Avautumista

Laiskat nukkuu päiväunia

Mä olen kuulemma jo pienenä lapsena ollut tällainen. Tykkäsin heti elämäni alusta asti valvoa hiukan myöhempään kuin kaksossisko ja torkkua aamulla vielä kun sisko oli jo hereillä. Meillä oli esikouluikäisinä sääntö, että äidin ja isän viereen saa mennä vasta aamulla kun kello näyttää tiettyä lukemaa, olisiko ollut kuusi. En muista yhtäkään kertaa, että olisin ehtinyt nousta ensimmäisenä ja kömpiä parhaaseen paikkaan eli isän ja äidin väliin. Sisko se aina siellä nukkui kun mä vaivalloisesti sain silmäni auki ja huomasin, että ei vitsi, kai munkin on noustava :D


Ala- ja yläasteella hyvät yöunet riittivät mulle mutta jo lukioajoilta muistan, miten ehdin tulla koulusta pariksi tunniksi kotiin ennen treeneihin lähtöä. Ja kulutinko ajan läksyjä tehden, en tietenkään, vaan ottaen päivätorkut. Totta kai tärkeintä oli syödä, mutta puolen tunnin levolle löytyi usein aikaa. Ja sen ajan hyödynsin. Tykkäsin levätä sohvalla tai sitten sängyllä, mutta päiväpeiton päällä, etten tekisi oloani liian kotoisaksi ja heräämistä mahdottomaksi. Lukioaikoina päikkärihetki saattoi mennä kovan treenaamisen ja yövalvomisen ”piikkiin”, mutta mitenkä sitten opiskeluaikoina saati nyt työelämässä.


Kyllä, otan edelleen nokkaunet päivällä lähes aina kun siihen on mahdollisuus. Musta tuntuu, että vaikka aamu ja päivä olisi ollut kuinka karsea tai rankka niin päiväunten jälkeen saa ikään kuin uuden mahdollisuuden päivään ja ilta voikin olla ihan superkiva. Mitä se yleensä onkin, mä olen iltaihminen :) Joskus kun tulen niin myöhään kotiin, ettei kunnollista lepohetkeä enää kertakaikkiaan ehdi ottaa, vetäisen itseni levyksi keittiön tai olohuoneen pehmeälle matolle, jonne saan kaveriksi yleensä koiran tai kaksi. Siinä sitten makoilemme silmät kiinni hetkisen ja palaudumme päivästä.

Mikä tässä on sitten ongelma? Ongelma on mun päässä, koska koen ainaisen ihmettelyn päikkäritavastani arvostelevaksi ja syyllistyn siitä. ”En mä MITENKÄÄN ehdi!”, ”voi kun itsekin voisin”, ”en mä osaa nukkua päivällä kun siivoukset on tekemättä”. Silmienpyörittelyä. Leuat nousevat aavistuksen pystyyn. Tuttuja juttuja. Puhuimme muutaman työkaverin kanssa asiasta viime viikolla. Oli perjantai ja kerroimme, mitä kullakin oli ohjelmassa. Mä kerroin, että perjantai on päikkäripäivä. Yksi työkaveri totesi, että joo, hänkin aikoo mennä. Olin ihan silmät pyöreinä, että sinäkinkö nukut päiväunia? Että kun tuntuu, ettei KUKAAN muu nuku kuin minä. Työkaveri totesi lakonisesti, että luultavasti nukkuu, mutta sitä ei haluta myöntää, koska tällaisesta ihmisestä muodostetaan helposti laiska kuva. Jäin miettimään tätä. Tulin siihen tulokseen, että tämä on just se syy, miksi mua nolottaa välillä oma tapani. Koen, että ihmiset pitävät mua laiskana, mitä taas en halua.


