reilu tuhat rappua, niin suosittelen sitä ehdottomasti vaikka onkin tosi rankka nousu. Maisemat sielä ylhäällä kyllä maksaa vaivan! Me mennään tänä talvena Khao Lakiin, mulla on vielä vähän pidempi odottelu kun sulla. :) Tosta yksin reissaamisesta, mulla on lomaa joulukuussa ja hirveesti himottais lähteä yksin reissuun. Saa nähdä oonko yhtä rohkea kun sä… Tsemppiä reissuun, hyvin se menee! :)

    Tykkää

    1. Kiitos vinkistä! Katsotaan, mitä kaikkea kivaa keksin <3 :)

      Kuule, munkin teki mieli jänistää vielä siinä vaiheessa, kun olin täyttämässä tietojani matkavaraukseen. Mutta mietin, että kuinka paljon se sitten harmittaisi, jos jättäisi jonkun epämääräisen pelon takia lähtemättä! Mä ainakin oon tosi iloinen, että sain tämän itsestäni irti :)

      Tykkää

  4. Hei
    Hyvää lomaa. Olen ollut yksin afrikassa, jossa olin myös safarilla. Jos halusi seuraa, sitä oli tarpeeksi tarjolla. Aina siellä on joku naisporukka, joiden kanssa voi olla. Myös pariskunnat ottavat porukkaana. Yleensäkin suomalaiset jotenkin alkavat ns. suojelemaan yksin matkustavaa naisihmistä, että jos haluaa todella olla rauhassa, niin se on melkein mahdotonta, jos ei sitten todella halua ja kulje naama nurinpäin koko ajan.

    Tykkää

    1. Hehe, mä olen jotenkin ilmeisesti tosi vaarattoman näköinen, kun mulle tullaan AINA juttelemaan!! Just esimerkiksi pari päivää sitten löysin itseni kadulta opastamassa intialaismiestä, miten vieras koira kannattaa kohdata :D Enemmän siis mäkin pelkään sitä, että en saa olla rauhassa, kun en oikein osaa näyttää tympeältä vaikka joskus haluaisinkin ;)

      Tykkää

  5. Hauskaa matkaa! Itse oon matkustanut yksin parisuhteesta huolimatta jo vuodesta 2011, oon niin introvertti että on pakkossada joskus olla kaikkien ulottumattomissa. Tähän mennessä yksin tehtyjä reissuja on kertynyt toistakymmentä eri kohteisiin ja oon saanut niistä valtavasti uutta elämääni, esimerkiksi kaksi merkityksellistä ja tärkeää ystävyyssuhdetta naisiin, jotka myös matkustivat yksin eri puolilta maailmaa ihan erilaisilla taustoilla. Kannattaa mennä ja uskaltaa! Jos ei ole oma juttu, niin aina voi jatkossa mennä jonkun kanssa sitten.

    Tykkää

    1. Ei vitsi, ihan mahtavaa!! Upeaa, että olet löytänyt yksin matkustamisen, kun olet saanut matkoista noin paljon <3 Just noin mäkin ajattelen, sittenhän sen vasta kokeilemalla näkee, onko oma juttu vai ei! :)

      Tykkää

  6. Aion kyllä joskus rohkaistua ja lähteä yksin rantalomalle :) se olikin mulla joskus suunnitelmissa työttömänä kun olin kadottanu itteni ihan kokonaan. Mutta sitten sainkin töitä ja matkahaaveet jäi. Ollaan joulukuussa menossa 2vko Krabille. Voinkin sulta napata vinkit jos postaat matkasta :D

    Tykkää

  7. Hienoa, että päätit kokeilla lähteä matkaan itseksesi! Nyt ei tarvitse ainakaan jossitella, että tämä vaihtoehto jäi kokeilematta. Tulee varmasti hieno reissu!

    Tykkää

Jätä kommentti