Mä yritän kovasti opetella olemaan välittämättä siitä, mitä ihmiset musta ajattelevat. Yritän ajatella, että jos joku pitää mua laiskana, niin hei pitäköön. Mulle pienet unet on tapa palautua henkisesti raskaasta työstä ja keino nauttia illasta enemmän. Hektinen kanssakäyminen muiden kanssa rasittaa mua, mikäli se ei tapahdu mun ehdoillani, niin kuin esimerkiksi töissä ei tapahdu ;). Kun mä olen ihmisten kanssa, olen sataprosenttisen läsnä. Vastapainoksi tarvitsen omaa aikaa. Lepohetki on hetkinen hiljaisuutta, rauhaa ja elpymistä.


Muita päiväunien nukkujia, kuka kehtaa myöntää? :)

32 vastausta artikkeliin “Laiskat nukkuu päiväunia

  1. Onneks viime aikoina on ollut tosi paljon juttua siitä, miten päikkärit on terveellinen ja fiksujen tyyppien juttu 😄 Mä tykkäisin myös nukkua, mut en meinaa päästä ylös ja monen tunnin unista tulee hirvee pöhnä… Oon ratkaissut asian menemällä vaan illalla tosi aikasin nukkumaan. Mut se vasta tylsää ja ankeeta onkin monien mielestä 😜

    Tykkää

    1. Kyllä mäkin tartten pienen kännykän pläräämishetken sängyssä, ennen kuin pystyn nousemaan ylös :D Mä nautin illasta niin paljon, etten raaskisi ihan älyttömän aikaisin mennä nukkumaan. MUTTA! Mä olen pystynyt aikaistamaan nukkumaanmenoa jonkin verran! Puolella tunnilla suunnilleen, jee meitsi! :D

      Tykkää

  2. Täällä yksi pväunilainen myös :D Muistan nukkuneeni pväunia jostain yläasteelta asti (nyt siis ikää tullut tuplasti silloiseen) ja nukun niitä säännöllisen epäsäännöllisesti aina arkisin ja joskus myös vähän viikonloppuisinkin :’D Mun luonnollinen rytmi on valvoa myöhään ja nukkua pitkään, mutta arkisin kun kello soi 5.30, niin ei kovin pitkästi ehdi nukkua.. Oon ollut pvätyössä nyt n. 8 vuotta ja silti rytmitys on edelleen tämä :)

    Joskus multa ja kysellään, että miksi en mene ajoissa nukkumaan tai koeta korjata rytmiäni, mutta mitäpä suotta. Tämä sopii mulle ihan hyvin, vaikka yöunet jääkin usein 6-5 tuntiin, enkä päivälläkään välttämättä nuku varttia kauempaa, luksusta on ottaa parin tunnin ettonet (sitten loppuilta meneekin virotessa) :D

    Mutta kyllä. Samaistun tässä postauksessa kirjoitettuun :)

    Tykkää

    1. Haha, ihana! :) Mä tarvitsen tosi paljon unta. 5-6 h ei missään nimessä riitä, vaan reilu 7 on aivan minimi (joka on kyllä jo liian vähän sekin). Paras rytmi mulle olisi mennä nukkumaan puoliltaöin ja herätä 8-9. Sitten pitäis vaan olla yrittäjä, että tämä olisi mahdollista… ;)

      Tykkää

  3. Mä tosi paljon tykkään nukkua päikkäreitä, mutta ongelmaksi tulee se, etten todellakaan ole mikään järkevä 20-30 minuutin torkuttaja, vaan vedän sitten sikeitä kaks tai kolme tuntia. :D

    Tykkää

    1. Haha, mulle paras olisi n. 1h45min, siinä vaiheessa heräisin luultavasti ilman kelloakin. Mutta mikä tahansa lyhyempikin aika piristää, sitten vaan pitää huutaa koirat herättämään, ettei mene liian pitkäksi nukkuminen ;)

      Tykkää

  4. Kyllä. Päikkärit on mun juttu kans.
    Mä lataan akkuja niiden avulla ja kehtaan ihan ääneen myöntää sen …
    Huvittavinta on se et mä nukun melkein minuutilleen aina tunnin. On käsittämätöntä mikä sisäinen kello sen ajastaa, et tunti menee !?!
    Moni kaveri on jopa kateellinen kun ei pysty päivällä nukkumaan vaikka haluaisi.
    Musta on ihanin se hetki kun ajatukset alkaa pikkuhiljaa hälvetä ja tunnet miten keho rentoutuu ja vaivut uneen … Se on jännä et samaa tunnetta ei saa kun alkaa yöunille ?
    Eläköön siis päikkärit !
    Nautitaan siitä että me osataan ne fiiliksellä vedellä !

    Tykkää

    1. JOO!! Siis se VAIPUMINEN on parasta <3 <3 Kun just tuntee, miten kroppa alkaa painaa ja mieli hiljenee. Ah <3 Mullekin tulee se harvoin yöunille mennessä, jännä juttu!

      Tykkää

  5. Voi, päikkärit on herkkua 😊 Olen illanvirkku, vähintäänkin siksi että teen tosi paljon iltavuoroa ja aamuisin saan siitä syystä nukkua usein pitkään. Aamuvuoron jälkeen on vuorossa päikkärit, aina.

    Vapaapäivänä voin tempasta ”päikkärit” vaikka iltaseiskalta jos siltä tuntuu 😂

    Tykkää

    1. Ah, ihanaa <3 Mä pidän yleensä rajana puoli seiskaa, että sitä myöhempään en mene, ainakaan jos seuraavana päivänä on aikainen herätys. Mieluummin tietty aiemmin jos mahdollista, mutta aina ei ole ;)

      Tykkää

  6. Täällä kans yks päikkäröijä! Yläasteella aloitin tän tavan ja edelleen se on voimissaan. Mulla vaan on ongelmana, että nukun sitten helposti 1-2 tuntia. Oon lapsesta asti ollut yökukkuja ja aamunukkuja, mikä taas on työelämän kannalta vähän hankala, saatan valvoa n. 01 asti ja aamulla en meinaa päästä sängystä ylös. Nukahdan huonosti, ja saatan pyöriä sängyssä n. 40min ennen unen tuloa. Mua kanssa välillä hävettää tämä päikkärien otto, ehkä eniten siksi, että mulla lapsettomana on tälläinen ”etuoikeus”, että voin nukkua vaikka koko illan, jos siltä tuntuu.

    Tykkää

    1. Jep, sama juttu. Yökukkujat sopivat huonosti yhteiskunnan rytmiin, on huomattu :( Mä taas saan (kopkop) tällä hetkellä unta hetkessä, eli päikkärit ei mitenkään haittaa mun yöunia. Jos haittaavat, niin sitten yritän nukkua päiväunet aikaisemmin tai jättää niitä pois. Nämäkin menevät vähän kausittain. Jos on paljon stressiä, niin nukahtaakseen illalla hyvin pitää olla tosi väsynyt (mulla näin siis) ja silloin on järkevää vähän rajoittaa päikkäreitä. Joskus taas nukkuu öisin joka tapauksessa niin huonosti, että jos nukkuu edes päivällä, niin se on plussaa. Tää on tällaista tasapainoilua :)

      Tykkää

  7. Mä nukun päikkärit oikeestaan melkein joka päivä. Lukio on rankkaa, niinhä sitä sanotaa… Mutta oikeestaan mä en ikinä kerkee nukkuu kotiin omaan sänkyyn vaan nukun joko matkal kotiin tai sitten tunnilla… Ehkä pitäis nukkuu yöllä enemmän?? T: 0.15 tätäkin kirjoittava (mut nyt on koeviikko nii sitä ei lasketa)

    Tykkää

    1. No vitsi, jos tunnilla jo nukahtaa, niin ehkä olisi syytä nukkua yöllä vähän enemmän. Montako tuntia sä nukut öisin? Ja hah, toki jos on seuraavana päivänä myöhempi herätys (= ei koetta) niin saa valvoa vähän pidempään ;)

      Tykkää

      1. No siis käytännös ehk 7-9 tuntii, eli ei ees mitenkään erityisen vähän :O Ja joo, koetta ei ollu niin hyvä on välillä nukkuu ;)

        Tykkää

  8. Uskon, että vuorokausirytmi on tavallaan ihmiselle sisäänrakennettu juttu. Olen aina ollut illanvirkku ja aamuntorkku ja kaikki ennen klo 9 tapahtuva on mun mittapuulla yöllä. Toisaalta taas en pysty nukkumaan päiväunia vaikka olisin kuolemanväsynyt, joten jos herätys on aamuseiskalta ja olen kukkunut valveilla yli puolenyön, koko mun iltapäivä ja alkuilta menee ihan koomassa. Sitten taas piristyn joskus 22 maissa kun olisi järkevää mennä nukkumaan.
    Jos joskus onnistunkin pääsemään päivällä uneen, mä olen sen jälkeen huonovointinen ja tokkurassa koko illan, riippumatta kauanko nukuin. Niinpä olen luovuttanut:) Joskun olisi kyllä ihanaa ottaa kunnon tupluurit, mutta jätän sen suosiolla toisille.

    Tykkää

    1. Ai että, ihan ku mun suusta! Nukkuminen on parasta, mutta virkistyn usein siinä 22 aikoihin enkä todellakaan pääse ”ajoissa” nukkumaan vaikka olisikin kiva nukkua kauemmin. Onneksi yrittäjänä saan itse päättää aikatauluista ja yhteistyökumppanitkin alkavat pommittaa sähköpostia vasta 9-10 aikaan. Päikkäreitä en osaa paitsi ehkä hieronnan tai jäsenkorjauksen jälkeen, koska oon ihan takussa koko loppupäivän. Oon hidas nukahtamaan ja sitäkin hitaampi heräämään!

      Hmm lähetysaikaa jos katsoo niin ehkä huomaa ettei ihan olla aamuvirkkuna liikkeellä huomennakaan. Mutta kissa on sylissä sohvalla niin en ole voinut vielä nousta :D

      Tykkää

      1. Oih, yrittäjän työn etuja!! <3

        Mäkään en voi ikinä nousta jos Benkku on sylissä :D Ei häntä saa häiritä!! :D

        Tykkää

    2. Joo, jos ”unihumala” ei helpota päikkäreitten jälkeen koko iltana, niin sitten ei kyllä hommassa ole järkeä. Mäkin olen koomassa vähän aikaa, mutta sitten loppuilta menee pirteissä merkeissä. Vuorokausirytmi on ihan selvästi sisäänrakennettu juttu. Mulla kääntyy aina lomilla rytmiksi nukkumaanmeno puoliltaöin ja herätys siinä 9-10 aikaan (jep, tarvitsen paljon unta ;). Siitä on sitten aina kiva shokki vaihtaa herätys kuudeksi, yök :D

      Tykkää

  9. Mä kans mielelläni nukkuisin päikkäreitä, mutta se pöhnä kestää sit loppuillan. Päivällä nukkuminen ei siis sovi mulle yhtään.

    Kosmetologikouluaikoina mulla oli kausi kun päikkärit oli must, mutta sillon oli jotain kyllä pielessä vaikka veriarvot oli kunnossa. Nukuin siis 21-06, parin tunnin päikkärit koulun jälkeen ja lisäksi vielä nukahtelin tunneille. Monesti meillä pidettiin taukoja sen mukaan ku mä olin taas silmät kiinni. Ihanat opettajat käski muiden viedä mut röökille heräämään :D

    Tykkää

    1. No huih, sulla oli kyllä selvästi joku ”kausi”, että noin paljon väsytti. Selvästi päiväunet on sellainen juttu, että ne sopivat toisille hyvin ja toisille ei yhtään! Hyvä vaan, että tuntee itsensä :)

      Ai sä olet kosmetologi! Teetkö sitä työtä? :) Ja onko leikkausaika jo selvinnyt?

      Tykkää

      1. En oo päivääkään kosmetologin hommia tehnyt. Valmistuin 12 vuotta sitten, hain jotain muuta duunia tarkoituksena pitää välivuos ja sillä tiellä ollaan :) eli jäi harrastuksen tasolle pääasiassa tuo kosmehömpät.

        Jalka leikataan huomenna. Nyt vähän jo jännittää…

        Tykkää

  10. Päikkärit olis ihania, ja huomaan miten kaipaan niitä. Olis ihanaa jos tulis jo klo 16-17 aikoihin kotiin ja vois vetäistä sellaiset 30-60 min unoset. Tekis todellakin terää.
    Tämän hetkinen todellisuus on valitettavasti se että työaika päättyy vasta klo 17 ja kunnes olen kotona kello on jo melkein 18 ja sitten pitäisi siinä vielä olla lapsen kanssa, koska olishan se epäreilua häntäkin kohtaa jos tulen kotiin ja vetäisen vaan päikkärit. Lisäksi muut hommat painaa sitten päälle.
    Näin ollen päikkärit on sitten vaan viikonloppuisin mahdollisia. Mutta kyllä niitä sitten vedänkin oikein koko viikon edestä! :-)
    Ja huomaan myös että elimistöni oikeastaan kaipaisi niitä päikkäreitä, mutta nyt on realiteetit näin, mutta huonoa omatuntoa en kyllä jaksa potea näistä päikkäreistä. Päinvastoin, koen että ne tekis/tekee hyvää elimistölleni, koska jos mulla ei ole koko viikonlopunakaan ollut aikaa nukkua niitä, niin huomaan sen koko seuraavan viikon miten on väsynyt ja vetämätön olo.

    Tykkää

    1. Sulla on fiksu meininki! Mitä sitä potea huonoa omaatuntoa, jos päiväunista saa energiaa ja ne tekevät hyvää! Ihanaa, että on viikonloput, niin voi latailla akkuja silloin :)

      Tykkää

  11. En nuku itse päiväunia mutta häh, ”laiska ihminen”?! Ethän sä töissä ollessasi nuku. Jos vapaa-aikanaan nukkuu päiväunia, ja vieläpä melko lyhyitä, niin miten se on muka laiskuutta? En tajua yhtään. Ehkä sä olet vain niin fiksu ettet pyykkää vaatteita jotka eivät oikeasti tarvitse pyykkäystä juuri silloin. Ehkä päiväunet ovat myös freesin ihosi salaisuus :)

    Tykkää

    1. Hih, ihana kommentti! En mä tiedä, jotenkin nykyaikana KAIKKI on sellaista suorittamista. Ja ihmiset ehkä kiillottavat omia sädekehiään kertomalla suureen ääneen, mitä kaikkea järkevää ovatkaan tehneet töiden jälkeen. Koti kiiltää, kroppa on tikissä, harrastuksia on miljoona ja tehdään sitä ja tätä. Onhan päiväuniin käytetty aika pois kaikesta tehokkuusajattelusta ja suorittamisesta. Mutta tavallaan ihanaa, että on edes se tunteroinen, jolloin ei suorita yhtään mitään, on vaan :)

      Tykkää

  12. Tottakai sitä saa nukkua omalla ajallaan (ei siis mielellään työajalla tmv) milloin haluaa, luulisi ettei tämäKÄÄN olisi pois muilta 👍 Työpäivän jälkeen en ehdi nukkua päikkäreitä (kotona klo 17, perhetyöt ym) ja illalla nukkumaan viimeistään klo 21, koska herätys klo 5.15 😴 Viikonloppuisin torsotan molempina päivinä päikkärit ja mikä sen mukavampaa 💖 Jos joku haukkuu laiskaksi niin ite on!!!! 😂😂😂

    Tykkää

    1. Sulla kuulostaa olevan hyvä ja selkeä päivärytmi! Ihanaa, että pääset noin ajoissa nukkumaan. Ei 5.15 herätyksestä kyllä selviäisi muuten. Itselläni tekee todella tiukkaa herätä kuuden jälkeen!

      Ihania päikkärihetkiä tänään ja huomenna!! <3

      Tykkää

Jätä kommentti